Kaikki on

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta meillä kaikilla on menneisyys.

Minulla oli aikaisemmin avomies, joka olisi halunnut minun olevan neitsyt. Hän itse ei todellakaan ollut sitä. Kovin mustasukkainen oli, vaikka olin niin tavallinen ja turvallinen avovaimo.

Tämä jatkuva jankkaaminen, "sinnekkään ei voi mennä kun sä olet ollu siellä jo jonkun miehen kanssa mua ennen...." tappoi parisuhteen.

Onneksi ei tullut lapsia.

Ajattele vaikka niin, että onneksi miehesi on jo isä, hän osaa hoitaa lasta. Sinun ei tarvitse opettaa hänelle kaikkea.

Ennenkaikkea lopeta moinen jauhaminen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Ehkä tämä kaikki on vain sitä että kypsyt ja aikuistut ja joudut käsittelemään omia ja parisuhteeseesi liittyviä asioita syvällisemmin.
Nyt on siihen oiva tilaisuus - vauvan kanssa on sitten paljon muuta puuhailtavaa.

Jos sinua surettaa, anna asioiden tulla ulos, mutta sen jälkeen älä jää jankkaamaan niitä. Äläkä rasita miestäsi saman asian jauhamisella,, koska vastauksia oloosi et löydä häneltä vaan omasta sisimmästäsi.

Jos olosi on kovin hankala,
apua voi löytyä esim. pehmeistä luontaishoidosta - vaikka kukkatipoista kokeneen terapeutin avulla.

Voimia sinulle!

mullakin on ollut aikamoisia itkujen syitä ja mieliala heiluu miten vaan. miehelläni ei ole lapsia aikaisemmista suhteista, mutta kyllä niitä itkun syitä löytää vaikka mistä kun on mieli herkässä.
ymmärrän, että raskaana ollessa voi olla vaikeaa ajatella realistisesti, mutta koita rauhoittua ja ajattele että näitä tunteita raskaus voimistaa.
koita ajatella asiaa järjellä ja niitä hyviä puolia mitä asiasta löytyy.
kun esimerkiksi samoille vanhemmille syntyy monta lasta, niin esikoisen jälkeen kukaan ei voi olla enää se ensimmäinen vanhemmille koettu ilo.
silti seuraavatkin lapset ovat omana itsenään ainutlaatuisia.
onhan miehellesikin sinun kanssa tämä uusi tilanne ja ainutlaatuista että sinä jota hän rakastaa saa vauvan.
vaikka minäkään en ole masentunut ja olen onnellinen elämästäni niin herkkä luonne tekee sen raskaana ollessa että alkaa itkeä helposti ja tuntuu ettei tunteita pysty hallitsemaan vaikka järjellä tietää että tämä on nyt ihan hassua.

kiitos teille... eli muistan hymyillä kyyneltekin läpi...

...sen kanssa täytyy vaan opetella elämään. Miehelläni ei ole lapsia ennestään, mutta pitkiä parisuhteita kyllä. Tosin niin minullakin. Välillä kuitenkin huomaan olevani mustasukkainen näille aiemmille suhteille - ihan tyhmää! Eihän hän voi niitä saada tekemättömiksi. Ei hän edes muistele niitä mitenkään lämmöllä, on ihan outoa multa olla niistä mustasukkainen! Ehkä ainoa konkreettinen asia mitä suren, on se, että vaikka hän on ollut aiemmin kerran naimisissa ja kerran kihloissa, hän ei ole koskaan ehdottanut minulle kumpaakaan...toisaalta olen tulkinnut sen niin, että hänellä on molemmista "järjestelyistä" vain huonoja muistoja eikä hänellä ole mitään hinkua kokeilla uudelleen. Minun kanssanihan hän kuitenkin lapsia halusi/haluaa, joten eikö se ole tavallaan suurempikin sitoumus?
Mutta kyllä mun täytyy myöntää että joskus kirpaisee kun sukulaiset tenttaa et milloin häät pidetään...Ehkä oon niin vanhanaikainen sitten etten itse ottaisi miehen kanssa asiaa puheeksi vaan odotan aloitteen tulevan hänen puoleltaan. Vastaan aina kyselijöille että eikös nämä asuntolaina ja vauva riitä meidän suhteen sinetöijiksi..(mutta hiljaa mielessäni ajattelen että oishan se kyllä kiva....)