isyys

Kaksi isä vaihtoehtoa on maaliskuussa syntyvälle lapselleni. Voiko isyyden salata, jos yksinkertaisesti en halua toisesta lapseni isää.
241389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

täälläkin maaliskuussa syntyvälle lapselle kaksi isä vaihtoehtoa, joskin toinen varmempi, mutta testit tehtävä sitten kun syntyy.

Ehdottaisin että kysyt paikkakuntasi lastenvalvojalta asiasta.
Eettisestihän se ei isää kohtaan olisi oikein salata, mutta en itsekkään haluaisi että toinen isukki ehdokas olisi lapsen kanssa tekemisissä jos sattuisi olemaan isä. Toisaalta elatustuen takia kai pakko olla tunnustanut isä, vai maksaakohan valtio jos "ei ole isää"?

Äänestä

  • Jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, lastenvalvoja selvittää isyyden. Lapsen äidillä on kuitenkin oikeus kieltää isyyden selvitys ja tällöin kunta maksaa elatustuen. Riittää siis että äiti ilmoittaa, että hän ei halua isyyttä selvitettävän. Ei tarvitse alkaa mitään satuja keksimään lastenvalvojalle... Mikäli kuitenkin mies haluaa selvittää onko hän mahdollisesti isä niin hänellä on siihen oikeus ilman äidin suostumustakin.

    Äänestä

Oiskohan kannattanu miettiä noita asioita ENNEN ku menee sekstailee ilman kumia???

Äänestä
  • Ei se aina ole niin yksinkertaista. (ehkäisy voi pettää esimerkiksi)
    Ja voihan nainen haluta lapsen yksinäänkin! Joskus on parempi ilman miestä. Ja hyväkin mies voi muuttua tai siitä voi paljastua ajan myötä asioita joitten takia sitä ei halua lapsensa lähelle!

    Tosi lapsellisen kommentin kyllä laitoit. Ei pahalla, mutta alkoi vähä ärsyttää asenteesi. No meitä on moneen junaan..

    Äänestä

  • ei alkuperäinen kirjoitti:

    Ei se aina ole niin yksinkertaista. (ehkäisy voi pettää esimerkiksi)
    Ja voihan nainen haluta lapsen yksinäänkin! Joskus on parempi ilman miestä. Ja hyväkin mies voi muuttua tai siitä voi paljastua ajan myötä asioita joitten takia sitä ei halua lapsensa lähelle!

    Tosi lapsellisen kommentin kyllä laitoit. Ei pahalla, mutta alkoi vähä ärsyttää asenteesi. No meitä on moneen junaan..

    Niin noh, mielipiteensä kullakin!! Jos tykkää kuksia ympäriinsä välittämättä seurauksista on varmasti myös vastuuntuntoinen vanhempi! Mutta tosissaan mielipiteensä kullakin!!

    Äänestä

  • niin.... kirjoitti:

    Niin noh, mielipiteensä kullakin!! Jos tykkää kuksia ympäriinsä välittämättä seurauksista on varmasti myös vastuuntuntoinen vanhempi! Mutta tosissaan mielipiteensä kullakin!!

    Sen verran että minkä ihmeen takia ei ole hakenut jälkiehkäisypillereitä? Jos nimenomaan ei halua toista miehistä isäksi?? Ihmetyttää kovasti!!

    Ei siinä kyllä tarvitse olla kuin kahden kanssa että ei ole varmaa isää.

    Ja voihan sitä "kuksia ympäriinsä" vaikka jos haluaa lapsen mutta ei miestä :D Ei se tarkoita ettei välitä seurauksista, tai liity mitenkään vastuuntuntoisuuteen lapsen suhteen.

    Kukaan ei pyytänyt moraalisaarnoja tai vittuilua, vaan vastauksen siihen tarvitseeko lapsen isän saada tietää lapsesta.

    Äänestä

  • lisäisin... kirjoitti:

    Sen verran että minkä ihmeen takia ei ole hakenut jälkiehkäisypillereitä? Jos nimenomaan ei halua toista miehistä isäksi?? Ihmetyttää kovasti!!

    kyllä voi ottaa ja silti tulla raskaaksi.

    Äänestä

  • kuksia? kirjoitti:

    Ei siinä kyllä tarvitse olla kuin kahden kanssa että ei ole varmaa isää.

    Ja voihan sitä "kuksia ympäriinsä" vaikka jos haluaa lapsen mutta ei miestä :D Ei se tarkoita ettei välitä seurauksista, tai liity mitenkään vastuuntuntoisuuteen lapsen suhteen.

    Kukaan ei pyytänyt moraalisaarnoja tai vittuilua, vaan vastauksen siihen tarvitseeko lapsen isän saada tietää lapsesta.

    Kukaan mitään moraalisaarnoja ole pitämässä! Ihmetyttää vaan suuresti tuollainen. 2 isävaihtoehtoa joista toinen ei kelpaa isäksi! Niinku jo aikasemmin sanoin, mielipiteensä kullakin! Turha siitä kenenkään on hermostua!!! Ihan yhtälailla minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni asiaan. Ihmettelin ääneen...

    Äänestä

  • tässä... kirjoitti:

    Niin.. En kyllä tiedä ketjun aloittajan tilannetta ja millainen mies on kyseessä niin vaikea mennä kommentoimaan sen enempää.
    Mutta niinhän se on että kaikki ei miestä halua, mutta lapsen kyllä. Meillä kaikilla on niin erilainen tilanne. Silti alkaa keittämään jos joku alkaa lässyttää "kauheaa miten olet voinut olla KAHDEN miehen kanssa", varsinkin jos vuoden aikana niitä miehiä tosiaan on ollut vaan tasan ne kaksi :D Pitäisikö silloin tuntea olonsa jotenkin huoraksi.. No ei minusta.

    Itselle on oikeastaan ihan sama kuka on lapsen isä, minä tämän lapsen halusin =)Mieluummin yksin lapsen kanssa kuin huonossa suhteessa =)

    Äänestä

  • moneen junaan.. kirjoitti:

    menee... Ymmärrän kyllä ettei kaikki halua miestä mutta lapsen kylläkin! Ei ongelmaa sen kanssa. Eikä myöskään sen kanssa jos sattunut olemaan 2 miestä lyhyen ajan sisällä. Asia mitä en tässä ymmärrä on se että minkä ihmeen takia tullä julkisesti kyselemään että mitä jos ei halua toista miestä isäksi, toinen kyllä kelpaa. Ei voi käsittää!! Sen jos joku huomattavasti viisaampi voisi selittää niin olisin erittäin tyytyväinen!! Kiitti!

    Äänestä

  • se aina kirjoitti:

    "minkä ihmeen takia tullä julkisesti kyselemään että mitä jos ei halua toista miestä isäksi, toinen kyllä kelpaa."

    Varmaan siksi kysyi kun ei tiennyt, että onko isyyttä pakko selvittää jos ei halua.

    Ja jos vaikka toista ehdokasta ei tunne, on vaan sattunut harrastamaan satunnaista seksiä ja onkin tärpännyt..Mutta toinen ehdokas on tuttu.
    Tai jos toinen on vaikka väkivaltainen, rikollinen tai päihteiden käyttäjä ja sellaista ei halua lapsensa lähelle mutta kyllä kerran seksi on kelvannut :D Ja toinen on kunnollinen kansalainen. Siinä ois ainakin syitä miksi nimenomaan toista en haluaisi isäksi lapselleni =)
    Tiedä sitten mitkä syyt alkuperäisellä?
    Ja ei täällä kyllä aina kaikkea/kaikkia kysymyksiä tosiaankaan ymmärrä ;D

    Äänestä

  • ehkäpä näin.. kirjoitti:

    Kaikkia täällä esitettyjä kysymyksiä... Noh... Kaikkeahan ei voi millään ymmärtää... =)

    Äänestä

  • ymmärrä... kirjoitti:

    Kaikkia täällä esitettyjä kysymyksiä... Noh... Kaikkeahan ei voi millään ymmärtää... =)

    Mutta pitää yrittää pitää tunteet kurissa vaikka jotkut kommentit ärsyttää tosi paljon, varsinkin näin väsyneenä saattaa hyökätä kynsin hampain jonkun viattoman ohikulkijankin kimppuun ;)
    Joo ja kaikilla omat lähtökohdat, elämäntilanteet ja periaatteet.
    Tällä mennään =)

    Äänestä

  • että kaiken ymmärtäisi kirjoitti:

    Mutta pitää yrittää pitää tunteet kurissa vaikka jotkut kommentit ärsyttää tosi paljon, varsinkin näin väsyneenä saattaa hyökätä kynsin hampain jonkun viattoman ohikulkijankin kimppuun ;)
    Joo ja kaikilla omat lähtökohdat, elämäntilanteet ja periaatteet.
    Tällä mennään =)

    Oon päättäny että pidän pienen tauon täällä käymisessä. Päivittäin ne samat kysymykset ja samat vastaukset. En oikeasti ymmärrä kuinka joku jaksaa vastata samoihin kysymyksiin miljoona kertaa... Vaan sen takia ettei kysyjä voinut selata yhtään edellisiä keskusteluja. Taas asia mitä en ymmärrä!!! =D

    Äänestä

Väärästä isyydestä jää jossain vaiheessa kiinni lähes varmasti. Esim. koulun perinnöllisyyden oppitunneilla lapset vähän väliä tajuavat etteivät ole ns. vanhempiensa lapsia.

Veriryhmät, hiusten ja silmien väri, ruumiin rakenne, perinnölliset sairaudet jne. paljastavat usein ulkopuolisellekin, ettei "isä" ole lapsen oikea isä. Jos isä ei ole aivan tyhmä tai nukkunut bilsan tunneilla jäät helposti kiinni.

Perusteeton isäksi väittäminen on minusta pahimman luokan petos!

Äänestä

Lapsi on kahden ihmisen yhteinen - aina. Kuksi sitten vieraissa tai omissa, se vaan on niin että lapsi on vain puoliksi äidin, puoliksi isän. Isä nyt vaan ei voi osallistua alkuvaiheeseen kuin siittämällä. Mielestäni olisi törkeää pimittää isyys monestakin syystä. Ensinnäkin, se olisi todella väärin miestä kohtaan. Missä on hänen oikeutensa? (ja turha muuten väittää että "mitäs ei kantanut vastuuta" tai "mitäs meni paneskelemaan"). Toisekseen lapsen kuuluu tietää oikea isänsä, oppia tuntemaan hänet (ok, adoptiot voi olla eri juttu). Ja kolmannekseen, veronmaksajana olen sitä mieltä että isä maksakoon elatuksesta eikä me muut veronmaksajat!

Äänestä
  • pointti!!! =)

    Näinhän sen pitäis mennä. Eriasia meneekö... Tuskin!

    Äänestä

jos haluat "valita" paremman vaihtoehdon lapselle isäksi niin se on petos. Koska jos ette ole naimisissa ja isyys pitää tunnustaa niin sinähän joudut valehtelemaan sitten siellä... Ja entäs jos jäät kiinni?

Kyllä suosittelisin olemaan rehellinen, itsellesi, mahdollisille isä ehdokkaille ja ennenkaikkea lapsellesi!

Lapsella on oikeus isään ja myös isällä lapseensa!!

Äänestä

Arvasin ihmisten reaktiot kirjoitukseeni. Kuitenkin olen sitä mieltä, että ihmiset tulevat tänne palstalle kyselemään neuvoja. Ei siis kuuntelemaan moraalisaarnoja. Aikuisena ihmisenä tiedän tekemiseni ja seuraamukseni. Joten ihmetellä saa mutta haukut jne. voi jättää omaan ajatuksiinsa. Kukaan ei voi tietää toiselle ihmiselle tapahtuneita asioita.

Äänestä
  • Samaa itsekkin harmittelin kun jotain kysyy niin saa vastaukseksi moraalisaarnoja ja vittuilua =)

    Oot ihan oikeessa, kyllä meillä aikuisilla ihmisillä on tiedossa omat tekemiset ja tekemättä jättämiset, turha alkaa haukkumaan.. Ja tosiaan sinun tilannetta kun en tiedä, niin en alkaisi moralisoimaankaan. Ei pahan ihmisen tarvitse saada tietää lapsesta, jos se ei ole lapsen edun mukaista jne. Lapsen hyvinvointi kuitenkin luulisi olevan se tärkein!

    Osa täällä taitaa silti olla sitä mieltä että jos vaikka lapsen isä paljastuisikin/olisi pedofiili, huumeidenkäyttäjä-sekopää, väkivaltainen tmv. niin silti lapsen pitäisi vauvasta asti olla tämän henkilön kanssa tekemisissä? Sairasta sanon minä :(

    Äänestä

  • Odottaja... kirjoitti:

    Samaa itsekkin harmittelin kun jotain kysyy niin saa vastaukseksi moraalisaarnoja ja vittuilua =)

    Oot ihan oikeessa, kyllä meillä aikuisilla ihmisillä on tiedossa omat tekemiset ja tekemättä jättämiset, turha alkaa haukkumaan.. Ja tosiaan sinun tilannetta kun en tiedä, niin en alkaisi moralisoimaankaan. Ei pahan ihmisen tarvitse saada tietää lapsesta, jos se ei ole lapsen edun mukaista jne. Lapsen hyvinvointi kuitenkin luulisi olevan se tärkein!

    Osa täällä taitaa silti olla sitä mieltä että jos vaikka lapsen isä paljastuisikin/olisi pedofiili, huumeidenkäyttäjä-sekopää, väkivaltainen tmv. niin silti lapsen pitäisi vauvasta asti olla tämän henkilön kanssa tekemisissä? Sairasta sanon minä :(

    Kuka on sanonut että pitää tekemisissä olla "oikean" isän kanssa?

    Ihmetyttää vaan niin kovin suuresti miksi tuollaista pitää tulla kyselemään?? Eikä tarkoitukseni ole pitää mitään moraalisaarnaa, vähän on kärjistettyä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

cswde kirjoitti:

Kaksi isä vaihtoehtoa on maaliskuussa syntyvälle lapselleni. Voiko isyyden salata, jos yksinkertaisesti en halua toisesta lapseni isää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu