Ostajat pinoon!

Kuka on jo ostanut? Fiiliksiä?

Itse ostin sitten tuon 2-cd version.
Maksoi vain sen rapiat 20 euroa. Halpaa.

Mahtavalta kuulostaa! Ensi alkuun olen ollut
kriittinen uutta materiaalia kohtaan, mutta
jo jokunen viikko sitten vakuutuin, että aivan mahtava kokonaisuushan tämä on!
Avausraita on parasta suomalaista populaarimusaa!
Eikä kovin heikkoja lenkkejä ole. Rrautainen
kokonaisuus! Laatuostos!

Anette on ilo korvalle siinä kuin toinen
metallisuuruus, eli The Gatheringin Anneke!
3600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

alempaa mitä mieltä olin levystä. Tosin tänään levy on vielä mahtavampi. Ja kunhan pääsen kuulokkeilla kuuntelemaan, veikkaan että taju lähtee.

Äänestä

Täällä Oulussa maksoi 2 cd-versio aamupäivällä 17 euroa. Ostin öevyn seuraksi pullon argentiinalaista punkkua.

Hitto minulla on kestoorgasmi päällä, kaikki Dark Passion Playn kappaleet kuulostavat sanoinkuvaamattoman hienoilta. Ei nämä laulut minulle uusia ole, kesällä kuuntelin jo netistä lähes kaikki, mutta nyt omista stereoista kuultuna kunnon soundeilla kuulostaa niiiiiiin paljon paremmalta. Jotkut laulut, joista en etukäteen pitänyt ihan täysillä, kuten For the heart I once had ja Whoever brings the night ovat nyt minusta ihmiskunnan sivilisaation korkeinta huipentumaa.

Ymmärrän että negatiivisiäkin kritiikkejä tulee, kun ihmisten pitää esittää jotain kuvitelmarooleja ikuisessa saagassa nimeltä pätemisen tarve. Siihen kun sotketaan vielä kateus ja ennakkoluulot niin saadaan aito nightwishin vihaaja.

Dark Passion Playn äänimaisema, melodisuus, monipuolisuus, kaiken kattava Wall of Sound by Holopainen & Co on fantastisen ihmeellinen sekoitus kaikille musiikinrakastajille. Amen.

Äänestä

Joku arvosteli tuota Anetten ääntä, että kuullostaa ihan Pussy Cat Girlsin laulamalta tuo by by beautiful. Minusta kuullosti Värttinältä tai Tik Takilta. Tosin moni kehui Amaranth-kappaletta. Moni oli sitä mieltä, että Anetten ääni on pop-laulajan ääni, eikä kuullosta metallimusiikilta. Moni oli myös todella pahoillaan tuosta "pilkkalaulusta" ja toivotti by,by Nightwishille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulutin tänään 20 euroa kirjoitti:

Kuka on jo ostanut? Fiiliksiä?

Itse ostin sitten tuon 2-cd version.
Maksoi vain sen rapiat 20 euroa. Halpaa.

Mahtavalta kuulostaa! Ensi alkuun olen ollut
kriittinen uutta materiaalia kohtaan, mutta
jo jokunen viikko sitten vakuutuin, että aivan mahtava kokonaisuushan tämä on!
Avausraita on parasta suomalaista populaarimusaa!
Eikä kovin heikkoja lenkkejä ole. Rrautainen
kokonaisuus! Laatuostos!

Anette on ilo korvalle siinä kuin toinen
metallisuuruus, eli The Gatheringin Anneke!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu