TÄSSÄ IÄSSÄ!

Se oli suoraan sanoen shokki kun 19v. poikani (ainokaiseni)
kertoi kesällä että nyt on näin käynyt.

"Älä äiti huolta kanna, me halutaan tää vauva".

En siinä tilanteessa kyennyt ajattelemaan järkevästi.
Huusin suoraa huutoa jonkin aikaa, jätin ruoanlaiton kesken
ja menin autooni istumaan, pystymättä kuitenkaan ajamaan mihinkään.
Sellainen oli ensireaktio.

Pikkuhiljaa aloin ajatukseen tottua, pakkohan se oli.
Hirveä huoli vain oli nuorenparin tulevaisuudesta.
Pojallani vielä koulua vuosi ja sen jälkeen armeija.
Tytöllä myös koulu kesken ja täysi-ikäisyydenkin
saavuttaa vasta lasketun ajan aikoihin.
Nyt heillä on kuitenkin aivan ihana yhteinen koti
ja suuri "tukiverkko" ympärillään.
Odotan uutta pientä perheenjäsentä ihan täpinöissäni,
ja haluaisin jakaa iloni kaikkien kanssa!
111586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Lapsi tuo leivän tullessaan" varmasti pitää paikkansa tänäkin päivänä.
Kaikki järjestyy!

Onnea.

Äänestä

Sinulla on sitten hyvät mahkut päästä aikanaan isomummiksikin ja vaikkapa isoisomummiksi....

Äänestä

lapsenlapsen saaminen on maailman ihanin asia, tapahtuu se sitten ihan minkä ikäisenä tahansa.
Kiva vielä, jos sulla ei ole enää omia pieniä ja olet kuitenki noin nuori, niin jaksat vielä hyvin hoitaa ja leikkiä lapsenlapsesi kanssa.
Kun ikää tulee, niin usein myös askel hidastuu ja alkaa pukata sairauksia, jotka sitten haittaavat täysipainoista paneutumista asiaan. Olet siinä suhteessa onnellisessa asemassa, samoin kuin lapsenlapsesikin.
Ihanaa, että huomasit kuitenkin melko pian asian positiivisen puolen.
Et vielä osaa edes kuvitella, miten mummon pää voikaan mennä sekasin sen pienen nyytin nähtyään ja sit kun sen saa vielää syliin. Aah se ihana vauvan tuoksu..mmm

Äänestä

Onnea sinulle!
Minusta tuli myös nuorena mummu ja vielä kaksosten. Olin kans ensin ihan äimän käkenä, mutta raskauden myötä ajatukseen kasvoi ja nyt nautin mummuna olemisesta täysin rinnoin, päivääkään en vaihtaisi pois. Ole tukena, mutta älä tyrkytä neuvoja yms.
Tsemppiä!!

Äänestä

Itsekin olet ollut nuori, kun olet poikasi saanut. Silti olet hänet osannut kasvattaa. Eiköhän lapsesi selviä ihan samalla tavalla naisensa kanssa. Älkää liikaa pitäkö nuorta paria lapsina, ja tyrkyttäkö apuanne jokaiseen asiaan. Olkaa kuitenkin saatavilla, kun teitä tarvitaan. Tsemppiä koko kasvavalle suvulle.:)

Äänestä

Tulin 42 v.mummoksi,itse sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana.Olen aina ajatellut,että vaikka nyt mitä yllätyksiä lapsilleni tulisi ja vaikka vahinkoraskauksia,niin otan kyllä ilolla vastaan kaikki lapsenlapset,mitä on tullakseen.On hienoa olla mummo,kun on vielä voimissaan ja kyllä parikymppinen on pystyvä lasta hoitamaan.Meillä ehti tulla 5 sukupolvea,mummoni kuoli hiljattain ja olin silloin jo itse kahden lapsen mummo.

Äänestä
  • Älä huoli pärjäävät kyllä. Itse tulin äidiksi 18v. ja mummuksi 36v.Kaikki mennyt hyvin ja nyt niitä on jo seitsemän.Onnea ja iloa paljon.

    Äänestä

ollut 20v kun sait poikas "hyvä alku anopilta"

Äänestä

on hieno asia tulla mummuksi. Minä olen jo ollut kuudenkymmenen, kun tulin mummuksi. Ensimmäisen lapseni sain 29-vuotiaana.

Olen ajatellut, että aikaisemmin olisi pitänyt aloittaa, niin ehtisi nähdä lapsenlapsensa kasvavan aikuiseksi ja kenties olisi vielä nähnyt lapsenlapsensakin. Tai mistä sen tietää, kuinka vanhaksi elää.

Ensimmäistä hoidin pari vuotta äidin mentyä töihin, toista en enää muutamaa vuotta myöhemmin olisi jaksanut vakituisesti hoitaa.

Ole onnellinen, että saat lapsenlapsesi nuorena!

Äänestä

olin aivan järkyttynyt! Ettäkö minun pitää alkaa UUSI rumba vauvojen kanssa kun juuri ja juuri nuorimmainen on saatettu ekalle luokalle!!!

Pöh. Väärin ajattelin! Tytär on osoittautunut erittäin itsenäiseksi ja lapsestaan vastuun kaikinpuolin kantavaksi äidiksi.

Äänestä
  • Silloin voi ajatella,että on onnistunut kasvattamaan lapsestaan pärjäävän ja tasapainoisen ihmisen.Taustatukea voi aina antaa,kunhan muistaa,että oma lapsi on se vastuunkantaja,niin kuin teillä on käynytkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


40v. mummo kirjoitti:

Se oli suoraan sanoen shokki kun 19v. poikani (ainokaiseni)
kertoi kesällä että nyt on näin käynyt.

"Älä äiti huolta kanna, me halutaan tää vauva".

En siinä tilanteessa kyennyt ajattelemaan järkevästi.
Huusin suoraa huutoa jonkin aikaa, jätin ruoanlaiton kesken
ja menin autooni istumaan, pystymättä kuitenkaan ajamaan mihinkään.
Sellainen oli ensireaktio.

Pikkuhiljaa aloin ajatukseen tottua, pakkohan se oli.
Hirveä huoli vain oli nuorenparin tulevaisuudesta.
Pojallani vielä koulua vuosi ja sen jälkeen armeija.
Tytöllä myös koulu kesken ja täysi-ikäisyydenkin
saavuttaa vasta lasketun ajan aikoihin.
Nyt heillä on kuitenkin aivan ihana yhteinen koti
ja suuri "tukiverkko" ympärillään.
Odotan uutta pientä perheenjäsentä ihan täpinöissäni,
ja haluaisin jakaa iloni kaikkien kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu