Outo-otus härkämies...

Ei ymmersta

Tapailin erästä härkämiestä lähes puoli vuotta. Olin (ja olen vieläkin)tosi rakastunut häneen.
Tavallaan hänkin vaikutti olevan tosi kiinnostunut minusta ja luulin että hänelläkin olisi ollut syvempiä tunteita minua kohtaan.

Hän kuitenkin metsästeli samaan aikaan useilla netin treffipalstoilla, mistä minä tietysti vedin herneet nenään kerta toisensa jälkeen, enkä tietenkään halunnut siinä tilanteessa mennä sänkyyn peuhaamaan, vaikka mieli teki.

Kun tapasimme ja olimme lähekkäin, minulla oli tosi hyvä olla ja ymmärsin, että hänellä myös. Aamulla sitten aina tapaamisemme jälkeen häneltä tuli viesti,jossa ilmoitti, että haluaa olla yksin ja että häntä ahdistaa meidän juttumme. Olin kerta toisensa jälkeen aivan romuna.

Loppujen lopuksi vain loukkasimme toisiamme jatkuvasti tieten tahtoen mustasukkaisuutta lietsoen. Hän sanoi, ettei halua kuulla minusta enää ikinä (oli tosin aikaisemminkin sanonut, kuten minäkin hänelle).Harkitusti vein itseltäni sydän verta vuotaen viimeisenkin toivon antamalla hänen erheellisesti ymmärtää, että olin ollut sängyssä toisen miehen kanssa.

En kadu, vaikka sattuu niin pirusti. En "suhdetta", enkä sitä, että vein itseltäni viimeisenkin toivon "suhteen" onnistumisesta. Aina ei riitä, että rakastaa.

4

2144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haaveileva

      Niin,härkämies...saa mitä haluaa mutta ei välttämättä ymmärrä kuinka asian kanssa tulisi edetä.Itse haikailen kohta vuosi sitten päättyneen suhteen perään,se oli tulista ja niin pullollaan rakkautta että olisi pitänyt ymmärtää ettei se kupla ikuisesti kestä sitä tunteiden määrää.. se alkoi hänen suunnaltaan vetäytymisenä ja puheina syvimmistä tunteista joihin minä en yht`äkkiä enää kuulunutkaan,kaikki oli tapahtunut hänelle liian nopeasti ja lyhyessä ajassa.. kertaakaan en hänen nähtensä itkenyt enkä perään ruikuttanut vaikka tuntui että sisuskalut on revitty ulos..pakko oli säilyttää edes hitunen ylpeyttä,jos halusin selvitä eteenpäin.. kaipaan häntä edelleen,tavallaan rakastankin mutta ehkä vain niitä kauniita muistoja...

      • niin tuttua..

        Näin tuntui minustakin pitkän aikaa erästä härkä-miestä kohtaan. Todella raastava tunne, kun puolet sydämestä rakastaa ja puolet vihaa. Eikä edes ota selvää kummalle tunteelle pitäisi valta antaa.
        Onneksi aika teki tehtävänsä ja päätti puolestani, kohtasin ihmisen jota rakastan koko sydämestäni. Ei, ei ole enää tilaa puolikkaille..
        Auttaa en voi, en sanoa mitään mistä löytyisi oikotie pois tuosta tilanteesta mutta toivon onnea Teille että löytäisitte jotain itsenne arvoista.

      • Nimetön
        niin tuttua.. kirjoitti:

        Minun suhteeni Härkämieheen kesti 10 kk;tta.Meillä oli ensin etäsuhde,joka toimi hyvin.Tavattiin ehkä kerta kuussa,mutta kun muutin samaan kaupunkiin,alkoi suhde hiipua.Hän yhtäkkiä ilmoitti,että haluaa rauhassa miettiä,sovimmeko yhteen.Tätä en ymmärrä ollenkaan.Sexi pelasi todella hyvin,ainakaan sen puute ei saanut mieltä muuttumaan.Kysyin moneen kertaan mikä mättää,mutta hän ei suoraan suostunut kertomaan.Pyysin häntä olemaan rehellinen,mutta siihen hän ei pystynyt.Nyt olen itkenyt itseni uuvuksiin.Pyysin häntä ilmoittamaan,jos mieli muuttuu.Mietin,kannattaako odottaa turhaan.Mielestäni mies on raukkamainen,jos ei pysty suoraa sanomaan,et suhde on loppu.Kaipaan häntä niin .....

      • Näkyjen pitelijä
        Nimetön kirjoitti:

        Horoskooppimerkillä ei taida olla paljon väliä, jos mies on idootti... Turhahan tuollaisten jahkaajien ja pelimiesten perään on vinkua maailmassa, joka on miehiä täynnä. Hieman itsekunnioitusta, rakkaat siskot!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe