Eli.. Vuosi sitten aloin laihduttamaan hullun lailla, elämässä ei ollut enää mitään muuta kuin laihdutus, kalorit, ruoka, liikunta.. Erakoiduin kaikista ystävistäni, kaikki "häiritsivät" projektiani tunkeutumalla elämääni.
Laihduin 23kg syömällä useamman kuukauden ajan korkeintaan 400kcal/päivä, jolloin olin jo aika tyytyväinen, en siis pitänyt itseäni siinä vaiheessa enää lihavana. Kuitenkin halusin lisää painoa pois. Hermot vaan eivät enää kestäneet, ja alkoi ahmiminen ja oksentelu.. Tätä nyt siis kestänyt viime talvesta asti, ja kiloja kertynyt 7kg lisää. Yhdessä vaiheessa pelleilin laksojenkin kanssa, en siksi että ne laihduttaisivat vaan siksi että oli niin likainen olo aina mässättyäni & oksennettuani, halusin vain aina elimistöni tyhjäksi että pääsisin aloittamaan puhtaalta pöydältä uuden, terveen elämän..
Koko kesän kamppailin oksentelua vastaan, koska en halua enää lihoa. Vihaan taas itteäni niin saatanasti, koska oon jälleen kauhea sika..
Nyt sitten yllättäen sain lopetettua kertaheitolla. Mutta oon jälleen taas siinä tilanteessa että mietin joka sekunti läskejäni, kaloreita, ruokaa, laihtumista... En vain saa aloitettua enää laihduttamista, koska oksentelun aikainen itsensä lohduttaminen ruualla on jotenki jääny päälle. Saatan paastota joka viikko n. neljä päivää ja loput kolme päivää vedän ruokaa ja viinaa kilo- ja litrakaupalla. Tulokset siis painon suhteen plusmiinusnolla.
Alkoholista on alkanut tulla tosissaan ongelma, ja tosiaan edelleenkin värkkään syömisiäni ja painoani joka hetki.. Mutta silti mietin, olenko parantunut? Koska oksenteluun ei ole enää mitään himoa, eikä tällaiselle käyttäytymiselle käsittääkseni ole enää syömishäiriöiden joukossa mitään virallista termiä. Vai olenko sairas koskaan ollutkaan, vai ainoastaan possu joka ei pystynyt olla mässäilemättä herkkuja. Kuitenkin sekin mietityttää, että tosiaan laihduttuani olin tyytyväinen itseeni. Syömishäiriöihin kai kuuluu sekin ettei ole koskaan tyytyväinen.
Äh, oon ihan sekasi. En vaan käsitä mikä mulla on, vai onko mikään, onko koskaan ollukkaan.
Laihduin 23kg syömällä useamman kuukauden ajan korkeintaan 400kcal/päivä, jolloin olin jo aika tyytyväinen, en siis pitänyt itseäni siinä vaiheessa enää lihavana. Kuitenkin halusin lisää painoa pois. Hermot vaan eivät enää kestäneet, ja alkoi ahmiminen ja oksentelu.. Tätä nyt siis kestänyt viime talvesta asti, ja kiloja kertynyt 7kg lisää. Yhdessä vaiheessa pelleilin laksojenkin kanssa, en siksi että ne laihduttaisivat vaan siksi että oli niin likainen olo aina mässättyäni & oksennettuani, halusin vain aina elimistöni tyhjäksi että pääsisin aloittamaan puhtaalta pöydältä uuden, terveen elämän..
Koko kesän kamppailin oksentelua vastaan, koska en halua enää lihoa. Vihaan taas itteäni niin saatanasti, koska oon jälleen kauhea sika..
Nyt sitten yllättäen sain lopetettua kertaheitolla. Mutta oon jälleen taas siinä tilanteessa että mietin joka sekunti läskejäni, kaloreita, ruokaa, laihtumista... En vain saa aloitettua enää laihduttamista, koska oksentelun aikainen itsensä lohduttaminen ruualla on jotenki jääny päälle. Saatan paastota joka viikko n. neljä päivää ja loput kolme päivää vedän ruokaa ja viinaa kilo- ja litrakaupalla. Tulokset siis painon suhteen plusmiinusnolla.
Alkoholista on alkanut tulla tosissaan ongelma, ja tosiaan edelleenkin värkkään syömisiäni ja painoani joka hetki.. Mutta silti mietin, olenko parantunut? Koska oksenteluun ei ole enää mitään himoa, eikä tällaiselle käyttäytymiselle käsittääkseni ole enää syömishäiriöiden joukossa mitään virallista termiä. Vai olenko sairas koskaan ollutkaan, vai ainoastaan possu joka ei pystynyt olla mässäilemättä herkkuja. Kuitenkin sekin mietityttää, että tosiaan laihduttuani olin tyytyväinen itseeni. Syömishäiriöihin kai kuuluu sekin ettei ole koskaan tyytyväinen.
Äh, oon ihan sekasi. En vaan käsitä mikä mulla on, vai onko mikään, onko koskaan ollukkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kestä se kyllä kauemmin parantua, koska yleensä tulee vielä ongelmia asioiden kanssa jos ei käsittele niitä henkisesti.
Ja edelleenkään ei syömisesi ole normaalia, koska paastoat ja sitten ahmit ja mietit paljonko painat jne.
Ei se niin helppoa ole. Ongelma pitää käsitellä ennen kuin sen voi sanoa olevan tiessään.
Tai sitten niin kuin sun kohdalla vaikuttaisi, olet siirtänyt ongelman syrjään ja kehitellyt uusia ongelmia, jotta vanha unohtuisi. Mutta kun sekään ei enää tepsi voi olla että palaat taas siihen vanhaan ja samaan.
Mut onnea parantumiseen.
Kiitos molemmille vastauksista.
Jotenkin vaan ihmetyttää, kun sain yhtäkkiä lopetettua tuon oksentelun noin helpolla. Nyt ei tulisi mieleenkään enää oksentaa, kun enimmät turvotuksetkin on ohi.
Ei auta kuin rämpiä eteenpäin. Tässä on kyllä tapahtunut niin paljon muutakin paskaa viimeisen vuoden aikana, että olen tainnut kehittää nämä ongelmat syömisten kans ainoastaan siks ettei tarvis miettiä muita ongelmia. Mut kai se aurinko vielä joskus paistaa risukasaankin :)
Voimia kaikille ja onnea parantumiseen..!
on silti bulimiaa vaikket oksentaisikaan koska ahmit&paastoat.