Olen nainen enkä enää tyttönen. Nuorena join kerran viikossa eikä koskaan muulloin tehnyt mieli.
Lopetin juomisen kokonaan 24-vuotiaana, vaikeuksitta. Olin absolutisti 15 vuotta; en voinut sietää edes kaljan hajua. En maistanut shamppajaa kun työkaveri pääsi eläkkeelle. Halveksin juoppoja...
Sitten 2003 toukokuussa sain lahjaksi Bayley's pullon ja siitä se alkoi, nimittäin himo juomiseen. Join kuin viimeistä päivää, aina kotona ja yksin. Kukaan ei arvannut, minä masennuin.
Pääsin mielenterveystoimiston asiakkaaksi v 2005 enkä kertonut juomistani, koska minut olisi lähetetty päihdepoliklinikalle. Join joka toinen päivä tai ilta.
Tämän vuoden alussa sain ravisteltua itseäni ja juominen rajoittui kahteen kertaan viikossa. Toukokuussa päätin, että vain kerran viikossa ja päätös on pitänyt. Juon illan mittaan 8-12 olutta tai joskus harvoin 2 pulloa punkkua. En siis ylitä kohtuukäytön ylärajaa.
Nyt varsinaisiin kysymyksiin. Totean vielä, että haluan taas ja ehdottomasti absolutiksi. En mene mihinkään AA-kerhoon, se on varma.
Onko alkoholi enemmän joko fyysinen tai psyykkinen riippuvuus vai molempia?
Miten kauan pitää kitua, ennenkuin kaljaa ei tee enää pakonomaisesti mieli? Nyt perjantait ovat yhtä tuskaa kun odotan, että saan ostaa viikon annokseni.
Syitä lopettamispäätökseeni on useita. Yksi on turha rahanmeno, toinen jatkuva masennus (johon alko auttaa, mutta ei enää seuraavana päivänä, jolloin inhoan itseäni).
Toiseksi viimeisin kappale on se, johon eniten haluan vastauksia tai tietoa.
Kiitos.
Lopetin juomisen kokonaan 24-vuotiaana, vaikeuksitta. Olin absolutisti 15 vuotta; en voinut sietää edes kaljan hajua. En maistanut shamppajaa kun työkaveri pääsi eläkkeelle. Halveksin juoppoja...
Sitten 2003 toukokuussa sain lahjaksi Bayley's pullon ja siitä se alkoi, nimittäin himo juomiseen. Join kuin viimeistä päivää, aina kotona ja yksin. Kukaan ei arvannut, minä masennuin.
Pääsin mielenterveystoimiston asiakkaaksi v 2005 enkä kertonut juomistani, koska minut olisi lähetetty päihdepoliklinikalle. Join joka toinen päivä tai ilta.
Tämän vuoden alussa sain ravisteltua itseäni ja juominen rajoittui kahteen kertaan viikossa. Toukokuussa päätin, että vain kerran viikossa ja päätös on pitänyt. Juon illan mittaan 8-12 olutta tai joskus harvoin 2 pulloa punkkua. En siis ylitä kohtuukäytön ylärajaa.
Nyt varsinaisiin kysymyksiin. Totean vielä, että haluan taas ja ehdottomasti absolutiksi. En mene mihinkään AA-kerhoon, se on varma.
Onko alkoholi enemmän joko fyysinen tai psyykkinen riippuvuus vai molempia?
Miten kauan pitää kitua, ennenkuin kaljaa ei tee enää pakonomaisesti mieli? Nyt perjantait ovat yhtä tuskaa kun odotan, että saan ostaa viikon annokseni.
Syitä lopettamispäätökseeni on useita. Yksi on turha rahanmeno, toinen jatkuva masennus (johon alko auttaa, mutta ei enää seuraavana päivänä, jolloin inhoan itseäni).
Toiseksi viimeisin kappale on se, johon eniten haluan vastauksia tai tietoa.
Kiitos.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ihan yks-kaks mutta ei kai se himo kato aikaa eikä paikkaa. Monasti kai olosuhteet "ruokkii" juomista.
Itte join monta vuotta lähes joka ehtoo viikonloppusin aika intensiivisesti.
Nähty on A-klinikat ja AA-ryhmät(silloin kun elämä oli jyrkkää alamäkeä ja olin ihan yksin)
Nykään tiputtelen viinipullon kerran kuukaudessa koska "pakko" on.
En odota juomista, mutta kerran kuukaudessa tulee tarvee relata alkoholin avulla. Pisimmillän olin lähes puolivuotta juomatta. Karistin isoimmat himot. Lievä riippuvuus on vielä jäljellä mutta en ota paineita siitä. Juomaan en ala entisen elämän tapaan se on varma. En halua pettyä itseeni.
Olen tasapainossa. Joskus toivon että ei tarvitse ottaa mitään eikä edes huinia tällä palstalla.
Nuorena join kaveriporukassa, viikonloppu ei ollut mitään ilman kapakkakierrosta. Kuitenkin kyllästyin, koska ei ilo alkon kera ollut useinkaan mistään kotoisin. Silloin pystyin olemaan juomatta 2-3 viikkoa kun kävin kotipuolessa, ei tehnyt yhtään mieli ja lopettaminenkin johtui siitä, kun en enää tykännyt alkon kanssa läträämisestä.
Yksi Bayley's pullo ja olin melko pian lähellä alkoholismia tai ehkä olinkin jo.
Hyvä, ettei sinulle maistu kuin kerran kuukaudessa. Minä tiedän kuitenkin, ettei sellainen itseltäni onnistuisi, täysi stoppi, ei muu auta.
Vähintään 2-3 viikkoa kun kärvistelet, niin törpöttelyt ei tule mieleen kuin silloin tällöin mielikuvana joka on helppo pyyhkäistä sivuun, kun alkaa muistelemaan kankkusiaan ja seuraavan aamun heräämistä.
Kyllä minulta on pakko löytyä voimia, jos vierottautuminen ei kestä 2-3 viikkoa kauempaa. Jotain tilalle pitää kyllä keksiä, en tiedä auttaisiko monta pulloa limsaa, yritän.
Olin pelännyt, että aika olisi monta kuukautta.
Tarkoitin lähinnä sitä, että polttavin hinku ja himo juomiseen haalistuu ja helpottaa suunnilleen tuossa ajassa, mutta mahdollisesti syntynyt alttius juomiseen säilyy, piilevänäkin.
pois alkon himosta, sehän rassaa mieltäni myös "välipäivät". Kun himo loppuu tai ainakin on olematonta, pystyn rääkkäämään itseni vaikka sateessa kävelylle, että himo lakkaa. Tärkeintä on, ettei se hallitse elämääni.
Tiedän, että minulle ainut vaihtoehto on absolutismi. Muistan hyvällä aikaa, jolloin alkoa oli tarjolla eikä ikinä tehnyt mieli.
jäi jonnekin heti kun olin kertonut tapaamilleni raitistuneille alkoholisteille haluavani lopettaa juomisen.
AA:n ohjelmaan voi tutustua ja sitä voi soveltuvin kohdin soveltaa elämäänsä menemättä kerhoon. Kirja Nimettömät Alkoholistit sisältää paljon alkoholistien raitistumiskokemuksia viime vuosisadalta.
Juhani Seppäsen kirja Selvästi juovuksissa on nykyihmisen kokemuksia runsaasta alkoholin käytöstä.
Minulla psyykkinen riippuvuus on kadonnut, fyysinen riippuvuus on tallella uskoakseni koko loppuiän.
Käyn kirjastossa tutkimassa, onko niitä siellä. Ehkä löydän muitakin opuksia, joista on apua lopettamiseen. Kiitos.
alkoholiin kestää loppuelämän, kun sen kerran on saanut. se ei häviä noin vaan jossain tietyssä vaiheessa kokonaan. ei viikoissa eikä vuosissa.
tärkeintä on pitää kiinni päätöksestään elää alkoholitonta elämää. ilman takaportteja tai ilman kiehtovaa ajatusta ottaa joskus pari kaljaa, koska tauon aikana on oppinut juomaan kohtuudella.
se ajatus tulee houkuttelevana monet kerrat mieleen. sitä pitää vedellä turpiin molemmin käsin.
aina kun ajatus juomisesta pulpahtaa mieleen niin yhtä päättäväisesti potkit sen menemään. siitä tulee rutiinia, kunhan ei jää asiaa miettimään.
juomisessa on kyseessä muutkin asiat kuin juominen. sosiaalinen elämä, itsetunto, menneisyys, odotukset ja elämäntapa yleensä. juominen on vaan se näkyvä osa ongelmaa.
noita asioita olisi hyvä käydä mielessään läpi vaikka yksin se on hapuilua.
täysin yksin asian kanssa on mahdollista selviytyä mutta sen vaikeammin et voisi asiaa tehdä.
minä hain ja sain vertaistukea, kun omat voimat ei "riittäneet" vaikka kuinka monta kertaa yritin. opin asioita ja ajattelumalleja, joita en aiemmin osannut edes miettiä.
asia on nyt täysin omissa käsissäsi. jos haluat raitistua enemmän kuin mitään muuta koskaan niin sinä raitistut. voimaa sulle.
Yksin on pakko pärjätä. Tällä paikkakunnalla tiedetään, ketkä käyvät AA:ssa ja minä olen onnistunut salaamaan juomiseni. En ole poistunut asunnostani jos olen vaikka vain yhden kaljahuikan ottanut, en edes roskia viemään, koska kalja haisee ja joku saman talon ihminen saattaa tulla vastaan, niin paljon häpeän juomistani. Puhelimeenkaan en vastaa parin kaljan jälkeen.
Olen alkuvuodesta päättänyt, että tämän vuoden puolella juominen loppuu ja itsekriittisenä ihmisenä vihaan lupausten pettämistä, toisten ihmisten sekä itseni. Pidän lupaukseni toisille, miksi en sitten itselleni. En jaksa enää elää tämän itseinhon kanssa.
Olin kesällä maalla siskoni luona, eikä hän juo mitään. Minullekin tuli 14 vrk alkoholitonta elämää eikä se tuntunut siellä vaikealta. Ennätys sitten aloittamiseni. Vuoden alusta olen joka päivän kohdalle merkinnyt, olenko ottanut vai ollut raitis ja määrät tietysti. Ne on helppo muistaa, koska juon mitä olen ostanut enkä hae lisää tai menen kapakkaan jatkoille. Ennen kesää minulla oli kaksi kertaa 7 raitista vuorokautta.
Tiedän, että juominen on oire jostain muusta ja tiedänkin suunnilleen, mitä kaikkea korvaan juopottelulla.
Voimaa tarvitsen ja paljon.
1-3 kk on tässä mainittu ajaksi, jolloin alkoholi ei enää sotke muuta diagnoosia. eli olosi helpottuu ihan itsestään, kun vaan raittiina elät. ja sinähän elät kun niin päätit.
"Alkoholiongelmaisista 10-20 %:lla on taustalla myös joku psykiatrinen diagnoosi. Toisaalta lähes jokaisella alkoholistilla on hoitoon tullessa depressiota, joka kuitenkin häviää 1-3 kuukauden kuluessa. Potilaan tarkempi psyykkinen testaus ja diagnostisointi olisikin pyrittävä tekemään vasta 1-3 kuukautta kestäneen raittiusperiodin jälkeen."
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Alkoholi
Voi v...u kuinka naiivi kirjoitus. Elätkö tosiaan siinä harhaluulossa ettei kukaan lähimmistäsikään tiedä juomisestasi? Varmasti tietävät, usko pois!
Kun kerran haluat lopettaa noin ehdottomasti tai paremminkin alkaa absolutistiksi. Tuo päätös on hyvä pohja aloittaa. Minusta kohmelovapaat aamut ovat kaikista paras kannuste (itselleni ainakin) olla viinaksetta ja niinkuin joku täällä kirjoitti niin saahan se välillä vituttaakin, mikäpä ei elämässä joskus tympäise. Ihminen on kuitenkin oppivainen.
Totta kirjoitat! Minä nukun erittäin huonosti juomista seuraavan yön, herään hikimärkänä enkä saa nukutuksi monta tuntia. Silloin kiroan, että taas join, vaikka seuraukset tiedän. Sitten kun taas herään virkeänä, olen tosi onnellinen. Valitettavasti vain himo alkoholiin voittaa taas muutaman päivän kuluttua vaikka tiedän seuraukset.
Nyt en anna periksi. Päätöstä olen miettinyt kohta 9 kuukautta ja miettinyt kaikki lopettamisen hyvät puolet ja juomisen jatkamisen huonot puolet. Kaikki helvetin tekosyyt saada kaljaa.
Varmasti hyvän päätöksen olet tehnyt. Kyllä nämä kohtalot tällä palstalla tuntuvat olevan samanlaisia, juotattaa ja sitten on huono olo. Eli kun pystyisikin juomaan itsensä hauskaksi vaan ei... No, itselläni ainakin on elämänlaatu paljon parempi ilman viinaksia, että taidan jaksaa ollakin ilman. Helen Keller on kuulemma sanonut, että elämässä saa olla vastoinkäymisiäkin, sillä jatkuva auringonpaiste synnyttää hiekkaerämaan. Vaikka itse aiheutettuna ne tietty eivät ole niin selitettävissä, mutta kumminkin. Voimia Sulle ja selviä päiviä!
>>Pääsin mielenterveystoimiston asiakkaaksi v 2005 enkä kertonut juomistani, koska minut olisi lähetetty päihdepoliklinikalle>>
montakohan vastaavaa tapausta suomessa onkin?
jos on samaan aikaan molemmat ongelmat, niin päihdepuoli sysää potilaan mielenterveyspuolelle ja päinvastoin.
eli sinällään ongelman salaaminen on perusteltua, muttei varmasti auta hoidon onnistumiseen yhtään positiivisesti.
Varmaankin jokainen lääkäri kohtaa palturin puhujia, tai paremminkin salailijoita, jotka eivät kerro suurkulutuksestaan, vaan valittavat unettomuutta, rauhattomuutta ja masennuksiaan - niinpä benzo-resepti tulee herkästi, ja siitä ei ole pitkä matka sekakäyttöön, eli voi joutua ojasta toisen ojan pohjalle.
Asia on tietenkin tapauskohtainen, sillä kaikkiin suurkuluttajiin viina ei ole vielä ehtinyt jättää merkkejään lääkärin pääteltäväksi, ja toki lääkärin ammattitaidolla ja asenteilla on oma roolinsa.
Olenpa itsekin aikanaan työterveyshuollossa valehdellut kysyttäessä niin että korvat lepatti, ja takuulla lukijoistakin kaltaisiani löytyy sankoin joukoin.
En tosin mitään reseptejä pyytänyt.
Täällä on käytäntö, että vaikka olisi kohtuukuluttaja, joutuu päidepuolelle heti. Siksipä minäkin valehtelin.
Psykiatri määräsi ensi käynnillä labrakokeisiin ja olin varma, että käry kävi. Alat ja Asat täysin normaalit ja jopa GT ja CDT. Olin varma, että kaksi jälkimmäistä näyttäisivät totuuden. Saattoi olla niin, että olin juonut vähemmän jonkin aikaa ja siksi mahduin reilusti viitearvojen sisälle.
Siispä alkoi masennuslääkkeitten kokeilu, montaa sorttia ennätin napsia ja lopulta psykiatri sanoi, etteivät muutkaan auta kun niin monta on kokeiltu.
Olen saanut ensimmäisen paniikkikohtauksen 12-vuotiaana koulussa ja hyperventilaatiokohtauksia lähes päivittäin.
Alkoholin ja masennuslääkkeitten yhteiskäytöstä tiesin olevani sekakäyttäjä ja se lisäsi syyllisyyttäni.
Nyt minulla on bentzoja ja ne on tarkoitettu silloin kun henki ei enää kunnolla kulje ja tiedän hetkeksi pyörtyväni ja kohtaus on ohi. Se on niin kauhea kokemus, että mieluummin otan benzon kuin pyörryn tukehtumisen tunteeseen.
Psykiatri on tiukka täti eikä määrää kuin yhtä 1-3 mg/vrk tarvittaessa. Yleensä käytän 2.
Kyllähän lääke veressä säilyy ja sitä on kun juon, mutta periaatteessa en ota samana päivänä kun kaljan himo iskee. Olen kyllä kokeillut ottaakin jossain vaiheessa, koska ajattelin, että jospa lääke veisi pois juomishimon; ei vienyt.
Juominen on nyt kuitenkin loppu enkä kuvittelekaan muuta kuin absolutismia.
sulle, kun halveksit juoppoja
Mikä kosto?
Pitäisikö meitä juoppoja oikein kunnioittaa saavutuksistamme?
tämä on vanha ketju, mutt jos vielä luet tätä palstaa, onnistuitko absolutismissasi?
Koska olen synnynnäinen ja parantumaton alkoholisti, olen käynyt säännöllisesti AA_kerhon kokouksissa ja luen monta kertaa päivässä alkoholistin rukouksen. Lisäksi käyn kirkossa joka sunnuntai ja päivystän aktiivisesti AA.n auttavassa puhelimessa. Ja jatkuvasti seuraan, sekä vapaa-, että työajallani kaikkia netin keskustelupalstoja, joissa keskustellaan stnnynnäisestä ja parantumattomasta sairaudesta nimeltä alkoholismi, josta ei ikinä voi parantua, mutta voi toipua toveriseurassa rukoilemalla ja yhteen ääneen tunnustamalla, että olemme parantumattomia alkoholistaja.
Muut ajat sitten sniffailen Norttia ja polttelen OMOa.
Vastaus: wituix meni. Absolutismi vaihtu absolut vodkaan.