Mäkkäri

Mäkkärin jätteitä ja roskia on jokapaikassa. Viehkeät neotoset myyvät mäkkärissä, mutta jätökset löytyy yltympäriinsä.
161304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onko mäkkärin syytä jos asiakkaat sotkee?

Äänestä
  • Kyllä se vaan niin on että suurin osa on mäkkärin jätettä.

    Äänestä

  • Muut osaavat kyllä kirjoitti:

    Kyllä se vaan niin on että suurin osa on mäkkärin jätettä.

    Jep, mäkkärin työntekijöillähän on erityinen roskavuoro, jolloin käydään kylvämässä roskia pitkin poikin kaupunkia. Sitä vartenhan ne roskat siellä maassa ovat.

    Onko kenenkään mielessä käynyt, että asiakkaat ostavat ruoan ja heittävät paperit, minne sattuu. Mutta vissiin se on vain kasvatuksen/käytöstapojen puutetta, kun roskat eivät mene roskiin.

    Muutenkaan en ihmettele asiakkaiden roskaamista, kun ei ne tunnu osaavan edes tervehtiä, rahat lätkäistään tiskiin, tilaus mumistaan jonnekin lattialle ja sitten myyjä on vielä tyhmä, kun ei saa siitä lattialle osoitetusta muminasta mitään selvää. Kiitosta ei kuulu ikänä ja murjotetaan, niin kuin maailma murjoisi pahemminkin. Onneksi näitä voi parodioida ja saa useat naurut, kun näiden asiakkaiden käytöstä sivusta seuraa.

    Niin, että mietipä ensi kerralla. Käytöksesi voi olla seuraavan parodian kohdalla. Ja sitä saa, mitä tilaa.. Kaikkeahan ei kukaan näe..

    Äänestä

  • Vihainen kirjoitti:

    Jo on aikoihin eletty jos tuollainen on asiakaspalvelua!!!!

    Äänestä

  • Oletkos asiakaspalvelija???? kirjoitti:

    Jo on aikoihin eletty jos tuollainen on asiakaspalvelua!!!!

    Ensinnäkin en ole töissä mäkissä.

    Luuletko tosiaan, että asiakaspalvelijat eivät naura asiakkaille takahuoneissa/vapaalla? Kyllä meillä ainakin on yleistä naureskella asiakkaille jotka esittävät järjettömiä vaatimuksia ja olettamuksia. Ihan vaan sillä perusteella, että asiakas on oikeassa.

    Niin ja tokihan sen voi unohtaa että se asiakaspalvelijakin on ihminen, jolle voi puhua normaalisti, tervehtiä, kiittää, jos on kritisoimista niin olla asiallinen.

    Jos tahtoo asiallista palvelua niin sitä saa, kun osaa itsekkin käyttäytyä asiallisesti.

    Äänestä

  • Muut osaavat kyllä kirjoitti:

    Kyllä se vaan niin on että suurin osa on mäkkärin jätettä.

    Suurin osa on mäkkärin jätettä? No joo kenties, mutta kertoisikohan tämä enempi niistä pissaliisoista ja lippalakkipojista joita siellä enimmäkseen on asiakkaina, kuin yrityksestä ja sen työntekijöistä. Katsos kun yrityksen vastuu ei ole siivota katua asiakkaidensa jäljiltä.

    Äänestä

  • Itsekkin asiakaspalvelija kirjoitti:

    Ensinnäkin en ole töissä mäkissä.

    Luuletko tosiaan, että asiakaspalvelijat eivät naura asiakkaille takahuoneissa/vapaalla? Kyllä meillä ainakin on yleistä naureskella asiakkaille jotka esittävät järjettömiä vaatimuksia ja olettamuksia. Ihan vaan sillä perusteella, että asiakas on oikeassa.

    Niin ja tokihan sen voi unohtaa että se asiakaspalvelijakin on ihminen, jolle voi puhua normaalisti, tervehtiä, kiittää, jos on kritisoimista niin olla asiallinen.

    Jos tahtoo asiallista palvelua niin sitä saa, kun osaa itsekkin käyttäytyä asiallisesti.

    Eipätaida sinulla olla eväitä asiakaspalveluun, valitettavasti. Siivoojan hommat olisivat sinun töitäsi.

    Äänestä

  • Mieti uudestaan kirjoitti:

    Eipätaida sinulla olla eväitä asiakaspalveluun, valitettavasti. Siivoojan hommat olisivat sinun töitäsi.

    paskan työssään. Anteeksi vain, ketään muuta ei kohdella niin tylysti kuin asiakaspalvelijaa, kaikki on sinun vikasi, vaikka et mahda ylemmille määräyksille mitään. Pakkohan se huumorikin on työpaikalla jostain repiä. Ja tiedoksi, kaikissa paikoissa sitä tehdään.

    Joskus asiakkaat oikeatsi voisivat muistaa, että tervehtiminen on hyvä tapa, joka ei maksa mitään, mutta on kohteliasta.

    Onpa kiva tervehtiä jokaista asiakasta kuin pari vain tervehtii takaisin. Mutta ehkä ei sitä tarvita.

    ja huom. siivoojat kyllä puhuvat paikoistaan ja niiden ihmisistä keskenään.

    Äänestä

  • joutuu sietämään kaiken kirjoitti:

    Eipä liene yllätys että roskaruokalassa puhutaan roskaa :)

    Äänestä

  • Paskaruokalassa puhutaan pskaa kirjoitti:

    Eipä liene yllätys että roskaruokalassa puhutaan roskaa :)

    Näyttipä silti kiinnostavan ainakin sen verran, että oli pakko kommentoida.

    Sitten tuota kommenttiasi voisi korjata sen verran, että varmasti ala kuin ala niin niille asiakkaille, jotka eivät osaa käyttäytyä, nauretaan.

    Sitten vielä edelleen, minä en ko firmassa ole töissä.

    Äänestä

  • rairairai kirjoitti:

    Ei vois vähempää kiinnostaa!!!!

    Äänestä

  • RaiTuitui kirjoitti:

    Ei vois vähempää kiinnostaa!!!!

    No kummasti vaan silti vastaat taas vaikkei kiinnosta. Ota se lippis välillä päästä et veri kiertää kunnolla.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    No kummasti vaan silti vastaat taas vaikkei kiinnosta. Ota se lippis välillä päästä et veri kiertää kunnolla.

    Sanon minäkin ettei kiinnosta jankkauksesi!

    Äänestä

  • Oletkos yksinäinen kirjoitti:

    Sanon minäkin ettei kiinnosta jankkauksesi!

    En ole yksinäinen, kiitos vaan kysymästä. Minusta on vaan mukava jauhaa täällä teidän kanssanne tyhjänpäiväisyyksiä. Varsinkin kun te yleensä tarjoatte suhteellisen hyvät naurut.

    Äänestä

Ja drive in pois, niin mäkkärin roskat loppuu, mutta kyllä on kebab laatikoitakin vastaan tullut. Jos ei roskia luontoon, niin syökööt siinä paikassa josta ruokansa ostaa. Pääasiassa roskat ovat karkkipapereita ja pikaruokaloiden roskia. olut backkeja ja alaan liittyvää. Onneks ei sentään ihmisen paskoja sentään ole, kun ne rajoittuvat onneks noihin koiriin...

Äänestä
  • monine hyötyineen esim. kitkan lisääjänä tossun alla

    Toisaalta drive ineiden roska viitoitusta Tuppukylästä pois ei tarvita ohikulkutien yli Lähemäelle asti ja keskustasta kaupungin rajojen sisäpuolelle.

    Viitoitus: Vain aikuisille

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Roskat kirjoitti:

Mäkkärin jätteitä ja roskia on jokapaikassa. Viehkeät neotoset myyvät mäkkärissä, mutta jätökset löytyy yltympäriinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu