Eräs juutalainen mies sanoi minulle kerran, että hän ajatteli, että hänen keskitysleiristä selvinnyt äitinsä on kovin ihminen mitä maa päällään kantaa, mutta että minä olen vielä kovempi.
Olen tehnyt kovasti työtä elämässäni selvitäkseni yksin, ihmiset ovat olleet lähinnä vaiva ja vastus.
Kristiina Iisakkila, nainen jonka kovuus on jotakuinkin minun luokkaani ja jota kunnioitan tasavertaisena, on kuitenkin sanonut, ettei kukaan selviä elämäänsä yksin.
Käy niin, että elämääni astui Kullannuppu II. Ehkä hän ei ole kuin puhalluslamppu, joka sulattaa minut vahaksi, sen sijaan hän on saanut minut tippumaan pitkospuilta ja liukastumaan kalliolla.
Nyt olemme erossa. Ehkä hän ei ole saanut jääpuikkoa sulamaan, mutta tippumaan ainakin.
Huomasin vällyjen alla sen, miten vaikea on saada kohmeista ja jähmettynyttä tunne-elämääni käynnistymään. Pitäisikö minun? Vai hyväksyä se, että minä olen tällainen jääpuikko?
Ja jääpuikko yksin vai jääpuikko muiden jääpuikkojen kanssa räystäästä roikkuen?
Minua sitten inhottaa, jos Iisakkila on väärässä.
Olen tehnyt kovasti työtä elämässäni selvitäkseni yksin, ihmiset ovat olleet lähinnä vaiva ja vastus.
Kristiina Iisakkila, nainen jonka kovuus on jotakuinkin minun luokkaani ja jota kunnioitan tasavertaisena, on kuitenkin sanonut, ettei kukaan selviä elämäänsä yksin.
Käy niin, että elämääni astui Kullannuppu II. Ehkä hän ei ole kuin puhalluslamppu, joka sulattaa minut vahaksi, sen sijaan hän on saanut minut tippumaan pitkospuilta ja liukastumaan kalliolla.
Nyt olemme erossa. Ehkä hän ei ole saanut jääpuikkoa sulamaan, mutta tippumaan ainakin.
Huomasin vällyjen alla sen, miten vaikea on saada kohmeista ja jähmettynyttä tunne-elämääni käynnistymään. Pitäisikö minun? Vai hyväksyä se, että minä olen tällainen jääpuikko?
Ja jääpuikko yksin vai jääpuikko muiden jääpuikkojen kanssa räystäästä roikkuen?
Minua sitten inhottaa, jos Iisakkila on väärässä.
Vastaukset 46
Vanhimmat
että et kai pohtisi asiaa, jos tahtoisit jääpuikkona jatkaa...? Hämilläsi taida olla melko tavalla tällä hetkellä...
Mäkin oon tehnyt perkelleellisen reissun tähän mennessä - muista että reissut ovat henkilökohtaisia eikä niitä voi verrata toisiinsa "mun on kovempi kuin sun", tää on ollu mulle kova kyyti ja sulle sun tavalla. Luokittelen itseni myös melko kovaksi mimmiksi, mutta en ole jääpuikkottunut.
Kristiina Iisakkila on oikeassa: kukaan ei selviä elämässä yksin. Sitä voi verrata vaikka tuohon lähiSiwaan: kummää tartten ruokaa mää hajen sitä sieltä, joku myy sen mulle ja joku on tuonu sen sinne ja joku sitä ennen tehny ja niin pois päin. Ajan sitä takaa, että tää on tämmöstä ketjua tää elämä, vaikka luulee ettei tarvi yhtään ketään, niin salaa todellakin tarvii. Mikäli ketju katkeasi sen vasta huomaisi.
Mutta tavallaan oikeassa olet sinäkin: ihmiset ovat joskus myös vaiva ja vastus! Siis niin hitosti vaivaa ja säätöä ja ongelmia pelkistä ihmissuhteista. Tulee tosiaan mieleen ettois helpompaa olla keskenään!
Jääpuikon loppusulaminen lienee kiinni siitä että tahtooko jääpuikko olla jääpuikko... väitän että yhtä kovalla kädellä kuin olet itseäsi kurittanut muuten, voit myös sulaa... vaikeinta on päästää irti siitä räystäästä ja tippua tuntemattomaan...
Äläkä nyt hermostu tästä... hyvää sunnuntain jatkoa!
>et kai pohtisi asiaa, jos tahtoisit jääpuikkona jatkaa...?
Olen elänyt sen verta pitkän elämän, ettei minua haittaa vaikka se loppuisi huomenna. Elämääni en elä siis siksi, että on pakko säilyä hengissä.
Siitä seuraa kysymys, miksi minä sitten elän, mikä on elämän tarkoitus.
Yrittämättä vastata tyhjentävästi, niin ainakin rakkaus tekee elämän mielekkääksi. Minun on pakko ruveta rakastamaan, sulaa ja tuntea. Paikalleen ei voi jähmettyä.
Yksi viisas on sanonut, että elämätön elämä on pahinta pelkuruutta, ei uskalla tappaa itseään, eikä elää elämäänsä. Onko elämä pelottanut minut sellaiseksi, etten uskalla elää sitä. Hitto ei!
>vaikeinta on päästää irti siitä räystäästä ja tippua tuntemattomaan...
Sanopa muuta!
mikä vaikutus sulla oli muhun tänään! ;)
Menin mökille tekemään vähän syyssessioita... perkamaan kukkapenkkiä, istuttamaan suuresti rakastamieni liljojen sipuleita lisää, vähän tulppaaneja ja sen sellaista.
Mä mietin tota sun jääpuikkojuttua... jostain syystä kuten usein alkaa joku biisi soida päässäni, tällä kertaa se oli Pelle Miljoonan "Olen kaunis"... kai se on yhtä ristiriitainen eräällä tavalla kuin tuo sun ...pitäiskö nyt sanoa tilanteesi, vaikka en kyllä tahtois semmosta tätifraasia käyttää, muttei ny tuu muuta mieleen.
Sulaminen on mun mielestä pitkä prosessi, eikä just mikään kuumatohotin, joka haihduttaa sulamisvedetkin avaruuteen. Ei semmonen nappia painamalla muka-rakastuminen mitään auta, koska luultavasti juttu ei onnistu ja sen jälkeen v..aa vielä enemmän - kuin osuuskaupan oravaa ennen inventaariota...
Pitää ittekki tottua siihen ajan kanssa, että on tavallaan alasti, ilman sitä jään suomaa suojaa: viileyttä ja ulkopuolisuutta ja koskemattomutta.
Toi on pirun hyvä merkki, jos nousee karvat pystyyn siitä, että elämä olisi pelottanut sellaiseksi ettei uskalla elää. Mä luulen, että suss jos kessä on rohkeutta vaikka muille jakaa, joten: TIPU! Kyllä se kantaa!
Muistan lapsuuden jääpuikkojen imeskelyt: kesti aika kauan, ennen kuin ne olivat kokonaan sulaneet, eli piti siis aika monella imaisulla lämmittää suussaan. Ellei sitten kerrassaan pureskellut. Mutta minulla ainakin oli (ja on) kylmänarat hampaat.
Tuskin haluat tulla pureskelluksi, joten kärsivällisyys ja ajan antaminen voivat olla sulatushommassa aika olennaisia juttuja.
Mitä tulee Kullannuppu II:een, saattaahan olla niinkin, ettei hän jaksanut ryhtyä niin pitkään prosessiin saadakseen pehmeän Catsyn itselleen. Eikäpä tuollaista sulattelua voi toiselle tehdä, jos toinen ei itse osallistu. Hetkinen, voikohan sitä ylipäätään tehdä toiselle? Siis niinkun muuttaa toista muuksi kuin tämä on? Sellaisen olettaminen ei varmaankaan ole kovin hedelmällinen lähtökohta millekään suhteelle.
Tulee siis mieleen, että jotenkin jääpuikon olisi kyettävä ensin sulamaan, jotta voisi sitten lähestyä toista ... Aamu-uniaivot: anteeksi! Sanokaa virkummat tähän jotain fiksua!!
yksin pystyy tekemään.
Siihen tarvitaan ulkopuolinen katalyytti.
Ja sen pitää olla aika sisukas ja päättäväinen.
T: Muutaman puikon sulattanut
Aika hyvin,aamulla mietin tota jääpuikko asiaa!!!Mietin vaan että mikähän vaivaa naista,joka sanoo että,välittää,tykkää,pitää(kovastikkin)!!Mutta,kun lähestyn niin...jäätä tulee vastaan!!!Hän ei oikeen taida tietää missä menee,vaikka väittää toista.Ongelma on se että..minä olen AIVAN HULLUNA RAKASTUNUT:/mitä helvettiä teen tämän ihmisen kanssa????Järki sanoo että,mene jatka elämääsi!!!!tunteet taas....
olla niin, että nainen välittää,tykkää,pitää kovastikin sinusta mutta pelkää ettei riitä sulle pitkässä juoksussa?
Ite olen sortunut tuollaiseen ja tavallaan työnnän juuri sen henkilön pois josta pidän. Sattuisi liikaa heittäytyä virran mukana ja huomata karahtavansa kiveen.
Sitkeällä piirityksellä ja aktiivisuudella mut on saatu sitte kaapattua kun olen vihdoinkin uskonut että kyllä tuo toinen pitää vaikkei täydellinen olekaan.
"What you fear, you create."
näin, taas kerran, huuaseni...
Mää aina ihmetelen kun nää miehet tai miksei naisetki siis ihmiset yleensä tappaa toisen etteivät menettäisi häntä! I love you - I kill you...
Mikä on se hetki, mikä se kohta, jossa kaikki pimenee noin... uhraa toisen elämän ja samalla omansa, lopullisesti. Lopettaa kaikki mahdollisuudetkin jatkoon ottamalla tommosen pimeän vallan käyttöönsä... musta se on todella umpikujaan itsensä ajaneen tyypin teko!
Kliseeklimppi: ketään ei voi omistaa, ikinä, milloinkaan eikä koskaan. Mä voin antaa toiselle itsestäni isonkin osan - kummankin kun on laitettava sille yhteiselle pöydälle pala itseään terveessä parisuhteessa... mutta mikäli alkaa jonkunsortin vanne ympärillä kiristyä, saan paniikkikohtauksen! Ei ikinä enää sairaalloisen omistavaa suhdetta!
No, tuo nyt meni jo aiheen sivuun....
Kun lähestyy toista ihmistä, rupeaa toisen ihmisen henkinen gravitaatio kiskomaan omaa itseään kappaleiksi. Jo itsesuojelun takia on pakko joko loitontua tai vetää suojapuku päälle.
TIEDÄN mitä ajat takaa!
Ristiriitaista! Haluta rakastaa mutta pelätä silti. Mutta kun tosiasia on se, että parisuhdetta ei voi perustaa vain toisen ehdoilla... meillä se menee niin, että mun kumppani on oppinut huomaamaan koska mä alan hyperventiloida... se päästää mut oleen yksin, mitä ehdottomasti tarvitsen pystyäkseni ylipäätään olemaan olemassa. Mua häiritsee välillä kaikki ihmiset ja hälinä, vaikka ihmisistä välitänkin ja olen ilmiöistä kiinnostunut... mä taas annan sen mennä just sillon kun siitä tuntuu siltä. Ei me muuten voitas olla yhdessä!
Musta tohon puristustautiin auttaa se, että pitää itsellään visusti sen yhden tärkeän alueen, johon KUKAAN ei koskaan pääse. Ei se ole siltä toiselta tai suhteelta pois, päinvastoin, päinvastoin...
Sitäpaitsi mikäli toisen gravitaatio vaikuttaa noin, se voi olla herkkävaistoisen ihmisen, eli nyt vaikkapa sun - sisäisen hälytyskellon ääni. Sen kanssa vaan on oltava sillee tarkkana, ettei oo just korvat höröllään aina kuuntelemassa kilahtaako se vaiko eikö... etton aina lähtötelineissä valmiina pinkomaan hittoon...
Lempilintuni on koskikara (Cinclus cinclus) joka ei jäisiä hyisiä vesiä pelkää. Ihmisissäkin on tuollaisia hurjapäitä - varsinkin täällä karussa Villissä Pohjolassa - jotka eivät niin noista tropiikin oloista innostu. Sulattele pikkuisen itseäsi ikäänkuin kevään merkiksi, ettei umpijäähän tarvitse päätään hakata, niin ehkäpä löytyy uskalias koskikara sinullekin. On ehkä parempi sulatella itse itseään pikkuhiljaa kuin jonkun toisen tulikuuman föönin pikasulatuksella. Onneksi olet päässyt alkuun Kullannupun II:n avustuksella.
Joskus tuntuu että olemme kaikki jääpuikkoja riihen räystäällä.
Minua kiehtoo loputtomasti tämä runo.
Pohjajäätä
Iloni on pohjajäätä.
Se ei sula.
Syvältä käy vesisuoni
ehtymätön,
lähde kuultaa
hopeaisen jääni yllä
lasinkirkas.
Näet jääni.
Älä koske.
Onhan kylmää
lähdevesi.
Katso.
Näet ihmiskasvot,
omasi näet,
kasvot hyvät.
- Helvi Juvonen
Hyvin sanottu! :)
...nopeasti liekeissä. Hetki vain, ja koko puikko haihtunut. Mutta olisiko sekään sitten hyvä juttu? Ehkä vähän hitaampi sulatusmenetelmä olisi armollisempi. Tottuisit itsekin siihen, että jossain vaiheessa jääpuikko on poissa ja ehtisit löytää sen, mitä sen jälkeen on jäljellä.
Kärsivällisyyttä kumppanilta ja antautumista (kärsivällisesti) hellään sulatukseen sinulta. Ja mitäpä jos tarvitset jonkun pienen jääpuikon ytimen ollaksesi sinä? Ehkä sitä ei voi kokonaan sulattaakaan?
Kyllä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Muttei ehkä kannata ripustaa kaikkia tarpeitaan rakastetun niskaan. On muitakin sulatusmenetelmiä kuin rakkaussuhde: ystävyys.
jääpuikko juttu,aforismi:
On vain yksi asia elämässä johon ei totu,pitämään jääpuikkoa pepussa.Se nimittäin sulaa juuri kun alat tottua siihen! *reps*
jos minulle:
toisen kunnioitus on sitä luokkaa,että minua kutsuttaisiin järjestysnumerolla niin johan olisi hevosmarkkinat.
1) En halua paljastaa henkilöiden todellisia nimiä tai edes etunimiä netissä. Ihmiset, jotka minut tuntevat, tietävät kyllä kenestä puhun.
2) Olen tuttu bdsm-kulttuurin kanssa ja minun tapani toteuttaa lievää sadismia on riistää ihmiseltä tämän nimi ja kutsua häntä numerolla. Tämä on opittu Alexander Solzhenitsynin kirjasta "Vankileirien saaristo". Kaikki numeroidut tietävät "taipumuksestani" enkä numeroi ketään, joita se loukkaa.
3) Minä itse käytän nimimerkkinä numeroa. Sekin on herättänyt kritiikkiä. ;)
Ihmisten numeroiminen ei ole suinkaan ainoa asia, mikä minulla on naapurimaan vankilajärjestelmästä.
Jos suomalaiset ovat saunakansa, niin venäläiset ovat vankilakansa.
Olenkin miettinyut matkustellessani venäjällä, mikä on väärin, mikä tuntuu väärältä ja epäaidolta. Nyt sen tiedän. Venäjä pitää kokea vangittuna, muutoin ei ymmärrä Venäjää.
heti tietty nummeroistas pedonmerkki,mut oon ajatellut että et sitä kuitenkaan tarkoita niillä?Varmaan joku syvempi merkitys sun kutosilla?
Wikipedia sanoo:
"Kun ihmistä tarkoittava kreikan sana "anthropos" (ανθρωπος) translitteroidaan vastaaviksi heprean kielen kirjaimiksi ja lasketaan numeroiksi, tuloksena on 666. Tällöin "pedon luku on ihmisen luku" saa luonnollisen selityksen. Jumalan lukuna pidetään numeroa 7, ja 777 symbolisoi Pyhää kolminaisuutta. Ihmisen luku on tällöin 666 - ruumis, sielu ja henki. Numero 6 (pienin täydellinen luku ja yhtä vähemmän kuin 7) symboloi Kabbalassa yleisesti ihmistä. Myös jehovantodistajien mukaan 666 symbolisoi koko ihmiskuntaa, ei jotakuta tiettyä ihmisyksilöä."
arvostaisit itseäs enämpi niin oppisit arvostaan toisiakin.etkä oisi aina niin nega.
"etkä oisi aina niin nega."
Anteeksi, että olen ollut nega! Pyrin rajoittamaan negatiivisuuteni tuonne uskontokeskustelujen puolelle.
sanoipa mitä tahansa.
Catsy on joka kommentissaan, mitä lieneekään IRL. Onnea vaan pyrintöihin, minulla ei ole mitään viisautta jaettavana tässä asiassa.
Vain jos sydämessäsi on vihreä oksa, sinne tulee laulava lintu.
Henkilöksi, joka kokee kovuuden yksin selviytymisenä maailman vastuksista huolimatta siteeraat yllättävän paljon muita ihmisiä. Lainaamasi mieshenkilö ehkä tietää, miten sinun asiat yksinkertaisesti kategorisoivaa mieltäsi hyväillään, tahtoo olla kohtelias, ja sinä lankeat tällaiseen maailman kosiskeluun. Kutsut sitä vieläpä kovuudeksi.
Jääpuikkosi siis tippuu ja koet köyhän tunneilmaisusi takia riittämättömyyttä. Saattaa olla, ettei sinun koneistostasi löydy pykälää, jolla pääsisit tässä suhteessa niihin sfääreihin, joita muissa erotat - sikäli kysymys pitäisikö sinun luo riittämättömyden oheen helposti myös syyllisyyttä.
Mitä väliä sillä nyt yhtäkkiä on, mitä muut ajattelevat saati ovatko he oikeassakin. Ihmisillä on näkemyksiä niin runsaasti, ettei ole konsti eikä mikään saada niitä toisinaan stemmaamaan suhteellisten totuuksien kanssa.
tuossa tuntemusta kerrakseen o., samma på mitt modersmål.
"Yksin selviäminen
Kirjoittanut: itsetuntemus 23.9.2007 klo 14.17
Henkilöksi, joka kokee kovuuden yksin selviytymisenä maailman vastuksista huolimatta siteeraat yllättävän paljon muita ihmisiä."
Kovuus ei ole tehnyt minua ylpeäksi, vaan nöyräksi. Luonnossakin ne selviävät, jotka pitävät korvansa auki ja kuuntelevat.
Jotkus myös taistelevat kovaa maailmaa vastaan höpisemällä rukouksia ja sitten selvittyään tilanteesta muistavat rukoilleensa hädän hetkellä ja jatkavat uskonhöpinöihin uskomista.
Mitä en heitä moiti siitä, heidän omakohtainen kokemuksensa on aito ja todellinen, vaikkei se rukoiltu jumala olisikaan.
"Lainaamasi mieshenkilö ehkä tietää, miten sinun asiat yksinkertaisesti kategorisoivaa mieltäsi hyväillään, tahtoo olla kohtelias, ja sinä lankeat tällaiseen maailman kosiskeluun. Kutsut sitä vieläpä kovuudeksi. "
Uskon, ettei hän pettäisi eikä vähättelisi omaa kovia kokenutta äitiään. On sellainen itsekin.
Täytyy tosin sanoa, että kyseinen mieshenkilö onnistui tekemään minuun vaikutuksen.
"kysymys pitäisikö sinun luo riittämättömyden oheen helposti myös syyllisyyttä."
Syyllisyys tulee vasta myöhemmin.
"Ihmisillä on näkemyksiä niin runsaasti, ettei ole konsti eikä mikään saada niitä toisinaan stemmaamaan suhteellisten totuuksien kanssa."
Pontius Pilatus: "Mikä on totuus".
löysää rapajargonia, jota muut sitten hymistelevät!
Niin erikoinen kuin luuletkin olevasi, samaa ihmissuhdehuttua hämmennät kuin muutkin...
Mua melkein naurattaa tuo sinun niin kutsuttu kovuutesi ja siten kuitenkin uikutat jonkun ämmän perään. Herää jo! Eikö itsekkyytesi koskaan saavuta saturaatiopistettään?
Ihme vastaus. Kai ihmisellä on oikeus elämästään kertoa. Kaikki muut vastanneet tuntuu tykkäävän Catsyn kirjotuksista. Et ole varmaan ite kohdannu tosi vastoinkäymisiä koskaan, mut ei silti tarvi ilkeäksi ruveta.
Hänhän juuri krjoittaa siitä, miten yrittää saada tunne-elämäänsä liikkeelle, yrittää pysyä kiinni elämässä. Sä olet vissiin niitä tyyppejä, joiden mielestä kaikkenlainen tuneiden myöntäminen on pehmeyttä. Joidenkin mielestä se on myös rohkeaa.
Ei ollut tarkotus olla ilkeä, mutta oma viestisi oli mielestäni just sitä.
ja koirat haukkuu...
Catsy ainakin saa ihmiset puhumaan ja kommentoimaan, liikkeelle...
Sulla taitaa olla kovuudesta joku toinen käsitys, musta toi Catsy ainakin aika rehellisesti perkaa itseään säästelemättä elämäänsä, vaikkei kaikesta herrajee samaa mieltä ollakkaan, niin katseet voi silti olla samaan suuntaan. Se on hyvä asia!
"Mua melkein naurattaa tuo sinun niin kutsuttu kovuutesi ja siten kuitenkin uikutat jonkun ämmän perään."
En halua olla kova, siis muuten kuin bdsm-leikeissäni.
Se, että olen naisen takia menettänyt ruokahaluni, eikä normaali keinoni päästä eroon murheistani siirtämällä putkikamelini paikasta A kaukaiseen paikkaan B toimi ja olen muutenkin poissa tolaltani, tarkoittaa sitä, että olen tervehtymässä mikä on tunne elämäni kannalta hyvä juttu.
"Eikö itsekkyytesi koskaan saavuta saturaatiopistettään?"
Olen kyllä salaa ihaillut Matrixin agentti Smithiä, joka muuttaa kaikki kopioiksi itsestään. Itse asiassa kerran sanoin työhönottohaastattelussa, että haluaisin maailman olevan täynnä kopioituja minuja. Pidä sitä vaikka minun itsekkyyteni saturaatiopisteenä.
Ainakin jos maailma olisi täynnä minun kopioita, minun kopioni olisi valinnut minut siihen työpaikkaan.
yksin matkalla suruinen.., tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa..
"Jotkus myös taistelevat kovaa maailmaa vastaan höpisemällä rukouksia..".
Miksi ihmiset näin yleensä tekevät, no, lujittamalla itseään pitämään kiinni periaatteistaan ja oikeudentajustaan sekä vahvistamaan sitä käsitystä, ettei väkivaltaan vastata väkivallalla. Höpinöitäkö? vaan kenties yritystä pitää omaatuntoa kirkkaana ja selkää suorana.
Hesarissa oli hauska juttu kuinka Jumala on haastettu oikeuteen katteettomista lupauksista ja sitten oli yks kaks tipahtanut vastaus Jumalan nimissä jossa todettiin että ihmiskunnan olisi syytä katsoa peiliin eikä aina syytellä Jumalaa epäonnistumisista, sillä tuo vapaa tahto luo vastuun ihmisille itselleen tekemisistään.
>> sitten oli yks kaks tipahtanut vastaus Jumalan nimissä
tärkeästä asiasta, siis ilmeisesti lakitoimiston mainosjekku, oli hesarissa pienellä palstalla maailman menoa osassa. Tai voihan se olla että enkeli kävi sen tuomarin pöydälle laittamassa, niin saatais tänne maailmaan jotain tolkkua ;).
Kulkuri kukaties omanlaisensa mikä lie, monta on kovaa kohtaloa kokeneita, niiden joiden elämä on ollut helppoa ja turvallista lapsuudesta lähtien, ei hirveästi pitäisi teoreettisesti viisastella ja vähätellä, jos toinen ei ole keskivertokansalaisen oloinen. Pienistä muruista jotkut yrittävät elämänsä rakentaa ja tietävät miltä tuntuu kaatui kerta toisen jälkeen ja silti olisi yritettävä, elämänviisaus kyllä auttaa eteenpäin, muttei tieteelliset pohdinnan aivorakenteen symmetrioista.
... oli reagointini vakavuuteni taso, huomaan nyt; mitä lie ollut silloin mielessäni!
>> monta on kovaa kohtaloa kokeneita, > niiden joiden elämä on ollut helppoa ja turvallista lapsuudesta lähtien, ei hirveästi pitäisi teoreettisesti viisastella ja vähätellä, jos toinen ei ole keskivertokansalaisen oloinen. > Pienistä muruista jotkut yrittävät elämänsä rakentaa ja tietävät miltä tuntuu kaatui kerta toisen jälkeen ja silti olisi yritettävä, > elämänviisaus kyllä auttaa eteenpäin, muttei tieteelliset pohdinnan aivorakenteen symmetrioista.
Olen liito-orava avohakkuun reunassa. Seurailenpa miten sinua täällä kohdellaan jos vuotavilla nappisilmilläni enää mitään näen.
sanoilla: "Olen tyhjä vanha kaappi avaran salin etelänpuoleisella seinällä."
Mikäli se ketään kiinnostaa.
Jonkinlainen kovuus on pakko olla, mikäli aikoo saada mitään aikaiseksi. Suurin osa porukasta on pullamössöjä.
Olen huomannut että suuri osa niistä jotka jotain tekevät ovat eri tavoilla kroonisesti sairaita. Ei siinä paljon hetkauta jos joku uhkaa parin vuoden linnatuomiolla, on vaara palaa elävältä tai joutua alligaatorin ruuaksi.
Tavalliset ihmiset eivät koskaan pysähdy katsomaan mitä resursseja on ja miten ne haluaa käyttää. Jos joku ymmärsi niin onnea matkaan.
... se mitä ajattelin jo paljon aikaisemmin tänään: Minusta tuon aiheen avaaminen oli sinulta hatunnoston arvoinen, rohkea ja viisas teko, C666.
Olen asian kanssa tosissani.
Nuoruus meni ulkomailla, heterosuhteessa joka oli kuin pyöröovi, uskonlahkossa ja jonkin aikaa huoratessa ja asunnottomana - - kun muut etenivät elämässään wakaasti niin minä huitelin maailmalla ja olin jotenkin vapaa mutta epäkypsä pentu.
Lahkolaisena uskoin, että maailmanloppu oli ovella, siltä se näyttikin tuossa lama-aikana. Jeesus Kristus ja hänen tuhatvuotinen valtakuntansa oli kuin saunan naula johon saatoin ripustaa vastuun omasta elämästäni ja aikuisuudestani.
Nyt minulle on välähtänyt, että minä ihan oikeasti joudun elämään tämän elämän ja jokaisen pitkän hetken kunnes täytän n vuotta, tuplasti enemmän kuin nyt ja bonukset päälle.
Ja silloin tulee mieleen se hetki kun olin teholla 1995 kaukaisessa maassa taudin kourissa ja kuolemaisillani, että minua eniten harmittaa haaskattu elämäni.
Elämä on siis tässä ja nyt.
Ja minä tapaan naisen, Kullannuppu II:n.
Ja minulle välähtää mielen, että minulla ihan oikeasti voisi olla ihan oikea, wanhanaikainen, pitkäaikainen suhde tuon kanssa. Minusta tulisi vihdoinkin oikea aikuinen, kantaisin tasaveroisena vastuun siinä missä muutkin.
Muistuu mieleen se kun erosin uskonlahkosta niin tähän asti minun on ollut vaikea arvostella sitä koska minun on vaikea myöntää itselleni ja muille että minä olin hölmö ja menin uskomaan päättömiin asioihin.
Tämä on kasvun paikka. Minä olen käynyt hyvin monta muutosta läpi elämässäni. Minä olen jäänyt jälkeen ikätovereistani ja kuin vinttikoira kuronut rakoa umpeen käyttäen apuna älyäni ja vaistojani lamppuna. Nyt on minulla edessä palkinto kaikesta tästä, tasapuolinen, onnellinen parisuhde. Minä näen sen, mutta se on lasin takana. Painan käteni, kasvoni ja nenäni lasia vasten ja katson sitä sydän jyskyttäen.
Nyt pää kylmänä. Minä en mokaa enää tässä vaiheessa. Teen niin kuin "haluatko miljonääriksi" -ohjelmassa - kilautan kaverille.
>> Ja minulle välähtää mielen, että minulla ihan oikeasti voisi olla ihan oikea, wanhanaikainen, pitkäaikainen suhde tuon kanssa. > Minusta tulisi vihdoinkin oikea aikuinen, kantaisin tasaveroisena vastuun siinä missä muutkin.
Jotta voisi kypsyä aikuiseksi, pitäisi uskaltaa elää, ottaa riskejä ja vastuita. Yksi tällainen on, että kokee pitkäaikaisen rakkaussuhteen kaikkine siihen liittyvine haasteineen.
Olen kritisoinut aiemmin sitä ettei heteroille voi esitellä lesbosuhteita, jotka kestävät jotain pari viikkoa tai tulla oikein ulos kaapista ylipäätään jos on kykenemätön pitkäaikaisiin suhteisiin, heterot harrastelivat sellaisia suhteita 15-vuotiaina eivätkä he nyt jälkikäteen ole kovin ylpeitä niistä.
On hienoa ja suoraan DDR:stä asettaa tuollainen kaikessa ylväydessään hyvin epämääräinen tavoite kuin "kypsä aikuisuus" ja vielä tarkalleen kertoa, miten tämä ihanne muka saavutetaan. Ei mikään kokemus sinänsä ole yksiselitteisesti autuaaksitekevä, kyse on siitä miten kokemukset pystyy jalostamaan tai edes sietämään.
Eniten kuitenkin ihmettelen sitä, miten kahden viikon suhteessa löytyy aikaa heteroille poseeraamiseen. Saati heteroiden tai muiden pahisten suosion metsästämiseen.
>> pitäisi uskaltaa elää, ottaa riskejä ja vastuita.
>> Ei mikään kokemus sinänsä ole yksiselitteisesti autuaaksitekevä, kyse on siitä miten kokemukset pystyy jalostamaan tai edes sietämään.