Olen keski-ikäinen nainen, työssä käyvä, mutta yksityiselämässä aika yksinäinen.
Minulla on ollut jo vuosia ongelma, joka tuntuu vain pahenevan. Saattaa kuulostaa tosi naurettavalta, mutta ongelmani on yksinpuhelu. Nykyään se tapahtuu niin luonnollisesti, että pelkään pian olevani "omituinen höpöttäjä" kadullakin. Kenties jo olenkin, sillä en edes aina huomaa puhuvani itselleni.
Onko muilla samanlaisia "oireita" ja mistä tämä oire on merkki? Hiipivästä hulluudestako?
Minulla on ollut jo vuosia ongelma, joka tuntuu vain pahenevan. Saattaa kuulostaa tosi naurettavalta, mutta ongelmani on yksinpuhelu. Nykyään se tapahtuu niin luonnollisesti, että pelkään pian olevani "omituinen höpöttäjä" kadullakin. Kenties jo olenkin, sillä en edes aina huomaa puhuvani itselleni.
Onko muilla samanlaisia "oireita" ja mistä tämä oire on merkki? Hiipivästä hulluudestako?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuskin on merkki mistään muusta kuin juttukaverin kaipuusta... ainakin niin kauan kuin et ryhdy itsesi kanssa sanaharkkaan.
Ennen itsekseen puhuvia katsottiin pitkään, mutta kännyköiden aikana kukaan ei kiinnitä asiaan enää huomiota. Pistäpä siis nappi korvaan ja siitä johto kulkemaan taskuun; olet turvassa kummastelijoilta.