Olen jo 35-vuotias nainen, kolmisen vuotta sitten eronnut avoliitosta ja sen jälkeen oikeastaan vain itseni kanssa elellyt.
Vain muutama päivä sitten tapasin ikäiseni puolitutun miehen, josta lähes välittömästi pidin. Olen suunnitellut keväänkorvalle lomamatkaa, ja koska matkakaveri vielä uupui, ehdotin hänelle reissua. Tänään tiistaina matka Thaimaahan jo varattiin.
Olen tyytyväinen tilanteeseen. Seuralaiseni on erittäin ulospäinsuuntautuva, avoin, kohtelias ja kaikin tavoin miellyttävä. Oikein mukavaa matkaseuraa siis. Hän taas vaikuttaa kovasti ihastuneelta minuun, kun jo vuorokauden lähemmän tuttavuuden jälkeen kertoi, että mielellään katsastaisi, josko meistä seurustelukumppaneita ajan oloon tulisi.
Ja siinäpä mieltäni askarruttava pulma. Turvallisinta varmaan olisi, että oltaisiin tovereita taikka ystäviä ilman sen kummempia lupauksia ja vakavat mietteet siirrettäisiin - jos niihin sitten enää aihetta löytyy - matkamme jälkeen. Tämä siksi, että nopeasti alkanut suhde saattaisi aivan yhtä nopeasti lopahtaa. Ja melko harva pariskunta ainakaan heti erottuaan haluaisi yhteiselle matkalle "kavereina" lähteä.
Haluaisinkin tietää, mikäli kenelläkään olisi edes samantyyppistä pohdittavaa, tai kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta.
Etukäteen mahdollisista ajatuksista ja näkemyksistä kiittäen,
puoliyksinäinen matkaaja
Vain muutama päivä sitten tapasin ikäiseni puolitutun miehen, josta lähes välittömästi pidin. Olen suunnitellut keväänkorvalle lomamatkaa, ja koska matkakaveri vielä uupui, ehdotin hänelle reissua. Tänään tiistaina matka Thaimaahan jo varattiin.
Olen tyytyväinen tilanteeseen. Seuralaiseni on erittäin ulospäinsuuntautuva, avoin, kohtelias ja kaikin tavoin miellyttävä. Oikein mukavaa matkaseuraa siis. Hän taas vaikuttaa kovasti ihastuneelta minuun, kun jo vuorokauden lähemmän tuttavuuden jälkeen kertoi, että mielellään katsastaisi, josko meistä seurustelukumppaneita ajan oloon tulisi.
Ja siinäpä mieltäni askarruttava pulma. Turvallisinta varmaan olisi, että oltaisiin tovereita taikka ystäviä ilman sen kummempia lupauksia ja vakavat mietteet siirrettäisiin - jos niihin sitten enää aihetta löytyy - matkamme jälkeen. Tämä siksi, että nopeasti alkanut suhde saattaisi aivan yhtä nopeasti lopahtaa. Ja melko harva pariskunta ainakaan heti erottuaan haluaisi yhteiselle matkalle "kavereina" lähteä.
Haluaisinkin tietää, mikäli kenelläkään olisi edes samantyyppistä pohdittavaa, tai kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta.
Etukäteen mahdollisista ajatuksista ja näkemyksistä kiittäen,
puoliyksinäinen matkaaja
Vastaukset 2
Vanhimmat
mieleen että onko sinulle seurustelu yhtä kuin seksi? Mielestäni voisitte hyvinkin seurustella siis tapailla ja tutustua enemmän toisiinne ja lähteä sitten matkalle ja katsoa siellä tai sen jälkeen haluatteko enemmän. Ja niinhän se on että rehellinen täytyy olla, eli kerrot tietysti näistä mietteistäsi miehelle ja puhutte asiat selviksi ennen reissua. Mikään ei ole kamalampaa kuin riitaantua heti matkan alussa ja molemmat lomailevat sitten yksin tahoillaan (kokemus puhuu..).
>Mielestäni voisitte hyvinkin seurustella siis tapailla ja tutustua enemmän toisiinne ja lähteä sitten matkalle ja katsoa siellä tai sen jälkeen haluatteko enemmän.<
Joskin ilman seurustella-sanaa, joka on minulle sanana tapailua vakavampi ilmaisu. Intiimiä kanssakäymistä kyllä on jo, vaikkei pitäisi - sotkee vain kauan yksin olleen ajatuksia.
Minä haluaisin varmuuden vuoksi vain tapailla ja viettää yhdessä aikaa ennen matkaa, jottei se meidän molempien osalta menisi pieleen/ peruuntuisi. Aikaa on tai ei ole rajoitetusti. Olen varmistelija - niin pitkälle kuin mahdollista - ja haluaisin aina pudota katastrofin sattuessa jaloilleni.