opettajan kanssa välkällä...

minä vain

tää on sitten eka tarinani joten on melko huono, yritän parhaani^-^

Se oli lämmin kevätpäivä joskus vuosi sitten. Olin tuolloin lukion toisella luokalla ja meillä oli äidinkielen tunti meneillään. Tunti oli jo lopuillaan ja opettaja jakoi meille meidän kirjoittamia aineita takaisin. Minun vuoroni tuli viimeisenä. Kipitin opettajan pöydän luokse noutamaan ainettani ja mikä yllätys. Sain 9 . Opettaja hymyili ja sanoi –erinomaista Jonna, jatkahan samaan malliin. Tunsin samalla kuinka hänen kätensä tarttui reiteeni ja hän alkoi hellästi hieromaan sitä… Lopulta hän nosti kätensä aivan ylös hameeni alle. Hän kuiskasi hiljaa –Jatketaanhan tästä sitten välitunnilla? Hymyilin hänelle,Ikään kuin myöntymisen merkiksi.

Viimein kellot soi ja loputkin oppilaista lähti luokasta. Odotin hetken, kunnes sitten kurkistin luokan ovelta, ettei käytävällä olisi ketään. Ei ollut, joten suljin oven. –Tule tänne lähemmäs. Opettaja sanoi minulle ja kävelin hitaasti opettajanpöydän luo.

Hän istui tuolillaan ja vetäisi minut polvelleen istumaan. Tunsin hameeni läpi hänen housujen alla seisovan kovan kalun. Hän kosketti kaulaani ja vähitellen hänen kätensä siirtyivät rinnoilleni. Hän veti topin päältäni pois, irrotti sitten myös rintaliivieni hakaset. Saatuaan pian rintaliivini kokonaan pois hän tarttui pieniin, kiinteisiin rintoihini kaksin käsin ja hyväili niitä hetken.

–Oletko vielä neitsyt? En huomannut kysyä ihan heti..Hän kysyi ja minä nyökkäsin hänelle. –Oikein hyvä. Hän sanoi ja silitti pian reittäni ja kohta hänen kätensä oli taas hameeni alla. Hän hieroi minua pienten stringien päältä ja tunsin kuinka alapäätäni alkoi kuumottaa. –Nousepas tuohon seisomaan. Hän kuiskasi ja minä tein työtä käskettyä.

Seisoin nyt opettajanpöytää vasten. -Riisuuduhan. Hän kuiskasi. Otin vaalean farkkuhameeni pois päältäni. Se valui ruskettuneita sääriäni pitkin lattialle. Työnsin sen oikealla jalallani hieman kauemmas. Vedin hitaasti jalastani pienet punaiset stringini, joiden alta paljastui minun posliiniksi ajeltu pilluni. Opettaja tuijotti sitä ja kosketti varoen.

Olin tuolloin jo ihan märkä, jonka taas huomasin hänen märistä sormistaan. Hän työnsi minut varovasti opettajanpöydälle makaamaan ja asetti jalkani hänen olalleen. Hän työnsi sormensa märkien häpyhuulteni väliin ja hieroi nyt kosteaa alapäätäni hitaasti. Hän hieroi toisen käden etusormellaan myös klitoristani. sitten hän alkoi nuolemaan, tunsin kuinka märkää pilluani kihelmöi ja kouristeli.
Huokasin raskaasti ja hengitykseni kiihtyi.

Tämän jälkeen opettaja levitti jalkojani vähän nuoli klitoristani. Hän nuoli hetken minua ja huohotin halusta. Samanaikaisesti hän hieroi käsillään kiinteitä pakaroitani. Tunsin taas valtavaa värinää pillussani.. jalkanikin alkoivat täristä. Hytkyin levottomasti pöydällä, mutta opettaja jatkoi vielä kielellään ja minä voihkin entistä äänekkäämmin. Se oli valtava orgasmi.

Minä nousin pöydälle istumaan sillä tiesin mitä oli tulossa. Kiihotuin kun opettaja samalla riisui vaatteitaan.

Hänen valtava kalunsa ponnahti esille. En ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa ja katsoin tarkasti, kun hän kaivoi pöytälaatikostaan kondomin ja rullasi sen sitten nopeasti paikoilleen. –Onhan tällä kokoa, mutta laitetaan vähän liukuvoidetta päälle, ettei satu niin kovasti... Kun sinäkin olet vielä neitsyt. Hän sanoi hymyillen ja otti laatikostaan tuubin jotain voidetta, jota hän hieroi ensin kalunsa päälle ja sittemmin myös sisemmille häpyhuulilleni. Vaikka olinhan minä märkä jo valmiiksikin.

Opettaja asetti minut taas makuulleen pöydälle. Levitti sitten haarani ihan auki ja sanoi –Ota nyt ihan rennosti. Äläkä jännitä yhtään. Hän asettui seisomaan haarojeni väliin. Tarttui kiinni lantiostani ja työnsi valtavan kalunsa minun tiukkaan pilluuni. Se kirpaisi aluksi jonka vuoksi älähdin tahtomattani. –shhh... Ole vaan ihan rentona. Ei tämän pitäisi enää sattua. Opettaja kuiskasi. Hän alkoi nytkyttämään kaluaan sisälläni. Tunsin kuinka tämä jättiläinen painui aina ihan pohjaan saakka. Silitin samalla hänen selkäänsä. tahti koveni ja kummankin hengitys alkoi kiihtyä kiihtymistään. Hän jatkoi ja ensin minä sain voimakkaan orgasmin. Tuntui siltä, että olisin ollut ihan eri maailmoissa. Voihkin äänekkäästi. Niin äänekkäästi, että jos käytävällä olisi ollut ihmisiä, he olisivat kuulleet sen varmasti. Pian jälkeeni opettaja laukesi. Hän voihki ja läähätti rajusti. Läähätyksen keskeltä erotin hänen sanansa –Mahtavaa... Hän huokasi. Makasin nyt pöydälläni kattoa tuijotellen. Opettaja istahti tuolilleen. Olimme kumpikin aivan hiljaa.
-Mun pitäis tästä varmaan jo kiirehtiä, kun seuraava tunti alkaa ihan muutaman minuutin päästä. Minä rikoin syvän hiljaisuuden. Opettaja nyökkäsi. Aloimme molemmat pukemaan vaatteita päällemme. Kun olin kerännyt tavarani lähdin kävelemään kohti ovea. Kun olin tarttunut ovenkahvaan opettaja ehdotti, että tulisin toistekin. –Nyökkäsin hymyillen ja suljin oven perässäni. Käytävään oli tullut jo joitain oppilaita, jotka katsoivat minua kummissaan...

11

9763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuuden torvi

      hehee en usko tuota todeksi. Tuollainen ope sais potkut!

      • vai lapsi?

        Minkähän ikäinen sä oikein olet?Tietääkö isi ja äiti,että sä luet tällaisia?
        Sun kyllä kannattaisi varmaan vielä pari vuotta keskittyä pikkukakkoseen ja harkita näitä juttuja sitten uudestaan.


        Niin,siis ei kaikki mitä netistä löydät,ole totta!Eikä ole tarkoituskaan.
        Tuolla on ihan oma osastonsa nimellä "tositarinat",mutta en kyllä ihan kaikkea kehottaisi sellaisenaan uskomaan sieltäkään.
        Juuri tämän takia ne ikärajat on keksitty.Sitten kun opit erottamaan faktan fiktiosta,olet riittävän kypsä näille tarinoille.


    • pöö!

      totuuden torvi, ku sanoit et tota ei uskois toyedks nii ei se totta ollukkaa ku se sano alus et se on sen eka kirjottama tarina. et läl läl lää vaan sulleekki! :D :p

    • dillu

      olix toi totta?mikä paikka kunta?

      • minä vain

        kuka on sanonu et sen pitäs olla totta?!?!ei siinä niin lue!!lälläälläää


      • just joo...
        minä vain kirjoitti:

        kuka on sanonu et sen pitäs olla totta?!?!ei siinä niin lue!!lälläälläää

        sä olet pölliny ton tarinan!!!!nimittäin tuolla aiksemmissa on samanlainen tarina...sä olet vaan muuttanu pari pientä asiaa.... VITTU KIINNI JÄIT SAATANA!!!!


      • minä vain
        just joo... kirjoitti:

        sä olet pölliny ton tarinan!!!!nimittäin tuolla aiksemmissa on samanlainen tarina...sä olet vaan muuttanu pari pientä asiaa.... VITTU KIINNI JÄIT SAATANA!!!!

        ..että oon kopsannu?en oo mulla se on kotisivuillaki..se joka on tehny saman trinan on itse matkinut!!


      • vai niin...
        minä vain kirjoitti:

        ..että oon kopsannu?en oo mulla se on kotisivuillaki..se joka on tehny saman trinan on itse matkinut!!

        jaa-a....jos saan sanoa, niin seuraavalla sivulla oleva "koulutytön" juttu on kirjotettu tätä sun juttua ennemmin, että meehhän penikka muualle! voin jo kuvitella vastauksen: "lällällää en varmasti oo kopioinu, lällällää!"


    • ..Kopio..

      Kopio alla olevasta tarinasta jossa nimimerkki: "koulutyttö"..

    • m15

      .. ole kopio vai. Luepa tää: "Viimein kellot soi ja loputkin oppilaista lähti luokasta. Odotin hetken, kunnes sitten kurkistin luokan ovelta, ettei käytävällä olisi ketään. Ei ollut, joten suljin oven. –Tule tänne lähemmäs. Opettaja sanoi minulle ja kävelin hitaasti opettajanpöydän luo. Hän istui tuolillaan ja vetäisi minut polvelleen istumaan. Tunsin hameeni läpi hänen housujen alla seisovan kovan kalun. Hän kosketti kaulaani ja vähitellen hänen kätensä siirtyivät rinnoilleni. Hän veti topin päältäni pois, irrotti sitten myös rintaliivieni hakaset. Saatuaan pian rintaliivini kokonaan pois hän tarttui pieniin, kiinteisiin rintoihini kaksin käsin ja hyväili niitä hetken. –Oletko vielä neitsyt? En huomannut kysyä ihan heti... Hän kysyi ja minä nyökkäsin hänelle. –Oikein hyvä. Hän sanoi ja silitti pian reittäni ja kohta hänen kätensä oli taas hameeni alla"
      TAI TÄÄ: "Hänen valtava kalunsa ponnahti esille. En ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa ja katsoin tarkasti, kun hän kaivoi pöytälaatikostaan kondomin ja rullasi sen sitten nopeasti paikoilleen. –Onhan tällä kokoa, mutta laitetaan vähän liukuvoidetta päälle, ettei satu niin kovasti... Kun sinäkin olet vielä neitsyt. Hän sanoi hymyillen ja otti laatikostaan tuubin jotain voidetta, jota hän hieroi ensin kalunsa päälle ja sittemmin myös sisemmille häpyhuulilleni. Vaikka olinhan minä märkä jo valmiiksikin." JA KEHTAAT VIELÄ VÄITTÄÄ ETTEI OO KOPIO!!! HAISTA ISO PASKA SAATANAN KYRPÄ VITUN HORO!!!!!!!!!!!!!!!!

    • yx vaan....

      WAU!!! TOI OLI HYVÄ VAIKKA OLITKII EKAKERTALAINEN!!!!! TON MUKANA OLI IHANA TYYDYTTÄÄ ITSEÄÄN!!!! WAU!!! LISÄÄÄ!!!!! AAAAHH!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe