2002 oman fysioterapeutin luona käynnin.Hengitysero mitattuna oli 1 cm!!!No nyt ymmärrän miksi olin zombie.Ei siinä paljon hengitys pelannu.
Tuota mittausta puoli vuotta ennen olin käynyt kuukauden fys.erikoislääkärin valvonnassa omalla kustannuksella ranka-fysioterapiassa.Hoito kohdistui yläselkään ja liikkuvuuden parantamiseksi.Se kuukausi oli todella rankka.2x viikossa piti lähteä 100 km päähän hoitoon(1 tunti)ja takaisin.
Liikkuvuus kyllä parani hoidon aikana ja hengitys kävi helpommaksi vaikka välillä tuntui että kuolee siihen paikkaan.
Se mitä saimme kuukaudessa aikaan rysähti heti kun menin töihin.2 päivää siellä oltua liikkuvuus oli taas 1 sentissä ja allerginen alveoliitti päällä.Eli ne hoitoeurot meni "kankkulan kaivoon"
Kävin sitte muutaman kerran vielä näyttämässä tilannettani ja he eivät voinut kuin ihmetellä miten olin taas takaisin lähtöpisteessä.
Tänään mittasin hengityseron.Se oli hurjat 8cm.AINUT KEINO PYSYÄ KUNNOSSA JA HENGITTÄÄ ON VÄLTTÄÄ HOMETALOJA.
Mistään hoidosta ei ole mitään apua jos jatkuvasti altistaa itseään.Tottakai tämä on vaatinut paljon itseltä sopeutua tähän tilanteeseen kun ei missään oikein voi käydä.Mutta mitään muuta mahdollisuutta en ole omalla kohdallani vielä löytänyt.
Ja kuinka ihanaa on pystyä hengittämään normaalisti.Ainakin minun kohdallani elämän onnellisuus koostuu juuri tämmöisistä pienistä asioista ,mikä muille on itsestäänselvyys.
Sillä niin pohjalla on käyty että sieltä ei voi tulla kuin ylöspäin.
Onko teillä muilla samoja ongelmia yläselän liikkuvuuden kanssa??Oletteko mitanneet hengityseroa???Mielestäni tuo luku kertoo jo paljon miten pystyt hengittämään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
minulla mittauksessa oli liikkuvuus alkuvuodesta 2007 4 cm ja sitä pidettiin jo tosi pahana. Nyt en tiedä mikä se olisi. Tuo fysioterapia todellakin auttaa. Sitä pitäisi lisätä ei aina vain lääkkeitä. Tosin ikävää, että se menee "hukkaan" heti kun altistuu pahasti uudelleen pidemmän aikaa. Mutta toisaalta, eihän siivouskaan mene hukkaan, vaikka sen joutuu aina uusimaan. Olisi tosi likaista, jos ei siivoaisi aika ajoin hyvin ja päivittäin pintapuolisesti.
Joten ehkä tilanteesi olisi ollut vieläkin huonompi, sillä sitä liikkuvutta mitä menettää ei enää olisikaan ollut. Ainakin näin on mukavampi ajatella, että tuo hoito ei koskaan mene hukkaan.
En oikein usko, että kovin moni edes tietää näistä ongelmista ja fysioterapiasta itse. Lääkärit eivät näistä mainitse. Kuntotuksessa minullekin asia selvisi. Fysioterapeutit seurasivat meitä tietämättämme myös ns. muissa yhteyksissä. Ja he huomasivat nuo pinnalliset hengittelyt, hartiat koholla, rintakehä sisäänpäin kääntyneenä ja mittailivat noita rintakehien liikkuvuuksia. Joten tuo kuntoutukseen pääseminen/meneminen on ehdottoman tärkeää ja siellä erityisesti fysioterapeutit ovat tärkeitä henkilöitä. Joten jokaisen olisi hyvä käydä kuntoutuksessa, jos sinne vain pääsee. Lääkäreiden tulisi heti kirjoittaa tuo B lausunto kuntoutusta varten. Ja fysioterpeuttien pitäisi sitten joka paikassa tehdä nämä rintakehän liikkuvuusmittaukset ja tarkkailla hengittelyä yms.
Minulla fysioterapia maksaisi 39 euroa 45 minuuttia. Saan sitä vakuutuksen maksamana 250 euroon asti. Ja jos tarvetta on maksan sitten loput omasta pussista, kyllä tuo fysioterapia niin tärkeää on.
liikkuvuus mitataan?
mittaus tulisi suorittaa
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6728/stadia_1164798464_1.pdf?sequence=1
Varmasti on muitakin ohjeita, fysioterapeutit osaavat neuvoa ja mitata, joten apua voi kysellä myös heiltä.
"Rintakehän liikkuvuus muuttuu keuhkoahtaumapotilailla sairauden edetessä jamietimme sopivaa mittausmenetelmää. Saimme tietoa alan asiantuntijoilta rintakehänkolmiulotteisen tarkastelun arvioinnista opinnäytetyön loppuvaiheessa, minkä vuoksi sejäi käsittelemättä tässä työssä. Rintakehän liikkuvuutta on usein mitattumiekkalisäkkeen kohdalta mittanauhalla, mutta niistä saadut tulokset ovat olleet suuntaaantavia. Rintakehän kolmiulotteisessa tarkastelussa mitataan mittanauhalla rintakehänylä- ja alaosien sekä rintarangan liikkuvuutta seisoma-asennossa. Käytännönhavaintojen mukaan rintakehän ylä- ja alaosien mittaamisessa terve työikäinen mies saaaika usein arvot: yläosa 2 - 4 senttimetriä ja alaosa 5 - 6 senttimetriä. Nuorilla naisillaarvot ovat jopa miehiä suuremmat. Mittaus tehdään kainaloitten alta ja rintaranganalaosasta, alimpien kylkiluitten kohdalta. Rintarangan liikkuvuutta mitataan fleksiosuuntaan C7 - Th12 väliltä. Jos tämä mitta jää alle 7cm (eli normaalin venyvyyden alle)on todennäköistä, että keuhkojen alaosan laajeneminen jää niukaksi ja useimmitenselvästi yläosan laajenemista pienemmäksi. Käytännön kokemuksen mukaan näillämittauksilla voidaan havaita, kuinka rintakehän liikkuvuus muuttuu, kun verrataanalkumittaukseen.Alustavana suunnitelmana oli valittujen testien pilottimainen kokeilu, mutta niitä eikuitenkaan suoritettu ajanpuutteen sekä sopivien potilaiden puuttumisen vuoksi.Testistön mahdollinen kehittely jää Iho- ja allergiasairaalan tehtäväksi.
Tällä hetkelläkeuhkoahtaumapotilaat ovat ikääntyneitä, mutta tulevaisuudessa kohdejoukkona voiolla nuorempia ja parempikuntoisia henkilöitä. Tällöin tulee arvioida ovatko tässäopinnäytetyössä esitetyt suositukset valideja heidän toimintakyvyn mittaamiseen ja siinäolisi hyvä jatkotutkimuksen aihe."
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/01_tyovoimapalvelut/07_ammatillinen_kuntoutus/terveys_sairaus_tyokyky.pdf
Mikä rajoittaa ja miten...
tuota "listaa" ja tein sen huomion, ettei ole oikein tarjolla edes sellaista työtä johon soveltuisin. Kuvittelin pystyväni vielä mihin tahansa työhön, mutta jos lukevat tuota työkkärissä kuin piru raamattua, en sovellu mihinkään.
[PDF] Ft Jaatinen Nina Ft Kapilo Marja-Leena Ft Sulima Hannu Ft Vainio ...
[PDF] Ft Jaatinen Nina Ft Kapilo Marja-Leena Ft Sulima Hannu Ft Vainio ...Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - HTML-versio
Rintakehän ollessa laajimmillaan mitataan uudelleen rintakehän. ympärysmitta. Rintakehän liikkuvuus on maksimaalinen sisään- ja uloshengityksen välinen ...
www.tyks.fi/fi/dokumentit/3769/TO-MI-kansio-1-2004-versio-luku5.pdf - Samankaltaisia sivuja