Milloin on oikeutettu kelan sairaspäivärahaan?
Olisi tässä pakko muuttaa pois kotoa, työkykyinen en tunne olevani, mitään työttömyys tukia en saa, eli rahaa ei tule mistään! Lääkärissä en ole käynyt, enkä haluaisi mennäkään, joten masennustani ei ole diagnosoitu, mutta ilman lääkärissä käyntiäkin voin melko varmasti sanoa olevani keskivaikeasti/vaikeasti masentunut, jo reilun vuoden ajan. En usko paranemiseen, haluan vain kuolla, harmi etten uskalla sitä toteuttaa. Lääkkeet ovat ehdoton EI!
Joten, sairaspäivärahan saaminen edellyttää tottakai lääkäriin menoa, mutta entä jos saan vaikka vaan kahden viikon sairasloman, enkä mitään reseptiä aio vastaan ottaa, niin onko mahdollista silloin saada sairaspäivärahaa?
Ahdistaa, pakko olisi päästä muuttamaan, ennenkuin äiti hermostuu lopullisesti ja heittää mut kadulle... mutta millä ihmeellä maksan vuokrani ja muun elämiseni kun en töihin jaksa, ja kykene menemään?? Masentaa, voisinpa vaan kuolla pois... miksi tän elämän pitää olla niin vaikeaa :(
Olisi tässä pakko muuttaa pois kotoa, työkykyinen en tunne olevani, mitään työttömyys tukia en saa, eli rahaa ei tule mistään! Lääkärissä en ole käynyt, enkä haluaisi mennäkään, joten masennustani ei ole diagnosoitu, mutta ilman lääkärissä käyntiäkin voin melko varmasti sanoa olevani keskivaikeasti/vaikeasti masentunut, jo reilun vuoden ajan. En usko paranemiseen, haluan vain kuolla, harmi etten uskalla sitä toteuttaa. Lääkkeet ovat ehdoton EI!
Joten, sairaspäivärahan saaminen edellyttää tottakai lääkäriin menoa, mutta entä jos saan vaikka vaan kahden viikon sairasloman, enkä mitään reseptiä aio vastaan ottaa, niin onko mahdollista silloin saada sairaspäivärahaa?
Ahdistaa, pakko olisi päästä muuttamaan, ennenkuin äiti hermostuu lopullisesti ja heittää mut kadulle... mutta millä ihmeellä maksan vuokrani ja muun elämiseni kun en töihin jaksa, ja kykene menemään?? Masentaa, voisinpa vaan kuolla pois... miksi tän elämän pitää olla niin vaikeaa :(
Vastaukset 18
Vanhimmat
arvioi sen sairasloman tarpeen...
Miksi noin jyrkkä ei lääkkeille? Jos kerran on depressiivinen...
Oletko tällä hetkellä työtän työnhakija, opiskelija vai mikä on tilanteesi?
JOS saat esim. kahden viikon sairasloman, niin siitä ensin vähennetään omavastuuosuus ja sitten alkaa pv-raha juosta..ihmettelen vain, että jos saat alinta rahaa, niin sillä ei kyllä mitään vuokria ym. maksella, eli sinun täytyisi laittaa asiasi kuntoon. Parin viikon sairasloma ei muuta tilannetta.
Minkä ikäinen olet?
Käyhän KELA:n sivuilla. Sinun täytyy ensin mennä ilmottautumaan työttömäksi työnhakijaksi (ellet siis esim. opiskele), ennen et sairaspv.rahaa saa.
KELA:n sivuilta asia selviää hyvin.
Olen 19-vuotias. Olen siis ammattia vailla oleva työtön tällä hetkellä, lukion lopetin kahden vuoden opiskelun jälkeen, enkä sen jälkeen ole juuri mitään tehnyt. Työkkärissä olen "kirjoilla", mutta siis mitään työttömyyspäivärahaa en saa.. koska että sitä rahaa alkaisi saamaan, ensin on se odotusaika, johon liittyy tietyt ehdot, ja näitä ehtoja en täytä, joten rahaa ei tule.
Noista kelan sivuista en ymmärtänyt mitään, kuten en näistä asioista muutenkaan.
ja siis vielä, voinko mahdollisesti saada sitä sairaslomaa, jos en suostu lääkkeitä syömään? jäi hieman epäselväksi.
Onko minulla nyt mitään mahdollisuutta muuttaa, ja tulla toimeen omillani? :( Ei varmaankaan. pitänee varmaan vaan kerätä rohkeutta, jotta uskaltaa sen viimeisen teon tehdä... ettei tarvitsisi enää kenenkään riesana olla... yksinkään en pärjää, vaikka pitäisi, pärjäähän ne kaikki muutkin; itsenäistyy, muuttaa omilleen, alkaa elää omaa elämää.
Mä olen vaan liian heikko ja tyhmä tähän maailmaan.
ole työkykyinen, mutta se kirjoittaako psykiatri sitä sinulle, sitä ei kukaan voi ennustaa etukäteen. Ja kieltämättä se, että jos psykiatri diagnosoi esim. depression (jonka akuuttivaiheessa lääkitys on tärkeä asia...) ja et sitä suostuisi suositellusti hoitamaan, niin vähän epävarmaahan se on. Lääkärille ehkä selität lääkekielteisyytesi, et varmasti olisi ottamatta insuliinia jos olisit diabetikko ja henkesi olisi siitä kiinni, et astmaatikkona hylkisi astmalääkettä jne.
Sinulla on ihan samanlainen mahdollisuus omilleen muuttamisessa kuin kellä tahansa. Elleivät omat varasi riitä vuokraan (KELA maksaa asumistukea) ja välttämättömiin menoihin, sos.virasto voi tukea, antaa harkinnan varasita toimeentulotukea.
Kauanko se karenssi siellä työkkärissä on?
ÄLÄ nyt ihmeessä vaivu epätoivoon, apua on saatavilla, kunhan sitä vain hakee!!! Elämäsi on vasta 19 vuotiaana alussa, et voi tietää mitä kaikkea hyvää sillä on sinulle varattuna!
ET sinä mikään tyhmä ole.
Minkäänlaista sairaspäivärahaa et tule koskaan saamaan kirjoitti lääkäri minkälaisen todistuksen tahansa. Sairaspäiväraha on korvaus menetetystä ansiotulosta ja sitähän sinulla ei ole.
Sairasloma on kans yks lysti. Sekään ei tässä tapauksessa helpota tilannetta mitenkään.
Ainut mitä voit saada on toimeentulotuki.
En nyt oikein ymmärrä jos olet työkkärissä kirjoilla työttömänä työnhakijana niin eihän karenssi ikuisuuksia kestä. Ja vaikka alkaisit saamaan työttömyyspäivärahaa, niin sekin olisi minimi. Ja maksimissaan 500 päivältä.
Unohda noi muutto hommat ja hakeudu hoitoon mielenterveystoimistoon. Tuossa tilassa tuskin pystyt kaikkea paperisotaa kuitenkaan hoitamaan. Ja tässä jo joku ihmetteli lääke kielteisyyttäsi. Ei se pitkään jatkunut masennus itsestään mihinkään katoa. Kyllä siinä aluksi on hyvä olla lääkkeet "kainalosauvoina".
Kyllä sairaspäivärahaa saa myös tuloton kunhan sairausloma on ensin kestänyt 55 arkipäivää jonka jälkeen saa minimin joka on kait jotain 15 euroa pv.
Kuten sanoin, olen työkkärissä kirjoilla työttömänä työnhakijana, mutta en ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan, KOSKA tämä ns. karenssi (ilman ammattia oleville työnhakijoille) kestää muistaakseni 5-6 kk, ja ehtona on myös että hakee kevään/syksyn yhteishaussa vähintään kolmeen ammatilliseen koulutukseen. Jota en siis ole tehnyt, eli rahaa en tule saamaan.
Ja ehdotus että unohtaisin nämä muuttohommat, ei tule kysymykseen, koska minun on pakko muuttaa. Asun äitini kanssa, ja hän haluaa minusta jo eroon; "olethan sentään "jo" 19-vuotias." Kotiin en voi siis jäädä, koska olen äitini kanssa sopinut että muutan mahdollisimman pian, ja toisekseen, en halua asua paikassa jonne minua ei haluta!! En jaksa kuunnella joka päivä miten huono ihminen olen kun en ole töissä, enkä osaa alkaa hoitamaan tätä muutto-asiaa.. tiedän sen ilmankin että minua muistutetaan siitä koko ajan! Syyllisyys vaan kasvaa ja kasvaa.......!
Ja niistä lääkkeistä vielä, asiaa olen kyllä kovasti miettinyt, mutta kaiken näkemäni/kuulemani jälkeen, olen vahvasti sitä mieltä etten päätäni ala lääkkeillä sekoittamaan, ja olen muutenkin aina ollut lääkkeiden vastainen. Joten lääkkeitä en vaan halua. Kammoan sitäpaitsi myös lääkäreitä, joten lääkäriinkään en ole halukas menemään.. huonoja kokemuksia.
En usko että minulla olisi edes mahdollisuutta parantua, joten ainoat vaihtoehdot ovat vaan yrittää kestää, tai sitten päättää päivänsä. Haluan vaan kuolla. En koe että minulla on mitään syytä elää, vaikka olisin "terve", olen menettänyt kaikki minulle tärkeät ihmiset, kavereita ei ole, oma äitikin inhoaa ja haluaa minusta eroon... mitä minä täällä maailmassa!? olisin vaan yksinäinen katkera akka.
sairauspäivärahaa voi saada vaikka ei ansiotyössä olisikaan. Kun tietyt sairauspäivärahapäivät täyttyvät, voi anoa kuntoutusrahaa. Nämä molemmat edellyttävät hoitosuhdetta ja kuntoutusraha B-lausuntoa ja kuntoutusssuunnitelmaa.
Saahan sitä taivaalta vettäkin. Noita 15.20 päivärahoja ei nyt kannata edes mainita. Todellinen toimeentulo on kuitenkin haettava sossusta.
Sä elät nyt mun kuvittelemaa worst-case-scenariota. Tää aika, moon ollu tosi pohjalla muutaman kuukauden nyt. Jos olisin asunut yksin, ilman läheisiä, olisin nyt kuollut. Nälkään, tai päättänyt päiväni omaehtoisesti. Luultavasti nälkään, koska en olisi jaksanut päättää päiviäni. Mullon vaikea masennus muita mt-ongelmia. Nyt on lääkkeillä aika normaali olo. Mielialalääkkeet ei oo auttanu yhtään. Vasta kun aloin syömään rauhottavia, niin olo parani siedettävälle tasolle. Nyt Opamox 60mg päivässä ja olo aika normaali. Lääkkeet on tietty tosi tapauskohtasia.
Älä missään nimessä muuta pois vanhempien luota. Ainakaan samantien. Jos olisit tosi vaikeasti masentunut, et luultavasti pystyisi hoitamaan asioitasi, joten itse sanoisin, että olet keskivaikean ja vaikean välissä, tai vaikean masennuksen keskivaikeassa vaiheessa tms.
Voisit tehdä Beckin masennustestin jos jaksat.
http://www.ahjos.net/masennus/beck.htm
Sairauspäivärahaa alat saamaan 55 päivän päästä siitä päivästä, kun sairaslomaa on myönnetty. Viet todistuksen kelaan. Sun pitää olla työtön työnhakija/opiskelija tms, että saat yhtään mitään. Kannattaa sanoa siellä kyllä, että olet työkyvytön ja saikulla tai saamassa sellaisen lausunnon. Jos muutat yksin, joudut hakemaan muita tukia, kuten asumistukea ja toimeentulotukea. Kaikki asiat selviävät helpoiten, kun menet Kelaan juttelemaan asoista. Siellä kertovat, mitä sinun tulee tehdä.
Ite alan nyt... 43 päivän päästä saamaan sairauspäivärahaa ja sitä ennen saan luultavimmin B-lausunnon. Mulla toi on aivan perusminimipäiväraha, koska intti sotki koko mun elämän ja se on 15,20 arkipäivältä. Sillä ei elä. Muuta en kai saa, paitsi ehkä vakuutuksesta, mut se on epävarmaa. Jos olet ollut töissä kolmen kuukauden sisään sairasloman myöntämisestä, saat ehkä enemmän. Tai jos sulla on tuloja vuodelta 2005 (!?). (Itellä olis ollu tuloja vuodelta 2006, mikä olis nostanu päivärahaa tuntuvasti, mut ei auta.)
Pääasia, et sun on pakko olla jotain: opiskelija, työtön työnhakija tms.
Mitäs viä... Joo, mene lääkäriin ensimmäisenä. Terveyskeskukseen vaan ja kerrot, mikä on. Sitten pyydät sen sairaslomalapun jo ekalla kerralla kun siä käyt. Itellä kävi niin paskasti, et en tyhmyyttäni ymmärtäny pyytää, eikä sitä mulle tarjottu. En ees jaksanu ajatella koko asiaa. Jos siis olisin sen sillon ottanu, olisin alkanut nyt saamaan, kun nyt joudun odottamaan sitä vielä kuus viikkoa. Kyllä *ituttaa. Vasta psykiatri ymmärsi antaa sitä pyytämättä.
Oletko kertonut äidillesi, että olet masentunut? Mullakin on ollu pitkään aikamoista helv... elämä kotona, mut nyt ku selvis, et oon ollu pitkälti koko ikäni jollain tasolla masentunu, niin mun vanhemmat on alkanu ymmärtään ja on pahoillaan kaikesta siitä paskasta mitä on mun niskaan kaatanu. Noon alkanu ymmärtään myös mun muita ongelmia kun ollaan keskusteltu. Mulla on kans GAD, eli yleistynyt ahdistuneisuushäiriö sekä siihen ja vapaudenriistofobiaan liittyviä paniikkikohtauksia. Nää on mun omia puoskaridiagnooseja niin kauan kun pääsen päiväsairaalaan. Saman ne kyllä siellä sanovat. En tiä mitä hyötyä siitäkin sit on. Ei ne mun elämää muuta. En tuu tästä ilman ihmeitä koskaan nousemaan, mutta se ei tarkota, ettetkö sä vois.
Tuli vähän hätäsesti lähetettyä viesti, kun painoin väärää nappia esikatselussa, mut...
Mun tosiaan kaikki ongelmat: GAD, vaikea masennus, vapaudenriistofobia, vaativa luonne(häiriö) ja paniikkikohtaukset kulkee kaikki käsi kädessä, enkä koe ikinä selviäväni tästä, se vaatii sen ihmeen, joka on niin epätodennäkönen.
Mut sä selviät, usko pois.
Ja lääkkeistä vielä. Syö niitä! Mäkin olin ERITTÄIN lääkevastainen. Sit ku lääkäri sano, etten pääse pitkäänniemeen, ellei lääkehoitoo olla kokeiltu, niin aloin vastentahtosesti ottamaan Cipralexia 10mg. Diapamia lyötiin kylkeen, mut niistä pysyin erossa, kunnes psykiatri suositteli. Ne vasta kuitenkin autto yhtään mihinkään. Samalla mun Ciprat nostettiin 15mg ja oon syöny niitä nyt kolmatta viikkoo, ei edelleenkään mitään apua. Pakko vetää Opamoxia, et pärjää tän hetkisen päivän. Ei mua sit lopulta ton vapaudenriistofobian takia oltais voitukaan laittaa suljetulle tai kokopäiväsairaalaan, niin meen nyt sit päiväsairaalaan. Mut mä oonkin moniongelmainen. Sulla on kaikki toivo ja elämä edessä.
Musta muuten kans tuntuu, ettet saa saikkua, ellet syö lääkkeitä. Usko mua, niistä ei jää pysyviä haittoja ja aina on tavotteena lopettaa ne myöhemmin. Eli et joudu syömään niitä lopun elämääsi, kuten luultavasti mä.
Niin ja Kelakorvauksien kans ei oo mitään tekemistä syötkö lääkkeitä vai et. Soon se saikku mikä määrää.
Ja muuten hei. Hae ihmeessä lähimpään mielenterveyssairaalaan tai päiväsairaalaan lääkärin kautta. Se kyllä pitkälti vaatii ne lääkkeet, ellei sua pistetä pakkohoitoon, missä sulle kuitenkin syötetään lääkkeitä... Lääkkeet ei oo oikeesti niin paha juttu kun vois kuvitella. Niitten on tarkotus auttaa. No mitä mielialalääkkeet sitten tekee? Niitten on tarkotus tasata tunnehuippuja, että päästäis sieltä pohjalta, eikä olis aina niin paska olo.
Mut sairaalaan pääset vähäks aikaa pois kotookin, ehkä se tekee hyvää. Ja siä on kuule ihan ihmisiä, joilla on vastaavia ongelmia kun itelläs, että turha kuvitella menevänsä mihinkään "hullujenhuoneelle", miten asian nyt ajatteletkaan.
Moon nyt saattanu toistaa itteeni ja kirjottaa muutenkin sekasesti, mut toivottavasti oli apua. Onnee sulle Kelan kanssa, muutenkin ja jaksamisia.
Kyllä mun äiti tietää mun masennuksesta, se ei vaan ymmärrä. Sen mielestä kaikki ratkeais sillä että muuttaisin pois kotoa, ja menisin töihin. Se on todella kyllästynyt kattelemaan tätä mun olotilaa, ja varmaan luulee mun olevan vaan laiska. On se mun joskus käskenyt itseni tappaakin. että näin... pakko olisi siis OIKEASTI päästä kotoo pois!
Mulla ei ole ketään, kuka olis mun tukena. Ei ketään kuka vois mua auttaa, ketään kehen luotan. Lääkäriin en halua/uskalla, niinkun jo moneen kertaan olen sanonut, monestakaan syystä.
Kaikki aina korostaa sitä miten tärkeitä läheiset ihmiset on tällaisissa tilanteissa, mutta kun mulla ei ole ketään!!!!!!! :(
Beckin masennustestistä sain pisteiksi 35.
Varmaan kärsin jostain ahdistuneisuushäiriöstäkin, tai jostain sellaisesta... en oikein "uskalla" tehdä mitään. Nytkin ahdistaa kun mietin että pitää alkaa tätä muuttoasiaa alkaa hoitamaan, käydä kelalla, yms. Ja kun kaikki pitäis hoitaa yksin, enkä mä ymmärrä mistään mitään... paljon helpompi jos olis joku, joka tulis mukaan, ja olis apuna. mutta kun ei, niin ei.
Senkään takia en ole töihin kyennyt, kun en vaan jotenkin uskalla mennä... työkkärissä olen aina vaan selitellyt jotain liirumlaarumia että miksen ole töissä. Ei kukaan ymmärrä...
Äitiäs varmaan rassaa toi sun tila ja on itsekin väsynyt, ei kai se nyt oikeesti noin välinpitämätön voi olla? Äitis ei todellakaan tajua, mitä masennus meinaa. Mä oon pohjalla, mä tiedän mitä se on. Se on sairaus. Jos sä oot herranjumala töykyvytön ym, niin eihän äites sua nyt töihin/pois kotoa voi pakottaa. Pakotat sen ymmärtämään sun tilanteen. Eihän se nyt sua heitteille voi jättää. Munkin luultiin olevan vaan laiska, käskettiin muuttaa pois ym, mut nyt kun on keskusteltu, vanhemmat tajuaa, et kuin paskoja on mua kohtaan ollu. Musta on myös tuntunut paljon, että on pakko päästä kotoo pois, mut kun se ei itelle oo ees mahdollista, niin minkäs teet.
Toi on kyllä paska juttu jos ei oo ketään semmosta tukevaa läheistä. On sulla kuitenkin tää palsta hei.
Oma usko lääkäreihin meni kesällä intissä ja vaikka nyt on ollu tosi hyviäkin kokemuksia, ne huonot vainoo mua. En luota niihin, en usko, että ne ymmärtää, osaa auttaa ym. Soon kyllä lievittyny hyvien kokemusten myötä, mut aina on joku pieni peikko takaraivossa. Mut hei, mitä sä voit menettää jos käyt terveyskeskuksessa juttelemassa? Saat saikkua, ja alat saamaan tukea ja apua. Win-win-situation. Kyllä ne siellä ymmärtää. Ja jos sattuis, ettei tajuakaan, niin lääkäreitä on paljon, heissä on myös eroja. Ite en tykkää omalääkäristäni oikein, mut sen sijainen oli mahtava, kuin myös kaikki muut lääkärit keillä olen käynyt. Eikä se omalääkärikään nyt siis kamala ole, pieniä erimielisyyksiä joskus ollu.
Ja kun sulla tollasta ahdistustakin on (osittain samantapasta kun itellä), niin sitä suuremmalla syyllä otat sen verran ittees niskasta kiinni, että menet sinne lääkäriin. Oikeesti, mitä voit hävitä? No, 11€, mut se on pieni summa.
Noi testin pisteet ei viä hirveet oo, mut kyllä sulla varmaan keskivaikea masennus on. Itelle paremmin sopivista kysymyksistä olisin saanu varmaan aika täydet pisteet. Noilla, olisko ollu 47.
Menet lääkäriin, kerrot tärkeimmät kohdat siitä miten sulla menee (masennus, ahdistus, kotiolot) ja hän kertoo jatkosta, et mitä vaihtoehtoja sulla on ym. Siitä kaikki lähtee. Sen jälkeen kelaan. Kerrot sitten miten meni, okei? :)
saamaan hoitoa. Tuntui pahalta lukea äitisi suhtautumisesta, olen itse melkein ikäisesi masennuksesta toipuvan nuoren äiti. Pelkkään kotona makaamiseen olen suhtautunut kielteisesti, houkutellut ja patistanut nuoren saamaan apua, auttanut tukiviidakossa, ollut hoitoneuvotteluissa mukana jne...potkinut hellästi persauksille tilanteen niin vaatiessa. Nyt ilokseni hän jaksaa taas opintojen parissa. Ei masennusta ja laiskuutta saisi sekoittaa, vaikka masentunut laiskalta näyttäisikin.
Ehkä äitisi ajatukset muuttuvat, kun käyt lääkärissä ja haet apua. Et ole mitenkään liian avuton tähän maailmaan, ikävä jos sinulle on niin sanottu. Kenenkään ei täällä tarvitse selviytyä ihan ihan yksin. Verovaroilla on pystytetty ihan hyvä auttamisjärjestelmä. Käytä sitä, sinulla on siihen oikeus.
Äitini on siis todella väsynyt tähän kaikkeen, väsynyt minuun. Menettänyt toivonsa mun suhteen, niinkuin mä itsekin olen. "Otat nyt vaan itseäsi niskasta kiinni...", siinä sanat mitä saan kuunnella joka päivä. Yrittänyt olen tilannetta selittää, ja kertoa miten paha olo mulla oikeasti on, mutta ei se vaan ymmärrä. Viimeksi eilen sain kuulla "nyt alat järjestään sitä muuttoasiaa, ja haet töihin." Ja se satuttaa. Tunnen olevani täysin arvoton ja huono. En minäkään haluais enää äitini riesana olla, mutta kun en osaa hoitaa näitä asioita että pääsisin pois kotoa. Ja pelottaa etten pärjää.
Äidin mielestä kaikki pitäisi nyt osata hoitaa itse kun olen täysi-ikäinen, ei hän minua kiireiltään kerkeäisi auttaa, eikä edes haluaisi.
Mä olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa mun pitäis selvitä täysin yksin, eikä mulla ole ketään. Ihan pienen ajan sisällä olen menettänyt ihmisen, joka oli se ainut joka mua ymmärsi, ainut johon luotin... ja sekin sitten loppujen lopuksi hylkäsi mut. Nyt olen täysin yksin, ja kaikesta pitäisi selvitä. Haluan vaan kuolla.
saada sairauspäivärahaa ja mahdollisesti kuntoutustukea ja siten auttaa ruoka- ja asumismenoissa. Se edellyttää että otat ensimmäisen askelen ja varaat ajan.. Uskallatko soittaa tai mennä varaamaan ajan?
Juuri sinun kaltaisiasi ja ikäisiäsi varten on monenlaisia tukitoimia. Apua on tarjolla, kun vain otat sen ensimmäisen askeleen. Auta itseäsi ensimmäisen askeleen verran, sitten et enää ole yksin ongelmiesi kanssa.
Yritä vaikka mielenterveystoimiston kautta eteenpäin ja kerro mistä syystä koulusi on kesken jne. Kyllä sinut siellä tolpilleen saadaan, usko pois. Olet tärkeässä kohderyhmässä, eikä tukitoimissa todennäköisesti säästellä.
Voisit päästä vaikka tuollaiseen päiväsairaalatyyppiseen hoitoon, siellä on sosiaalityöntekijäkin joka auttaa hakemus ym asioissa. Myös koulutuksen jatkamiseen saat apua ja kannustusta - sulle voidaan tehdä vaikka miten hyvä sinulle soveltuva kuntoutumissuunnitelma.. Olet vaan tilapäisesti tipahtanut kaiken ulkopuolelle, ei sinun tarvitse sinne pysyvästi jäädä..
Ehkäpä äitisi ymmärtää, että olet sairas, kunhan saat alulle sen hoitosuhteen vaikka mtt-toimistoon. Sairasta lastaan luulisi jokaisen äidin auttavan, vaikka työkiireitä on tietysti kaikilla. Tällä hetkellä äitisi pitää sinua ehkä laiskana ja on syyllistynyt niistä lehtijutuista joissa ihmetellään, miten vanhemmat antavat 100000 nuoren makoilla kotona tekemättä mitään..
Ei kannata suhtautua lääkkeisiin täysin kielteisesti. Olen nähnyt niiden auttavan yhdessä terapian kanssa.
Toivon sinulle voimia ottaa se ensimmäinen askel.
Lääkäriin en ole mennyt aikaisemminkaan, vaikka masennusta on kestänyt jo kauan.. tai no oikeastaan, keväällä 2006 terkkari lähetti minut juttelemaan jollekin nuorisopuolen psykologille, ja se oli yhtä tyhjän kanssa!!!! Siellä kävin muutaman kerran, ja kokemukset ovat enemmän kuin huonoja.. joten kokeiltu on, ja ei auta. Tätä en nyt miksikään "hoidossa olemiseksi" edes laske.
En usko että minulla on toivoa, en oikeastaan halua edes "parantua", haluan vaan kuolla pois.. se on ainoa hyvä vaihtoehto. Joten lääkäriin en ole aikaisemminkaan "uskaltanut"/halunnut mennä, paitsi vastentahtoisesti kävin silloin siellä terkkarilla, joten mikään ei ole muuttunut, enkä yhtään sen paremmin halua tai jaksa tilata aikaa omalle lääkärilleni (jota kaikenlisäksi inhoan). Minulla ei olisi mitään sanottavaa siellä, en saisi suutani auki, eikä ole ketään kuka "puhuisi puolestani". Lääkäriin mua tuskin saa.
Aikaisemmin puhuin tästä yhdestä henkilöstä, jonka taannoin menetin, hän olisi ollut ainut joka mua olis voinut auttaa, olisi voinut vaikka tulla lääkäriin mukaan ja kertoa asiat mun puolesta, kun en siihen yksin kykene. Mutta hänkin päätti minut hylätä, niinkun kaikki muutkin.
mielenterveystoimistoa? Siellä on myös sosiaalityöntekijöitä, jotka voivat auttaa myös sairauspäivärahan ja muiden tukien saamisessa. Onko lääkäri tehnyt sinulle masennustestiä? Pyydä vaikka äitisi mukaan.
Ei sinun paljon tarvitse puhua. Voit vaikka tulostaa tämän keskustelun mukaasi ja saat apua.
täällä on mainittu kuntoutusraha, sos.viraston antama tuki, sairaspv.-raha jne., niin KOTONA, vanhemman tai vanhempien luona asuvalle se on AINA alhaisempi summa kuin jos asuisi yksin.
Ihan vain tiedoksi!
Kannattaa kuitenkin sitä apua hakea ja kartoittaa jonkun kanssa asioita, noita taloudellisia (niin, sinun pitää od. sen karenssin umpeutumista) kuin tietty tuota terv.tilaasi!