jäykät ja

Minulla kipeytyvät sormet öisin siten, ettei kärsi puristaa kättä nyrkkiin. Pahimmat oireet häviävät kutakuinkin hetimiten, kun on käynyt tyhjentämässä rakon, vaikka pientä arkuutta voi ilmetä sormissa päivälläkin. Kaikki muut jäsenet toimivat ok. Verikokeissa ei löytynyt mitään. Mitäköhän tämä nyt voisi olla? Oireita on ollut jo pari vuotta, mutta kipeytyminen on pahentunut selvästi niistä alkuajoista.
6419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olisko nivelrikkoa,fibromylakiaa...mulla samat vaivat,ja lääkäri totes nämä,mutta tutkimukset jatkuvat vielä reuman puolella.

Äänestä

Epäilen syyksi nivelrikkoa, sitä kun on tietääkseni suvussa. Öisin ei ole lepokipua, vaan pelkästään se puristaminen on lähestulkoon mahdotonta. Oireet ovat voimakkaammat oikeassa kädessä, vasemmassakin on, mutta huomattavasti lievempänä. Nukkumista tämä ei haittaa mitenkään. Todennäköisesti minulla on myös jonkinasteinen kaularangan ahtauma, mutta siihen en näitä oireita osaa mitenkään yhdistää, se kun aiheuttaa lähinnä sellaista yöllistä jäsenten puutumista ja tämä 'tuntuu' enempi joltakin tulehdusperäiseltä sairaudelta. Yleislääkäri ei diagnosoinut sen paremmin reumaa kuin nivelrikkoakaan.

Arvelin vaan, että jos jollakulla olisi alkanut nilvelsairaus samankaltaisilla oireilla, niin tietäisi mihin varautua, tai olisiko aiheellista mennä tutkimuksiin ihan erikoislääkärille, jotta vaiva ei kovin pahenisi hoitamattomuuden takia.

Äänestä
  • Aivan samat oireet, oikean käden sormet pahemmin kipeän jäykät aamulla, nyrkkiin puristaminen teki helvatin kipeää, myös käsi puutuili ja kipu levisi myös olkapäähän. Yöllistä kipua ei ollut paitsi kun herätessä liikutteli kammeniä ne oli aivan tönköt ja sormet kipeät. Pidin villakäsineitäkin öisin. Toista vuotta kesti oireilu, vain lievästä pahenevaan.
    Kylmähoito ei auttanut, kuten yleensä tulehduksiin auttaa. Pidin kämmeniä lämpimässä, lähes kuumassa vedessä välillä koska auttoi.

    Minulla myös niskassa välilevyjen madaltumista rtg-kuvan perusteella, nikamat säilyneet normaaliena ja fysiatri totesi myös nikamakiertymän. Vaikka reumaa tai nivelrikkoa varsinaiseen diagnoosiin asti todettu niin niitä lääkäri ensin epäili.

    Manipulaatio hoitona auttoi minulla. Vaivaa ei enää ole. Naprapaattinen, osteopaattinen, kiropraktinen, tai hyvällä kansanparantajalla käyntiä voin suositella.
    Ravintoasioissa kannattaa suosia sitä välimerellistä ruokavaliota. Nivelille tarkoitettuja lisäravinteitakin voi kokeilla josko olisi apua. Jos lääkäri päätyy nivelrikkoon saat glucosamiinia reseptillä.

    Kertomasi oireet vastaavat omiani. Jossainhan syy sinullakin on ja toivottavasti se sinullakaan ei ole alkava reuma tai arvelemasi nivelrikko.

    Äänestä

  • näppis kirjoitti:

    Aivan samat oireet, oikean käden sormet pahemmin kipeän jäykät aamulla, nyrkkiin puristaminen teki helvatin kipeää, myös käsi puutuili ja kipu levisi myös olkapäähän. Yöllistä kipua ei ollut paitsi kun herätessä liikutteli kammeniä ne oli aivan tönköt ja sormet kipeät. Pidin villakäsineitäkin öisin. Toista vuotta kesti oireilu, vain lievästä pahenevaan.
    Kylmähoito ei auttanut, kuten yleensä tulehduksiin auttaa. Pidin kämmeniä lämpimässä, lähes kuumassa vedessä välillä koska auttoi.

    Minulla myös niskassa välilevyjen madaltumista rtg-kuvan perusteella, nikamat säilyneet normaaliena ja fysiatri totesi myös nikamakiertymän. Vaikka reumaa tai nivelrikkoa varsinaiseen diagnoosiin asti todettu niin niitä lääkäri ensin epäili.

    Manipulaatio hoitona auttoi minulla. Vaivaa ei enää ole. Naprapaattinen, osteopaattinen, kiropraktinen, tai hyvällä kansanparantajalla käyntiä voin suositella.
    Ravintoasioissa kannattaa suosia sitä välimerellistä ruokavaliota. Nivelille tarkoitettuja lisäravinteitakin voi kokeilla josko olisi apua. Jos lääkäri päätyy nivelrikkoon saat glucosamiinia reseptillä.

    Kertomasi oireet vastaavat omiani. Jossainhan syy sinullakin on ja toivottavasti se sinullakaan ei ole alkava reuma tai arvelemasi nivelrikko.

    ...reumaa tai nivelrikkoa varsinaiseen diagnoosiin asti ei todettu...

    Mahdollisesti asianmukaisella manipulaatiolla parannettavissa. Minulla se hoito tepsi, pari-kolme käyntiä riitti.

    Äänestä

Kiitokset hyvistä neuvoista, täytyypä kokeilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipeät sormet kirjoitti:

Minulla kipeytyvät sormet öisin siten, ettei kärsi puristaa kättä nyrkkiin. Pahimmat oireet häviävät kutakuinkin hetimiten, kun on käynyt tyhjentämässä rakon, vaikka pientä arkuutta voi ilmetä sormissa päivälläkin. Kaikki muut jäsenet toimivat ok. Verikokeissa ei löytynyt mitään. Mitäköhän tämä nyt voisi olla? Oireita on ollut jo pari vuotta, mutta kipeytyminen on pahentunut selvästi niistä alkuajoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu