En tiedä miksi tunnen näin, kuin tunnen sinua kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, miten kohtasit minut, kun olin sekaisin surusta. Tai niistä asioista, joita kerroit minulle. Jossain matkan varrella minä vain huomasin, että sinusta oli tullut minulle tärkeä tavalla, jota en toivonut. En tiedä miten ja millä tavalla minä pääsen tästä eroon. Ei ole olemassa taikatemppuja, ei salaisia repsetejä sydämelle tai sen tunteille. Jos olisi, olisi minun nyt niin paljon helpompi elää ja olla. Ei tarvitsisi kantaa itsessään kipeää.
Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat menettäneet uskonsa rakkauteen. Rakkauteen joka rikkoo rajoja ja maailmaa, ja jossa on enemmän taikaa, kuin yhdessäkään sadussa. En siis usko, että kanssasi se olisi toisin tai että juurikin sinä osoittaisit sadut tosiksi. Sadut ovat vain satuja, ja rakkaus on rakkautta. Kuitenkin olen oppinut kanssasi sen, että sydämessä voi olla yllättävän paljon tilaa, mahduthan sinäkin sydämeeni. Rakkaus voi olla puhdasta, jos ihminen itse ei sitä likaa. Enkä minä ole liannut, olen pyrkinyt kaikin tavoin pitämään sydämeni ja tekoni niin puhtaina, kuin suinkin pystyn. En sano, että olisin onnellisin ihminen päällä maan, jos saisin kanssasi hetken tai toisenkin. Tiedän etten olisi. Minä rikkoisin itseni sinuun sillä samaisella hetkellä, kun koskisin. Rikkoisin, enkä luultavasti osaisi enään rakentaa itseäni ehjäksi saati muita, joita onnistuisin haavoittamaan. Enkä minä sitä toivo, en edes pelkää.
Niin paljon, kuin minuun tekeekin kipeää se, etten koskaan voi sinulle tätä kertoa, viellä kipeämpää tekee se, että edes tunnen näin. Sinä olet kuin sairaus minussa, joka jäytää luitani. Sellainen, johon parannusta ei vielä ole keksitty. Ehkä kuitenkin voin kirjoittaa sinut pois minusta. Olisikin taikaa ja jokaisen sanan myötä sinä haihtuisit minusta hiukan lisää, tai edes tämä kipeänä tuntuva kaipaus.
Kun olen lähelläsi, minua repi kaksi erillistä voimaa. Toinen työntää sinua kaummaksi ja toinen vetää minua lähellesi. Ja vaikka yrittäisin päästä niin kauaksi kuin vain pystyn, en koskaan onnistu siinä täysin. Sinä löydät minut, pakotat kohtaamaan läheisyytesi ja voittamaan sydämeni äänen. Jokainen kerta lähelläsi on minulle uuvuttava taistelu itsessäni. Enkä minä tahtoisi enään tuntea olevani samaan aikaan hukassa ja siellä, missä minun kuuluukin olla. Se ei ole oikein, edes minua kohtaan.
Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat menettäneet uskonsa rakkauteen. Rakkauteen joka rikkoo rajoja ja maailmaa, ja jossa on enemmän taikaa, kuin yhdessäkään sadussa. En siis usko, että kanssasi se olisi toisin tai että juurikin sinä osoittaisit sadut tosiksi. Sadut ovat vain satuja, ja rakkaus on rakkautta. Kuitenkin olen oppinut kanssasi sen, että sydämessä voi olla yllättävän paljon tilaa, mahduthan sinäkin sydämeeni. Rakkaus voi olla puhdasta, jos ihminen itse ei sitä likaa. Enkä minä ole liannut, olen pyrkinyt kaikin tavoin pitämään sydämeni ja tekoni niin puhtaina, kuin suinkin pystyn. En sano, että olisin onnellisin ihminen päällä maan, jos saisin kanssasi hetken tai toisenkin. Tiedän etten olisi. Minä rikkoisin itseni sinuun sillä samaisella hetkellä, kun koskisin. Rikkoisin, enkä luultavasti osaisi enään rakentaa itseäni ehjäksi saati muita, joita onnistuisin haavoittamaan. Enkä minä sitä toivo, en edes pelkää.
Niin paljon, kuin minuun tekeekin kipeää se, etten koskaan voi sinulle tätä kertoa, viellä kipeämpää tekee se, että edes tunnen näin. Sinä olet kuin sairaus minussa, joka jäytää luitani. Sellainen, johon parannusta ei vielä ole keksitty. Ehkä kuitenkin voin kirjoittaa sinut pois minusta. Olisikin taikaa ja jokaisen sanan myötä sinä haihtuisit minusta hiukan lisää, tai edes tämä kipeänä tuntuva kaipaus.
Kun olen lähelläsi, minua repi kaksi erillistä voimaa. Toinen työntää sinua kaummaksi ja toinen vetää minua lähellesi. Ja vaikka yrittäisin päästä niin kauaksi kuin vain pystyn, en koskaan onnistu siinä täysin. Sinä löydät minut, pakotat kohtaamaan läheisyytesi ja voittamaan sydämeni äänen. Jokainen kerta lähelläsi on minulle uuvuttava taistelu itsessäni. Enkä minä tahtoisi enään tuntea olevani samaan aikaan hukassa ja siellä, missä minun kuuluukin olla. Se ei ole oikein, edes minua kohtaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja se kosketti. Kärsit todella tilanteestasi, jos vain tietäisin olevani hän jonka vuoksi tämän kirjoitit? En haluaisi sinulle tuottaa pahaa oloa mitenkään...
Ei kai kukaan halua tuottaa toiselle pahaa, ellei sitten itse ole sisältänsä tavalla tai toisella paha. Enhän minäkään haluaisi itselleni tätä. Eikä varmasti hänkään, jos vain tietäisi mitä häntä kohtaan tunnen. Ehkäpä juurikin se on ongelma, hänessä on jotain niin puhdasta hyvää ja vilpittömyyttä, että minä kompastuin ja lopulta sotkeuduin siihen.Minun pahaoloni ei ole hänen aikaansaanoosta, ellei synneiksi sitten lueta lämpöä, välittämistä, rehellisyyttä, toisten huomioon ottamista ja avoimuutta senkin uhalla, että tulee pilkatuksi. Tuskin hän mitään pahaa on halunnut, olla vain ihminen toiselle ihmiselle.
Voin syyttää vain itseäni. Jos olisin itse ollut yhtä avoin ja yhtä rehellinen, ehkä en olisi tässä nyt. Jos olisin laittanut itsestäni kaiken peliin, enkä olisi ollut niin peloissani siitä, mitä hän on. Olisin kaiken uhalla ollut täydellisen rehellinen hänelle, niinkuin hän oli minulle. Ehkä hän olisi nyt yhä minulle se, mitä hän silloin joskus oli, tärkeä ihminen muiden joukossa. Ei sen suurempaa, eikä sen vähempää. Ehkä en olisi nostanut häntä jalustalle tai sydämeni nähnyt hänessä jotain enemmän, kuin näki. Mitä enenmmän minä olin musta, sitä valkeampi hän oli minulle, vaikkei hän olisi niin valkea ollutkaan. Tumempaa vasten vaalea on vain aina vaaleampaa. Ja ennenkuin tajusin tämän olin jo liian solmussa. Ja nämä solmut ovat todella hankalia avata.
Toivon vain, että voisin joskus nähdä hänet taas tavalla, jolla ennen näin. Rakkaana ihmisenä, joka ei ole minulle uhka, vaan yksi kaunis lisä elämässäni. Ja tällä hetkellä minä itse olen se ihminen, joka hänestä uhkan tekee. Ei hän, ei koskaan.
Milloin näit kyseisen henkilön viimeksi? Ja kuinka paljon viimeksi puhuitte?