Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sääliseksi

Sääliseksi, onko sitä? Ja jos on, niin minkä verran?

Eli tilanteita, kun toisella tekee mieli, mutta toisella ei oikein kiinnostaisi. Ja sitten kuitenkin seksihetki toteutetaan.
2696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käsitän "sääliseksin" ehkä hieman eri tavalla kuin sinä. Se, että harrastaa seksiä, vaikkei hirveästi ensin tekisi mielikään, on mielestäni enemmänkin "rakkausseksiä" tai "välittämisseksiä". Eli sekstaillaan enemmänkin toisen mieliksi kuin säälistä.

Mutta itse kysymykseen: kyllä joskus tulee harrastettua seksiä, vaikka olisi kamalan väsynyt tai päätä särkee ihan oikeasti. Siinä vaan käy usein niin, että kun toinen on muutaman minuutin "herkistellyt" paikkoja, alkaa itse haluamaan seksiä todella paljon. En muista yhtään kertaa, että koko aktin ajan olisin ollut haluton ja kylmä ;)

Äänestä

sääliseksi kuulostaa säälittävältä, mutta välillä mielelläni rakkaalle suon pussien tyhjennyksen ja joskus saatan itsekin innostua matkan varrella. vaikka alunperin oli väsynyt ym. en kyllä kenelle tahansa tallaajalle tosta noin lähtisi antelemaan mitään sääliseksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arska kirjoitti:

Sääliseksi, onko sitä? Ja jos on, niin minkä verran?

Eli tilanteita, kun toisella tekee mieli, mutta toisella ei oikein kiinnostaisi. Ja sitten kuitenkin seksihetki toteutetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu