Karttaplotterien hinnat

Olen katsellut netistä Suomessa myytävien karttaplotterien hintoja ja vertaillut niitä ulkomaisiin hintoihin. Ovatko suomalaiset maahantuojat niin ahneita, että Suomessa pitää maksaa vastaavasta laitteesta lähes tuplahinta esim Amerikkaan verrattuna? Rahtikustannukset eivät voi millään selittää valtavaa hintaeroa.Takuuhan laitteissa on kansainvälinen, joten sen suhteen ei pitäisi olla huolta, vaikka laitteen hankkisikin ulkomailta. Ohjelmen päivityksienkin pitäisi onnistua. Onko kellään kokemuksia ulkomailta hankituista laitteista?
193034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

vetouistelu.com:ssa on asiaa paljon käsitelty ja tavaraa jenkeistä tuotettu ilman suurempia ongelmia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jenkkilän hintaan tulee lisäksi rahti ja tulli sekä rahdilliseen hintaan lisättävä ALV, joka on 22%.

Käytännössä siis taalahinnan voi muuttaa melko suoraan euroiksi ja päästään lopputulokseen.

Hintaero ei silloin välttämättä ole enää kovin suuri.

Takuu toimii USAstakin ostetulle laitteelle lähettämällä laite sinne korjattavaksi. Takuu nimittäin on MYYJÄN antama turva ostajalle. Toki se viime kädessä tukeutuu valmistajaan, mutta suomalaisen kauppiaan ei tarvitse seota suoraan tuotuun laitteeseen jos ei halua.

Äänestä

Vaikka noita hintoja miten laskee ottaen huomioon tullit, rahdit, ALV:it ja dollarin kurssin, niin aina päätyy siihen, että jonnekin taskuun menee noin 30-40% täällä kotimaassa. Ja tämä vertaus on USA:n myyntihintaan, jossa on jo mukana sikäläisen kauppiaan voittomarginaali. En ymmärrä mikä tässä koko hommassa mättää. Samansuuntainen tilanne kaikkien muidenkin venetarvikkeiden kohdalla, mutta ehkä vähän pienemmällä prosentilla. Vertailu tehty kotimaisten ja USA:laisten nettikauppojen hintojen perusteella, joten tältäkin osin pitäisi olla samalla viivalla.

Kannattaa ostaa siis USA:sta sekä plotteri, että myös kartat. Jotkut liikkeet näyttää myyvän karttoja myös Itämeren alueelta ja karttojen hinnat on paljon halvemmat kuin täällä.

Äänestä

Tietoa on, halvimmilla hinnoilla myyvillä on 50% katteet, eli ostohinta + 100%. Täällä pajulassa kun ei markkinatalous ole ikinä kunnolla toiminut, niistä vähistä kappaleista mitä katajaiselle kansalle myydään pitää repiä tarvittavat voitot.

Äänestä
  • Minä itse myin Garminin gepsejä aikanaan (2002) ja voin sanoa, että katteet olivat tosi pienet.

    Jos katsot Navsystemsin hintoja, niin niistä myyvät liikkeet saavat 25-30% alennusta, mutta eihän kukaan suomessa OVH hinnoilla noita laitteita osta, joten normaali kate oli n. 10%

    Joten voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että suomessa ei saa jälleenmyyjä edes ostaa laitetta siihen hintaan kun jenkeissä kuluttajille myydään.

    Äänestä

  • jareta kirjoitti:

    Minä itse myin Garminin gepsejä aikanaan (2002) ja voin sanoa, että katteet olivat tosi pienet.

    Jos katsot Navsystemsin hintoja, niin niistä myyvät liikkeet saavat 25-30% alennusta, mutta eihän kukaan suomessa OVH hinnoilla noita laitteita osta, joten normaali kate oli n. 10%

    Joten voin siis hyvällä omallatunnolla sanoa, että suomessa ei saa jälleenmyyjä edes ostaa laitetta siihen hintaan kun jenkeissä kuluttajille myydään.

    On se vaan kumma kun esim hyvin tunnetusta helsinkiläisestä venetarvikeliikkeestä saa 20pinnaa heti pois kun tekee ostokset yrityksen nimiin, kummaa kun myyvät tappiolla? Nämä on niitä samoja parkujia kun esim ATK alan liikkeissä esim kate vain 5-10% kummaa kuitenkin kun katsoo tukkurin hintoja ja vähittäiskaupan hintoja ovat katteet todellakin aivan riittävät.

    Venetarvike kauppa suomessa ei ole helppoa johtuen lyhyestä kaudesta mutta kyllä katetta tavaralle löytyy, jota kyllä tarvitaankin liiketilojen ja turhanpäiväisten joo joo myyjien palkkojen kattamiseksi.

    Pitäsi jonkun perustaa tyyliin varastomyymälä venetarvikeliike. voisi olla että 2v ja nykyiset kauppiaat saisivat heittää pihalle viimeisenkin hemppelin purkin ja ottaa mustoa tilalle.

    Äänestä

  • kauppamies juttuja kirjoitti:

    mikä tässä poikkeaa minun sanomastani.

    "venetarvikeliikkeestä saa 20pinnaa heti pois kun tekee ostokset yrityksen nimiin"

    Jos kerrankauppias saa Navsystemsin ohjehinnoista tuon 30% pois ja antaa sitten 20% alennusta asiakkaalle ohjehinnasta, niin silloinhan ollaan juuri siinä katteessa kun kerroin.

    Totuus kuitenkin on, että Amerikkalainen kollega myy tuotettaan suurin piirtein puolella tosta Navsystemsin OVH: sta.

    Sen siis haluan sanoa aloittajan kirjoitukseen, että GPS:ien hinnat eivät johdu kauppiaiden pohjattomasta ahneudesta.

    Huom! Tätä Gepsien hintoja ei voi yleistää muihin venetarvikkeiden hintoihin. Niiden hinnoittelua en tunne, mutta Gepsien hinnoittelun tunnen.

    Onhan noita venetarvike halpiskauppojakin. Biltemasta, Honkongista ja Motonetistä saa tavaraa, mutta kuka uskaltaa ostaa.

    Äänestä

noista hintaeroista, vaikka linkki sinne jenkkilään, kiitos.Yksi syy hintaeroon voi olla markkinoiden koko, Joe ostaa tuhat plotteria siinä missä Jussi ostaa 5 kpl varastoon.

Äänestä

Eihän täältä Sossulandiasta ole pitkiin aikoihin enää saanut venepuolella mitään muuta kuin
sikakalliita ja asiantuntemattomaia loppuasiakas-toimituksia.

Hakekaa ja hankkikaa venepuolen juttunne esim. Ruotsista, Norjasta, Jenkeistä tai jostain kunnon markkinoilta, joissa veneasiakas on kilpailtu kuningas suuruudesta riippumatta.

Äänestä

Tilasin netistä kesällä uuden Garminin, ovh Suomessa 1245 egee. Jenkkilästä tuli kokonaishinnaksi n. 700e, sisältäen rahdin, tullit ja alvit! Aika iso ero siis! Mutta toinen puoli oli se, että luottokortin numero joutui vääriinkäsiin. Korttifirmalle se tuli siis kalliiksi!!!

Äänestä

...riiston määritelmään ole yleensä kuulunut se, että riistettävä ei ole kovin vapaaehtoinen vaan enemmän tai vähemmän pakkotilassa alistumaan? ;))
Meinaan vaan, että kukas niitä karttaplottereita pakottaa ostamaan, Suomesta tai mistään?

Mutta täytyy ehkä ihan aavistuksen verran puolustaa noita kauppiaitakin: asiakaspotentiaali meillä aika pieni. Kiinteät kustannukset täytyy saada katettua kuitenkin; on aika normaalia, että jos hilavitkutinta X joutuu ostamaan vaikkapa 500 egen sisäänostohinnalla ja ulos voi arvioida myyvänsä 10 kpl, niin kappaletta kohti pitää lyödä enemmän marginaalia kuin jos uskaltaa veikata myyvänsä 50 kpl. Ja ovat ne kuljetuskustannuksetkin tänne hiukan isommat kuin vaikkapa Lontooseen. En suinkaan väitä, että nämä tekijät kuittaavat koko hintaeroa, mutta aiheuttavat sen, että on epärealistista kuvitellakaan, ettei sitä olisi lainkaan.

Äänestä
  • Olin runsas kolmekymmentävuotta takaperin kodinkoneliikkeesä kesätöissä silloin makso väritelkkari runsaat kolme tuhatta mk. liike maksoi siitä telkusta maahantuojalle 1200 mk ja maahantuoja tehtaalle 800 mk laske siitä mikä oli liikken kate.Varmaat katteet on muuttuneen nistä ajoista mutta kyllä ne varmasti vieläkin tuhannen euron karttaplotterista ovat vähintäin puolet eli 500 ekua enustan että yli puolet.Turha uskoa myyjien valitusta pienistä katteista.

    Äänestä

  • aikaisemmin kirjoitti:

    Olin runsas kolmekymmentävuotta takaperin kodinkoneliikkeesä kesätöissä silloin makso väritelkkari runsaat kolme tuhatta mk. liike maksoi siitä telkusta maahantuojalle 1200 mk ja maahantuoja tehtaalle 800 mk laske siitä mikä oli liikken kate.Varmaat katteet on muuttuneen nistä ajoista mutta kyllä ne varmasti vieläkin tuhannen euron karttaplotterista ovat vähintäin puolet eli 500 ekua enustan että yli puolet.Turha uskoa myyjien valitusta pienistä katteista.

    1000€ plotterissa myyjän kate on 50-150€. Tämä on tosi, muuta on turha väittää.

    Äänestä

  • sun jutuilles kirjoitti:

    1000€ plotterissa myyjän kate on 50-150€. Tämä on tosi, muuta on turha väittää.

    Vaatikaa myyjältä alkuperäinen ostokuitti ja ostajalta nettikaupan hinnaston osoite tai tarjous, niin pääsette tässä eteenpäin.

    Ellei tehkää ostokset muilla mailla kuten edellä oli puhetta. Nyt katsotaan, kuka näistä suomalaisista puupäätoimittajista on vielä pystyssä.

    Äänestä

  • sun jutuilles kirjoitti:

    1000€ plotterissa myyjän kate on 50-150€. Tämä on tosi, muuta on turha väittää.

    Kokeile mieluummin 300€ katetta minimissään. 50€ katteella noita ei myis kukaan.

    Äänestä

  • ostajalta nettitarjous kirjoitti:

    Vaatikaa myyjältä alkuperäinen ostokuitti ja ostajalta nettikaupan hinnaston osoite tai tarjous, niin pääsette tässä eteenpäin.

    Ellei tehkää ostokset muilla mailla kuten edellä oli puhetta. Nyt katsotaan, kuka näistä suomalaisista puupäätoimittajista on vielä pystyssä.

    Siitä vain jenkkilään ostoksille mutta mitä ihmettä valitat,sinun ei ole nimittäin pakko ostaa Suomesta keltään yhtään mitään.

    Täällä kuitenkin liiketoiminnan kustannukset ovat joka suuntaan kalliimmat ja pelkästään jo joku suuri dealeri jenkeissä saattaa olla suurempi kuin laitteen maahantuoja Suomessa.
    Tilaa sieltä myös maito ja leipä, ovat halvempia nekin!

    Äänestä

  • GTJ kirjoitti:

    Olen jo kauan boikotoinut suomalaisia maataloustuotteita.

    Aion jatkaa kunnes Saaristomeren todelliset pilaajat saadaan vastuuseen.

    Äänestä

  • tuoteboikotti kirjoitti:

    Olen jo kauan boikotoinut suomalaisia maataloustuotteita.

    Aion jatkaa kunnes Saaristomeren todelliset pilaajat saadaan vastuuseen.

    Saatkin sitten jatkaa boikottiasi todella pitkään, Venäjä kun ei boikotistasi pahemmin piittaa.

    Onkin muuten aika ihmeellistä että Suomen maatalous pilaa saaristomerta mutta ei järviä...Ihmeellinen on maailma.

    Saaristomeren pahin kuormittaja on paikallinen
    maatalous. Joillekin tämä näyttää olevan vitsi.

    Vihtori Kosolan aikana vähemmästäkin kyydittiin rajan taakse.

    Äänestä

ja siis tukkuportaan kate pilaa koko homman. Yhtä räikeää kautta linjan - hommasin paukkulautan Saksasta ja oli tasan puolet halvempi kuin tingittu hinta kotimaassa. Kauppias näytti sisäänostohintaansa ja totesi sitten, että rupeaa ostamaan tukussa muualta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riistoako? kirjoitti:

Olen katsellut netistä Suomessa myytävien karttaplotterien hintoja ja vertaillut niitä ulkomaisiin hintoihin. Ovatko suomalaiset maahantuojat niin ahneita, että Suomessa pitää maksaa vastaavasta laitteesta lähes tuplahinta esim Amerikkaan verrattuna? Rahtikustannukset eivät voi millään selittää valtavaa hintaeroa.Takuuhan laitteissa on kansainvälinen, joten sen suhteen ei pitäisi olla huolta, vaikka laitteen hankkisikin ulkomailta. Ohjelmen päivityksienkin pitäisi onnistua. Onko kellään kokemuksia ulkomailta hankituista laitteista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu