Menin elokuussa naimisiin alkoholistin kanssa. Oltiin seurusteltu n. 16 kk. Hän juo 4-5 päivää viikossa. Tiesin hänen ongelmastaan. Mutta hän sanoi, ettei oikeasti ole semmoinen ja lupaa parantaa tapansa plaa plaa. Muka uskoin, että kun asiat järjestyy, hän vähentää juomistaan. Joka viikko tästä tapellaan. Aina on kaikista ongelmista selvitty ja koko ajan näitä ongelmia tulee lisää. Elämä vaan on sellaista. Juominen ei ongelmiin auta. Hän on hyvin mustasukkainen. Turhaan. Öisin, kun hän tulee kotia, joudun kuuntelemaan aivan ihme asioita itsestäni, kuinka huora olen. Vissin sitä pitäisi mennä hakemaan muualta hellyyttä kun siitä turhaan jo syytellään ja kotoa sitä ei saa. Ja töihin pitäisi aamulla mennä. Välillä hän kävi töissä. Silloin juominen ei ollut niin hallitsevaa. Oli kuitenkin päiviä jolloin hän joi töissä. Nyt opiskelijana hän vain juo. Itse koitan käydä töissä. Joka ikinen päivä pitää pelätä hänen juomistaan. Elämänhalu on pohjassa. Kenellekkään en ole ongelmasta kertonut. Vituttaa olla yksin. Ystäviä nään vain töissä. Voimat ei riitä töiden jälkeen mihinkään. Haluaisin lähteä tästä maailmasta pois, mutta olen liian arka siihenkin. Kysyin, onko vika minussa, mitä teen väärin. Ainoa syy on hänen mukaan on ettei ole muuta tekemistä. Jumalauta eikö tässä maailmassa muka ole muutako alkoholi?? Jokakerta joudun kuulemaan samat sävelet hänen ex-vaimostaan, kuinka katkera hän on heidän avioliitosta ja valehtelusta. Olen neuvoton. En voi myöntää kenellekkään omaa tyhmyyttäni ja sitä ettei tämä onnistukkaan. Rakastan häntä, mutta mulla hajoaa pää. Ei ole paikkaa mihin mennä. Ei uskalla mennä mihinkään yöksi, kun siitä syttyy sota. Kotona ei voi nukkua. Tahdon pois.
ero?
tyhmä minä
271782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mulle itselleni kävi juuri noin. Aivan naimisiin en mennyt, mutta minun asuntooni mies tuli asumaan. Välittömästi tämän jälkeen alkoi helvetti. En saanut nukuttua kun mies ryyppäsi ja oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin väkivaltainen. Minun selviytymiskeino oli se, että lähdin lopulta turvakotiin ja mies häädettiin asunnostani. Mies oli siitä kovin katkera, ja yritti useampaan kertaan tulla takaisin. En ottanut sitä, ja lopulta lähti toiseen kaupunkiin jonkun muun naisen perään. Kummallista, että minä syytin itseäni pitkään epäonnistumisesta, vaikka olihan järkevää pistää äijä pihalle. Nyt siitä on 5 vuotta, ja olen tyytyväinen. Saan nukkua ja elää omanlaistani elämää.
Elämäsi ei oikein kuulosta hyvältä. Pane se ukkosi AA:han tai johonki ja jos ei sinne mene, nii ei se ainakaan paremmaksi siitä tule. Valitettavasti.
Sinulla on vielä elämää elämättä ja kerranhan se kirpaisee jos turhakkeen laitta kiertoon vaikkapa sinne lähiesson baariin. Aikansa se nikottelee, mutta jo parin viikon kuluttua sillä on joku taas, toivottavasti samaa luokkaa itsensä tasolla.
Tässä on kokemusta vanhemmalta daamilta.
Mua kirjoitti.
Ulkopuolisen on helppo tuomita, mutta teit varsin ajattelemattoman teon laittamalla hynttyyt yhteen etukäteen alkoholistiksi tietämäsi kanssa. Rakastuminen teetättää kaikenlaista.
Rakkaus toiseen ihmiseen on kuitenkin ohimenevä mielenhäiriö niin sinulla kuin hänellä. Hänellä kuitenkin rakkaus viinaan tulee vain vahvistumaan ja ajaa vielä sinunkin ohi.
Hän on jo onnistunut sairastuttamaan sinut, ja tilanne todennäköisesti ajan myötä pahenee.
Ajattele sukulaisiasi tai tuttaviasi, ja valitse heistä sellainen, johon luotat. Avaudu hänelle, ja kerro tilanteesi, pyydä hänet tueksesi, sillä sinun on lähdettävä omaan elämään, kun vielä voit.
Repivä ja raastava prosessi syntyy, mutta se on tehtävä. Tulet saamaan valoja, vannomisia, lupauksia paremmasta elämästä, mutta juovan alkoholistin suusta ne ovat yhtä tyhjän kanssa ja eivät tule toteutumaan.
Hänen on juotava riittävästi viinaa törmätäkseen kiviseinään pohjamudissa, jolloin joskus hamassa kaukaisessa tulevaisuudessa saattaa havahtua todellisuuteen, tai sitten syvenevä syöksykierre vain jatkuu.
Haluatko kaiken sen katsoa ja kokea?
Lähde omaan elämään, sillä sinua uhkaa romahdus ja lamaantuminen.
http://www.al-anon.fi/
http://www.apua.info/apua_nopeasti.html
Minäkin hakkasin tänään päätäni seinään.
Nyt päähän sattuu.
Mitä minä tein väärin?
Älkää vain syyllistäkö minua koska minä olen niin herkkä pieni syytön uhri, että saatan siitä loukkaantua jos sanotte pääni kipeyden olevan omaa syytäni. Jos niin sanotte, tapan itseni koska en kestäisi sellaista syytösten tulvaa.
No niin.
Menenpä taas hakkaamaan päätäni seinään vähän lisää.
Hei, sain hyvän idean. Tehkää lapsi. SE AUTTAA! Oikeastaan voisitte tehdä oikein lapsikatraan, niin ehkäpä niistä lapsista sitten joku sinutkin viattoman ja avuttoman uhrin pelastaa. Jos ei pelasta, muista uhkailla itsemurhalla - se tehoaa aina lapsiin. Saat varmasti HUOMIOTA.
Lapsen tekemisellä tekisit myös hyvän työn sikäli että työllistäisit välillisesti monia monia ihmisiä; lastensuojeluviranomaisia, sosiaalityöntekijöitä, lastenpsykiatreja, lastenkotien henkilökuntaa, koulukotien henkilökuntaa....
Ja kunhan saatte muokattua lapsikatraastanne tahallaan tarpeeksi häiriintyneen, on huomiontarpeesi varmasti tyydytetty loppuelämäksesi - joka puolelta ympäriltäsi löytyy takuulla niitä ihmisiä jotka syyttävät sinua aiheesta, ja antavat sinulle näin syyn ruikuttaa äitiparkojen syyllistämisestä. Silloin taas löydät takuulla niitä ihmisiä jotka sinua viatonta äitiparkaa silittävät päästä, pitävät kädestä, hoitavat lapsiasi, ja toimivat synninpäästöautomaatteinasi.
Kunhan tahallaan ja tarkoituksellisesti aiheutat sitä ja tätä ja tuota ongelmaa itsellesi ja lapsillesi, änkeät väkisin mistään mitään tajuamattoman alkoholistimiehesi tossun alle ja marttyroit oikein urakalla, löydät varmasti jonkun joka sinutkin passittaa terapeutin pakeille. Kunhan se psykiatri on ensin sitten lahjoittanut sinulle sen masennuksen, ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön, persoonallisuushäiriön ja varmasti velä sata muutakin diagnoosia pääset itse asiaan; penkomaan omaa menneisyyttäsi, lapsuuttasi ja sitä OMAA isäsuhdettasi. (Omien lastesi isäsuhdetta tai äitisuhdetta sinun ei tarvitse miettiä koska sehän onkin sitten heidän aikuisuuden terapeuttiensa tehtävä mikäli he aikuisuuteen asti jaksavat elää.)
Ja siellä terapeutin pakeillahan saatkin sitten sydämesi kyllyydestä analysoida isäsuhdettasi ku se isikin löi äitiä vai oliko sitä isiä ollenkaan vaiko insestistäkö olikin kysymys, ja siksi sinä olet nyt ihan "sairas" etkä siis ole mistään vastuussa koska ETHÄN SINÄ SUOMALAINEN NAINEN, 2000- LUVUN LÄNSIMAISESSA TERAPIAYHTEISKUNNASSA KASVANUT JA ELÄNYT NAINEN MITÄÄN TÄLLAISIA ASIOITA OLE KOSKAAN EDES "TULLUT AJATELLEEKSI", ETHÄN. ;-) Ruikuta vielä syyllisyydestäsi lastesi vuoksi (syyllisyyttähän sinulla ei oikeasti edes ole), niin lastensuojeluviranomaisetkin heltyy ja antaa sinun pitää lapset itselläsi aikuisuuteen asti - tosiaan mikäli ne lapset sitten aikuisuueen asti jaksavat elää. Muista aina tehdä lapsillesi selväksi, kuinka väsynyt ja uupunut sinä olet äläkä unohda muistuttaa että sinun onnettomuutesi johtuu heistä, heidän tarpeistaan ja heidän isästään ja siitä ja tästä ja tuosta ulkopuolisesta ihmisestä. Omaa syytäsihän oma tilanteesi se ei ole koska sinä et ole vastuussa mistään. Olet viaton uhri.
"Sairas".
loppusigneerauksesi mukaisesti sairas.
Nautitko ja hekumoitko toisen hädällä, haluat lyödä lyötyä ja painaa hänet entistä syvemmälle syyllistämällä?
Olisit voinut olla kirjoittamatta tuota ilkeilyäsi.
Olet hyvää vauhtia sairastumassa todella pahasti. Syyllistät jo nyt itseäsi, ja kun vielä jatkat salailua, häpeilyä ja itsesyytöksiä, saatat pian onnistuakin "maailmasta pois lähdössä".
Olet ilmiselvästi masentunut ja pyörität mielessäsi samoja kysymyksiä; "missä tein väärin"...
Sinä et ole yksin. Yhä jatkuvasti ihmiset rakastuvat ja menevät naimisiin harkitsemattomasti alkoholistien kanssa. Kun ihminen tuntee olevansa rakastunut, ei hän silloin toimi pelkästään järkevästi. Rakastuminen on tunnetila, joka voimakkaana ohjaa käyttäytymistä, sillä rakkaus on tosiaankin sokea.
Sinun täytyisi välttämättä hakea itsellesi apua, että saisit itsesi kasaan ja voimia päästä irti tuosta ihmissuhteesta. Elämäsi on tuhoon tuomittu, jos jäät jatkamaan tuollaista elämää, sillä alkoholisti miehesi ei lupauksistaan huolimatta voi lopettaa juomistaan, niin kauan kuin se on hänelle vielä mahdollista.
Sinua eivät nyt auta mitkään narsistien tuki ry:t tai koulukiusattujen tuki, vaan tarvitset vertaistukea muilta alkoholistien läheisiltä.
Selaile näitä viestejä taaksepäin, ja kun löydät nimimerkki 'Calmaton' tekstejä, lukasepa niitä.
.....kiertää "korkki" kiinni ja lakata olemasta alkoholistin läheinen!
Mistä jasu keksit nuo tukisivut? Ovat mielenkiintoisia!
Olet ainoa tietämäni ihminen maailmassa, joka kykenee oman elämänsä kriisissäkin toimimaan rationaalisesti. Se on ihailtava piirre sinussa, jos nimittäin pystyt siihen.
Kuka tahansa pösilö kykenee kyllä vaatimaan muilta rationaalista käytöstä, vielä silloinkin kun tämän elämä ja maailma tuntuu kaatuvan päälle.
Tuo sinun "kierrä korkki kiinni"-linjasi on sitä pahimman laatuista jälkiviisautta. Se osoittaa vain sen, ettet tosiaankaan tiedä mistä alkoholismissa on kysymys, sekä alkoholistin itsensä, että tämän läheisen "alkoholismissa".
.....vai mitä?
"Selaile näitä viestejä taaksepäin, ja kun löydät nimimerkki 'Calmaton' tekstejä, lukasepa niitä."
Sanonta jälkiviisaus hieman kyseenalainen,parempi kai se jälkiviisauskin kuin että jatkaisi entissen malliin!
p.s."joka kykenee oman elämänsä kriisissäkin toimimaan rationaalisesti."
Siihen kai sitä on pyrittävä?Onneksi siihen on apua ihan perusterveydenhuollossakin ilman mitään huuhaa-pajoja!
Olet kovan lääketieteen koulukunnan kannalla vai mitä?
Pameja poskeen sen verran, että saadaan taudit taittumaan. Sen jälkeen ei itketä, mutta ei paljon nauratakaan.
.....yksoikonen on tuo näkemyksesi perusterveydenhuollosta! Jospa sanon niin lääkinnällisellä kuntoutuksella saadaan paljonkin hyvää aikaiseksi alkoholistien ja heidän läheistensä hoidossa!;-))
Mikä ei siitä sen vähemmän surullista tee..
Sinä olet kakkosijalla..alkoholi on ykkönen. Kun miehesi lupasi lopettaa tai vähentää alkoholin käyttöään, hän oli varmasti aivan tosissaan..mutta hän ei siihen kykene todellisuudessa koska se hallitsee hänen mieltään. Ei toisinpäin.
Älä kuitenkaan sinä ala sairastamaan hänen sairauttaan..se on hänen itse tehtävä.
Tee asia selväksi myös hänelle..jos tarve vaatii niin lähde pois..Voi olla että teet hänelle palveluksen. Alkoholistillekin tulee aina rajat
vastaan. Ne asettaa ympäristö, yhteisö tai itse alkoholi, viimemainittu on aikalailla armoton..
....tässä:http://www.ylojarvi.fi/mp/db/file_library/x/IMG/16540/file/AVIOEROHAKEMUS.pdf
Mikä sai teidät naimisiin asti menemään? Hän ainakin halusi huoltajan itselleen ja ns. mahdollistajan juomiselleen.
Ymmärrän sinua melko hyvin silti, sillä olin nuorena avoliitossa sekakäyttäjän kanssa ja juomista hän harrasti kaikkein eniten ja hartaimmin. Lyöminenkin tuli niiden huorittelujen sadattelemana jossain vaiheessa kuvaan, sillä sain työn johon kuului myös yöpymisiä toisella paikkakunnalla ja sehän ei hänelle sopinut lainkaan, sillä hänen ajatusmaailmassaan hotelleissa naidaan aina vieraiden ihmisten kanssa. Pää siinä hajoaa sisäisesti ja ulkoisesti, sillä jouduin mustan silmän takia muutamalle saikulle. Yleensä hän vain veti hiuksista ja hakkasi muuanne kehoon, jotta voisin olla taas työkunnossa ja talous pyörisi.
Aloin siinä rytäkässä juoda kaikki vapaapäivät itsekin, kun en kestänyt selvinpäin tuollaista. Sitten meille tuli pakkoero kun vuorakämppä meni alta ja oli lähdettävä omille teille. Hän sanoi tappavansa itsensä jos muutan eri paikkaan ja minua pelottikin aika lailla ja siinä itkettiin molemmat. Eipä hätää, eromme jälkeen hänellä oli jo vuoden kuluttua suloinen tyttövauva uuden avokkinsa kanssa. Tästäkin suhteesta hän erosi jo kauan sitten.
Elämäni parhaita päätöksiä oli tuosta miehestä eroaminen enkä ole katunut pätkääkään. On kuin jostain elämää vammauttavasta riipasta olisi päässyt eroon, vaikka alussa oltiinki tosi rakastuneita.
Tsemppiä ja jätä se mies jos ei suostu parantamaan elintapojaan ja pelkät puheet eivät siinä auta, meno jatkuu samana aina. Hoitoon meno tässä tapauksessa paikallaan.
Tsemppiä!
Oma kokemukseni... Jos se yhtään sinua lohduttaa ja jos voin auttaa. Menin naimisiin alkoholistin kanssa reilu vuosi sitten. Olimme seurustelleet viitisen vuotta ennen sitä. Elämäämme osui toinen suuri kriisi juuri ennen häitä, joka mielestäni laukaisi tämän mieheni alkoholismin "lopullisesti". Sitä ennen hän toki käytti myös alkoholia runsaasti, mutta ei salaillut, valehdellut, piilotellut pullojaan jne. Tätä selkeää alkoholismikautta on kohta jatkunut vuosi.
Olen koettanut olla tukena ja turvana miehelleni (näin jälkeenpäin ajatellen tyhmintä mitä voin tehdä), jotta hän saisi itseään niskasta kiinni. Olen sinisilmäisesti rakastanut, huutanut, uhkaillut, kiristänyt, lohduttanut ja siinä samalla kaivanut kuoppaa itselleni. Olemme keskustelleet, keskustelleet ja keskustelleet. Ja aina hetkellisesti on mennyt paremmin, kunnes jälleen... Vasta ihan viime aikoina olen alkanut näkemään asioita selvemmin itseni kannalta. Olen alkanut henkisesti itsenäistymään. Ja huomaan olevani vahvoilla yksin. Huomaan voivani hyvin - tai ainakin paremmin.
En edelleenkään haluaisi miehestäni erota. Haluaisin hänen parantuvan. Haluaisin hänen hakevan apua ja löytävän sitä. Mutta minä en aio olla hänen terapeuttinsa. Aion itsenäistyä vähitellen, olla kotoa pois niin paljon kuin mahdollista, nauttia elämästäni ja työstäni ja ystävistäni. Mutta johonkin se stoppi on pistettävä. Ja tällä hetkellä ajatuksenani on joulu... Jos hän ei siihen mennessä ole mennyt hoitoon (jota ilman en edes kuvittele hänen raitistuvan) niin joululomalla on hyvää aikaa muuttaa erilleen. Saattaa kuulostaa kyyniseltä ja kovalta, mutta mielestäni myös realistiselta. Olen vasta 30 ja minulla on elämä edessä. Tiedän pärjääväni yksinkin. Tiedän olevani vahva perheeni ja ystävieni tuella. Toivoisin viettäväni elämäni mieheni rinnalla, mutta olen vihdoin ymmärtänyt myös sen, että minun tekoni tai rakkauteni eivät miestäni auta!
Sähän voisit antaa miehellesi joululahjaksi eropaperit! Se varmaan auttaisi häntä raitistumaan ku mieli piristyisi. Ja joka joulu siitä lähtien hän muistaisi sen kauniin jouluhetken kun vaimo toi eropaperit lahjaksi. Sekin varmaan auttaisi häntä pysymään raittiina joka joulu tästä etiäppäinkin...sehän olisi oikein rakkauden teko koska miestäsihän sinä rakastat. Et itseäsi.
Jos tiedät pärjääväsi ilman alkoholistimiestäsi, niin miksi odottaa jouluun? Miksi et hae eropapereita heti huomenna?
itse alkoholia?
Oma alkoholinkäyttöni on todella vähäistä - pari kertaa kuussa muutama ravintola-annos. Ja humalassa olen viimeksi ollut muistaakseni joskus heinäkuussa. Ja käyttö vähentynyt entisestään huomattavasti sen jälkeen, kun huomasin mieheni alkoholismin.
Ilmeisesti haluat provosoida, mutta vastaan silti... Itsellenikin asioita selvittääkseni. Ensinnäkin puhuin asumuserosta, en avioerosta. Ja toisekseen toivon kaikesta sydämestäni mieheni ymmärtävän tilansa ja sairautensa. Toivon sydämestäni, että meidän avioliittomme voisi vielä jonain päivänä palata siihen, mitä suhteemme oli vielä muutama vuosi sitten - sillä poikkeuksella, että viina olisi lopullisesti pois välistämme.
Tiedän, että mieheni on viisas ja kunnianhimoinen niin päättäessään. Siksi haluan odottaa. Jotta voisin olla hänen tukenaan, jos hän tuon lopettamispäätöksen ja hoitoihinmenopäätöksen on valmis tekemään.
miehen juominen monilla alkaa vaivaamaan heti avioliittoon mentyä.
noista provoista. joko eivät ymmärrä asiaa tai ovat juovia alkoholisteja tai henkisesti muuten sairaita.
tee juuri kuten olet aikonut.
alkoholistin mahdollistaminen on sulle varmaan tuttu asia. sillä hakusanalla löytää lisää asiaa netistä.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholi mahdollistaminen&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
miehesi ei raitistu millään sinun keinollasi.
ei vaikka hän olisi kuinka järkevä ja fiksu niin halutessaan.(onpa fiksua juoda ?!)
häntä voi auttaa alkuun vain hän itse. sinä vaan sairastut yrityksissäsi entistä pahemmin.
eropaperit laitat sisään mahdollisimman heti, joululomalla sitten muutto. silloin pelastat itsesi juopon enemmältä pyöritykseltä ja annat juopolle mahdollisuuden raitistua ihan oikeasti.
eli annat hänen itse päättää omasta jatkostaan.
hoitoon painostaminen ei siis miestäsi raitista, sitä ei kannata ottaa edes puheeksi.
kyllä juopposi tietää hoidot vaikka ei olisikaan fiksu. hän osaa hakeutua niihin heti kun halua raitistumiseen olisi ihan vilpittömästi.
jos kuitenkin painostat häntä ja sen seurauksena mies menee hoitoon sinun takiasi niin tilanne vaan pitkittyy.
sinun (tai jonkun muun ulkopuolisen) painostus ei häntä raitista (kuin hetkeksi)!
sen kun ymmärrät ihan täysin niin hyvä.
terveisin alkoholisti.
myöskin se, että naisen käytös muuttuu naimisiin päästyään (alkaa komentelemaan, käskyttämään ym.ym.)
Mies huomaakin tehneensä virheen ja siihen hätään sit alkoholi onkin oiva lääke. Eivät aina ole naiset täysin syyttömiä.
mikään ei ole pysyvää paitsi muutos.
mutta kun asiat on tuossa pisteessä kuin ovat niin hopeat jakoon. jatkakoon osapuolet kuten lystäävät, sehän on silloin molempien etu.
ja mikä onni, ettei lapsia ole.
miksi menit naimisiin. Ei kai se mies nyt yhdessä kuukaudessa niin muuttunut ole. Tuo mustasukkaisuuskin,-hetikö naimisiinmentyä alkoi??
Kiitos kaikista viesteistä. Nyt on vähän helpompi olla, kun sai tänne purkaa ja huomata, kuinka moni on "kuunnellut".
Mustasukkaisuudesta, se on vaivannut suhdettamme alusta asti. Hän sanoi, että ajan myötä helpottuu. Juominen on ollut alusta asti suhteemme ongelma. Ennen liittoa hän joi "vain" 2-4 pv/vko. Naimisiin mentyä 4-5 pv/vko. Yritän koko ajan miettiä ja kysyä, mitä voisin tehdä toisin, jotta hän olisi tyytyväinen eikä joisi. Asiaa ollaan puitu koko suhteen ajan. Sinisilmäisenä uskoin ja uskon edelleen kaikkiin valheisiin, mutta joka päivä myös tulen rytinällä alas pilvilinnoista. Ties mistä muusta hän valehtelee. Yksin, olosuhteiden vuoksi, mun pitää tästä selvitä ja tajuta, ettei elämä ole tässä. Pahalta ja vaikealta tuntuu. Mutta sen tiedän ja vannon, lapsia en tule tähän suhteeseen hankkimaan :)
Kiitos ja voimia teille muillekin.