Hurjin lada-muistosi?

Mikä on ikimuistoisin asia mikä sinulle on ladan kanssa sattunut?
15961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hinasin , uudenkarhean mersun korjaamolle.

Äänestä

eroon :)

Äänestä
  • Näitä muistoja on kyllä useita.Kyllä on taivaallinen olo kun nukahtaa

    Äänestä

Palasin katsastuksesta kun jarrut petti ollessani hidastamassa liikennevaloihin. Minun suuntaa oli punaiset ja edessä kaksi autoa pysähtyneenä rinnakkain. Onnistuin jotenkin pujahtamaan niiden välistä, väistämään risteävän liikenteen ja kaartamaan onnistuneesti puistikon puolelle ajamatta kenenkään päälle.

Siinä sitten odottelin käsien tärinän loppumista kun lada itsestään syttyi tuleen ja otin ritolat.

Sen jälkeen en edes ole ladaa harkinnut.

Äänestä

viimeisestä Samarasta jäi mieleen, kun oli kylmä alkutalven ilta ja lähdin hakemaan uutta autoani, enkä ollut enää tankannut samaraani, kuin sen mitä ajoille aina tarvi ja otin silloin mukaan 10mk setelin, että pääsen autoliikkeeseen, mutta kuinka ollakaan automaatti ei huolinut sitä ja päätin sitten lähteä sydänkylmänä kohti autokauppaa odottaen milloin meno loppuu, vaan ei se loppunut ja perille pääsin..

Ikävä on edelleen tuota loistavasti palvellutta samaraa, johon ei yksikään länsi auto ole yltänyt vaan aina on ollut vikoja riittämiin!

Äänestä

Ajoin verstaalle sisään juuri katsastuksessa käyneen Ladan hitsailtavaksi kun ei mennyt mätävian takia läpi. Ratin vääntäminen vaati voimaa samaan malliin kuin kuorma-autojen 50 v. sitten ja jarruttamiseen ei voimakaan riittänyt. Tämä siis juuri näiltä osin katsastuksessa hyväksytyssä autossa.

Toinen kokemus oli kun tuttu oli sopinut Ladan vaihdosta 100km päässä. Lupasin ajaa Ladan vaihtopaikalle koska omistajan ajokunto oli vähän kehno. Ladaa sai ohjastaa jatkuvasti suorallakin tiellä. Ohjauksessa oli väljää sata kertaa se mitä länsiautossa ja Ladakin oli vain muutaman vuoden vanha.

Olen hyvin onnellinen kaikkien tielläliikkujien puolesta siitä että suomalaiset ovat järkiintyneet eivätkä osta enää itänaapurin autohirvityksiä.

Äänestä

Tuli pikaista asiaa Tampereelta Helsinkiin. Siitä paikasta piti lähteä ja yllätyksekseni lada kesti moitteetta koko matkan.

Äänestä

Nyt en voi sitä kertoa, ukko lupasi antaa selkään jos paljastan vielä lisää lada-totuuksia.

Äänestä
  • millaista on elää räppänämaailmassa. Totuuden kertomisesta seuraa rangaistus. Niisä perheissä On parempii elää valheessa. Jokainen Lada-perhe elää toisenlaista, aurinkoista elämää. Perhedemokratiaan kuuluu sananvapaus. Valehtelua ei sallita. Mutta ruumiillinen väkivalta ei siltikään kuulu Ladistien perhe-elämään. Tämä valeTaiston kirjoitus taas osoitti millaisessa maailmassa autovelkavankeusperheiden lapset joutuvat elämään.

    Äänestä

  • tunnustus kertoo kirjoitti:

    millaista on elää räppänämaailmassa. Totuuden kertomisesta seuraa rangaistus. Niisä perheissä On parempii elää valheessa. Jokainen Lada-perhe elää toisenlaista, aurinkoista elämää. Perhedemokratiaan kuuluu sananvapaus. Valehtelua ei sallita. Mutta ruumiillinen väkivalta ei siltikään kuulu Ladistien perhe-elämään. Tämä valeTaiston kirjoitus taas osoitti millaisessa maailmassa autovelkavankeusperheiden lapset joutuvat elämään.

    Taistohan elää perheväkivallan ja päihteiden rumentamassa Lada-perheessä.

    Äänestä

Käsijarruvaijeri katkesi ja pahaksi onneksi meidän parkkipaikka oli mäen päällä. Kolme muuta autoa sai vaurioita kun ne lähti jonossa mäkeä alas.

Äänestä

Broidilta loppui kerran lasinpesuneste ja oli kurakeli. Näppäränä miehenä tämä päätti kusta pesuainesäiliöön ja hyvin meni, kunnes kaari vahingossa osui puolaan. Broidi ulvoi ja oli tienvarressa kaksinkerroin kymmenisen minuuttia.

Äänestä
  • vedin 10 nen uutta mersua käyntiin,kyllä jätkiä varmasti hävetti,mutta mitäs siitä kaveria autetaan aina

    Äänestä

Tosi kovat ajot maatalouden tarpeissa kesti viininpunainen farmari lada.Ikänsä tuli vanhaksi. Otimme raksalle tarveajoon ja ajelimmekin pari vuotta kaikki menot. Täytteet katosta alkoi pölytä ja veimme kotiinsa maataloon kiitellen lainasta. Siitä pikkukokossit pellolle ajua harjoittelemaan viikoiksi ja pihaan loppui henki siitä autosta. Täysin palveli. Vielä lopuksi venäjälle satasella meni. Muistoja piisaa.

Äänestä

pauke ja hyppely kannoista oli hirviä mutta ei 2105 minkään siitä hajonnu.Pyöränkulmat vähän muuttu.Uuden auton ripustukset olis kyllä lentäny helvetin kuuseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kysyy kirjoitti:

Mikä on ikimuistoisin asia mikä sinulle on ladan kanssa sattunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu