Oon ollut masentunut viimeiset viisi vuotta, mutta nyt viime aikoina tuntuu, että masennuksen tyyli on ehkä muuttunut.
Oon tosi väsynyt (vaikka nukkuisin yli 10h), välillä ei tee mieli hirveästi syödä ja välillä taas ahmin, ei haluta (vaikka haluaisin, että haluttaisi :D), mikään ei oikein kiinnosta ja tuntuu jotenkin turralta (aina silloin kun en ole pillahtamassa itkuun tai oudon naurava ja "iloinen"), välillä on univaikeuksia (heräilen yöllä).
Jonkinlaista lievää sosiaalisten tilanteidenkin pelkoa on, vaikka tuttujen ystävieni kanssa olen vapaasti oma itseni ja luonnostaan iloinen. En hirveän helposti ystävysty selvinpäin.
Aikaisemmin masennukseni ilmeni ehkä enemmän ahdistuksena ja sisäisenä tuskana, joka vaihteli näiden lyhyiden "pirteiden kausien" kanssa. Onhan sitä ahdistusta nytkin, mutta enemmän sellaista tasapaksua tunnottomuutta. Välillä tulee vaiheita, jolloin oon iloinen, mutta onnelliseksi en välttämättä kutsuisi (tosiaan vaihe kestää yleensä alle viikon, joskus vaan yhden illan/päivän). Alkoholi on joka viikonloppu apuna piristämisessä (joskus parinakin päivänä).
Ennen ehkä tiesin paremmin, että olen masentunut, mutta nyt en oikein enää. Ei mun elämässä pitäisi oikeasti mitenkään huonosti mennä, vaikka muutto toiselle paikkakunnalle onkin aiheuttanut yksinäisyyttä. Seurustelen, käyn uutta koulua...
Voisiko yllämainitut oireet kenties johtua jostakin muusta sairaudesta? Suvussani on diabetesta, joten sekin on käynyt mielessä koska oireisiin kuuluu väsymys, usein vessassakäynti ja jano. Väsymystä noista kaikista eniten.
Onko jollakin ollut samanlaista? Mitä teitte, haitteko apua vai oliko teillä omia kotikonsteja elämänlaadun parantamiseksi? Vinkit, kommentit, kaikki tervetulleita.

Vastaukset 2
Vanhimmat
masennushan on suomalaisten kansantaudeista yksi.Alkoholi piristää tosiaan,mutta se on masennusta aiheuttava aine.Viina on arvaamaton aine,enemmän kuin kaksi olutta viikossa on riski terveydelle,eikä nainen kestä alkoholia yhtä paljon kuin mies.Sun kannattais mennä lääkärille puhumaan oireistasi.Opiskelu käy työstä.Mitä paremmin siihen pystyt paneutumaan,sen paremmin työllistyt sitten kun valmistut.Kilpailu on kovaa.Itse olen ennenaikaisella eläkkeellä kroonisesta masennuksesta.Vakava masennustila luokitellaan mielisairaudeksi.Jarrut päälle,tyttö hyvä.Ennenkuin on liian myöhäistä.Kun masennukseen kunnolla sairastuu se invalidisoi.Se ei koskaan parane.Ei vaan yksinkertaisesti meinaa selviytyä millään päivästä toiseen.Tsemppiä,olet vielä nuori.
Mene ensitilassa lääkärin juttusille! Siellä raksitaan ensin pois fyysiset sairaudet, jos niitä ei ole. Sen jälkeen saat apua keskustelun, lääkityksen tai molempien muodossa. Minä olin aivan romuna, mutta jo lääkärille ajan varaaminen kevensi oloani. Ja nyt, muutaman kerran hoitajan ja lääkärin kanssa keskusteltuani, oloni on paljon parempi.
Sain myös lääkkeet, jotka tuntuvat auttavan.
Vaikka minä tiedän konkreettiset syyt(monta peräkkäistä muiden aiheuttamaa, ja yksi oma moka)niin niiden selvitteleminen puhumalla on helpottavaa. Hae apua.