Lilith?

Osaako kukaan sanoa, mitä tämä tarkoittaa:

"Musta kuu Lilith 21 asteessa leijonassa täydentäen mahdollisuuksien kolmion Neptunuksen ja auringon kanssa."
32307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lilithissä on kyse jonkun höpöhöpöastrologin kehittelemästä satuplaneetasta jota ei ole oikeasti olemassakaan. Jotkut "henkisemmät", eli kykenevämmät satuilemaan kaikenlaista, uskovat jopa näkevänsä tuon pallukan.

Se pörrää Kuun ja Maan välisellä radalla ja sillä tyhjällä kohdalla uskotaan muka olevan jotain vaikutuksia.

Mutta kuten sanottua, kyse on pelkästä satuplaneetasta ja kaikki mitä siitä on kerrottu, tai kaikki se missä sen kerrotaan olevan osallisena saa pistää suoraan toisesta korvasta pihalle. Suurin osa astrologeista ei tuohon pallukaan kiinnitä mitään huomiota ihan siitä syystä että kun sitä ei taivaalla ole ja kun kaikki skeptikot iskevät välittömästi siihen ja leimaavat sen avulla astrologian lopullisesti höpöhöpöjuttujen suohon.

Äänestä
  • Lilith-asteroidi on oikeasti olemassa. Musta kuu Lilith on taas ns. laskennallinen piste ja jälkimmäinen on se mitä astrologit käyttävät tulkinnoissaan.

    "Lilith voi kuvata paikkaa syntymäkartalla (huone) jossa kieltäydyt taipumasta muiden vaatimuksiin."

    Äänestä

  • - punapää - kirjoitti:

    Lilith-asteroidi on oikeasti olemassa. Musta kuu Lilith on taas ns. laskennallinen piste ja jälkimmäinen on se mitä astrologit käyttävät tulkinnoissaan.

    "Lilith voi kuvata paikkaa syntymäkartalla (huone) jossa kieltäydyt taipumasta muiden vaatimuksiin."

    jaksa kiinnittää huomiota, se kun on se ehdottomasti paras esimerkki siitä että astrologia on pelkkää höpöilyä.

    Lilith-planeetta on lopultakin se viimeinen merkki siitä että astrologiaa ei voida ottaa todesta, kun jo olemattomat pisteet alkavat muka vaikuttaa ihmisen luonteeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija2007 kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa, mitä tämä tarkoittaa:

"Musta kuu Lilith 21 asteessa leijonassa täydentäen mahdollisuuksien kolmion Neptunuksen ja auringon kanssa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu