Ihmettelen, miksi merisotuveveneissä käytettiinn ainakin aikaisemmin sellaisia Y-aironhankaimia.
Airo pääsee sivusuunnaassa menemään ulos ja sisään lipsumalla päästä päähän ja myös lavan asentoa joutuu koko ajan pitämään silmällä.
Soutaminen on nuljun tuntuista ja puolet voimasta kuluu pelkästään airon pitämiseen optimaalisessa asennossa pituussuuntan ja lapakulmaan. Samaten airon paksuin kohta oli juuri siinä hankaimen oletetussa parhaassa paikassa ehkä vääntökestävyyden vuoksi, joka ehkä vain lisäruokkii ongelmia?
Vrt. suomalaiseen järvivenehankaimeen, jossa airo kiinnitetään painopisteensä keskeltä kiinteällä renkaalla laidassa olevaan pystytappiin. Soutajan puoleiset aironpäät ovat reilusti paksummat ja painopiste on sellainen, ettei ylös/alas liikkeeseen tarvitse käyttää lainkaan voimaa, vaan sitä kuluu ainoastaan soutuvetolikkeeseen.
Airo pääsee sivusuunnaassa menemään ulos ja sisään lipsumalla päästä päähän ja myös lavan asentoa joutuu koko ajan pitämään silmällä.
Soutaminen on nuljun tuntuista ja puolet voimasta kuluu pelkästään airon pitämiseen optimaalisessa asennossa pituussuuntan ja lapakulmaan. Samaten airon paksuin kohta oli juuri siinä hankaimen oletetussa parhaassa paikassa ehkä vääntökestävyyden vuoksi, joka ehkä vain lisäruokkii ongelmia?
Vrt. suomalaiseen järvivenehankaimeen, jossa airo kiinnitetään painopisteensä keskeltä kiinteällä renkaalla laidassa olevaan pystytappiin. Soutajan puoleiset aironpäät ovat reilusti paksummat ja painopiste on sellainen, ettei ylös/alas liikkeeseen tarvitse käyttää lainkaan voimaa, vaan sitä kuluu ainoastaan soutuvetolikkeeseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olen nähny että airossa on endan pätkä jolla se surrataan hankaimeen kiinni, sit se pysyy paikallaan.
"... puolet voimasta kuluu pelkästään airon pitämiseen optimaalisessa asennossa pituussuuntan ja lapakulmaan."
Taidat olla jonkun sortin teoreetikko tai sitten
sulla ei oo handuja eikä voimaa laisinkaan.
No järvisessä suomessa ei handuja ole joten tarvitaan kaikenlaisia kikkoja. Maailmalla laidasta stondaa usein yks tappi ja siinäkin ne airot tuntuu wörkkivän ilman endoja tai muita vippaskonsteja.
Eka paatti jota soudin oli buli ja se oli tuplaskölinen puupaatti. En kuitenkaan enää muista kuka paatin oli duunannu sillä olin snadi 60-luvun puolivälissä. Siihen aikaan vietin kesäni skönellä Nokkalasta etelään sijaitsevassa pienessä saaressa. Aamusin kun mollikka nousi oli aika mennä metskaan - ensin kastarit burkkiin, sen jälkeen kasa vapoja föliin ja paatille, enda veks ja soudin eteläpuoleiselle karikolle missä oli buleja stemuja botnessa ja niitten takana abborat kyttäs skruudattavaa... No eihän se kestäny kun 5 minsaa se soutu mut yksin kun sai mennä ni vähänkö se oli kova juttu - olin 6v.
Airot pysy hanskassa sillon ja on pysyny senkin jälkeen.
Merihankain on paras hankain, se käy kaikille.
Eikä soutaessa tartte tajuttomasti voimaa - se tekniikasta kiinni. MOT
Mites savolaiset menee kajakilla - siinä kun ei ole hankaimia laisinkaan, onks mela molossa kiinni nippusiteellä, hä?!
Siellä naiset soutaa jaloillaan ...
Nuo vitun nuljut hankaimet oli aina harmina.
Koskaan en joutunut sellaiseen pulaan, ettei kiinteähankaimisilla olisi pärjännyt.
Yhdessä veneessä oli naulattu airoihin purjekankaasta kolmen tuuman kaistale ympäri ja sitten nahkaremmistä ympäri hankaimen rajoitimet, jotka vallit estivät airon lipsumisen pituussuuntaan. Olivat tosi makeat ja soutukin onnistui paremmin.
Järvi-Suomessa useimmiten vedetään veneet rantaan kun tullaan maihin. Rannikolla taas soutu-ja isommat soutu/perämoottori/sisämoottoriveneet joissa on myös airot, pidetään usein laiturissa , sivukiinnityksellä, jolloin järviairo/hankain ei käy. Siinä kun aina joko lapa tai hanskapää jää laidan ulkopuolelle törröttämään, ja hajoaisi kymmenessä minuutisaa vasten laituria.
Kovassa vastatuulessa on merihankain parempi, koska lavan saa käännettyä 90 astetta eteenpäinviennissä ilmassa, jolloin voimaa tarvitaan vähemmän.
Makunsa kullakin.