Tuo tauti on riivannut minua jo vuosikaudet.
En hallitse juomistani eli ryyppäämistäni yksin. Ihan yksin olen hoitanut kaiken tässä maailmassa ja muiden silmissä pärjännyt mainiosti. On hyvä työ, asunto, ok ulkonäkö, harrastuksiakin hoidan vaikka pakolla ollakseni yhteiskuntakelpoinen. Nainenhan minä siis olen ja pakko myöntää, että alkoholisti.
Tämä nöyryys ongelman edessä on vain niin pirun vaikeaa myöntää. Monet ystävänikin käyttävät viinaa aika reippaasti, joten sieltä on turha (?) hakea apua. Kuten itsekin, ajattelin, että se on sitä normaalia alkoholinkulutusta, mutta kun minä nappailen ihan yksinkin kotonani, omassa kauniisti sisustetussa pikku pesässäni.
Haluan irti tästä huumaavasta aineesta! Painostaa hirvittävästi ja ahdistaa niin, että hypin kohta seinille. Ymmärrän, että monta vuotta kehitellystä riippuvuudesta ei ihan hokkus-pokkus pääse irti ja työtä pitää tehdä.
Olen jo myöntänyt ongelmani ja hakenut apua ja nyt olen siis terapiaan ja muuhun menossa, mutta se nöyryys... Kertokaa miten sen löytää niin, että voin parantua?
En uskokaan, että pystyn tai haluan enää ns. kohtuukäyttöön, vaan tavoitteenani on raittius, joka kestää kaiken. Nyt vaan on niin paha olla, jotten tiedä miten tästä eteenpäin. Onko normaalia käydä tämmöinen taistelu?
Olen ollut kuukausiakin kuivana ja ne ovat olleet elämäni parhaita hetkiä aikuisena. Ihan yksin en taida pystyä siihen lopulliseen selvyyteen. Onko ihan hoitolaitos ainoa ratkaisu, mutta tiedän että moni on käynyt senkin ja silti juo.
Totean tässä vaan ja kyselenkin heikkona hetkenäni.
En hallitse juomistani eli ryyppäämistäni yksin. Ihan yksin olen hoitanut kaiken tässä maailmassa ja muiden silmissä pärjännyt mainiosti. On hyvä työ, asunto, ok ulkonäkö, harrastuksiakin hoidan vaikka pakolla ollakseni yhteiskuntakelpoinen. Nainenhan minä siis olen ja pakko myöntää, että alkoholisti.
Tämä nöyryys ongelman edessä on vain niin pirun vaikeaa myöntää. Monet ystävänikin käyttävät viinaa aika reippaasti, joten sieltä on turha (?) hakea apua. Kuten itsekin, ajattelin, että se on sitä normaalia alkoholinkulutusta, mutta kun minä nappailen ihan yksinkin kotonani, omassa kauniisti sisustetussa pikku pesässäni.
Haluan irti tästä huumaavasta aineesta! Painostaa hirvittävästi ja ahdistaa niin, että hypin kohta seinille. Ymmärrän, että monta vuotta kehitellystä riippuvuudesta ei ihan hokkus-pokkus pääse irti ja työtä pitää tehdä.
Olen jo myöntänyt ongelmani ja hakenut apua ja nyt olen siis terapiaan ja muuhun menossa, mutta se nöyryys... Kertokaa miten sen löytää niin, että voin parantua?
En uskokaan, että pystyn tai haluan enää ns. kohtuukäyttöön, vaan tavoitteenani on raittius, joka kestää kaiken. Nyt vaan on niin paha olla, jotten tiedä miten tästä eteenpäin. Onko normaalia käydä tämmöinen taistelu?
Olen ollut kuukausiakin kuivana ja ne ovat olleet elämäni parhaita hetkiä aikuisena. Ihan yksin en taida pystyä siihen lopulliseen selvyyteen. Onko ihan hoitolaitos ainoa ratkaisu, mutta tiedän että moni on käynyt senkin ja silti juo.
Totean tässä vaan ja kyselenkin heikkona hetkenäni.
Vastaukset 14
Vanhimmat
voin kertoa, että samanlaisesta tilanteesta ja epätoivosta pääsin parempaan elämään liittymällä AA:han. Se on siitä hyvä systeemi, että minun ei tarvinnut mennä minnekään laitokseen vaan jatkoin päivittäistä työtäni ja kotielämääni.
Se, että myönnät olevasi alkoholisti, on toipumisellesi luja pohja. Uskon sinun selviytyvän, koska niin monet muutkin ovat.
asiasta on paljon pulinaa tälläkin palstalla.
tässä pari linkkiä, joista ehkä jotain hyötyä ?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000029130436
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000029202839
>>En hallitse juomistani eli ryyppäämistäni yksin>>
Jos näin on, niin sinun pitää reenata porukassa.
Tuollaisia odotinkin, mutta ei oikein tehonnut, sillä sitäkin on kokeiltu. Sori, mutta nyt on tosi kyseessä, eikä mikään leikin aika.
Vee-e ja ex-Jasu. Olen teidän molempien viestejä täällä lukenut jonkin verran ja te sAAmarin kanssa taidatte olla oikeasti jyvällä siitä mistä on oikeasti kyse. Nyt taitaa vaan mullekin tulla se aika, jolloin on ihanpakko ottaa se lusikka käteen, eikä viskaista sitä nurkkaan heti kun tulee paha olla. Vaikeeta tämä on, mutta tavoitteena ei olekaan muuta kuin Täysi Raittius. Palasiksihan tämä pistää ihmisen.
saamari, ex-jasu, calmato.. ja monia muitakin.
heille minä nostan hattua asiallisesta neuvonnasta ja ihmisistä välittämisestä.
pyrin heidän perässään neuvomaan, jos osaan.
eihän se aina onnistu, eri aaltopituus, eri utopistiset/ ei realistiset toiveet, muut psyykkiset ongelmat...väärä päivä/ asenne myös neuvojalla..
ajatuksena, että eihän jokaisen (juopon ) tarvitse ihan kaikkea omalla perseellään kokea.
oppia siis saa ottaa myös muitten jo tekemistä virheistä ja tietenkin myös onnistumisista.
kyllä sinä onnistut ja tukea siihen saat, jos vaan otat vastaan. nöyrtymisen alkoholin eli tosiasian edessä se kyllä vaatii ilman jossittelua.
se on sulla jo hyvässä mallissa :)
luulisi olevan suurinpiirtein maailman helpoin asia saavuttaa, jos itse haluaa sitä. Minä en edes halua raitistua, sen takia mulla ei raittiita päiviä paljon olekaan. Olen raittiina lähinnä ''olosuhteiden pakosta''.
"Minä en edes halua raitistua, sen takia mulla ei raittiita päiviä paljon olekaan. Olen raittiina lähinnä ''olosuhteiden pakosta''."
Näin se alkoholismi kohdallasi toimii, se käy mieleen, manipuloi sitä.
Ennen viimeistä juoma"putkeasi" halusit raittiutta. Arvostit raittiutta. Tämän voi jokainen lukea "tipattomien" vanhoista ketjuista.
Alkoholistin mieli on kuin tuuliviiri, kääntyilee ja kieppuu...
No jos haaveesi on kestävä raittius niin minun kohdallani toimi ja toimii se että olen nöyrästi tunnustanut voimattomuuteni alkoholiin nähden ja minä en omilla voimillani selätä kuningas alkoholia. Tuo lause maistui vähän AA:lta mutta näin se vain menee.
Etukäteen vastaus jota tullaan esittämään: Minä en hoe kokoajan olevani alkoholisti. Minun ei tarvitse hypätä AA-ryhmässä, vaan minä haluan käydä siellä pari kertaa viikossa. AA ei ole ainoa vaihtoehto raitistumiselle. Ja mikä tärkeintä. Olen elänyt elämisen arvoista elämää yli 10 vuotta ilman alkoholia ja ilman alkoholin himoa, jos joku ajattelee että "hihhuliheikki" niin siitä vain mutta eipähän tarvi kuseskella enään housuihin ja nukun omassa sängyssä joka yö, ennen nukuin sairaalassa tai putkassa, ojassa, pelolla, keskellä jalkapallokenttää ( onneksi ei ollut peli käynnissä ) jne. Ja nytkin menen omaan sänkyyn selvinpäin.
Olet oikalla tiellä kun ITSE haluat muutosta elämääsi. Loppuelämän päätöksiä en suosittele tekemään...tyyliin (ei kohtuukäyttöä / täydellinen raittius.)
Asiahan menee aluksi tunti kerrallaan.
Kysyppä rehellisesti itseltä, että mitä olet valmis tekemään että saat sen (jo kokemasi) raittiin elämän pysyväksi.
Juomisen suhteen ei pidä tehdä mitään päätöksiä heikossa tilassa eikä niin että joku ryhmä painostaisi sinua muuttaamaan elämäsi sellaiseksi kun he haluavat.
Juomisen tuoma heikko ja epätoivoinen olo väistyy kun olet väkisin juomatta sen kuukauden. Sen kuukauden jälkeen voit tehdä päätöksiä sen suhteen että miten haluat jatkaa raittiutta.
On helpompaa huomata pystyvänsä raittiuteen yksin koska silloin ei ole riippuvainen kuin itsestään. Erilaisten yhteisöjen tuoma moraalinen syyllistämienn ja vakuuttelu siitä että vain näin raitistut on tietyllä lailla itsenäisen elämän luovuttamista. Jotkut jää koukkuun ryhmiin ja ovat sen vankina lopun elämän peläten, että jos näihin ryhmiin ei pääse niin alkaa juominen.
Suosittelen, että katsot avoimin silmin sen avun mitä on tarjolla mutta ole itsenäinen.
Ihmisen pitää olla alkoholin suhteen vahva-heikko jotta voi sen selättää. Heikot pelkäävät lopun elämää että viina vie.
Pahinta on se, että alat porskuttaan pillereitten voimalla ja ryhmissä. Silloin yhden riippuvuuden tilalle tulee kaksi riippuvuutta ja olet todellisessa umpikujassa josta ei ole paluuta muuta kuin takaisin omaan pesään juomaan.
itse että ongelma on ja aika pahakin. Samoten myönsin sen muillekin. Mutta en minä ainakaan nöyrtynyt, päin vastoin sisuunnuin todella itseeni. Kävin itsetutkiskelun, miten haluan elää jatkossa. Haluanko sotkea elämäni, rahat, työn ja ihmissuhteet olemalla juovuksissa vai haluanko elää toisin. Koko ajatustapa muuttui ja otin niskalenkin itsestäni ja viinasta. Ei sitä tosiaan nöyrtymiseksi voi sanoa. En edes tehnyt sen kummempaa raittiuspäätöstä, päätin vaan muuttaa suhtautumisen alkoholiin. Nyt olen jo viikkoja ollut juomatta tippaakaan, kun ei kiinnosta. Jos joskus vielä huvittaa, saatan juodakin mutta en enää koskaan niin kuin ennen. Tämä on minun ajatustapa ja se toimii minulla. Jollakin toimii joku toinen malli, tärkeintä on että se sopii itselle.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1439935
Kohukirjailija Ritva Sarkola puhuu alkoholismistaan
26.9.2007 12:03, päivitetty 26.09. 12:44
Näinhän tuo menee ja mitään helppoutta en elämääni edes etsi. Lohduttavaa on se, että yhä enemmän julkisuuden henkilöt avautuvat tässä asiassa. Ei tunnu niin yksinäiseltä ja nimenomaan naisen alkoholismi on vieläkin enemmän tabu ja salailtava asia kuin miehen. Helppoahan se ei ole kenellekään. Nimenomaan tuo pelko ja avuttomuus tulevat esiin, kun huomaa, ettei elämä olekaan enää itsensä hallittavissa.
Paniikkihan siinä iskee, suorastaan kauhun tunne. On se niin kova paikka.
Ei tunnu niin yksinäiselle...? Miten suomessa alkoholisti voi tuntea olevansa yksinäinen. Täällähän on kohtalotovereita paljon.... paljon.
Absolutistin elämä se täällä taitaa olla yksinäisintä. ;-)
AA-ryhmissä niitä muita raitistuneita alkkiksia tapaa, ei tarvii kenenkään yksin olla absolutisti. Jos kehtaa ryypätä ja sekoilla kännissä, niin ei luulisi olevan mikään kynnys mennä ryhmään. Itsekin tulin juuri ryhmästä, vaikka olin jo tänään lähdössä yhden juoppokaverin luokse kaljottelemaan. Olin jo bussipysäkillä, mutta kohtalo puuttui peliin ja tieni veikin ryhmään.