Kirjoitin tämän odotus-palstalle, mutta kopsaan sen nyt tännekin eli:
Pitäisiköhän jutella jossain....
Ei tämäkään hyväksi ole.
Odotan kolmatta lastamme. Edelliset lapset nyt 4v3kk ja 2v3kk. Raskausviikkoja 12 2 nyt. Sydänäänet on kuultu ja ultrassa nähty, että kaikki on hyvin. Kaikenkaikkiaan minulla on ollut ihan hyvä fiilis tämän raskauden suhteen. Ihan aluksi hetken hätäilin keskenmenopelon kanssa, mutta se meni pian ohi ja aloin luottaa siihen, että maalis-huhtikuussa meille tulee ihana kolmas lapsi.
Miehelläni oli viime vuonna imusolmukesyöpä ja hän parantui siitä hienosti. Viikko ennen kuin miehen tauti todettiin niin todettiin hänen äidillään syöpä. Hän on käynyt läpi todella rankat hoidot, mutta hänelläkin nyt kaikki hyvin.
Olen aina ollut sellainen hiukan luulosairas ja lapsesta asti pelännyt kaikkea mm. syöpää. Minulla on luomia aika paljon ja niitä olen kytänny ihan ala-asteelta saakka. Sen lisäksi on aika ajoin sitten ollut jotain muita tauteja mitä olen pelännyt, kaikenlaista reumasta ms-tautiin ja ihan verenmyrkytykseen. Tosiasiassa olen kuitenkin aina ollut erittäin terve enkä ole sairastanut kuin jotain satunnaisia flunssia. Nyt en edes muista, koska olisin viimeksi ollut vähän kipeänä. (Nyt pitää koputtaa puuta tässä kohtaa.)
Nyt alkuraskaudesta asti on sitten heitellyt kaikenlaisia pelkoja päässä. Ihan alussa kun se keskenmenopelko meni ohi niin iski se ihosyöpäpelko taas hirveänä. Luulin jo niiden syöpäpeikkojen hellittäneen otettaan mieheni taudin jälkeen, mutta nyt ne palasikin kahta kauheempina. Lisäksi kuulin kesällä naisesta, joka joutui tekemään abortin, koska sai tietää sairastavansa syöpää ja kuolikin siihen sitten hyvin pian toteamisen jälkeen. :(((
No siinä meni sitten viikko, kun pelkäsin sitä syöpää. Vaihdoin välillä luomea eli hepuli siirtyi luomesta toiseen.
Sen jälkeen olen siirtänyt huoleni vauvaan eli olen pelännyt listeriaa ja toksoplasmoosia ja sen sellaista ruoka-aineisiin liittyvää. Olen saattanut säikähtää jotain ihan typeräksi tietämääni juttua ihan kauheasti ja miettiä sitä sitten yhden illan.
No nyt sitten torstaina luin rintasyövästä ja pelästyin sitten sitä. Sen jälkeen olen tutkinut ja mälvännyt rintojani. Ja koska imetän edelleen tuota 2v3kk ikäistä niin rintanihan ovat mitkä ovat. Toista rintaa lapsi ei ole nyt imenyt enää kuin hyvin satunnaisesti muutaman kuukauden aikana , mutta toista ihan päivittäin. Se rinta joka on käytössä edelleen on koko ajan ollut se ns. parempi rinta ja lapsi on suosinut sitä. Se rinta tuntuukin tällä hetkellä maidontuotannosta huolimatta sellaiselta plussukalta, koska tyttö imee sitä yhtenään. Eihän se maito enää tässä vaiheessa pakkaanu niin. Toinen rinta onkin sitten hiukan täyteläisemmän tuntuinen vaikkakin ulospäin näyttävät samalta.
Tässä käytetymmässä rinnassa sen sijaan joskus näkyy nännipihassa sellainen uurre, joka minua nyt sitten alkoi vaivata. Onko se vain verisuonten aikaansaamaa muutosta rinnassa, joka on kuin tyhjä nahkapussi vai jokin vanha haalistunut raskausarpi joka käyttäytyy miten käyttäytyy. Vai vaan nahan ja kudosten venymistä. Joka tapauksessa se näkyy vain joskus enkä ole koskaan aikaisemmin piitannut siitä, koska se ei ole pysyvästi näkyvissä ja kun rinnat tosiaan imetysaikan kärsivät venymisestä ja sen sellaisesta.
Nyt oikeastaan alkaa taas jo järki vähitellen voittaa tämän asian suhteen enkä ole enää niin hepulissa mitä pari päivää sitten, mutta on tämä kurjaa kun miettii että mitähän keksin kuukauden päästä.
Pitäisikö varata aika jollekin psykologille ja jutella näistä vai mitä kannattaisi tehdä?
Tiedän, että raskaushormonit saa aikaan hyvinkin voimakkaita mielialavaihteluita ja monet pelkää täysin järjettömiä asioita odotusaikana. Itse olen aiemmissa raskauksissani ollut paljon tasaisempi mitä nyt. Toisaalta nyt kun on lapsia ja lisäksi taustalla näitä muita kauheuksia ihan hiljattain niin kai ne tekee oman lisänsä.
Lisään vielä, että olen 28 vuotias ja suvussamme ei ole rintasyöpää eikä mitään muutakaan syöpää. Eikö ole siis aika järjetöntä pelätä, että tälläisen näin pitkään kestäneen hyvin aktiivisen imetyksen kesken saisin muka jostain rintasyövän itselleni. Rinnassa en tunne kertakaikkiaan mitään epäilyttävää.
Toivottavasti joku osaa rauhoittaa ja sanoa jotain muutakin järkevää kuin että mene lääkäriin. Sen olen jo kuullut.
Millaisia pelkoja teillä on ollut raskausaikana? Ja ennenkaikkea miten rintanne ovat muuttuneet pitkän imetyksen aikana? Entä rintojen erot, jos olette imettäneet selvästi enemmän toisesta rinnasta. Ehkä näin pitkällä ja edelleen jatkuvalla imetyksellä ja raskausaikana ei edes kannata kovin sairaaloisesti rintojaan tarkkailla, kun on selvää että ne ei ole ihan normit....
Pitäisiköhän jutella jossain....
Ei tämäkään hyväksi ole.
Odotan kolmatta lastamme. Edelliset lapset nyt 4v3kk ja 2v3kk. Raskausviikkoja 12 2 nyt. Sydänäänet on kuultu ja ultrassa nähty, että kaikki on hyvin. Kaikenkaikkiaan minulla on ollut ihan hyvä fiilis tämän raskauden suhteen. Ihan aluksi hetken hätäilin keskenmenopelon kanssa, mutta se meni pian ohi ja aloin luottaa siihen, että maalis-huhtikuussa meille tulee ihana kolmas lapsi.
Miehelläni oli viime vuonna imusolmukesyöpä ja hän parantui siitä hienosti. Viikko ennen kuin miehen tauti todettiin niin todettiin hänen äidillään syöpä. Hän on käynyt läpi todella rankat hoidot, mutta hänelläkin nyt kaikki hyvin.
Olen aina ollut sellainen hiukan luulosairas ja lapsesta asti pelännyt kaikkea mm. syöpää. Minulla on luomia aika paljon ja niitä olen kytänny ihan ala-asteelta saakka. Sen lisäksi on aika ajoin sitten ollut jotain muita tauteja mitä olen pelännyt, kaikenlaista reumasta ms-tautiin ja ihan verenmyrkytykseen. Tosiasiassa olen kuitenkin aina ollut erittäin terve enkä ole sairastanut kuin jotain satunnaisia flunssia. Nyt en edes muista, koska olisin viimeksi ollut vähän kipeänä. (Nyt pitää koputtaa puuta tässä kohtaa.)
Nyt alkuraskaudesta asti on sitten heitellyt kaikenlaisia pelkoja päässä. Ihan alussa kun se keskenmenopelko meni ohi niin iski se ihosyöpäpelko taas hirveänä. Luulin jo niiden syöpäpeikkojen hellittäneen otettaan mieheni taudin jälkeen, mutta nyt ne palasikin kahta kauheempina. Lisäksi kuulin kesällä naisesta, joka joutui tekemään abortin, koska sai tietää sairastavansa syöpää ja kuolikin siihen sitten hyvin pian toteamisen jälkeen. :(((
No siinä meni sitten viikko, kun pelkäsin sitä syöpää. Vaihdoin välillä luomea eli hepuli siirtyi luomesta toiseen.
Sen jälkeen olen siirtänyt huoleni vauvaan eli olen pelännyt listeriaa ja toksoplasmoosia ja sen sellaista ruoka-aineisiin liittyvää. Olen saattanut säikähtää jotain ihan typeräksi tietämääni juttua ihan kauheasti ja miettiä sitä sitten yhden illan.
No nyt sitten torstaina luin rintasyövästä ja pelästyin sitten sitä. Sen jälkeen olen tutkinut ja mälvännyt rintojani. Ja koska imetän edelleen tuota 2v3kk ikäistä niin rintanihan ovat mitkä ovat. Toista rintaa lapsi ei ole nyt imenyt enää kuin hyvin satunnaisesti muutaman kuukauden aikana , mutta toista ihan päivittäin. Se rinta joka on käytössä edelleen on koko ajan ollut se ns. parempi rinta ja lapsi on suosinut sitä. Se rinta tuntuukin tällä hetkellä maidontuotannosta huolimatta sellaiselta plussukalta, koska tyttö imee sitä yhtenään. Eihän se maito enää tässä vaiheessa pakkaanu niin. Toinen rinta onkin sitten hiukan täyteläisemmän tuntuinen vaikkakin ulospäin näyttävät samalta.
Tässä käytetymmässä rinnassa sen sijaan joskus näkyy nännipihassa sellainen uurre, joka minua nyt sitten alkoi vaivata. Onko se vain verisuonten aikaansaamaa muutosta rinnassa, joka on kuin tyhjä nahkapussi vai jokin vanha haalistunut raskausarpi joka käyttäytyy miten käyttäytyy. Vai vaan nahan ja kudosten venymistä. Joka tapauksessa se näkyy vain joskus enkä ole koskaan aikaisemmin piitannut siitä, koska se ei ole pysyvästi näkyvissä ja kun rinnat tosiaan imetysaikan kärsivät venymisestä ja sen sellaisesta.
Nyt oikeastaan alkaa taas jo järki vähitellen voittaa tämän asian suhteen enkä ole enää niin hepulissa mitä pari päivää sitten, mutta on tämä kurjaa kun miettii että mitähän keksin kuukauden päästä.
Pitäisikö varata aika jollekin psykologille ja jutella näistä vai mitä kannattaisi tehdä?
Tiedän, että raskaushormonit saa aikaan hyvinkin voimakkaita mielialavaihteluita ja monet pelkää täysin järjettömiä asioita odotusaikana. Itse olen aiemmissa raskauksissani ollut paljon tasaisempi mitä nyt. Toisaalta nyt kun on lapsia ja lisäksi taustalla näitä muita kauheuksia ihan hiljattain niin kai ne tekee oman lisänsä.
Lisään vielä, että olen 28 vuotias ja suvussamme ei ole rintasyöpää eikä mitään muutakaan syöpää. Eikö ole siis aika järjetöntä pelätä, että tälläisen näin pitkään kestäneen hyvin aktiivisen imetyksen kesken saisin muka jostain rintasyövän itselleni. Rinnassa en tunne kertakaikkiaan mitään epäilyttävää.
Toivottavasti joku osaa rauhoittaa ja sanoa jotain muutakin järkevää kuin että mene lääkäriin. Sen olen jo kuullut.
Millaisia pelkoja teillä on ollut raskausaikana? Ja ennenkaikkea miten rintanne ovat muuttuneet pitkän imetyksen aikana? Entä rintojen erot, jos olette imettäneet selvästi enemmän toisesta rinnasta. Ehkä näin pitkällä ja edelleen jatkuvalla imetyksellä ja raskausaikana ei edes kannata kovin sairaaloisesti rintojaan tarkkailla, kun on selvää että ne ei ole ihan normit....
Vastaukset 8
Vanhimmat
...olen ihmistyyppinä vähän (aika paljonkin) samanlainen kuin sinä. Pelkään aina kaikkea ja saan pelkoni kasvamaan ihan paniikiksi asti.
Kyllä mä sanoisin sulle kuitenkin sen mitä et halua kuulla, että "mene lääkäriin". Saat tarkistutettua ne rintasi ja pääset siitä pelosta nyt eroon.
Mutta jos sua yleensä tollaset pelot velloo, niin kyllä niistä kannattaa esim. psykologille kertoa.
Mä itse käyn säännöllisesti ihan terveyskeskuspsykologin juttusilla puhumassa mun peloista. Ja kävipä mulla sitten niin että niiden pelkojen taustalta löytyi paljon muita käsittelemättömiä ongelmia ihan lapsuudesta asti. Esim. toi sun miehesi sairaus on voinut olla aika kova paikka ja se saattaa kummitella sun mielessäsi tollasina sairaus yms. pelkoina vielä pitkäänkin.
Kokemuksesta voin kertoa, että elämä on tosi tosi tosi paljon mukavampaa kun tollasiin juttuihin saa ihan ammattilaisilta apua. Ei tartte nimittäin olla mikään hullu mennäkseen psykologille.
Sitäpaitsi sulla on nyt tosi hyvä tilaisuus mennä sinne koska odotat lasta. Ne psykologien ajanvarauskirjat on nimittäin nykyään melko täysiä, mut odottavat ja vasta synnyttäneet äidit tuntuu olevat autettavien kärkipäässä. Joten vikkinä voin sanoa, et käytä tämä tilaisuus hyväksesi. (Myös minä olen löytänyt sinne tieni alkujaan synn.jälk. masennuksen vuoksi.)
Voimia sulle ! Tiedän tunteesi aika hyvin ja toivotan sulle ja koko perheellesi kaikkea hyvää !
pitäiskin mennä jonkun asiantuntijan kans. Enkä kuvittele, että olisin hullu, jos/kun sinne menen. Se onkin aikomuseni, että neuvolassa ensi kerralla kyselen että miten kannattaisi edetä asiassa.
Mutta kun näitä hullutuksia tulee ja menee koko ajan niin minulla pitäisi aina olla lääkäriaika varattuna, jos ne kaikki hulluuteni kävisin lääkärillä tarkistamassa. Sitä siis tarkoitan, että en halua kuulla, että mene lääkäriin. Paitsi siis jollekin korvienvälitohtorille joo. :)
Nyt tämä tissihömpötys alkaa jo selvästi taittumaan. Mulla nämä hulluudet tuppaa kestämään vuorokaudesta viikkoon. Tämä alkoi torstaina ja veikkaan, että ensi viikon torstaina en enää edes muista tätä asiaa. Kuukauden päästä olen kehittänyt jotain uutta. Tosin uskon, että tähän raskaudenaikaiseen ylimääräiseen hepuliini nyt auttaa se, kun alan pian tuntea vauvan liikkeet. Vie ajatuksia muualle ja tiedän, että vauvalla on asiat hyvin. :)
Mutta kiitos vastauksestasi! :)
haet ongelmaasi apua. :) Ymmärrän sua siinä mielessä hyvin, kun olen itse ajoittain kärsinyt myös kaikenlaisista peloista: olen mm. pelännyt lapsettomuutta, ihosyöpää, rintasyöpää, mieheni joutuneen onnettomuuteen, äitini terveyttä jne jne. Mutta mulla noihin on aina auttanut se, kun olen ne avoimesti tunnustanut ja saattanut ne muiden tietoon ja näin itseni naurunalaiseksi. :)
Oikeastihan me molemmat tiedetään, ettei näille peloille ole mitään erityistä syytä, ne johtuu ainakin mulla vain siitä, että jotenkin pelkää menettävänsä kaiken juuri kun kaikki on hyvin ja ihanaa. Mulle ainakin äiti on toiminut hyvänä maanpinnalle palauttajana aina kun olen pelännyt esim. saanneeni HIVin tai muun sairauden.
Minusta sinä voit kyllä mennä juttelemaan asiasta lääkäriin, mutta samallahan siitä asiasta sitten itse tulee tehneeksi "sairauden". Itse sinuna ainakin koettaisin nyt vaan rauhoitella mieltäni ja hokea itselleni kuinka typeriä nämä pelkoajatukset ovat. Kun vaan puskee itse niitten pelkojen läpi, tuntee oikein samalla voimistuvansa - eikä sinä ole sitten edes tarvinnut häiritä ketään lääkäriparkaa näillä olemattomilla peloilla. :)
Siis älä käsitä väärin, ymmärrän ja tiedän kyllä etteivät ne ajatukset "tilanteen ollessa päällä" tunnu olemattomilta, mutta toisaalta sitä pitää vaan itse PÄÄTTÄÄ, ettei anna asian häiritä ja hallita omaa elämäänsä. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, munkin pitää aina välillä hokea itselleni, että "nyt otat kyllä itseäsi niskasta kiinni ja selätät tän pelon!". Samaa suosittelen sinullekin, kaikella lämmöllä. :)
Minä olen imettänyt viittä lastamme yhteensä yli 12 vuotta ja kyllähän niissä rinnoissa imetyksen aikana (ja jälkeenkin) on ollut jos mimmoista kupuraa ja uurretta. Eikä ole syöpää ollut.
Tuosta pelosta. Neljässä raskaudessa viidestä olin onnellinen, tarmokas ja ilman mitään pelkoja.
Tyttöä odottaessani hermoraunio.
Minulla syövän pelko vaihteli kohdunkaulasta melanoomaan.
Synnytyspöydälle ne pelot jäivät.
Eivätkä ole palanneet.
Tämän juuri halusinkin kuulla. Että pitkä imetys saa aikaan rinnoisa kaikenlaista. Oma järkenikin sen sanoo, mutta tuntui oudolta kun kukaan ei kommentoinut siihen mitään että mitä muiden rinnoissa tapahtunut.
Mietin tuossa juuri hetki sitten, kun tyttö tuossa tissitteli että tyttö on purrutkin tuota rintaa jostain keväästä asti kauheesti. En tiedä miksi, mutta välillä jo meinasin että imetys pitää lopettaa sen puremisen takia. Välillä ihan kauheat hampaan jäljet ja kyllähän se nännipihaa varmasti vaurioittaa sekin. Vaan ei se järki aina auta kun se perätön paniikki iskee. :)
Mutta tuhannet kiitokset vastauksestasi! Uskon myös, että pelot helppaa synnytyssalissa. :))
yli kaksivuotiasta!!! Eihän tuossa ole järjen hiventäkään mielestäni. Ihan turhaa touhua. Senkun lopetat, se on varmaan lapsellekin parempi, ei sitten ole vauvalle niin mustasukkainen kun vauva on samoilla apajilla.
Pelkoja on monilla muillakin, pääasia, että tietää että ne on ehkä sellaista luulosairautta jne. Itsekin pelkäsin vauvan puolesta niin että olin ihan sairas. Juuri ruokajutuista kun olin syönyt vahingossa jotain homejuustoa tms.
Täytyy vain kestää noi pelot, se on varmaan tietyn luonteinen ihminen, ehkä ahdistut helposti muistakin asioista? Itse olen sellainen, aina ahdistus päällä jostain ja samat pelot kuin sinullakin. Mutta siihen pitää vaan tottua. Voisit kyllä esim. käydä psykologin juttusilla, raskaana ollessahan saa helposti apua.
ap ei pyytänyt neuvoa imetyksen lopettamisen suhteen!Kade oot kun tollasia meet laukomaan!Ap:lle lohdutukseksi vielä että imetys ehkäsee nimenomaan rintasyöpiä!Etenkin yli vuoden kestävä!!
vaan järki käteen! Jos vielä odottaa vauvaa niin lapsen kannalta on parempi lopettaa ennen vauvaa. Vai onkohan ap:lla tarkoitus imettää sekä vauvaa, että 2-vuotiasta. Kaikkia kahjoja sitä onkin... Tämän ymmärsi joskus historiassa kun ei ollut lehmänmaitoa tarjolla.