unelmointi. Se ei auta mihinkään ja lisää vain kaipausta entisestään. Kaikki olisi mennyt toisin, jos meidät olisi tarkoitettu toisilleme. Ei, ei, ei. Toivottavasti emme koskaan näe. Tämä viesti ei ollut teille, koska hän ei sanojensa mukaan lue näitä höpöpalstoja. Kirjoitin tämän, koska haluan lopullisesti päästä irti ikävästä. Piste. Se on loppu nyt.
On pakko lopettaa
tämä haikailu ja
221964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
luovuta. Ja kyllähän meidän on tarkoitettu toisillemme, täällä ei vaan kukaan voi olla toisen, liikaa väkeä. Nähdään mies!
loppu tähän jauhantaan ja parempi pysyä täältä pois. Tämä ei edistä mitään, tämä ei auta mihinkään, tämä on energian tuhlausta. Tulen vain entistä väsyneemmäksi. Olin juuri saamassa itseni järjestykseen kunnes sitten taas ajauduin tänne kirjoittelemaan joutavia typeryyksiä. Aina kun väsyn tai muuten elämä tuntuu tarkoituksettomalta, niin ajaudun tänne. Mitä järkeä!?? Ei mitään. On ihan sama olenko nainen vai mies. Aivan sama, mitä kukaan miettii kenestäkään. Ei kukaan välitä mistään.
Todella toivon, etten koskaan törmää tähän ihmiseen, joka laittoi elämäni aivan sekaisin. Jos hän tulee jossain vastaan, niin käännyn pois. Lapsellista, mutta olkoot. Itsekin oli ihan kakara. Mitä väliä. Turha tulla selittämään mitään. Kyllä se löytää taas toisen leikkikalun, jonka kanssa voi pelleillä hetken aikaa.
enemmänkin siltä, että susta oli kiva leikkiä täällä. Mutta ajatus, että hän ottaisi oikeasti yhteyttä, säikäyttis ut. Nyt syytät häntä siitä, mitä itse olet. Eikö olekin näin? Kivaa oli täällä, mutta todellisuudessa ei ????
mistään. Syytän vain itseäni, kun olin niin tyhmä, tyhmä, tyhmä. Tarkoitin sitä, että ole sinä viisaampi minua. Sinulla on kaikki edessä. Älä sinä tee virheitä kuten minä. Minä en vain osannut.
Kaikkea hyvää teille kaikille ja hänellekin. Anteeksi ja näkemiin. Minun on vain ajateltava niin, että hän ajatteli minua leikkikaluksi, koska negaatiolla saan hänet pois mielestäni. Ei hän todellisuudessa niin ajatellut. Käänteistä psykologiaa, nääs.
häntä enää? Mikä tuli?
muut tekijät, niin...
Kaikki lähtee ristiriitaisesta kodista, jossa oli paljon ongelmia ja riitelyä. Usein puuttui naisen ja miehen sekä aikuisen ja lapsen välinen kunnioitus. Olen oppinut tietyn käyttäytymismallin, josta olen yrittänyt pyristellä eroon. Olen tehnyt itseni kanssa töitä, mutta haavoja on jäänyt; minun on vaikea uskoa avioliittoon ja minulla on auktoriteettien kanssa ongelmia, koska on vaikea luottaa. Kun näin tämän ihmisen ja tosi paljon ihastuin häneen, niin olin alussa ns. täysin puhdas kaikelta roina-ajattelulta. Vaaleanpunaisten lasien läpi katsottuna edessäni siinsi uusi elämä. Hän oli se rauhallisuus ja tasapaino, jota olin koko elämäni kaivannut. Mutta sitten jossain vaiheessa hiipi mukaan surumielisyys. Ajattelin, että ei siitä kuitenkaan tulisi mitään ja epäonnistuisin. Romutin tahtoni ja unelmani. Ajattelin, että ei toinen ymmärtäisi kuitenkaan minua ja on parempi, ettemme vie tätä tunnetta sen pidemmälle, koska hän ei ymmärrä (predestinoin). Ajattelin, että se järjen tasolla toimii näin, mutta ei se niin ihan toiminutkaan, koska tunsin syviä tunteita. Jos hänellä esim. oli vaikeuksia, niin olisin halunnut tiikerinraivolla mennä puolustamaan. Mutta yritin vain koko ajan peittää sen, että olin ihastunut ja silloinhan ei tunteet voi kovin paljon roihuta. En tiedä, vastasinko kysymykseesi. Kaikki vaan vaikuttaa kaikkeen. Perheen ristiriita on ihan hirveää. En halua niitä samoja ongelmia kenellekään. En itselleni, en toisille.
Mitä hyötyä on kaiken sen psokologiapskan lukemisesta, jos se ei auta sua viimeinkin antamaan tilaa positiivisille tunteille?!
Mikset halua muistaa hyviä aikoja? Täytyykö meidän aina kääntyä pois kyyneleet silmissä, aina???
Miksi luet kaikkea psykologiapskaa, jos se ei kuitenkaan auta sua edelleenkään näkemään mitään positiivista siinä, mitä meillä oli?!
Pitääkö aina vain kääntyä pois kyyneleet silmissä, aina, aina...???
psokologiapaskan lukemisesta ole mitään hyötyä. Olen kurkkua myöten täynnä analysointia, ihan täynnä.
tarvita ainakaan anteeksipyyntöön tai -antoon...
antanut sinulle anteeksi ajat sitten.
viimeinen lause: Pitääkö aina vain kääntyä pois kyyneleet silmissä aina, aina...? Voi sitä itkun määrää. Arvaa, haluaisinko onnistua...
Se, mitä positiivista meillä oli, oli ihaninta, mitä oli koskaan tapahtunut. Olin niin ihastunut kuin vain ihminen voi olla.
No niin virtuaaliystäväni. Lopettelen nyt. Koita jaksaa, pidä huolta.
hyvää jatkoa ja huolenpitoa myös, vaikka et taidakaan sitten vastata tunteisiini ;) sillä minä olin rakastunut, todella.
rakastumisen ja ihastumisen ero? :) Olin todella ihastunut. Ja nyt puhutaan todella suuresta ihastumisen tunteesta. Rakastuminen on niin jumalallinen sana, että pelkään käyttää sitä siksi. Eikö olekin loogista...:)
Myönnetään...Olin rakastunut. Ainakin rakkauskirjojen mukaan olin rakastunut ja minusta tuntui, että koko maailma oli siinä. Olin niin hullu, että jos hän olisi ehdottanut, että hei, muutetaanko Uuteen-Seelantiin, niin varmaan olisin vastannut, että joo, hetikö karataan.
Entäs, jos tämä ihminen (minä?) olisi voinut auttaa sinua ongelmissasi. Yhdessä olisitte ne ylittäneet. Koska rakkautta riittää, ja ymmärrystä. Entäs jos hän olisi ollut juuri se, joka voi auttaa ja rakastaa sinua enemmän kuin elämää. Nyt sinä sitten menet luovuttamaan. Käsittämättömän edessä pitää olla nöyrä. Älä luovuta, katso pitemmälle. Et tiedä mitä tapahtuu, mutta entäs jos se onkin vain hyvää..
Meille on tulossa niin paljon kaikkea hyvää: ystävyyttä, rakkautta, käsittämätöntä. Et kyllä luovuta nyt, Et, et, et, et, .. ET t: virtuaaliystäväsi
muistan tuollaisen Uusi-Seelanti -aiheisen keskustelun joskus käydyn ;)
No mutta minun puoleltani se oli rakkautta. Jouduin myös tekemään joitain uhrauksia. Ikävää, jos sinä et pitänytkään sitä rakkautena, vaikka sanoit niin... :(
että olemme käyneet tämän Uuteen-Seelantiin liittyvän keskustelun aikaisemmin.:)
Pidin sitä rakkautena, mutta olin tajuttoman epävarma. En halunnut uskoa sitä todeksi. Koko ajan yritin paeta, kun osoitit jotain. Ja silti tunsin sydämessäni, että rakkaus on molemminpuolista.
Jouduit kärsimään uhrauksista. Olen osasyyllinen tähän.
On lähdettävä kohta unten maille. Kaunista yötä rakkaalleni.
Ehkäpä saavun luoksesi iltatuulena tai kuunsäteenä...
Rakastan sinua, muista se.
Niin juuri. Ajattelin, että hänen kanssaan olisin halunnut ylittää kaikki raja-aidat, mennä eteenpäin ja rakastaa. En halua hänelle kurjaa oloa tai mitään, että hän joutuisi vuokseni uhrautumaan tai jotain sen suuntaista, mutta minun olisi pitänyt olla nöyrä, niinkuin sanoit. Toisinaan katoaa perspektiivi, ettei näe nenäänsä pidemmälle, mutta ei saa koskaan luovuttaa. Älä sinäkään luovuta. Rakkaus ja rakastaminen on vaikea laji.:)
ainakaan ollut sun "se". Minun "kultani" sivuutti tunteeni raa'asti. No, ei ne tunteet aina osu, ehdin jo uskoa ja vaikka mihin. Tuohon käsittämättömään, josta sullekin kirjoitin.
Mutta älä sinä luovuta, ehkä sinulle käy paremmin. Uskon silti joka sanaan, jonka sulle kirjoitin. Taidann nyt surra ihan rauhassa. Onnea sinulle rakkaasi kanssa, älä sinä luovuta! Vasta kun on pakko..
purkaa asioita edes täällä. Jos "kultasi" sivuutti tunteesi raa'asti, niin se saattoi olla omien tunteiden pakenemista tai sitten hän ei välittänyt, joka tuntuu tosi pahalta. Ihminen, jota rakastaa, ei sitten rakastanutkaan.
Koita nuolla haavoja rauhassa. Aika on onneksi se joka parantaa. Se on ainut asia, joka TODELLA parantaa.
Itse toivoisin, että pääsisin livenä selvittämään hänen kanssaan kaiken mahdollisen.