Piiitkä

stoori! kirjoitti:

Kerronpa teille pitkän tarinan.

Lähdin reissuun kahden vl:n kanssa. Nimeksi vaikka Liisa ja Tiina.
Saimme luvan yöpyä Liisan vl-siskon luona nuo reissun kaksi yötä.
Päätimme lähteä reissuun autolla. Sovimme, että yhdessä maksamme bensat.
Kun pääsimme perille emme saaneet mistään parkkipaikkaa. Tuon vl:siskon kodin lähellä ei ollut parkkipaikkaa, jossa auto voisi rauhassa seistä nuo kaksi päivää. Meillä ei sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin, että vuorotellen, neljän tunnin välein käymme siirtämässä parkkikiekkoa, jottemme saisi parkkisakkoa.
Seuraavana aamuna heräsin säikähtäen, koska olimme unohtaneet tuon parkkikiekon siirron iltasella. Juoksin nopeasti autolle. Onneksi ei tullut sakkoa ja siirsin vain kiekkoa. Sitten aamutoimien jälkeen siirsimme taas kiekkoa ja lähdimme liikenteeseen jalan ja julkisilla liikennevälineillä. Seuraavaksi oli Liisan vuoro käydä siirtämässä kiekkoa. Hänen vuoronsa oli myös sen takia, koska hän oli kiekonsiirto aikoihin menossa takaisin vl-siskonsa kotiin, jossa yövyimme ja jossa auto oli parkissa ja aikoi sieltä vl-siskonsa kanssa suunnata matkansa paikkaan C. Mutta matkalla Liisan mieli muuttui. Ensin alkoi änkyröiminen. Liisa valitti kun halusi nopeasti paikasta A paikkaan B. No, se oli meille ok ja pistimme vauhtia räpylöihin. Liisa alkoikin sitten siinä kesken nopean kävelyn kirjoittamaan tekstaria. Ja kohta hän meinasi, että kävellemme liian lujaa ja että hänellä on huonot kengät, ei pääse niin kovaa vauhtia. No, hidastimme vauhtia. Sanoimme sitten, että ensin sanoit että on kiire ja sitten sanot että älkää menkö niin lujaa ja hidastaa itse matkaa kirjoittelemalla viestiä. Liisalta tulikin sitten äkäistä vastausta, ettei viestien kirjoittelu vaikuta vauhtiin kävellessä ja että hänellä on huonot kengät.
Ok, ok. Otetaan rauhassa. Mennään hitaampaa, jos et siihen pysty ja et haluakaan mennä nopeasti paikasta A paikkaan B. Käy meille erinomaisen hyvin. Emmekä halunneet riitaa, varsinkaan jostain noin pienestä asiasta. (=

Kun kello läheni sitä, että Liisan piti lähteä siirtämään parkkikiekkoa, hän meinasi, ettei suostukaan, vaan haluaa jonkun hänen mukaansa. Hän ei halua mennä yksin. Meillä muilla oli suunnitelmissa jatkaa päivää tuolla paikassa B. Eli meidän olisi ollut ihan turha lähteä Liisan mukaan matkustamaan hänen vl-siskonsa kotiin, jossa yövyimme. Ja Liisa itse kuitenkin oli sinne menossa, joka tapauksessa. Kukaan ei sitten ollut lähdössä ja hän uhkasi, ettei siirräkään tuota parkkikiekkoa ja meinasi ettei se tehtävä hänelle kuulu, koska auto ei ole hänen.
Kohta Liisa sai Tiinan suostuteltua mukaansa. Sanoi Tiinalle, että no, minä tulen takaisin sitten tänne paikkaan B kun olemme käyneet vähän aikaa tuolla hänen siskonsa kotona ja että ottavat hänen siskonsa mukaan. Tiina ja Liisa sitten lähtivät, mikä oli nyt sitten ihan ok juttu.
Minun pyöriessäni paikassa B Tiina tulikin pian takaisin. Ihmettelin, että etkö lähtenytkään Liisan mukaan. Tiina oli kävellyt Liisan kanssa kauemmas pysäkille. Pysäkillä Liisa oli alkanut epäröimään tulisiko sittenkään takaisin paikkaan B siskonsa luona käynnin jälkeen. Tiina tietysti pyysi häntä päättämään asian, ettei hän turhaan pitkää matkaa matkustaisi. Liisa epäröi ja epäröi ja kohta linja-auto oli tulossa. Tiinalla ei olut vaihtoehtona muu kuin tiukasti sanoa Liisalle, että aiotko tulla takaisin vaiko et. Liisa sai sitten päätettyä, ettei tule. No, Tiinahan ei sitten tietenkään lähtenyt häneen mukaansa, vaan palasi paikkaan B. Liisa oli linja-autoon hypätessä ollut hyvin loukkaantuneen näköinen.
Jatkoimme sitten päivää paikassa B miettimättä asiaa sen enempää.

Myöhemmin meillä tulikin sitten mieleen, että mitenköhän pääsemme tuonne Liisan siskon kotiin, kun meillä ei ollut avainta. Avain oli Liisalla matkassa. Soitimme sitten Liisalle ja kysyimme miten toimimme tai monenko aikaa he palaavat takaisin siskonsa kotiin. Liisahan ei alkanut mihinkään yhteistyöhön tuon puhelun aikana. Hän vastaili epämääräisesti kysymyksiin, eikä alkanut millään lailla yrittämään edes, että saisimme edes jonkin ajan tai johonkin suuntaan tietoa tuosta ajasta, jolloin tuonne siskon kotiin pääsisi sisään. Autokin oli vaarassa joutua sakoille, mutta vaihtoehtoa ei ollut ja päätimme ottaa sitten riskin, että sakko voi tulla. (Me emme päässeet hakemaan auton avainta kulkuvälineiden aikataulun vuoksi eikä Liisa siihen suostunut, että olisi uudelleen huolehtinut auton parkkikiekosta. Olisihan se ollut aika kohtuutontakin…) Puhelu loppui sitten siihen tulokseen, ettei ole mitään tietoa milloin pääsemme takasin siskon kotiin. Jouduimme siis odottamaan. Olimme vähän ihmeissään, mitä tuo touhu on. Ja ottiko hän nokkiinsa nuo asiat mitä aamulla tapahtui. Päätimme, ettemme ala riitelemään. Annamme asian olla ja nousemme ns. sen yläpuolelle. Ja meillähän oli todella hauskaa tuolloin, itse asiassa kokoreissun parasta aikaa.
Illalla sitten palasimme Liisan siskon kodille. Siellä ei ollut vielä ketään ja istuskelimme tunnin siinä pihassa odottelemassa. Juttelimme myös tuosta tilanteesta ja päätimme edelleen, että annamme Liisan juttujen olla nyt vain omassa arvossaan.

Kun Liisa ja hänen vl-siskonsa palasivat, hänen siskonsa kyseli huolestuneena, että ollaanko kauankin jouduttu odottelemaan. Uskon että hän tiesi Liisan puuhista. He ovat siskokset, jotka puhuvat kaikki asiansa toisille. No olimme itsenkin, joo ei tässä mitään, mennään vaan sisälle nyt. Auto oli tietenkin ollut nyt vaarassa saada sakkoja muutaman tunnin ajan. Olimmehan huonosti myös organisoineet sen, että miten seuraava saa auton avaimen, jotta pääsee kiekkoa siirtämään.

Illalla Liisa alkoi toisesta huoneesta huutelemaan, että moneltako seur. aamuna lähtisimme liikkeelle. Meillä ei ollut kiirettä, emmekä halunneet lähteä kovin aikaisin. Liisalla oli taas suunnitelmissa lähteä aikaisin. Sitten hän alkoi huutelemaan tuolta huoneesta, että miksi me ei haluta olla hänen kanssaan ja syyttämään meitä päivän tapahtumista, että ne olisivat olleet meiltä jotenkin suunniteltuja kun emme menneet hänen suunnitelmien mukaan. Me muut kuulemma halusimme kokoajan olla yhdessä mutta ei hänen kanssaan, koska meille ei ollut vielä tuon reissun aikana yhtään sattunut sellaista tilannetta, jossa olisimme halunneet mennä hänen aikataulunsa ym. mukaan. Selitimme hänelle, ettei meillä ollut mitään tuollaista aikomusta, vaan että asiat sattuivat nyt menemään niin. Liisalle ei tuo selitys kelvannut. Sanoimme myös, että olemme tottuneet, että menemme sinne mihin itse huvittaa, emme vaadi keneltäkään, että jonkun olisi tultava meidän mukaan. Liisahan ei myöskään tuota ymmärtänyt. Olimme niin solmussa, että miten tästä selviää, jotta ilmapiiri pysyisi rauhallisena, eikä kellään jäisi paha maku suuhun.
Kohta Liisa huuteli toisesta huoneesta, että no eikö teitä harmittanut kun ette päässeet tänne siskonsa kotiin kuin vasta nyt. Tuollahan hän todisti sen, että teki sen jutun tahallaan. Olimme aivan pihalla hänen mielenjuoksustaan. Hän oli kai mielikuvituksessaan päätellyt, että meillä on jotain häntä vastaan. Menimme hänen luokseen ja selitimme, ettei tässä ole mitään hätää, eikä meillä ole ollut tarkoituksena häntä mitenkään laittaa ulkopuolelle. Ja sanoimme, että selvitetään tämä asia nyt sitten tässä tilanteessa heti, ettei sitä tarvitse kenenkään enää sitten miettiä.
Liisa ei sitten halunnut kuitenkaan alkaa selvittämään. Koitimme selittää hänelle, että olisi järkevämpi selvittää, ettei kenenkään tarvitsisi olla tympeänä tuolla reissussa. Liisa ei alkanut selvittämään, mumisi vain jotain. Luulen, että hän säikähti jotenkin sitä, että menimme hänen luokseen selvittämään asian kasvokkain, emmekä jatkaneet huoneesta toiseen huutelulla.
Menimme sitten pois tuosta huoneesta kun tilannetta ei saatu selvitettyä. Kohta Liisa huutaa tuolta huoneesta siskolleen, että lähtee hänen kanssaan käymään ulkona. Ja tuo huuto kuulosti itkuiselta.

Seuraavana päivänä oli sitten illalla lähtöpäivä edessä. Liisa oli siskoineen häipynyt jo aamusta. Me pakkasimme auton ja lähdimme vielä joukkoliikenteen avulla paikkaan B. Liisasta ei kuulunut tuon päivän aikana mitään ja päätimme antaa hänen olla. Emmekä itsekään enää jaksaneet hänen seuraansa. Kaikki tiesimme aikataulun monelta lähtisimme takaisin reissusta. Tuntui niin helpottavalta lähteä, ettei tarvinnut enää reissun jälkeen tapella jonkun kanssa aivan käsittämättömistä asioista. Palasimme sitten takaisin autolle lähtöajaksi ja soitimme Liisalle että onhan hän valmiina lähtöön. Hänhän ei sitten ollutkaan kun ei halunnutkaan vielä lähteä vaan vasta seuraavana aamuna. Liisa myös vaati että jos lähdemme nyt meidän tulee maksaa hänen paluumatkabensarahansa takaisin. Silloin kiehahti, että nyt riittää. Sanoimme hänelle suoraan miten asia on, että bensarahoja ei saa takaisin. Olimmehan yhdessä sopineet koko reissuun lähdön alussa, että menemme autolla, koska se olisi kaikille halvin vaihtoehto.
Liisahan suuttui siitä, tuli auton luo luokseni, että osaanko sopia asioita. Sanoin rauhassa että osaanhan minä. Sitten hän alkoi noita reissussa tapahtuneilla jutuilla syyttämään meitä ja haukkui minut kaiken luulevaksi ja tietäväksi jne. Vetosi useassa asiassa raamattuun, joihin koetin muistuttaa, etten minä ollut samoin uskova kuin hän vanhoillislestadiolaisena. Hän vetosi myös käskyyn: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, kun en mennyt hänen mielen mukaansa reissussa ja tuossa keskustelussa. Siihen en voinut sanoa kuin, että samoin vain sinulle: rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tuohon hän vain tuhahti ja kohahti pystyyn. Hänen kanssaan keskustellessa siinä tulin vain siihen tulokseen, että olemme niin erilaisia ettemme pääse tässä asiassa yhteisymmärrykseen. Sanoin hänelle niin, mutta hänelle ei kelvannut. Hän kai oli vl:nä tottunut siihen, ettei erimieltä voi olla. Eikä minua alkanut loppujen lopuksi kuin vain naurattamaan, miten sekava tuo ihminen voi olla.
Päätimme sitten vain lähteä. Liisa sanoi käyvänsä vielä sisällä. Kun hän tuli sieltä hänen siskonsa tuli myös. Me olimme jo autossa tienpäällä, auto käynnissä. Hänen siskonsa tuli sieltä kovaa huutaen ja meitä osoittaen, että tehän tulette sopimaan tämän asian. Katsoimme toisia ja eihän tuollaista tilannetta voinut uskoa todeksi, että aikuisiakin noin vain tulee joku komentelemaan. Oli naurussa pitämistä. Sanoimme sitten tuolle siskolle, että tämä asia ei kuulu mitenkään teille, että voitte olla aivan rauhassa. Liisan siskohan hyppäsi autotielle automme eteen ja huusi, että tehän ette lähde mihinkään!
Automme oli tuossa tiellä mäen päällä eli meillä oli alamäki edessä. Liisan sisko törröttää auton edessä kädet puuskassa. Liutimme autoa vain eteenpäin hitaasti. Liisan sisko kävelee taaksepäin ja pysyy edessä. Sitten huudatimme autoa kunnolla niin kyllähän se hyppäsi edestä pois vauhdilla ja painoimme sitten kaasua. Pysähdyimme kohta, jos Liisa vielä tulisikin kyytiin. Liisan sisko juoksi liikenneympyrään, jota kautta me vain pääsisimme pois. Hän kai meinasi tukkia tiemme. Liisa tuli auton luo edelleen vaatimaan rahoja. Kohta hänen siskonsa juoksi myös takaisin. Laitoimme ovet lukkoon. Hänen siskonsa huusi tuohtuneena auton vieressä, että soitan poliisille. Sanoimme, että soitahan vain ja lähdimme. Sitten huomasimme, että Liisan laukku oli nyt autossamme ja veimme sen takaisin. Jätimme sen kauas näköetäisyyden päästä heistä kun eihän heidän luokseen kannattanut enää mennä. Sitten saimme aloittaa kotimatkan, rauhassa!

Jälkeenpäin sain kuulla Tiinalta, että Liisan sisko oli tosissaan yrittänyt soittaa poliisille, mutta olikin soittanut vahingossa hätänumeroon. Siellä he olivat sanoneet, että tee rikosilmoitus. Tiina oli sitten kysynyt, että mistä olisit tehnyt rikosilmoituksen, eikä hän ollut vastannut siihen mitään.
Me voisimme tehdä rikosilmoituksen (jos mennään niin pitkälle) siitä, että hän koitti estää meitä vapaita kansalaisia liikkumasta eteenpäin autotiellä juoksemalla auton eteen.

Tuon jälkeen olen päättänyt pysyä kaukana vl:stä. Tiinaan pidän yhteyttä, mutta muut sellaiset tuttavat saavat jo riittää minulle. Tiedä nyt minkälaisen hullun porukan kanssa sitä voi joutua tekemisiin. Onneksi tuo on ohi, enkä toivottavasti koskaan joudu tuollaiseen tilanteeseen uudelleen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä