10 500

Suomessa keskeytetään noin 10 500 raskautta vuodessa. Tämä on lähemmäs 30 aborttia päivässä. Eniten abortteja tekevät nuoret, alle 24-vuotiaat.

- Tässä on yksi syy, miksi ehkäisystä pitää puhua aina vain ja uudestaan myös uusille sukupolville, gynekologi Tarja Olkinuora osoittaa käyrää, jonka mukaan nuorten tekemien aborttien määrät ovat olleet kasvussa.

Olkinuora kertoo amerikkalaisen tutkimuksesta, jonka mukaan puolet nuorista ei ollut keskustellut kumppaninsa kanssa lainkaan ehkäisystä ennen ensimmäistä yhdyntää.

- Suomalaisnuorista vain reilulla puolella oli tarjolla luotettava ehkäisy, kun sitä tarvittiin, Olkinuora huomauttaa.

Suuri osa nuorista tietää, että kondomeja saa kaikista kaupoista ja pillerireseptin lääkäristä. Valitettavan suuri aborttien määrä kuitenkin paljastaa, ettei tämä tieto riitä.

Olkinuora lähettää ehkäisypäivän terveiset:

- Nuoret: ehkäisystä saa puhua. Vanhemmat ja opettajat: siitä pitää puhua. Lääkärit: koska vaihtoehtoja on, siitä on ilo puhua.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun kaikki nuorten valistaminen on erilaisten kampanjoiden varassa, niin ne sukupolvet, joiden kohdalle ei satu mitään kampanjaa, jäävät aika heikoille. Ja tämä koskee kaikkea muutakin valistamista kuin sulupuoliasioita. Meille jaettiin postitse "AIDS-mainoksia", joiden välissä oli kondomi. Ja tiedettiin kyllä, että pahin mitä suojaamattomassa yhdynnässä voi tapahtua, on HIV-tartunta. Nykynuoret luulevat, että raskaus on "se pahin".

Äänestä

oli tuossa päivälehdessä juttu aaiheesta täälläkin ja outo asiakin siinä oli. Lääkäri nimittäin toteaa siinä, että kondomi on hyvä suoja satunnaisessa seksissä, mutta sen kanssa on vain ajan kysymys milloin tulee raskaaksi. Eli joko tilastollisesti kondomi on vikapää moneen raskauteen tai sitten sen käyttö on muuten mennyt tavalla tai toisella pieleen.

Samaisessa artikkelissa oli myös se että ei ole lainkaan tavatonta että kun elämä lähtee menemään vauhdilla ja luisuu ihmisen otteesta jollain tapaa niin sama ihminen on abortissa kolmekin kertaa vuodessa..

No, abortin syitä on niin monia että tulee pitkä ja toisen palstan juttu jos alkaa ruotimaan. Ehkäisyn retuperä sen sijaan kyllä ihmetyttää kovasti kun tietoa on periaatteessa jaossa jne. Olihan taannoin suomalaistenkin nuorten uskomuksista kyselyä ja esim usko ettei ekalla kerralla voi tulla raskaaksi elää edelleen jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abortin maa - suomi! kirjoitti:

Suomessa keskeytetään noin 10 500 raskautta vuodessa. Tämä on lähemmäs 30 aborttia päivässä. Eniten abortteja tekevät nuoret, alle 24-vuotiaat.

- Tässä on yksi syy, miksi ehkäisystä pitää puhua aina vain ja uudestaan myös uusille sukupolville, gynekologi Tarja Olkinuora osoittaa käyrää, jonka mukaan nuorten tekemien aborttien määrät ovat olleet kasvussa.

Olkinuora kertoo amerikkalaisen tutkimuksesta, jonka mukaan puolet nuorista ei ollut keskustellut kumppaninsa kanssa lainkaan ehkäisystä ennen ensimmäistä yhdyntää.

- Suomalaisnuorista vain reilulla puolella oli tarjolla luotettava ehkäisy, kun sitä tarvittiin, Olkinuora huomauttaa.

Suuri osa nuorista tietää, että kondomeja saa kaikista kaupoista ja pillerireseptin lääkäristä. Valitettavan suuri aborttien määrä kuitenkin paljastaa, ettei tämä tieto riitä.

Olkinuora lähettää ehkäisypäivän terveiset:

- Nuoret: ehkäisystä saa puhua. Vanhemmat ja opettajat: siitä pitää puhua. Lääkärit: koska vaihtoehtoja on, siitä on ilo puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu