Kanin syliin totuttaminen..

mietteliäs hoitaja

Omistan noin 5kk ikäisen kääpiöluppa uroksen. En ole aikaisemmin kania totuttanut sylissä olemaan ja mietinkin olisiko se vielä liian myöhäistä? Haluaisin myös mieluusti kuulla kauvanko kyseiseen "kouluttamiseen" teiltä on kulunut aikaa ja onko sillä väliä nostaako kanin vatsan alta tukien vai niskassa olevasta nahasta kiinni pitäen?

13

6361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meillä.

      Täällä ei ainakaan tartuta nahkasta.. kuulostaakin kauhealta.

      Meillä ei kanit viihdy sylissä, eikä siihen olla nähty tarvetta opettaakaan. Kynsien leikkuu sujuu kuitenkin, toisella lahjomalla herkuilla.

      Nameilla varmaan tuo totuttaminenkin voisi onnistua.

    • tania

      Istu lattialle ja tarjoile vaikka porkkanasta tehtyjä tikkuja/muuta "herkkua".
      Siirrä herkkuja aina vain lähemmäs syliäsi kunnes kani joutuu tulemaan syliisi niitä ottamaan.

      Tuo voi viedä aikaa parista viikosta puoleen vuoteen, mutta kaikki kanit eivät koskaan totu tai nauti sylissäolosta.

      Kania nostetaan tukevasti ja varmasti "vatsa (rintakehä)-pylly" otteella (kuin mitä tahansa kissaa tai pientä koiraa), mutta muista ettet pakota sitä olemaan sylissä.

      • puputsi

        otan sen rinnan päälle .
        Siinä se olisi vaikka kuinka kauan ja välillä
        nuolee hulluntavalla käsiä ja kasvoja,tarvii
        välillä toppuutella.
        Oli kahdeksan viikonikäinen kun tuli meille ja
        siitä lähtien sitä on rapsuteltu ja pidetty
        sylissä.


      • Anonyymi

        Kanin suolisto ei kestä kovin hyvin raakaa porkkanaa tai katalta.. Meidän kääpiölupat syö mieluusti salaattia ja yrttejä mm persiljaa ja lehtipersilja, sekä herneen versoja ( ei Pslkoja) kurkkua ja banaania pieniä määriä. Banaani on sokerinen, . Mihin ei kannata totuttaa liiaksi
        Kurkku on myös herkkua. Ja löysyttää vatsan, joten kolmen sentin palanen päivässä. Kaupan yrtit on hieman arvokkaita, mutta ne auttavat kansi suolistoa pysymään kunnossa. Korianteri on meidän kanin ibhokki enkä siten suosittele Kokeilemalla pienellä maistiaisella aluksi, niin pääset selville puulle sopivistayrteistä .


    • Rebeeeee

      Kertokaas vähän mullekkin lisää ohjeita koska sain juuri kanin ja en halua että alkaa heti pelkäämään minua.. :)

    • ötökkäfani

      meillä on 6 kania ja kaikki pysyvät hyvin sylissä ahkerien toistojen ja luottamusten molemminpuolisuuden takia. meillä antaa isot ja pienet vanhat ja nuoret nostaa syliin ja harjata a meidän nuori uros voisi nukkua sylissä. Ainoa oon meidän hermeliini/leijonaharjas tyttö mikä ei anna maassa ollessaan siittää eikä ottaa kunnolla kiinni.. nyt on sentään tilanne parantunut sitkeän totutuksen kanssa.. maltti on valttia ja kaikki eivät välttämättä totu käsittelyyn.

      • ötökkäfani

        kania ei saa koskaan nostaa nahasta tai korvista se aiheuttaa suurta tuskaa eläimelle."vatsa (rintakehä)-pylly" on se oikea tapa.


    • kani pulmia

      Mul on puolivuotinen kani poika. Se on ihan ihmeellinem. Kun se tuli meille se oli aina sylkyssä ja tykkäs siitä. Mutta nyt kani ei tahdo olla sylissä puolta minuutia kauvempaa. Ja jos kania pitää kiinni niin se loppujen lopuksi puree. Olen aivan varma siitä että kani ei pelkää minua koska se kerjää minulta herkkuja ja nuolee minua. Mikä neuvoksi voisiko joku auttaa.PS. kani on muuten ihan kiltti ja terve.

      • Murrosikä ;) Kannattaa pitää sitä sylissä jonkin aikaa vaikka hanskojen kanssa, ettei satu jos se puree, ja opettaa ettei puremalla ja rimpuilemalla pääse nopeammin alas. Päästä pois kun se on kiltisti. Sen pitäisi kyllä ajan kanssa taas rauhoittua, kunhan pahimmat hormoonimylläkät menee ohitse, mutta jos se oppii hyötymään puremisesta, se kyllä mielellään jatkaa sitä. Mut mietenkään älyttömästi ei väkisin kannata sylitellä, kun se ei siitä selvästi tykkää.


    • Tapsapupu12!

      Meilläkin ihan saman rotuinen kani ja ikäkin täsmää:D.

      Meilläkään kanimme ei ikinä ole sylissä viihtynyt, mutta rapsutuksista latialla sitäkin enemmän:).

      Kania kannattaa nostaa niin että toinen käsi menee mahankohdalle ja toinen sinne töpöhännän kohdalle:). Pidä kuitenkin ote tukevana ja suorassa niin kani ei pääse vahingoittamaan itseään:)).

    • Talita8

      Sain juuri kanin joka on melkein vuoden ikäinen. Tosi kiltti sellanien musta. Mutta se pelkää aivan kauheasti ja alkaa raapia jos sen ottaa syliin.

      Haluaisin että se tottuisi syliin ottamiseen ja siihen että se ei juoksisi aina pois vaan tulisi tervehtimään. Tietääkö kukaan onko se mahdollista? ja jos on niin miten?

    • Anonyymi

      Mulla on kaksi kania toinen tykkää olla sylissä toinen ei miten opettaisin sitä pysymään sylissä toista en ole opettanut pitämään sylissä vaan se on ihan alun perin tykkänyt olla sylissä mutta toinen ei miten opetan sille pysymään sylissä pidempään siis se pysyy vain hetken sylissä mutta ei kauaa miten opetan sille pysymään sylissä pidempään

      • Anonyymi

        Kaikki kanit ei vaan tykkää sylissä olemisesta ja on väärin yrittää kouluttaa niitä siihen. Ainoastaan pakollisissa hoitotoimenpiteissä, kuten kynsienleikkuussa, kani voi olla sylissä, mutta sekin kannattaa yrittää tehdä siten, että kani on maassa. Minulla on kolme kania, jotka eivät tykkää minkäänlaisesta kosketuksesta, mutta muuten ovat tosi sosiaalisia ja kivoja kaneja. En edes yrittäisi saada niitä pitämään rapsutuksista, saatikka sylissä olemisesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe