Olin hyvilläni noin niinkuin etukäteen kun yle extran ohjelmatiedoissa luki että Nightwishin signeeraussessio uuden levyn tiimoilta Helsingissä lähetetään suorana telkkarissa. Ohjelma meni kuitenkin täysin puihin tuon Halo 3 sekoilun takia.
Tämänhän piti olla musiikkiyhtyeen mainos, ei jonkin tyhjänpäiväisen ammuskelu-konsolipelin promootio. Ihmettelin kun siellä levykaupassa näkyi jotain kummallisia kypäräpäisiä hyypiöitä, sitten juontaja selitti että siellä mainostetaan uutta videopeliä. Selvästi näkyi että juontajat olivat ihan pihalla ja se paska linssilude paasonen siellä kävi höpöttämässä halo 3:n hienoudesta. Meinasin kuolla ärsytykseen. Kuka perkele on mokannut noin pahasti tuotantotiimissä. Onneksi se juontajatyttö totesi sentään että hän luuli että halokolmonen on jotain syötävää.
Vielä typerämpi hetki oli se kun se juontajapoju haastatteli sitä mykkää ja muovista pelihahmoa, jonka ulosanti rajoittui nyökkäilyyn. Olihan niin turhanpäiväinen ja onneton pätkä suoraa tv-lähetystä että se menee suoraan historiaan.
Sitten vielä lähtölaskesta 5 4 3 2 1 juontajien kera oli aika verraton pannukakku. Sen sijaan että hillitön yleisöryntäys olisi näkynyt telkkariruudussa, vallitsi sama apaattinen tunnelma kuin pelihahmon haastattelussa. Lopulta pyörätuolissa lipui paikalle nuori poika, jolla oli hellyttävin hymy jonka olen ikänä nähnyt, ja sai nimmarit julisteeseensa.
Olikohan ihan älykästä päättää uutta Nightwishiä käsittelevä ohjelma Nemo-videoon? Lauluhan on sinänsä loistava, vanhat piisit ovat ikuisia klassikkoja eikä bändin historiaa kannata unohtaa, mutta olkaa hyvät ja ajatelkaa hiukan tilannetajulla, sitä vain pyydän.
Anetten haastattelu (oikeasti hyviä kysymyksiä) sekä nauhoitettu pätkä Hietalan ja Holopaisen haastattelusta olivat kuitenkin hyviä poikkeuksia tässä muuten kehnossa sekoilussa. En vieläkjään suostu ymmärtämään miksi siinä oli ollenkaan jotain räiskintä-videopeli hölmöilyä mukana.Aika anteeksiantamatonta: Nightwish on minulle Peace and Love, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa pyssyttelypelivideon kanssa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Odotin, että nimmareiden jaosta näytetään enemmän kuvaa. Se pyörätuoli poika oli tosi hellyttävä.
Tosiaan, se Nemo olisi voinut jäädä pois lopusta.
Ylellä on pätevää sakkia mutta silloin tällöin sieltä tulee todella käsittämöttömiä riman alituksia.