Olimme seurakuntatalolla järjestetyissä suurissa kesäseuroissa, jossa puheen aikana järjestettiin hoitokokous kahviossa. Puhuteltavana oli uskovainen näkövammainen mies, joka oli "tehnyt parannuksen" noin vuotta aikaisemmin. Paikalla olivat syytetyn lisäksi johtokunnan puheenjohtaja ja kaksi puhujaa. Koko hoitokokous tuli sokealle miehelle täysin yllätyksenä.
Sokea mies oli sodan aikana ollut vapaaehtoistyössä ev.lut.kirkolla kun ei vammansa vuoksi voinut osallistua sotatoimiin. Hän oli kiertänyt seurakunnan lähetystön mukana tuomassa lohtua ja pieniä paketteja rintamalle. Johtokunnalle oli kantautunut tieto, että mies oli kertonut toisille uskovaisille häpeilemättä sodan aikaisesta tehtävästään, ja siitä häntä nyt ojennettiin.
Pj: "Sinun pitää syntinä hylätä koko aikaisempi, epäuskoinen elämäsi eikä sen aikaisista asioista puhella, koska kaikki epäuskossa tehty on syntiä".
Mies: "Sinä et selvästikään ole ollut sodassa kun et tiedä mistä puhut"
Pj: "Nyt ei puhuta minusta vaan sinusta. Hylkäätkö syntinä aiemman elämäsi vai onko sinulle kertynyt sieltä niin paljon ansioita, että ne estävät uskomisen?" jne, jne...
Homma tuli alle puolessa tunnissa selväksi, ja kun sokea mies ei ymmärtänyt, että mitä syntiä hän oli sota-aikaisessa diakoniatyössään tehnyt, hänet julistettiin uskosta luopuneeksi ja synteihinsä sidotuksi.
Mies kysyi lopuksi täysin nujerrettuna vain, että voisiko joku viedä minut autolla kotiini. Hoitomies pyysi erään nuoren miehen kuskiksi... ja niin taas yksi sielu ajettiin henkilöautolla saatanalle.
Katselin tämän murheellisen näytelmän alusta loppuun keittiön tarjoiluaukon verhon raosta nuorena poikana, vaikka olinkin jo melkoinen hoitokokouskonkari.
Sokea mies oli sodan aikana ollut vapaaehtoistyössä ev.lut.kirkolla kun ei vammansa vuoksi voinut osallistua sotatoimiin. Hän oli kiertänyt seurakunnan lähetystön mukana tuomassa lohtua ja pieniä paketteja rintamalle. Johtokunnalle oli kantautunut tieto, että mies oli kertonut toisille uskovaisille häpeilemättä sodan aikaisesta tehtävästään, ja siitä häntä nyt ojennettiin.
Pj: "Sinun pitää syntinä hylätä koko aikaisempi, epäuskoinen elämäsi eikä sen aikaisista asioista puhella, koska kaikki epäuskossa tehty on syntiä".
Mies: "Sinä et selvästikään ole ollut sodassa kun et tiedä mistä puhut"
Pj: "Nyt ei puhuta minusta vaan sinusta. Hylkäätkö syntinä aiemman elämäsi vai onko sinulle kertynyt sieltä niin paljon ansioita, että ne estävät uskomisen?" jne, jne...
Homma tuli alle puolessa tunnissa selväksi, ja kun sokea mies ei ymmärtänyt, että mitä syntiä hän oli sota-aikaisessa diakoniatyössään tehnyt, hänet julistettiin uskosta luopuneeksi ja synteihinsä sidotuksi.
Mies kysyi lopuksi täysin nujerrettuna vain, että voisiko joku viedä minut autolla kotiini. Hoitomies pyysi erään nuoren miehen kuskiksi... ja niin taas yksi sielu ajettiin henkilöautolla saatanalle.
Katselin tämän murheellisen näytelmän alusta loppuun keittiön tarjoiluaukon verhon raosta nuorena poikana, vaikka olinkin jo melkoinen hoitokokouskonkari.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Hyvä olisi lestadiolaisessa liikkeessä nuorempienkin tietää että liikkeessä on pesemätöntä pyykkiä. Uhreja vaaditaan anteeksipyyntöön tai vaaditaan vaikenemaan. Samaan aikaan tekomiehet porskuttavat kun ovat toisiltansa kaulaillen pyydelleet anteeksi.
Onnetonta on tuo sokean miehen kurmuutus. Samalla mallilla hoidettiin oman tunnon tien kulkijat Kajaanissakin.
Surkeinta on että tekomiehet kääntävät puheen toiseen aiheeseen kun heiltä kysyy asiasta. Ja he kehoittavat kysyjää tekemään parannusta epäilyistä.
että mies teki sielunvihollisen työtä sota-aikana kun oli kirkon diakoniatyössä. Tätä hän ei suostunut myöntämään vaan riittävästi painostettuna korotti äänensä ja sanoi: Te ette minulta voi koko elämääni viedä!
lähes kolmekymmentä vuotta. Pieni, avuton vanhus keskellä istumassa ja miehiä, muutamia ympärillä. Yksi arvostetuin huutaa pää punaisena, että sinä valehtelet, sinä valehtelet. Tämä näytös tapahtui sivuhuoneessa. Me, silloin lapset ja nuoret uskoteltiin uskomaan, että jotain hyvin "Pyhää" siihen liittyi. No, Jumalan aika on onneksi tullut ja nämä näyt ja omakohtaiset kokemukset voi terapiassakin purkaa. Mutta voin vain laidasta käsittää, mitä helvettiä omakohtainen "hoitokokemus" ihmisen psyykelle on tehnyt vuosikymmeniksi, kun sivustaseurannutkin saa elinikäiset traumat.Ihan ilman sarvia ja hampaita vilpittömästi vetoan SRK.hon, nöyrtykää ja myöntäkää, että näihin häpeällisiin vuosiin ei sisältynyt juurikaan rakkautta, vaan jotain aivan muuta. Veeälläläinen kulttuuri näyttäytyy vielä minun silmissäni pelokkaana ja kyräilevänä yhteisönä, toisaalta kieroilevana mammonan ihailijana.Kaikki kunnia niille vilpittömille omaisille ja ystäville, jotka ovat sydämestään aitoja uskovaisia, heitäkin tietenkin kulttuuriin kuuluu.
ja niiden peittelyn. SRK on pelotellut jopa aidot uskovaiset niin varpailleen, ettei kukaan uskalla vieläkään suutaan avata vanhoistakaan tapahtumista.
Kuinka SRK sen tekee? Onhan tuo ihmeellistä, että koulutetutkin vl-uskovaiset vaan alistuvat kaikkeen...
"Veeälläläinen kulttuuri näyttäytyy vielä minun silmissäni pelokkaana ja kyräilevänä yhteisönä, toisaalta kieroilevana mammonan ihailijana. Kaikki kunnia niille vilpittömille omaisille ja ystäville, jotka ovat sydämestään aitoja uskovaisia, heitäkin tietenkin kulttuuriin kuuluu."
Pelokkuus ja kyräilevyys syntyi Heikki Saaren aikana toteutettujen kovien ja väkivaltaisten otteiden seurauksena 70- ja 80-luvuilla. Kieroilu ja mammonan ihailu ovat pesiytyneet liikkeeseen vasta myöhemmin 1990- ja 2000-luvuilla.
oampa selvää kuka on tän takana
kun lukee aikaisempia tekstejä, kuka uskaltaa nousta vastaan tuollaisia hoitotoimia. Jokainen täyspäinen ihminen, joka haluaa säilyttää joinkinlaisen henkisen tasapainon pysyy hiljaa. Mielummin kantaa ahdistusta kuin uskaltautuu hoidettavaksi.
Tämän tietää SRK, siksi se pystyy pitämään hoitokokousasian "salassa". SRK:n näytti Naatukselle miten käy kun asiasta jotakin mainitsee julkisuudessa.
Mutta tämä Suomi24 on meidän pelastus, näen mitä ahdistusta näiden asioiden kantaminen on tuonut ihmisille, niin ne on tuonut minullekin, onneksi voimme kertoa kaikki ahdistavat muistot tänne.
Tämä on meidän pelastus, Jumalan antama pelastus.
LLL arvosti aikanaan vaatimattomuutta, mutta mammonasta ja ökytoimitiloista on tullut vl-uskonnon korkeimmat uskomisen kohteet tänä päivänä...
hoitokokouskonkari. Tekisit kyllä hyvän palveluksen kaikille uhreille!
Alpertin satuilut
vaikka kuinka paljon asioita olisi esillä, sillä SRK:n omatunto sijaitsee oikeussalissa. Jos joku onnistuisi esittämään kiistattoman todistusaineiston tapahtuneesta, niin pakkohan jotain olisi myöntää. Siksi SRK ei enää nykyään järjestä niitä hoitotilaisuuksiaan julkisissa tiloissa (Ry:n toimitalo), vaan yksityiskodeissa, niin äänittäminen ja videointi voidaan kieltää. Järjestäkää vaan yksikin hoitokokous Ry:llä, niin seuraavana päivänä on video netissä kaikkien katseltavana...
SRK lupasi, ettei enää järjestä hoitokokouksia, mutta ei ole edes aikonut noudattaa lupaustaan ja kaikki vähänkin valtavirrasta erottuvat vl-uskovaiset ovat jatkuvasti hoitojen kohteena!
yhteisvastuukeräykseen osallistumisesta. Hän oli kuulunut vuosikymmeniä kirkkoneuvostoon ja joutui niiltä tiimoilta kerääjäksi.
Voi sitä synnin kauhetta ja määrää! Aivan hirmuinen oli isoisäni lankeemus hoitomiesten mielestä.
On se laupiaan samarialaisen osa niin syntinen. On se!
Hoitomiehet pitäisi hoitaa saunan takana.
estottomasti, vaikka aiem,min sellainen oli syntiä jos joku!
niin toivottavasti katkeroitui hoitomiehilleen eikä Jumalalle, sillä Hänellä ei noissa SRK:n puimatantereen puhdistuksissa ollut osaa eikä arpaa!
Kiitos kun kerroit kokemuksestasi.
Onkohan kukaan koskaan kerännyt hoitokokouskokemuksista kirjaa? Ei tutkimusmielessä vaan niin, että "hoidettujen" ääni tulisi siinä kuuluville? Siihen tyyliin, että parisenkymmentä omin sanoin kerrottua tarinaa painettavaan muotoon laitettuna.
Tuollainen kirja olisi hyvä saada markkinoille.
SRK vahtii selustaansa sen verran tarkasti, että varmasti ovat jo mopin kautta selvittäneet henkilöllisyyteni, koska kerron heitä vahingoittavista tapahtumista. Itseäni SRK ei enää kykene vahingoittamaan, mutta hieman pelkään vl-sukulaisteni puolesta.
OSUUTTA JA IHAN ASIASTA ON NEUVOTTU NIIN TURHA SIINÄ ON PULLISTELLA SYNNITÖNTÄ
Onko Albertia neuvottu ja mistä? Ei ainakaan sellaista ole kirjoittanut. Tunnetko henkilön?
että siviilit kiertelivät rintamalla sotilaiden luona tuomassa terveisiä kotirintamalta seurakuntien lähetystöinä? Näkövammaiselle tai jopa täysin sokealle se oli myös aika helppoa, kun ottaa huomioon tilanteen kotirintamalla ja sodan keskellä? Parhaimmillaan oli rintamalla 500 sotilaspappia ja lisäksi muut rintamalla sotineen papit, jotka olivat poissa kotiseurakuntien vahvuudesta. Sen vuoksi diakonit ja muut seurakuntien työntekijät joutuivat tekemään paljon enemmän hengellisiäkin töitä, vaikka diakoniatyön tarve kotiseurakunnissa lisääntyi. Mm. yli 50000 kaatunutta tuotiin rintamalta kotikirkkojen hautausmaille.
Seurakunnat kerkesivät siis lähettää lähetystöjä rintamalle sodan jalkoihin tuon tuostakin? Siihen oli vieläpä varaakin, koska kotirintamalla ei ollut avustuksille mitään tarvetta? Ei ollut naisten ja lasten työn varassa kituuttavia maatiloja, ei isättömäksi jääneitä perheitä, ei puutetta jokapäiväisistä tavaroista ja ruuasta…? Siihen aikaan ei ollut vielä yhteisvastuukeräyksiä, eikä muutakaan rahallisesti massiivista kirkon yhteistä diakoniayhteistyötä. Diakoniatyö hoitui paikallisseurakuntien kautta.
Kuvittelikohan tuo ”seurakunta”, että seurakuntalaiset saavat vastinetta vaivalleen, mitä sokean miehen ja hänen tarvitsemansa seurueen kuskaaminen rintamalle aiheuttaisi? Varsinkin kun ei ollut mitään varmuutta, pääsisikö rintamalla tapaamaan juuri haluamiaan ihmisiä. Mitä tehtiin, jos samassa korsussa sattui olemaan usean eri seurakunnan väkeä? Pussit jaettiin kaikille? Miten iso osa tietyn seurakunnan väestä tavoitettiin? Polttoaineestakin oli puutetta niin, että sotaväkikin kulki junilla paljon, mikä hidasti likkumista. Tuotiinko sokealle jostakin oma hevonen? Mistähän sisältö seurakunnan lähettämiin paketteihin revittiin: mummot kutoivat sukkia…? Myös naisilla oli sodan aikana työvelvollisuus tiettyyn ikään saakka, ellei oman perheen huoltovelvollisuus mennyt sen edelle.
Kirkollisesta työstä rintamalla vastasivat sotilaspapit ja tavalliset sotilaat. Sotilaspapit pitivät ennemminkin yhteyttä kotirintamalle, kuin kotiseurakunnasta rintaman suuntaan. Perustettiin mm. Asevelipapit –yhdistys. Yhteyttä kodin ja sitä kautta kotiseurakunnan ja sotaväen välillä pidettiin käytännössä kirjeillä. Joskus harvoin päästiin lomille. Päästettiinköhän millekään rintamalle muita siviilejä kuin evakkoja, jotka olivat siellä pakosta, eli jääneet sodan jalkoihin? Ei nuo sotien rintamaolosuhteet olleet mitään pikkupoikien nallipyssyleikkitantereita, vaan erittäin karua touhua, jossa näkövammaisen liikuttaminen turvallisesti on ollut utopiaa.
Invalideista ja näkövammaisista sen verran, että vaikka sokeain kouluja oli ollut olemassa jo vuosikymmeniä ennen viime sotia, ei heidän asemansa ollut ollenkaan sama 1940-luvun alussa kuin tänä päivänä. Kun sodasta oli kotiutettu lähes 100000 sotainvalidia, havahduttiin laajassa mitassa miettimään, että vammaisuus on arkipäivää monessa perheessä ja sitä ei voi eikä pidä piilotella. Vähitellen vammaisista tuli yhteiskunnassa yhdenvertaisempia terveiden kanssa. Ruvettiin järjestämään kuntoutusta, koulutusta ja sopivia työpaikkoja sotainvalideille ja samalla myös muille vammaisille.
Sokea reipas ihminen vapaaehtoistyössä sodan aikana: kulkien teltasta telttaan ja korsusta toiseen, kantaen kotiseurakunnan lahjoittamia pieniä paketteja ja kertoen kuulumisia. Kaunis kuvaus, mutta niin kaukana todellisuudesta kuin olla ja voi.
Oliko siis diakoniatyö sodan aikana syntiä vai ei? Miksi siitä syystä piti saatanalle heittää? Nouseeko hissi vintille saakka?
diakoniatyö sodan aikana. Tiedät sen hyvin ja niin tietää myös Alberttikin. Otetaanpa esimerkiksi asevelipapisto, jonka työvaliokunnassa oli ainakin yksi vanhoillislestadiolainen, Koukkarin Antti. Tuolla porukalla oli ideana, että veljeä ei jätetä. Ei panostettu ainoastaan rahalliseen auttamiseen, vaan tiedonkulkuun rintaman ja kotiporukoiden välillä sekä perheiden ongelmien selvittämiseen. Kristittyjen veljesavun keräyksessä sodan aikana oli myös paljon vanhoillislestadiolaisia mukana.
Ihan tavallinen auttaminen, naapuriapu, oli tuon ajan ihmisille jokapäiväistä. Tuskin silloin mietittiin sitä, minkälainen auttaminen määriteltiin diakoniaksi. Ennen sotia tietyn seurakunnan diakonit saattoivat tehdä pelkästään sairaanhoitotyötä ja kaikissa seurakunnissa ei ollut diakoneja ollenkaan. Vasta sotien jälkeen kirkon diakoniatyö organisoitui ja yhdenmukaistui.
Kirkon sisällä toki käytiin aikamoisia kähinöitä siitä, mitkä ovat kirkon toiminnan ja julistuksen kannalta tärkeimpiä asioita. Uuspietistit vastaan lundilaiset riitelivät näkyvästi nokkamiehinään Osmo Tiililä vastaan Erkki Niinivaara, joka oli asevelipapiston nokkamiehiä. Kovimmat keskustelut käytiin tosin vasta 60-luvulla. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, ovatko vanhoillislestadiolaiset keskimäärin kannattaneet sen enempää kumpaakaan tuon 60-l. riidan osapuolta. Sota-aikana ei todellakaan riidelty tuolla tavalla, vaan autettiin se, mitä pystyttiin. Tekijöistä oli iso pula. Ihan utopistista olisi ollut kuvitella, että sokea vapaaehtoinen olisi kulkenut rintamalla etsien tuttuja sotureita säkki olalla saattajinaan seurakunnan työntekijöitä. Se oli niin erilainen aika kuin tämä.
Ei minua riso mikään. Mutta harvoin näkee, että näin monesta kohtaa mennään pahasti huti. Albert kirjoittaa hauskasti, minun puolesta nämä kirjoitukset saavat olla. Mutta on joskus hyvä miettiä, mitä seuraa, jos aina esiinnytään pellenä tai annetaan jostakin ihmisryhmästä tahallisesti liian negatiivinen kuva. Kaikki eivät välttämättä hoksaa, milloin on vähän muunneltua ja milloin ihan täyttä fiktiivistä tarinaa.
Luin molemmat vuodatuksesi. Luet rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole ja vaanhoat sitten näistä mielikuvituksesi tuotteista. Siksi en kehtaa niitä kommentoida.
Pelleksi nimittäminen olikin uutta. Yleensä SRK puolustautuu haukkumalla arvostelijoitaan katkeriksi tai mielisairaiksi. Onko pelle joku uusi vl-muotihaukkumanimi?
miten suhtaudut hoitokokouksiin henkilökohtaisesti. Onko niissä mitään anteeksipyydettävää?
perustella, että miten tuo nöyryyttäminen ja poispotkiminen oli ainoa oikea tapa käsitellä tuota sokean miehen asiaa?
Ei tuossa hoitokokouksessa, eikä näköjään vieläkään, ole tullut selväksi se asia, että mikä toiminnan osa oli oikein ja mikä oli nöyryytystä ja väärin.
joidenkin tekojen lukeminen ansioksi ja niiden varaan uskonsa perustaminen on omavanhurskautta.
Se asia on aivan oikein. Kuitenkin kaikissa ihmisissä, eikä vähiten vanhoillislestadiolaisissa, on omaa vanhurskautta. Olis varmaan ollut muita keinoja esim. saarnoissa vertausten selitysten avulla paljastaa uskonvanhurskauden ja lain-, (=oman-), vanhurskauden eroja.
Käydessäni vl-seuroissa oikein lähetyspuhuja puhutteli,..."rakkaat sisaret ja veljet ja kuvasi, kuinka raskasta, mutta siunauksellista on ottaa kaikki lapset vastaan, ym. ym. vl-hyveitä ja oli toivottamassa Jumalan voimaa ja siunausta näille hyvyydessään kilvoitteleville kristityille..."
Tämä, jos mikä on oman vanhurskauden paapomista, kun saarnataan rikkaille evankeliumia, niinkuin LLL sanoi ennen häntä tehdyn. Lihavat lampaat saavat vapaasti polkea laidunta ja puskea laihempia. Kuitenkin elävän kristillisyyden tuntomerkki on, että köyhille saarnataan evankeliumia.
miten pahasti on mopo karannut. Minun juttuni oli tarkoitus vain valottaa hiukan näkökulmaa muutamille termeille, kuten rintama, diakoniatyö, sokea yms. sodan aikana. Ei se ollut vuodatusta tai mielikuvituksen tuotetta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kirjoittelet täällä. Juttusi ovat toisaalta hauskoja. Niissä on niin huvittavia yksityiskohtia ja tarinan eteneminen on sujuvaa. Se on kuitenkin varmaa, että kaikki eivät hoksaa, missä menee mielikuvituksen ja totuuden raja, en minäkään. Tässä tarinassa se oli helppo hoksata, koska tarinan juoni jo oli sellainen, että se ei yksinkertaisesti voinut olla siihen aikaan millään mahdollista. Enhän vain pahoittanut mieltäsi? Se ei ollut tarkoitus. Kommentoi ilman muuta näitä juttujani.
Se jää arvoitukseksi, mihin pyrit näillä jutuillasi. Toisaalta on kiva, kun tällaiset asiat kiinnostavat sinua. Mutta jos mopo karkaa hiukan käsistä, ei kannata sitä päästää niin pitkälle, etteikö sitä saisi vielä kiinni. Mitä tulee omaan suhtautumiseeni hoitokokouksiin, niin olen sitä mieltä, että ehdottomasti ne on hyvä selvittää. Itse kukin kannattaisi ottaa henkilökohtaisesti puheeksi ne asiat, jotka painavat mieltä, niiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet silloin mukana samoissa vaikeissa jutuissa. Tällä palstalla se ei onnistu, eikä monellakaan siitä innokkaasti kirjoittavalla taida oikeasti olla siihen edes halua. Sama pyörä pyörii vuodesta toiseen. Välillä tulee joku uusi ja innokas, kun joku muu saa tarpeekseen tämän palstan ilmapiiristä.
Haukkumanimiä on monenlaisia. Etukäteen ajattelin, että heti kättelyssä joku nimittelisi minua puhujaksi, hoitomieheksi tai SRK:n kätyriksi. ”Konttorin väkeä” –nimitys oli vaihtelua tuohon vanhaan litaniaan. Toisaalta voisin kehuskella, miten vähän olen yhteyksissä rauhanyhdistyksiin, mutta toisaalta on ihan turha kuvitella, että tällä palstalla kuluttaa aikaansa kukaan sellainen, jolla on työtä, perhettä yms. paljon järkevämpää tekemistä, olipa töissä ”konttorilla” tai vaikka bussikuskina. Aika moni on joskus vilkaissut tätä palstaa, mutta jatkuva tämän palstan seuraaminen on samanlaista, kuin kaivelisi parin vuoden takaiset jutut yhä uudestaan esiin säännöllisin väliajoin. Oikeastaan Albertin mielikuvitus tuo sopivaa piristettä tälle palstalle.
Mielestäni on ihan turha miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin, koska mitään tuollaista ei ole tapahtunut, mitä Albert kertoi. Juttu sokeasta tekemässä kotiseurakunnan diakoniatyötä rintamalla oli siis silkkaa mielikuvituksen tuotetta.
Tarinan keksijällä on hyvä mielikuvitus ja mukaansatempaava kerrontatyyli, niin en halua häntä aivan älyttömästi haukkua. Itse kunkin on hyvä lukea näitä palstoja sillä silmällä että mikä tahansa tarina voi olla tarua tai totta tai jotakin siltä väliltä. Albert on ehdottomasti mestari fiktiivisten tarinoiden tuottamisessa. Toivottavasti hän ei ihan kokonaan lopeta tuotantoaan. Mutta kriittisyyttä mukaan hyvät ihmiset!
joka joutui hoidettavaksi yhteisvastuukeräyksestä. Pidätkö sitäkin fiktiona.
häntää koko selostuksessa. Tuollainenko selittäjä on nyt pantu ajamaan SRK:n asiaa tänne? Pulaa talkoomiehistä näyttää tosiaan olevan...
on todella tapahtunut oikeastikin.
Olis ollut hienoa, kun olisit valottanut sitä, mikä tekee uhkailusta parhaan mahdollisen tavan hoitaa tuonkaltaisia asioita.
Täällä on taatusti oikeitakin kertomuksia tuollaisista.
Miten Kristuksen rakkaus näkyy noissa hoitokokouksissa? Hän itse sanoo, ettei Hän ole tullut tuomitsemaan..
Jos Jeesus Kristus asuu vanoillisen sydämellä niin ei hän myöskään tuomitse, vaan saarnaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tapahtuuko niin?
Miikka Ruokasen tutkimuksessa Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus kertoo sielunhoidollisista tilaisuuksista (s. 123) mm näin:
"NN:n tapaus päättyi kuudenteen XX:n seurakuntatalolla pidettyyn kokoukseen, jossa olivat jälleen mukana SRK:n johtomiehet Oulusta...Suurelle hoitokokousyleisölle oli julistettu tällaiset sanat: NN:lla ei ole enää mitään tekemistä Jumalan lasten kanssa. Hänet on siirretty saatanan valtakuntaan...NN:n 8-16-vuotiaat lapset olivat omin korvin kuulemassa heidän isästään lausuttua tuomiota...Perusteluina oli se, ettei hän ole osoittanut kuuliaisuutta seurakuntaäidille, vaan on jäänyt pois yhteisistä seurakuntakokouksista...lukija voi itse todeta, pitääkö paikkansa SRK:n johdon julkilausumassa mainittu väite, että ketään ei painosteta...hyväksytäänkö edelleenkin tällainen sielunhoitotyö?"
eikä noin pientä kovistelua sanota edes painostukseksi.
Kuinka uskovaiset, jotka eivät pysy aina kurissa ja herran nuhteessa nykyaikana hoidellaan?
Millaista rangaistusta SRK nykyään käyttää, kun saatanalle ei kuulemma heitellä enää?
SRK ei säästä edes sokeita nöyryyttämiseltään!
Mitä syntiä mies oli tehnyt sota-ajan diakoniatyössään? Tekeekö Antti Pentikäinenkin syntiä koska on Kirkon Ulkomaanavun johdossa?
Vl-herätysliike on ittestään saatanasta!
Mitäpä muuta saatanan renkipojilta voi odottaa kuin vammaisten ihmisten kiusaamista.
Sokean miehen olisi pitänyt deletoida koko aiempi 70 vuotta elämästään ja aloittaa "oikea" eläminen vl-uskonyhteisöön liittymisestä... KAIKKI sitä ennen tehtyhän on kadottavaa syntiä.
Nykyään nöyryytetään kuuroja jankuttamalla, että usko tulee vain kuulosta. Erityisen tehokasta nöyryytys on syntymäkuurojen kanssa.