Itse olen miettinyt pallonkiertoa purjehtien, mutta nyt, taas yhtä kokemusta rikkaampana olen tullut siihen tulokseen että enpä lähde.
Purjehtien maailmaa "kannattaa kiertää vain jos on todella intohimoinen purjehtia.
Olin sapattivuoden kiertelemässä maailmaa rinkka selässä, ja totesin että ei se ainakaan rahallisesti kannata veneellä lähteä.
Purjehtimaankin pääsin muutamalla osuudella, kun menin saarien välejä ja joitakin vesiä yli.
Puosuille on monissa veneissä maailmalla hyvin kysyntää.
Rahaa kului 11 kk. aikana 2100€/kk/2hlö.
Ei tarvi sitoa pääomaa veneeseen, vaan voi sijoittaa sen saman rahan fiksusti ja matkata tuotoilla.
Lapsiperheelle ei ihan niin helppoa kuitenkaan.
Myöskään ei ole sidottu matkustustapaan, vaan voi mennä maan läpi junilla ja busseilla ja jatkaa vaikka toiselta puolen taas jonku veneen kyydillä, tai käyttää etukäteen ostetut lentomailit/lentoreitit.
Ei tarvi miettiä säitä, hurrikaaneja, veneen kunnostusta....
Tapaa paljon ihania ihmisiä, myös matkan aikana.
Purjehtiminen on kivaa, mutta en ole niin intohimoinen purjehtia että käyttäisin niin paljon aikaa ja rahaa siihen liikkumismuotoon.
Purjehtien maailmaa "kannattaa kiertää vain jos on todella intohimoinen purjehtia.
Olin sapattivuoden kiertelemässä maailmaa rinkka selässä, ja totesin että ei se ainakaan rahallisesti kannata veneellä lähteä.
Purjehtimaankin pääsin muutamalla osuudella, kun menin saarien välejä ja joitakin vesiä yli.
Puosuille on monissa veneissä maailmalla hyvin kysyntää.
Rahaa kului 11 kk. aikana 2100€/kk/2hlö.
Ei tarvi sitoa pääomaa veneeseen, vaan voi sijoittaa sen saman rahan fiksusti ja matkata tuotoilla.
Lapsiperheelle ei ihan niin helppoa kuitenkaan.
Myöskään ei ole sidottu matkustustapaan, vaan voi mennä maan läpi junilla ja busseilla ja jatkaa vaikka toiselta puolen taas jonku veneen kyydillä, tai käyttää etukäteen ostetut lentomailit/lentoreitit.
Ei tarvi miettiä säitä, hurrikaaneja, veneen kunnostusta....
Tapaa paljon ihania ihmisiä, myös matkan aikana.
Purjehtiminen on kivaa, mutta en ole niin intohimoinen purjehtia että käyttäisin niin paljon aikaa ja rahaa siihen liikkumismuotoon.
Vastaukset 65
Vanhimmat
monen pallonympäripurjehtijan budjetti on ollut (jos veneeseen sijoitettua pääomaa ja arvonalennusta ei huomioida). Purjehdusreissulla voi tietysti elää kalliistikin, jos niin haluaa. Muihin näkemyksiisi en ota kantaa kuin, että jotkut tykkävät matkata lentäen, junalla tai kävellen. Jotkut ei.
Motiivisi viestin laatimiseen jäi arvailun varaan. Ehkäpä yrität saada yleisön tukea omalle päätöksellesi luopua purjehdusajatuksistasi. Toivotan hyviä bussi-juna-lentomatkoja sinulle!
Pääomakulut ja arvonalennukset pitää laskea.
Tämä ei ollut mikään kannanotttoviesti, vaan toteamus siitä että muulakin tapaa pääsee halvalla kiertämään, ja silti pääsee purjehtimaan kun niin haluaa.
Kun minä tulen reissusta, ei pääoman arvo ole laskenut yhtään, todellisuudessa noussut. (Kiinteistöjen arvonnousu)
Purjehtimista en mitenkään väheksy, tykkään edelleen purjehtia, ja kesäsin on aivan ihana kierrellä saaristossa muutama viikko.
Mutta itse huomasin että pitää miettiä kumpaa haluaa tehdä enemmän, nähdä maailmaa vai purjehtia.
Minä tulin siihen tulokseen että kun rinkka selässä menee, ei ole sidottu mihinkään, kai se on se vapauden tunne, voi vaikka jättää mantereen välistä ja "loikata" yli.
Matkatessa näkee enemmän, ja on helppo jäädä kyydistä millon vaan. Ei nyt ihan lentokoneesta:)
Kiitos toivotuksista, ja toivotan sinullekkin suotuisia tuulia, kuten kaikille purjetijoille.
Rinkan kanssa olet toki vapaampi, mutta minua kiehtoo ajatus siitä, että koti on mukana maailmalla. Molemmissa on siis puolensa. Veneellä varmaan lähtisin, mutta rinkkavaihtoehtokin olisi varmasti kiva. Totuus vaan taitaa olla se, että reissuun emme ennen eläkeikää saa lähteneeksi.
Miks ei sitä eläkeiässäkin vois lähteä?
Maailmalla on yllättävän päljon eläkeikäisiä, niin rinkkojen kanssa kuin veneelläkin.
Ja ei se sapattivuoden pitäminen ole mikään mahdoton homma.
en tarkoittanut, etteikö sillon enää voisi lähteä. Siihen on vaan niin kauan...
Tien kulkija on tien vanki,
vapaata on vain umpihanki..
Että mitä tarkoittaa, ja kuka nyt mailmaa lähtis kierteleen kylmiä alueita pitkin?
Elään pikkasen sniidummin, kerää rahaa, ja sitten pitämään sapattivuoden.
Ei se niin mahdotonta ole, jos omistat veneenkin, niin vaikka karibian kierros.
Useimmilla pallonkiertäjillä purjevene ei ole ollut pelkästään sitä yhtä purjehdusretkeä varten. Siksi tuntuu oudolta, että haluat laskea veneen osto- ja myyntihinnan erotuksen matkabudjettiin ja todeta lento-ym-matkailun sillä perusteella edullisemmaksi.
Jos raha on elämän tarkoitus, venettä ei kannata koskaan hankkia. Veneeseen liittyy aina kustannuksia, vaikka et seilaisi pätkääkään.
Maailman ympäri purjehtijoilla ei välttämättä ole mitään kiinteistöjä omistuksessaan. Arvonnousu kohdistuu henkiseen pääomaan. Sitä sinun lienee vaikea ymmärtää?
Kuten sanoin, jokainen punnitsee ne omat asiansa.
Ja kyllä nykymaailmassa raha ratkaisee melkeimpä kaiken, ilman rahaa ei ole veneitä, ei reissata.....
Raha todellakin ratkaisee.
Vaan se, että raha on huono mittari. Tietysti sitä tarvitaan (=itsestään selvyys jokaiselle), mutta se ei sittenkään korreloi henkiseen hyvinvointiin. Mitä kalliimpi vene ja mitä enemmän varusteita sitä enemmän huolia jne. Vahvasti on näyttänyt siltä, että pienimmällä budjetilla seilaavat ovat usein hyvin tyytyväisiä elämäänsä.
Älä rupea pitkän matkan purjehtijaksi, jos olet ns tiukkapipo!
Köyhien itseselittelyä.
"Vahvasti on näyttänyt siltä, että pienimmällä budjetilla seilaavat ovat usein hyvin tyytyväisiä elämäänsä."
"ei raha tee onnelliseksi"
jne jne.
Täyttä sontaa.
jokainen purjehtii sillä mihin on varaa.
Kiva lukea erilaisia mielipiteitä.
Ehkä kuulun noihin tyypillisiin köyhiin.
Silti aika tyytyväinen.
Vaikka olet kuinka rikas, jätä toi sonta-taso sinne kotioloihisi.
Aika rikkaita veneilijät on, jos vauraus mitataankin veneillä. Uusia isoja on satamat täynnä.
Että ihan yhtälailla ne rikkaat on tyytyväisiä veneeseensä.
Heillä vaan on valinnanvaraa enemmän.
Ja ei kannata kuvitella että olisin rikas, sillä en ole.
vanhalla 32 jalkasella skandilla minäkin seilaan.
"Mitä kalliimpi vene ja mitä enemmän varusteita sitä enemmän huolia jne."
Bavaria 50 varusteineen maksaa noin 400.000 €.
Swan 53 varusteineen maksaa noin 2.000.000 €.
Niin se kai sitten on, että Bavaria on Swania monin kerroin huolettomampi.
Ei sitä niin vaan lähdetä, vaikka rahat riittäisivätkin. Sitä kokee itsensä firmassa korvaamattomaksi, vaikka testi sanookin toista (työnnä sormesi vesilasiin, jos sormen poistuttua veteen jää kuoppa, olet korvaamaton). Ja olisihan se varmaan aika vaikeeta palata taas normaalielämään muutaman vuoden tauon jälkeen. Parempi lähteä sitten kun muutenkin elämä muuttuu täysin...
Jos mulla olisi uusi hieno Swan, kyllä kantaisin huolta sen koskemattomuudesta. Olisin varmasti huolissani, kun joku poropeukalo törttöilisi halvalla veneellään samassa ankkuripaikassa jne.
En usko, että välittäisin Bavariasta samalla mitalla. Naarmuuntukoon, jos naarmuuntuu, ei se nyt niin hieno ollutkaan...Tai jätetään se Bavaria satamaan ja lähdetään retkeilemään...
On varmaan vakuutusmaksuissakin melkoiset erot. Mitä kalliimmat laskut sitä enemmän pännii, eikö vaan?
Nämä nimenomaiset veneet kyllä poikkeavat huolien suhteen myös toiseen suuntaan, sen myönnän : pahan kelin yllättäessa valtameren keskellä tuntisin paljon vähemmän huolta Swanin rakenteiden kestämisestä kuin Bavarian.
Mutta otetaan toisenlainen näkökulma eikä valita juuri näitä venemerkkejä. Yksinkertaisessa ja lujarakenteisessa veneessä, jossa on niukka varustelu (mahdollisimman vähän elektroniikkaa), on paljon vähemmän korjailemista pitkän reissun aikana. Ei ole kalliin veneen häiriöalttiita laitteita, ei rikkoutuvaa dieselgeneraattoria, ei watermakeriä, ei pakastinta, ei sähkövinssejä jne jne... Siis vähemmän huolia halvemmassa. "Se mitä ei ole ei voi mennä epäkuntoon".
tuo oli aika yllättävää lukea.
"En usko, että välittäisin Bavariasta samalla mitalla. Naarmuuntukoon, jos naarmuuntuu, ei se nyt niin hieno ollutkaan."
Oletko tutustunut Bavaria 50:een? Ja maksoihan se Bavaria 50 varusteineen noin 400.000 €. Saman kuin omakotitalo uusi Porsche. Minä olisin aika lailla tarkempi tuon arvoisesta veneestä.
Sitten se sinun ihanneveneesi, pieni ja
"Ei ole kalliin veneen häiriöalttiita laitteita, ei rikkoutuvaa dieselgeneraattoria, ei watermakeriä, ei pakastinta, ei sähkövinssejä jne jne... Siis vähemmän huolia halvemmassa."
Tuolla veneellä en haluaisi päiväreissua pitempää tehdä. Toista se olisi nuo ensin mainitut (Bavaria 50 tai Swan 53), kumpi vaan.
maksaa perusvarusteilla n 255000 euroa, eli aika lähelle 300000 euroa pallonkiertoon varustettuna.
ehkä purjehdus ei ole lajisi, jos päiväreissua pidempää ei pienemmällä voi tehdä
kumpaakaan niistä, en sitä 2 milj. euron enkä mainittua 0,4 milj. euron venettä, enkä edes 50-jalan kokoluokkaa. (Ei kyllä olisi varaakaan niin kalliisiin). Mutta ihan vakavasti puhuen, en tosiaankaan olisi innostunut yksin tai kaksin lähtemään noin isoilla veneillä pitkille retkille. Porukalla ja isolla veneellä tehtävät retket ovat kivoja päivän tai parin ajan. En tiedä kulkisiko sietoraja parissa kolmessa viikossa, jos kyse on cruisaamisesta eikä skabasta.
Ehkäpä päätyisin siihen, mihin pallonkiertäjät niin usein päätyvät ja ovat päätyneet: järeä metallirunkoinen (alu tai teräs), ehkä 40 ft. tai alle. Saattaa olla, että maalaamattomat alumiinikyljet ovat ne kaikkein huolettomimmat pitkillä retkillä (vrt Ovni). Huolia vähentäisi sekin, että oikealla venevalinnalla säästynyt fyrkka olisi käyttötilillä.
Mutta jokainen tekee valintansa. En tuputa omaani. Sinun valintasi sopii sinulle.
mutta onkohan sinulla ihan oikea käsitys uuden ison veneen varustelusta.
Tuollaisessa uudessa 50 jalan veneessä on pallonkiertoon tai Karibialle ja Pacificille mennessä yleensä aika hyvä varustelu (olen paria sellaista ihastellut Kanarialla ja Karibialla, itse purjehdin hiukan pienemmällä ja huonommin varustellulla, rahasta se on kiinni). Vähän tähän malliin ne isot:
6000 teakdeck (vaikka se on ikävä Karibialla)
4500 mittaristo
6000 autopilot
1000 gas rodkick
3600 mainsail furling
4100 ht-sailset for m. g.furlings
8700 el.genoawinches
3300 cutter stay
6000 spinnaker gear, lift s. winches
3500 2xholding tanks with acc.
5000 hot air heating
1500 battery charger 1 ext battery
1000 radio vhf kaapelointi ant
2700 motor upgrade 78 to 105 hp
1700 30 kg ankkuri 100 m o10mm ketju
5900 keulapotkuri ext battery
500 lifeline kiinnitykset
5900 lyijyköli
1000 spring cleats 4x clamps
2700 antifouling
1600 special upholstery (parempilaatuinen päällys istuimissa)
2100 cradle
1000 stormjib
2500 spinnaker
4000 sprayhood bimini
3000 pelastuslautta
2500 jolla moottori
5000 laiturisilta, taavetit muut kiinnitykset
2000 10x liivit, valjaat yms
1000 raketit, MOB-varustus yms
3500 EPIRB, sat.puhelin
2000 Navtex, AIS yms, LCD-tv
6000 watermaker
6000 ilmastointi
14000 generaattori
130800 € yhteensä
255000 € Bavaria 50
------
385800 € Vene varusteltuna
Nuo varustehinnat on Bavarian noin 5 vuotta vanhasta hinnastosta, joten niihin pitää lisätä aika paljon, kuten esim. high tech purjesetin (main genua) hinnastakin huomaat, joten taitaa mennä ylikin 400.000 €
Olet repinyt nuo hinnat?
Aivan aivottomia hintoja.
Meinaatko että kaikki pallonkiertäjät varustavat veneensä veistämöllä?
Maksavat 1000€ vhf:stä?
Koitappas nyt vielä miettiä.
ihmisryhmästä, joka ei enää osaa vertailla hintoja ja tehdä jotain itsekin. generaattoeinkin hinnat suomesta ostettuna olivat noin kolmanneksen listassa mainitusta.
kolmasosa varusteista myös melko tarpeettomia itse purjehduksen kannalta. Hightech-purjeet eivät ehkä ole se oleellisin osa matkaveneen varustusta.
en todellakaan ole laskeskellut uuden, veistämöllä varustellun veneen hintoja, seurannut vaan muutamia realistisella budjetilla tehtyjä pallonkiertoja tai muita valtameripurjehduksia. tuskin kovinkaan moni lähtee tuollaiseen reissuun ostamalla uuden veneen varusteineen valmistajan lisävarustelistaa ruksaamalla.
Hintojen lähde oli viestissäni mainittu.
"Maksavat 1000€ vhf:stä? "
Pitää sisällään radion (ei VHF) ja VHF-radion kaapeloinnin & antennin.
Itse VHF-puhelin jäi pois listasta, pitäisi lisätä, niinkuin myös HF-transceiver ja paljon muuta.
Koeta myös jaksaa lukea ja ymmärtää, mistä oli kyse.
"Koitappas nyt vielä miettiä. "
Verrattiin kahta uutta lähtöhinnaltaan hyvin erilaista mutta samalla lailla varustettua venettä, Bavaria 50 ja Swan 53.
Mieti nyt itse, miten 2.000.000 € hintainen Swan 53 on varusteltu pallon kiertoon, siis pitkiin legeihin ja kuumiin oloihin. Siellä on kaikki, mikä vähänkään helpottaa oloa.
"Aivan aivottomia hintoja. "
Voihan se siltä pers'aukisesta tuntua, mutta pieniä ja halpoja veneitä nuo vielä on tosirikkaiden pursien rinnalla.
Useimmat pallonkiertäjät ovat ihan tavallisia ihmisiä ja kuten Jimmy Cornell toteaa, hämmästyttävän suuri osa veneistä on alle 35-jalkaisia (ks. World Cruising Survey).
Kapkaupungin kautta purjehtineista 78 veneestä (67 monohull, 11 multihull) oli Cornellin tilaston mukaan 50-60 jalan kokoluokassa vain 3 venettä, 2 venettä oli tätäkin suurempia.
Kun pallonkiertäjiltä kyseltiin mahdollisen ihanneveneen kokoa, 40:stä vain 4 ilmoitti sen olevan 50-55 jalkaa. Enemmistön mielestä sopivin koko olisi 40-50 jalkaa, neljän kipparin ideaalivene olisi 35-40 jalan pituinen.
esiintyy niin runsaasti täällä. oheisessa linkissä on saksassa myytävänä vuoden vanha bavaria 50, jossa on mukana jo ihan kohtuullinen määrä niitä listan varusteita. mutta jokuhan täällä aiemmin kommentoi, että käytetty vene on kuin toisen käytetyt kalsarit.
http://www.yachtworld.com/core/listing/boatFullDetails.jsp?boat_id=1675084&ybw=&units=Feet¤cy=EUR&access=Public&listing_id=55309&url=
Vaivaiset 70000+ puuttuu annetusta varustelistasta. Ja sehän on pikkurahoja tuon kertaluokan hankinnassa. Itse kyllä lennättäisin ilmastoinnin listalta helkkariin, eihän sitä kuitenkaan ikinä pysty käyttämään, on se niin hurja tehosyöppö. Aivan mukavasti säästyneen rahareiän pystyisi korvaamaan ilman ilmastointiakin tarvittavan sähkön tuotantovälineillä, siis aurinkopaneeleilla ja tuuligeneraattorilla. Eivätkä nämäkään genistä korvaa, joten se pysyy listalla.
Tyypillistä muuten, että joku taivastelee VHF:n hintaa. Yrittäköön saada kaiken sillekin riville sisällytetyn asennettuina oleellisesti halvemmalla. Ilmiö, johon moni itserakentaja sortuu kustannusarvioissaan, eli laskee laitteiden ostohinnat ja arvelee pääsevänsä niitä summaamalla lähelle lopputulosta. Ei riitä, että asennustyön tekee itse, sillä säästää sen 30 % veistämön hinnasta. Se on muuten melkoinen summa sekin, jos vaikka tuon esimerkki bavan hinnasta ottaa pois.
Jos todella on tarkoitus lähteä ylittämään maailman valtameret, miksi ihmeessä joku valitsisi siihen juuri Bavaria 50:n? Vain siksikö, että saisi mahdollisimman isokokoisen uuden veneen mahdollisimman halvalla? Vai onko kyseessä ns. näytön paikka, jolla osoitetaan Bavariallakin selvittävän? Itse aavistan, että tässä sittenkin on kaupalliset intressit mukana, ehkä oman Bavarian myynti tms.
Kannattaisto miettiä mitä ominaisuuksia pitää valtameriveneessä tärkeinä, mitä reittiä aikoo purjehtia ja minkäkokoisella miehistöllä? Olisiko fiksuinta miettiä veneen tyyppiä ja kokoa vasta sen pohdinnan jälkeen. Isojen Bavarioiden hintaluokassa on paljon muitakin mahdollisuuksia. Myös valmiiksi varustetut, pallon jo kiertäneet veneet kannattaisi tsekata -edes vertailun vuoksi.
Se ensimmäinen pallon kierrolle lähtenyt suomalaisbava ("Linda") ei näytä selvinneen ihan ilman ongelmia, vaikka vene oli reissuun lähtiessä uusi. Taitaa Bavassa olla pallonkiertoa ajatellen ainakin alimitoitetut vantit, kun nyt jo ovat ruvenneet katkeilemaan. Ehkä riki kannattaisi vahvistaa jo varusteluvaiheessa.
Blue Water Rally Round the World starttaa nyt lokakuussa.
Veneitä 35, keskikoko 45.5 jalkaa.
ARC 2007 starttaa nyt marraskuussa.
Veneitä 238, keskikoko 49,5 jalkaa.
World ARC 2008 (pallonkierto) starttaa tammikuussa.
Veneitä (nyt ilmoittautuneita) 48, keskikoko 52,7 jalkaa.
Ihan vaan omasta kokemuksesta tiedän, että liikkeelle voi lähteä perusvarustein (kunhan on pari erillistä systeemiä automaattiohjaukseen). Täydentää voi matkalla, jolloin kaman saa ilman veroja. Moni asentaa tuuligenun, vesikoneen ja SSB Pactorin vasta esim. Chaguaramaksessa. Ilmastointi on kaikinpuolin virheinvestointi niinkuin totesitkin. Jenkit niitä harrastavat Karibialla oleiluunsa. Jos tulee hikiset paikat Trinidadilla venettä varustellessa, voi vuokrata ilmastoinnin seisokin ajaksi. Merellä sitä ei tarvitse. Lämpimään ilmastoon myös tottuu kuukaudessa tai parissa. Myöskään pasaatialueen ankkuripaikoilla on mukava laittaa tropiikkikatos ja antaa ilman virrata (ilmastointilaitteen käyttö edellyttää kaikkien luukkujen pitämistä suljettuina ja yleensä sähkön tuottoa generaattorilla).
Ihmettelin sitäkin, että 50-jalkaisessa Bavassa olisi vain 10-millinen kettinki. Se kyllä kannattaisi jo lähtiessä vaihtaa 12-milliseen.
Nämä isot yhteispurjehdustapahtumat poikkeavat normaalista pallon ympäri purjehduksista monin tavoin.
Erehdyit aika raskaasti, jos ajattelit niissä käytettävän venekannan edustavan "oikeiden Cruisereiden" keskivertoveneitä.
hämärtää, mistä oikein oli kysymys.
Alkoi näin. Ensin joku todisteli halvan, vain vähän varustellun pienen veneen etuja. Seuraava viesti oli tämä, se alkoi edellisestä otetulla sitaatilla:
--------
"Mitä kalliimpi vene ja mitä enemmän varusteita sitä enemmän huolia jne."
Bavaria 50 varusteineen maksaa noin 400.000 €.
Swan 53 varusteineen maksaa noin 2.000.000 €.
Niin se kai sitten on, että Bavaria on Swania monin kerroin huolettomampi.
---------
Ei kyse siis alun perinkään ollut minkään pallonkierron ihanneveneen etsinnästä.
Totta, Trinillä voi monet asiat toteuttaa halvemmalla ja teetettynäkin kustannukset ovat pienemmät. Kunhan toisaalta varustaa lähtiessä riittävän määrän varapäreitä matkaan, jotta selviää sikäläisen tullin ja eräiden tekijöiden ammattitaidon yms. kanssa. Auttaahan kohtuuhintainen kalja ja rommi tietysti oleellisesti noihin pikkuharmeihin. Aivan käypäinen vaihtoehto joka tapauksessa veneen varustelijalle.
Sen tukevamman ankkuriketjun ohella lisäisin listaan vielä enemmän akkukapasiteettia, vaikka sen tiikkikannen kustannuksella. Mutta nämä jo meneekin jonkun uuden otsikon alle.
veneet oli paljon pienempiä.
Tuo lähdetietosi veneiden ihannekoosta on vuodelta 1989.
Silloin ARC-veneidenkin keskikoko oli tuo mainitsemasi. Nyt se on kasvanut 10 jalkaa lisää. Kuten veneet yleensäkin.
Eikö keskustelu edelleen kuulunut otsikon aiheeseen?
Todettiin myös, että laatuvene aiheuttaa vähemmän huolta rakenteiden kestävyydestä kuin halpis 50-jalan kokoluokassa.
Taloudellinen huoli liittyy tietenkin kaikkeen omaisuuteen. Sitä enemmän huolta mitä enemmän on sijoittanut -varsinkin, jos vielä on velkarahoitusta mukana.
Pelkäätkö, ettei Bavaria 50 sittenkään olisi ihannevene/esi ja siksi haluat päättää keskustelun?
seurata.
Miksi Bavaria 50 olisi ihanneveneeni?
Ehkä tosiaan en osannut ilmaista ajatuksenjuoksuani. En kritisoinut valintaasi enkä halunnut olla epäkohtelias. Kiinnostaisi itseäni ja kenties muitakin ainoastaan se, miksi sijoittaisit rahasi juuri tuohon venemalliin ja venekokoon, kun suunnittelet pallonkiertoa. Moni miettii ja haaveksii samoja asioita, kuten pallonkiertojuttujen aktiviteetti osoittaa.
Jos vene hankitaan maapallon ympäri purjehtimiseen, juuri siihen tarkoitukseen suunniteltuja ja rakennettuja veneitä on sittenkin kovin vähän. Meikäläisiltä venemessuilta et löydä yhtäkään sellaista. Massatuotannon veneet on suunniteltu eniten veneitä ostavalle kohderyhmälle. Kaupalliset näkökohdat määräävät kohderyhmät niinkuin jokainen tietää. Hintakilpailu on kova. Pallonkiertäjät eivät ole kyseisen venemerkin kohderyhmä!
Sitten jos/kun olet maapallon kertaalleen kiertänyt, tiedät varmasti oliko veneesi sittenkään se ihannevene. Vasta pallon kierrettyäsi pystyt sanomaan lähtisitkö samalla paatilla uudelleen. Moni kertoo kokeneensa mielipiteen muutokset "kantapään kautta".
Jos Bavaria 50 ei ole ihanneveneesi ja kuitenkin päätit valita sen pallonkiertoon, kysymys on sittenkin samasta asiasta mihin viitattiin.
Samalla rahalla saisi toisenlaisenkin veneen. Aika iso budjetti! Kerro miten itse valitsit pallonkiertoon sopivimman veneen?
Ei ole kyse mistään ihanneveneestä. Usko nyt jo!
Sinä kirjoitit:
"Mitä kalliimpi vene ja mitä enemmän varusteita sitä enemmän huolia jne."
Sitten osoitin vain, mihin tuo sinun oma logiikkasi johtaa:
"Bavaria 50 varusteineen maksaa noin 400.000 €.
Swan 53 varusteineen maksaa noin 2.000.000 €.
Niin se kai sitten on, että Bavaria on Swania monin kerroin huolettomampi."
Jos sinusta Bavaria ei kuitenkaan ole Swania parempi, niin muuta oma logiikkasi toisinpäin.
Siteeraamani venetilasto oli vuodelta 2000, ks. World Cruising Survey, toinen painos v:lta 2002, Table 1, sivulla 4.
Oma havaintoni samasta asiasta samalla paikalla (Kapkaupunki) on vuodelta 2005. Silloin isojen veneiden (>50ft) osuus sattui olemaan vähäisempi (yksi noin 20:stä) ja vastaavasti pallonkierrolla olikin enemmän pieniä veneitä (alle 35ft). Otokset ovat tietysti pieniä, mutta en usko pallonkiertäjien veneiden äkkiä suurentuneen. Yleisin miehistön koko on pariskunta. Yllättävän paljon on myös yksinpurjehtijoita. Miksi pienillä miehistöillä pitäisi olla tarpeettoman isoja veneitä? Koon pitää olla sellainen, että purjeet on kaikissa tilanteissa hallittavissa. Käytännössä yksi ihminen on vahdissa ja huolehtii reivaamisesta yms. ja automaatti huolehtii ohjauksesta (tuuliperäsin tai sähköinen autopilotti).
Tunnen myös purjehtijoita, jotka ovat parast´aikaa joko ensimmäisellä tai toisella kirroksellaan pallon ympäri. Heidänkään veneensä eivät ole edes ARC-veneiden nykyistä keskikokoa.
ARC sekä erilaiset pallonkierto-eskaaderit näyttävät kiinnostavan erityisesti isokokoisia lasikuituveneitä omistavia purjehtijoita ja ensikertalaisia. Johtopäätöksiä pallonkietoveneen optimikoosta ei kannata tehdä niiden perusteella.
Näillä perusteilla en usko väittämääsi. Taidatpa muuten olla kasvuiässä, jos kerran nuoruutesi oli v. 1989 tai 2000 :)
Staagit ja vantit sekä mastot kalliimmistakin veneistä.
Vaijerisäikeiden katkeilu ei ole harvinaista, olet siinä oikeassa. Rikivaijerien turvallinen käyttöikä on valtameri purjehduksissa ehkä 5-10 vuotta, jonka jälkeen ne kannattaa uusia. Tästä on ohjeita monissa tietolähteissä.
Vaijerien katkeilua edesauttaa mm. rikin alimitoitus. Tavallisin ongelmapaikka on puristetun vaijeripäätteen vieressä. Joidenkin mielestä ruuvattavat vaijeripäätteet (Norseman, Stalock ym) ovat turvallisempia.
Vaijeriongelmaa en olisi uskonut tulevan aivan uuteen veneeseen jo pallonkierron puolivälissä. Jokin selitys vanttiongelmaan löytynee. Ovatko vantit olleet löysällä? Onko veneen valmistaja sittenkin mitoittanut rikin tavanomaiseen perhekäyttöön eikä valtameripurjehdukseen??
http://www.dixielandmarine.com/yachts/DLrigprob.html
on juuri tuossa puristusliitoksen tyvessä.
Ongelman johtuu ehkä vantin väärästä kiristyksestä (löysällä).
Kyseessä on keulan väli-/apuharus (ainakin minulla irroitettava), joka helposti jää turhan löysäksi. Seuraus on juuri tuo murtuma puristusliitoksen tyvessä. Mainitsemasi Norsemanit ym vastaavat kestäisivät paremmin liian löysän vantin värähtelyä ja vatkaamista.
Osatakilassa tuon väliharuksen oikea kireys on hankala juttu, kun peräharuksen säätö muuttaa keulaharusten jännityksiä eri suuntiin. Voi se genuan käyttökin löysyttää tuota väliharusta.
Kysyjä pohdiskeli pallonkiertoa rinkka selässä vai purjehtien ja eri "liikkumismuotojen" kustannuksia. Vastauksista voisi päätellä, että kyse on myös ajattelutapojen sukupolvieroista. Nuoremmat laskevat lyhytjänteisesti veneen kustannuksia ja mitä sillä saa tässä ja nyt. Vanhemille ikäpolville vene voi olla elinikäinen projekti ja elämäntapa. Venettä varustellaan pikkuhiljaa ja haaveena tai suunnitelmana voi olla pitkänmatkanpurjehdus sitten joskus, eläkevuosina. Tämä porukka ei viihdy enää lentokentillä ja rautatieasemilla. Matkaa tehdään veneellä ja siinä pitää olla kotimukavuudet. Tämä maksaa, mutta rahaa on ja mihin sitä muuhunkaan laittaisi kuin veneeseen.
Viimeisen virkkeen muuttaisin muotoon: "Tämä maksaa, mutta rahaa on ja mihin sitä muuhunkaan laittaisi kuin elämään." Sanoilla elämä ja vene on pieni vivahde-ero, vaikka rahojen käyttö ei siitä muutu.
Sijoittaa vuokrakämppiin ja saada 9% tuoton, jolla elää ja reissata.
Ja jos katselee tuolla linja-autoasemilla ja lentokentillä odottelevia travellaajia, niin on monia eläkeikään päässeitä, jotka lähtevät nauttimaan maailmasta.
Ja purjehtimisesta.
Onko seillä muuten väliä makaako lentokentän penkillä vai piissä?
Onhan porukkaa:)
Täällä puhutaan pallonkierrosta, ja joku heittää että 400 000 on ihan liian pieni raha, kannattaa ostaa 2000000 vene, siinä on kaikki.
JA loppupelissä täällä huutelee konttoristaan rotat joilla ei yhdelläkään ole varaa edes laittaa sitä 400 000 €uroa pallonkiertoveneeseen, ja tyypit jotka ei koskaan ole palloa kiertänyt.
Missään ei ole näin rikasta porukkaa, ja näin paljon pallonkiertoja tehnyttä porukkaa ku täässä keskustelussa.
Aivan tässä meinaa kuset tulla housuihin kun lukee näitä rikkaiden maailmankiertäjien juttuja.
Nyt rehellisesti käsi pystyyn jolla on varaa 400k€ veneeseen pallonkiertoon?
Tuolle summallehan olis jo ekan vuoden korot jo yli 20k€
On tää paikka spedejä täynnä.
juttua hiukan väärin.
Tästä oli kyse siinä 2.000.000 € veneessä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=667&posting=22000000029371581
Tässä esimerkkinä yhden (Vene-lehden lukijoille tutun) pallonkiertäjän vene, joka taas on lähtenyt...eikä ole iso ja kallis bavaria eikä 2 millin swaani. Terästä, kansi alumiinia, 34ft. Jäädään odottelemaan raportteja...
http://www.yachtiiris.net/
Kaipa tuollainenkin vene on haaveilijalle ihan yhtä tavoittamattomissa kuin kahden millin Swankin. Sitä en myöskään ymmärrä että elämäntapapurjehtijoilla yleensä on niin kova tarve julkisesti kertoa tekemisistään. Ihan kuin koko ajan pitäisi hakea hyväksyntää valinnoilleen. Vai tienaako noilla jutuilla hyvin. Vai ihailua ja kateuttako halutaan herätellä.
Samaa olen ihmetellyt ja todennut, että pallonkiertäjiä on montaa rotua.
Eniten elämää pidetään noista elämäntapareissaajista, tyyppiä PD ja LauriG tai heidän veneistään, kuten Merivuokko, Kristiina... Tavallisesti rähjäisiä teräspaatteja, joiden perässä on se hökötys, tuuliperäsin (näissä veneissä tosin ihan järkeväkin).
Paljon huomiota saavat ainakin Suomi24-keskusteluissa myös ne "economy-luokan" purjehtijat, jotka kiertävät palloa pienillä pitkäkölisillä vanhoilla skandeilla (usein sen tuuliperäsimen kanssa) pääasiana pienet kustannukset. Ovat usein fanaattisia yhden totuuden ihmisiä, kuten joistain tämänkin keskustelun näkemyksistä voi todeta.
Oudon huomaamaton on se vauras purjehtijoiden joukko, joka kiertää palloa isoilla Swaneilla, Oystereilla, Amel Super Maramuilla tms. Hienot, aina siistit veneet, joiden perässä ei roiku tuuliperäsimiä tms, korkeintaan hyväkuntoinen isomoottorinen RIB. Eivät kiinnosta edes Suomi24-asiantuntijoita, ellei Linda-Bavariaa lasketa tähän joukkoon kuuluvaksi. Mutta eihän sekään nyt enää kiinnosta, kun jatkaakin matkaansa.
Mörkö se sulle on tuo tuuliperäsin?
Eihän sinun ole pakko sellaista laittaa siihen mielikuvituspallonkiertoveneeseen.
Anna oikeiden pallonkiertäjiensä varustaa veneensä vaikka mattotelineellä jos halua on.
Ja kyllä noita maailmaa kiertävistä veneistä ylivoimaisen suurin osa on juuri näitä perähökötyksellä varustettuja rähjäisiä omatekele/puolivalmis ja teräspaatteja.
Toki löytyy betonia ja jopa vaneria.
Ei niitä swaneja ja oystereita niin paljoa näe kuin karibialla.
Se kuvan vene lienee tyypiltään Bruce Roberts 34 ft, jollaisten hintaluokka ei varmaankaan ole "yhtä tavoittamattomissa kuin kahden millin Swan". Tsekkaa vaikkapa täältä, mitä käytetyistä pyydetään. Miksi muka tavoittamattomissa? Paneehan ihmiset rahaa koko ajan kalliimpiin muotiveneisiinkin.
Minusta on mukava lukea hyvin kirjoitettuja matkakuvauksia. Onneksi edes joku kirjoittaa ja osaa kirjoittaa. Enemmistö "elämäntapapurjehtijoista" tai pitkänmatkan purjehtijoista ei julkista kokemuksiaan. Kaikki toisten kokemukset ovat kumminkin arvokkaita etenkin niille, jotka itse purjehtivat kotivesiä kauemmaksi.
Miksi ihmeessä luet sellaisia artikkeleita, jotka sinua ärsyttävät?
http://www.yachtworld.com/core/listing/cache/searchResults.jsp?cit=true&slim=quick&ybw=&sm=3&is=&man=Roberts&hmid=103&ftid=0&enid=0&fromLength=33&toLength=40&luom=126&fromYear=&toYear=&fromPrice=&toPrice=¤cyid=1004&city=&pbsint=&boatsAddedSelected=-1&ps=30
"Oudon huomaamaton on se vauras purjehtijoiden joukko, joka kiertää palloa isoilla Swaneilla, Oystereilla, Amel Super Maramuilla tms. Hienot, aina siistit veneet, joiden perässä ei roiku tuuliperäsimiä tms, korkeintaan hyväkuntoinen isomoottorinen RIB".
Kerro lisää, vaikkapa näiden veneiden reiteistä, miehistöistä ja varusteista, kun tunnut tietävän. Muistelen, että Vene-lehdessä olisi ollut jotain listaa pallon kiertäneistä suomalaisveneistä.
ole.
Suomalaisia nyt onkin tosi vähän isoilla veneillä isoilla vesillä, mitä nyt joku pizzakeisari ja se Linda tietysti. Niin, ja se Swanin perustaja, motoroimassa. Pitää etsiä itä- tai länsinaapurista tai etäänpää, siellä niitä riittää.
Tässä joitain juuri lähdössä ihan porukalla:
http://www.worldcruising.com/worldarc/entries08.htm
Nuo muuten kiertävät pallon niin, että käyvät siellä Kapkaupungissa. Menee sekin tilasto uusiksi.
Lisää löytyy Blue Water Rallyn sivuilta. Ne yksinään purjehtivat tosiökyveneet ei juuri lehdissä tai netissä reissuistaan rummuta, vaikea löytää...
Ehkä tämäkin auttoi pahimpaan tiedon tuskaan. Kiitos mielenkiinnosta!
"Kerro lisää, vaikkapa näiden veneiden reiteistä, miehistöistä ja varusteista, kun tunnut tietävän."
Mistä haluaisit tarkemmin kuulla?
ei worldarc-tapahtumat. Maksullisista world-cruising tapahtumista on yllin kyllin tietoa purjehduslehdissä. Siellä on kuvia kiillotetuista miljoonaveneistä. Niinkuin joku sanoi, arc ja muut yhteisrallit on eri asia ja on erilaiset veneet kuin omilla aikatauluillaan ja reiteillään purjehtivilla. Nämä jälkimmäiset kiinnostavat, varsinkin suomalaispurjehtijoiden veneet. Tuskinpa heillä on kalliita Oystereita, Ameleita tai uusia Swaneja, joilla taaveteissa roikkuu RIB isolla koneella.
Eikö sisäpiiritietosi kannattaisi ilmoittaa Pekka Kärkkäiselle, joka Venelehdessä ilmoitti olevansa kiinnostunut suomalaisista pallonkiertäjistä.
Siinä varmaankin olet oikeassa, että varmaankin aika vähän suomalaisia on parhaillaan kiertämässä palloa isoilla veneillä. Siis sama kuin ennenkin. Ei se Koskenkylä (Swanin perustaja) ´kuulu joukkoon´, ei purjehtijoihin eikä pallonkiertäjiin. Taitaa asua Kauko-Idässä ja liikkuu moottoripaatillaan siellä. Miksi muuten tunnut vähättelevän "pienempiä" veneitä ja erityisesti niiden tuuliperäsimiä? Et vielä maininnut ainuttakaan reissussa parhaillaan olevaa alle 49-jalkaista. "Necesse" (Avance36) taisi jo tulla kotiin, "Ninni" (Is 400) on purjehtimassa Etelä-Afrikkaa kohti ja Suomen vanhimmaksi teräsveneeksi kerrottu "Snoopy" ylittää parhaillaan Tyyntä valtamerta. Kerro ihmeessä siitä mitä jo kysyttiin!
minä kun luulin, että kysyit tätä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=667&posting=22000000029392918
Ensin kerrot miljoonaveneistä, sitten sanot ettei niitä juurikaan ollut ja lopulta kierrät koko kysymyksen suomalaisveneistä. Niinpä.
"Ensin kerrot miljoonaveneistä, sitten sanot ettei niitä juurikaan ollut ja lopulta kierrät koko kysymyksen suomalaisveneistä. Niinpä. "
Ihmeellistä sekoilua.
Tästä niissä miljoonaveneissä oli kyse:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=667&posting=22000000029371581
Ja tätä sinä kysyit: (Samalla muistelit Vene-lehden listaa suomalaisveneistä, mutta se ei ollut kysymys)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=667&posting=22000000029392918
Pitäisi kirjoittaa omasta elämästään?
Missä sinä julkaiset päiväkirjaasi?
Jatkokommentti vielä sille kauneusarvoista huolestuneelle.
Katso linkkien kuvia:
http://hydrovane.com/Gallery.html
http://www.selfsteer.com/boats/index.php
http://www.flemingselfsteer.com/installation.htm
http://www.sailomat.com/
Käsittämätöntä, että maailmalla tosiaan purjehditaan tuollaiset häkkyrät perässä ja vielä noin rumilla veneilläkin (joukossa jopa Bava 46 tuuliperäsimineen).Yäk!
isoilla veneillä palloa kierrellyt. Yksinään sen on tehneet ainakin Harry Harkimo ja Pentti Salmi. Porukalla ainakin Markku Wiikeri (Martela O.F.), Ludde Ingvall (Union Bank of Finland) ja Harry Harkimo (Belmont Finland).
Nämä kaikki siis isoilla veneillä, joten ei se aivan tuntematonta touhua suomalaisillekaan ole, mutta nuokin ovat olleet ohjatuilla reissuilla, aika rankoilla tosin.
1) Kallis vene on taloudellinen huoli. Niinpä pienemmästä Swanista on vähemmän huolta kuin isommasta Swanista (jossa myös on enemmän ja kalliimpia huoltotöitä).
2) Totesin, että Bavaria aiheuttaa toisenlaista huolta kuin tukevarakenteisempi Swan.
3) Bavaria ja Swan ovat tässä mielessä huonoja vertailtavaksi. Toinen halpavene, toinen laatuvene. En voinut yleisesti sanoa, että Bavaria on huolettomampi. Sitä se on pelkästään halvemman hintansa suhteen.
Itse en valitsisi sellaista venettä, jonka rakenteisiin en täysin luottaisi. Bavaria ei ole herättänyt luottamustani. En lähtisi Bavarialla pallonkiertoon - henk.koht.mielipide.
Jo aikaisemmassa vaiheessa joku halusi vertailla saman hintaista Bavariaa ja Najadia. Minä valitsisin sen pienemmän Najadin mieluummin kuin selvästi isomman Bavarian. Ei tarvinne perustella.
Sinulla on oma mielipiteesi, en yrittänyt kääntää sitä kertomalla omani. Joko valkeni?
Onhan ihmisillä rumia talojakin.
Mielestäni maailman vedet on täynnä rumia veneitä, aivan ällöttäviä.
Kauniita veneitä ovat ainoastaan kauniit tunnettujen piirtäjien one-of veneet, jotka ovat yli 75 jalkaa.
Kaikki sitä pienemmät sarjatuotantoveneet ovat kauhistuksia, ihan sama sitten onko niissä tuuliperäsin, mattoteline tai mikä.
Ilmankin ovat yhtä rumia.