Annan yhden

Olen ollut jokin aikaa ihastunut erääseen tyttöön, mutta en ole kuitenkaa mennyt vielä jututtaa häntä.
Nyt olen kuitenkin jo niin kyllästynyt tähän miettimiseen, että meinaan vielä tällä viikolla mennä hänen luokseen ja kysyä suoraan että onko hän sinkku ja jne. Vaikka hän ei olisikaan sinkku niin se tieto olisi minulle kuitenkin suuri helpotus ja voisin unohtaa kyseisen henkilön kokonaan.

Aion antaa naiselle/tytölle siis vain yhden tilaisuuden "ottaa minut", sillä roikkumaan en ala kenessäkään, vaikka kyseinenkin tyttö onkin yksi suloisimmista mitä olen nähnyt. Pokkaa se kyllä hieman vaatii mennä toisen luokse ja kysyä suoraan kennen kanssa ei ole aikaisemmin jutellut muuta kuin katseita vaihtanut. Täytyy olla vain 100% itsevarma ja eikä pelästyä mistään vastauksesta mitä naisen suusta tulee. Pää asia on että tiedän mitä hän minusta ajattelee.

Olen itse ollut ylä-aste aikoina todella epävarma kaikista liikkeistäni ja puheistani ihmisten keskuudessa, mutta nykyään en enää yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että tiedän olevani keskivertoa poikaa/miestä komeampi ja pukeutumis tyylinikin on
mielestäni kavereitani selvästi tyylikkäämpi. Siksi minua naiset katsovatkin joskus häirinnäksi saakka. Vaikka siis kyseinen tyttö oliskin jo varattu niin no problem, en minä siinä mitään menetä vaan hän, minut. Mutta jos hän on minusta kiinnostunut niin aina vaan parempi. Yksinkertaista, eikö!
81306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hän seurustelee, mutta huonossa suhteessa ja on
ihastunut sinuun?

Äänestä

Olen itsekkin ollut pidemmän aikaa ihastunut erääseen todella ihanaan neitokaiseen, ja nyt olisi joku selvyys tähän saatava.. Menköön sitten syteen tai saveen...

Mutta minä olen ollut ja olen vieläkin sen verran epävarma, että osittain haluaisin heittää pallon hänelle.. Voi kumpa hän tulisi juttusille.

Äänestä

kerro hänelle mitä ajattelet itsestäsi. vähän haisee itsekehu...

Äänestä

Tule vain jututtamaan. Mutta yksi mahdollisuus. Tiedäthän sinä, että minä kyllä onnistun mokaamaan sen yhden aivan varmasti, joten otan option tässä heti vähintään kymmeneen. Kyllä niistä jonkun kahdeksannen jälkeen varmasti alkaa jo näyttää, että ehkä se vois vihree valo palaa.. :)
Oonhan mä sinkku. Niin sinkku, kuin olla voi. Eikä sun nyt mitenkään mua pitäis unohtaa, koittaisit muistaa vaan, veisin sut dementikkolääkärille, jos käviskin niin. Suloisuudesta nyt en niin tiedä, mutta sullahan onkin jotain häikkää silmissä, joten menköön.. Mielelläni tietysti sellaista häikkää saisi olla muutenkin kenellä vain. :) Ja kun hermostuksissani suusta tietysti voi tulla vaikka sammakoita.. niitä ei tosin tarvikkaan pelästyä. Ja kyllä kai sä nyt tiedät mitä mä susta ajattelen, et susta sais hyvän kalakaverin.. jos ei kalaa saatais saalistettua, niin ainakin voitais yhdessä syödä jonkun toisen saalista, eiks juu. Ja tietysti jos sä meinaat,ettet menettäisi mussa mitään, niin kyllä mä sanon, et hyviä kalakavereita ei ole koskaan liikaa, joten et arvaakkaan, miten onni on olla oma sellainen. Mä osaan kaivaa matojakin, ´sä voisit laittaa ne koukkuun.

Ja siitähän sinä et vielä tiedä mitään miten hyvä se on, jos olenkin kiinostunut, että voihan siinä katsos olla ne puolensa ja puolensa, muttas kuitenkin ilman muuta ehkä ne plussat painaa enemmän.

Äänestä

Hienoa! Lykkyä tykö!

Ps. Missä päin Suomea tämä tulee tapahtumaan? =)

Äänestä

Missä päin suomea asustelet? Miks ihmiset ei voi viesteissään kertoa yhtään tarkemmin asioista. Vaikka kertoisit kaupungin, niin tuskin sinua siltikään kukaan tunnistaisi :)

Itse olen myös pikkuisen ihastunut erääseen mieheen työpaikalla, mutta ei hän tunnu oikeen kiinnittävän mitään huomiota minuun ja rohkeutta ei kyllä ole mennä juttelemaankaan. Taidan unohtaa koko jutun.

Mutta mene sinä ihmeessä kertomaan tytölle kiinnostuksestasi. Tyttö olisi varmasti otettu ja mielissään. Ja voihan olla, että hän tuntee samoin sinua kohtaan :)

Äänestä

Olen siis alkuperäinen tämän ketjun aloittaja. Jeps, nyt se ohi, huh mikä helpotus, vaikka en vielä päässytkään selvyyteen onko hän minusta oikeasti kiinnostunut. Numeron pyysin ja sen hän myös suostui antamaan!

Antaako muuten kaikki naiset/tytöt
numeron tostavaan jos mies/poika menee pyytämään?
En minä ainakaan antaisi jos joku "vähmmän kiinnostavan näköinen" tyttö tulisi sitä pyytämään.

Mutta, nyt voisin sanoa tuo jo kliseeksi tulleen sanonnan "kivi putosi sydämmestä". Olen nyt todella helpottunut ja myös hieman ylpeä
itsestäni, kun rohkenin mennä suoraan kysymään.
Täälläkin sivuilla on aivan liikaa niitä ihmisiä
jotka ovat vähällä tukehtua ajatuksiin ja tunteisiin. Ottakaa asenteeksi se että on aivan sama mitä tapahtuu ja mitä toinen minusta sillä hetkellä tai sen jälkeen ajattelee, minä elän minun omaa elämää ja jolloi kiinnosta niin ei voi mitään. Et ole ainoa tässä maailmassa.

Mutta mutta mitäpä minä tässä toisia neuvomaan. Omalta osaltani kertomani case tulee kuitenkin jatkumaan, uskon ainakin niin. Niin ja kiitos viesteistä joita tohon yläpuolelle olette kirjoittaneet, ne olivat hienoja;)

Äänestä
  • Minäkin aion tehdä taas! Jos ei anna niin ei otakkaan.. Ei kun jatkoja sulle:)..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollisuuden kirjoitti:

Olen ollut jokin aikaa ihastunut erääseen tyttöön, mutta en ole kuitenkaa mennyt vielä jututtaa häntä.
Nyt olen kuitenkin jo niin kyllästynyt tähän miettimiseen, että meinaan vielä tällä viikolla mennä hänen luokseen ja kysyä suoraan että onko hän sinkku ja jne. Vaikka hän ei olisikaan sinkku niin se tieto olisi minulle kuitenkin suuri helpotus ja voisin unohtaa kyseisen henkilön kokonaan.

Aion antaa naiselle/tytölle siis vain yhden tilaisuuden "ottaa minut", sillä roikkumaan en ala kenessäkään, vaikka kyseinenkin tyttö onkin yksi suloisimmista mitä olen nähnyt. Pokkaa se kyllä hieman vaatii mennä toisen luokse ja kysyä suoraan kennen kanssa ei ole aikaisemmin jutellut muuta kuin katseita vaihtanut. Täytyy olla vain 100% itsevarma ja eikä pelästyä mistään vastauksesta mitä naisen suusta tulee. Pää asia on että tiedän mitä hän minusta ajattelee.

Olen itse ollut ylä-aste aikoina todella epävarma kaikista liikkeistäni ja puheistani ihmisten keskuudessa, mutta nykyään en enää yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että tiedän olevani keskivertoa poikaa/miestä komeampi ja pukeutumis tyylinikin on
mielestäni kavereitani selvästi tyylikkäämpi. Siksi minua naiset katsovatkin joskus häirinnäksi saakka. Vaikka siis kyseinen tyttö oliskin jo varattu niin no problem, en minä siinä mitään menetä vaan hän, minut. Mutta jos hän on minusta kiinnostunut niin aina vaan parempi. Yksinkertaista, eikö!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu