Jos vilkaisee 50 -palstaa, niin huomaa, että keskustelu on siellä aihepiiriltään ihmis- ja henkilökohtaisempaa ja enemmän sisäänpäin kääntynyttä: keskustellaan (40 js sitä nuorempien tapaan) rakkaudesta, seksistä, yksinäisyydestä jne.
Täällä taas käsitellään enemmän ympäristön ilmiöitä, luontoa, säitä, tv-ohjelmia jne.
Olemmeko me kuusikympiset (jo) itsestämme vierautuneita vai eikö meillä (enää) ole henkilokohtaisen tason ongelmia, jos nyt terveyttä
ei oteta lukuun.
Täällä taas käsitellään enemmän ympäristön ilmiöitä, luontoa, säitä, tv-ohjelmia jne.
Olemmeko me kuusikympiset (jo) itsestämme vierautuneita vai eikö meillä (enää) ole henkilokohtaisen tason ongelmia, jos nyt terveyttä
ei oteta lukuun.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kokeileppas kirjoittaa jotain sellaista,niin kyllä joku näpäyttää jotain ilkeää,henkilö voi olla vain yksi joka näin tekee,ettei tule yleistettyä kaikkia.
on opettanut, ettei maailma pyöri minun itseni ympärillä. Ne henkilökohtaiset asiat minä ainakin kerron ystävilleni tai kirjoitan kirjeissä.
mitä näistä kun mulla on läheisyyden kaipuu,mulla on mies mut ei se halaa mua,kai me ollaan kasvettu erilleen ja sillee...pitkän liiton rasite varmaan.
elämä ois ihanaa kun sais halin joskus.
Tuon seikan vuoksi, otin kamppeeni ja muutin omaan huusholliin. Oli siinä rehellisyyden nimissä tosin muutakin.
Nyt saan halia pientä koiraani ja se riittää minulle.
En tiedä toimiiko seuraava juttu, mutta saattaa toimiakin, et ainakaan menettäisi mitään. Mitäs jos halaisit itse ja kertoisit, että tarvitset halausta? Saattaisiko sillä tavoin löytyä uusi yhteys välillenne. Josko miehesi onkin ihan samassa halauspulassa kuin sinäkin, muttei miehenä voi semmoista tunnustaa. Hän saattaisi pehmetä ihan silmissä? :)
Jos minulla olisi vastaava tilanne, kokeilisin sitä. Minulla on kissa, jota ei näköjään ikinä voi helliä liikaa ja jonka nöyränä palvelijana saan halipulat hyvin hoidetuksi. :)
elämä on ihanaa, kun aviopuolison kanssa voi halailla paljon. Meillä on pitkä liitto ja hellyyttä riittää nyt vanhempana ehkä vielä enemmän kuin nuorina. Olemme mieheni kanssa nyt toisiimme rakastuneempia kuin liittoon mennessämme. Yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet sekä vanhusten hoito ovat meidät lujittaneet.
Sinulla on puolisoa valitessa ollut onnea, kun sovitte niin toisillenne. Kuulosti harvinaisen kauniilta ja todelta. Olen iloinen puolestasi. :))
Olen kirjoitellut ja lukenut 60 palstaa jo pitkään, vaikka vielä on kuuteenkymppiin matkaa eikä kaikki aiheet kiinnosta tai ole ajankohtaisia. Mutta sävy on ihan toinen ja miellyttävämpi kuin 50 palstalla.
50 palstalla on iso osa kirjoitatjista aikuispissiksiä, jotka viimeisillä voimillaan pitelee kiinni kuvitellusta nuoruudestaan.
En silti tunne itseäni syrjäytyneeksi.
Teen kaikkea mitä viiskymppisenäkin.
En roiku missään enkä kuvittele mitään, mutta en silti suostu vielä mummoutumaan.
Löysin uuden rakkaudenkin äskettäin.
Avioliittoni oli painajaismainen miehen alkoholinkäytön takia.
Onneksi olen sanut elää näinkin kauan terveenä ja elämässä kiinni.
yhä useammin lueskellut, jopa erehtynyt kirjoittamaankin tännne.
En tunne, varsinkaan enää, ollenkaan olevani kotonani tuolla 5-kymppisissä. En tiedä, onko juuri tuo sinun diagnoosisi siihen syynä.
Täällä tuntuu ajatusten virta paljon miellyttävämmältä, kaikesta huolimatta.
Kiitos ,kun olet samaa mieltä kuin minä.Olen reilusti60 ja kun kurkkailen tuonne 50 puolelle
niin tunnen tulevani toisinaan "kakara"-linjalle.
On tosin hyviäkin kirjoituksia,mutta joku aina lapsellisesti tuntuu" mollaavan "koko jutun.
Mielestäni jo yli viisikymppisen pitäisi osata suhtautua asioihin fiksusti.
Huumori on asia erikseen.
Luulen, että keskustelijoissa täällä on enemmän maaseudulla asuvia tai niitä, jotka ovat sisäistäneet maaseudun arvomaailman jostakin 1950-luvulta ja noudattavat sitä edelleen. Jos nyt jotenkin selventäisi, mitä tarkoitan, tarkoitan kepulaisuutta eli koti, kirkko ja kaivinkone. Yksinhuoltajuus näyttää olevan kovin tuntematonta, samoin rahavaikeudet ja ongelmat aikuisten lapsien kanssa.
Ystäväni ja tuttavani ovat kaupungissa kasvaneita. Eron jutuissa täällä ja heidän kanssaan huomaa, olemme kuin eri maailmoista. Suvaitsevaisuus ei ole suomalaisten vahvin puoli.
Onko väli 60-70-vuotta todella henkisen kuolemisen aikaa, jonkinlaista linnoittautumista asemiin: minulla on tietyt mielipiteet ja kukaan ei niitä saa horjuttaa. Jos arvot ovat maaseudulta, korostuvatko vanhetessa vanhempien arvomaailma enemmän kuin omat kokemukset? Voi olla. En millään jaksa uskoa, että juuri nyt pitäisi nyykähtää.
Aivan varmasti henkilökohtaisia ongelmia on, mutta kovin varovaista on myös porukka. Ehkä on aina oltu vaiti kaikesta henk.kohtaisesta, joten sama jatkuu ja kuollaankin yhtä hissukseen omista asioista. Jos ei koskan ole oppinut ottamaan riskejä - mitä avautuminen eli omista kokemuksistaan kertominen on - ehkä koetaan kertomiset turhina ja/tai jonkinlaisena likapyykin pesemisenä julkisesti...
Eräs suut sulkeva seikka saattaa tietysti olla pintaherkkyys. Kun kertoo vaikeista tai aroista asioista, harvempi haluaa saada kylmää vettä niskaan haukkujen tai rajun sarkasmin muodossa. Tämä on yhteisö, mutta kasvoton yhteisö. Pidän tämän palstan otosta aika erikoisena joukkona enkä keskivertona, armeliaampia ja avoimempia ihmiset ovat tuolla kentällä.
Tabuja näyttävät olevan vaikkapa itsensä sietäminen, sillä yllätys, yllätys, mikään ikä ei ole sellainen,että kypsänä ja täydellisenä voisi asettautua laakereille elelemään. Tabu näyttää olevan myös suomalaisten vanhuutta väheksyvä suhtautuminen, joka näkyy kautta linjan. Ehkä me itsekin väheksymme vanhuutta, emme hyväksy sitä itsessämme?
Vanhempien ikäluokkien seksuaalisuus näyttää esiintyvän joko yltiöromanttisena "sen oikean" metsästyksenä hinnalla millä hyvänsä tai karkeana ja ulkonaisena suorittamisena. Harvempi on kuitenkaan valinnut kumppaniksi halpissarjojen hurmaajaa tai hurmaajatarta tai kysellyt kumppanilta ensimmäiseksi, montako varvia vedetään vähintään.
Kun kirjoittaa tarpeeksi pitkän jorinan, on varmaa,että sitä ei lueta. Minulla on ystävilläni on jos jonkinlaisia ongelmia, arkipäivän jutuista henkisempiin tarinoihin ja vastapainoksi iloja. Niin näyttää olevan muullakin lähipiirillä. Mutta miksi kirjoittaa niistä palstayleisölle, joka ei sen kaltaisia juttuja joko halua ymmärtää tai ei välitä. Odotan hartasti,että oma ikäluokkani on suurin joukoin eläkkeellä, ehkä me ymmärrämme toisiamme paremmin.
ottaisit keskulteltavaksi niitä aiheita. Puhut suvaitsemattomuudesta, mutta itse leimaat palstan kirjoittajat keskiluokkaisiksi! Itse olen kuin kotonani esim. Suomen metsissä ja Lontoon vilinässä. Asun maaseudulla, mutta tällä viikolla olen käynyt kaksi kertaa Helsingissä ja Turussa. Olen kiinnostunut kaikenlaisista ihmisistä. Seksiasioita en välitä täällä tuuletella enkä myöskään soimata toisia. Jos aloitat keskustelun pubeista ja terasseista, en osallistu, mutta en myöskään vähättele osallistujien mielipiteitä. Olen elänyt keskivertosuomalaisen elämää, pääosin onnellisena.Maaseutu ehkä on antanut tukevan pohjan, mikä vika siinä on? Leskenä tuen aikuistuvia lapsiani. Siis näytä mallia, mistä pitäisi keskustella ja millä tavoin.
keskustelu voi olla varovaista, mutta muutamilla on hyvinkin syvällistä ja avointa. Luulisin, että tänne kirjoittavat elämään paljon nähneet ihmiset, voipi olla, että enemmän maaseudulta tulleet. Itse olen kolmannen polven helsinkiläinen.
useampaankin kertaan ja sain käsityksen, että tuskin itsekkään olet kovin suvaitsevainen.
Onko kepulaisuus sinun mielestäsi siis nämä kolme koti, kirkko ja kaivinkone? Mikä tarkoitus tällä viimeksi mainitulla on, onko se maalaisuuden huipentuma?
Eikö muille ole nämä kaksi ensimmäistä tärkeitä?
Ja kyllä kaupungissa kaivuriakin tarvitaan.
Sitten toinen väittämäsi. Luuletko, että vain kaupunkilaisten ongelma on yksinhuoltajuus, rahavaikeudet ja ongelmat lasten kanssa?
Valitettavasti on todettava niitä ongelmia löytyvän maaseudultakin.
En oikein ymmärtänyt mitä koko kirjoituksesi tarkoittaa, sen kuitenkin ymmärsin, että ollaan joku omituinen joukko.
Ja sen tiedän, että kaupunkilaisiakin meidän joukossa on ja olen minäkin joskus käynyt kehä kolmosen sisäpuolella ja onneksi osannut poiskin tulla!
Kirjoittajat täällä vaihtuvat, tulee muita harrastuksia, niitä mainitsemiasi haukkuja ja hyökkäyksiä, mitä kullekin. Toiset vain kyllästyvät ja uusia tulee.
Nyt täällä minustakin valtaosa keskustelijoista on maaseudun hyvin toimeentulevaa väkeä, siitä olen kanssasi samaa mieltä, heiltä ei paljon ymmärrystä liikene toisten huolille, koska ne ovat heille itselleen tuntemattomia. Niitä on turhaa täällä tuoda esiin.
Keskustelunaiheet riippuvat juuri siitä minkälaista väkeä täällä pyörii ja minkälaisella ajatusmaailmalla. Nyt se on tätä.
Tuolla 70 puolella käydään välillä hyvinkin syvällisiä ja pitkiä keskusteluja. Tosin siellä otetaan yhteenkin välillä oikein railakkaasti. Käypä siellä välillä kurkkaamassa.
Pikkasen pistän omiani väliin. S:i pitää huolen että mitään kunnon keskustelua tällä palstalla ei käydä. Kaikki asialliset viestit ja kannanotot häviää saman tien. Monelle on jo näytetty ”putkan ovea”. Täällä saa kirjoittaa vain hyvää päivää mitä kuuluu kukkuluuruu.
En ole ajatellut, mistä täällä kukin on ja eihän se asuinpaikka ole kiveenhakattu. itse ainakin olen muuttanut kymmeniä kertoja elämäni varrella.
Mitä nimenomaan maaseutuun, kotiin, perheeseen, kirkkoon ja sensemmoiseen tulee, niin niitä juoksen kauas.
Tästä "rajoitteisuudestani" huolimatta olen kokenut keskustelut 60 palstalla mielekkäämmiksi kuin esimerkiksi 50 palstalla. Ja mitään erityisen suvaitsematonta en ole täällä havainnut, paitsi tietysti että samanlaisten kanssa keskustellaan eniten. Usein ei kommentoida lainkaan ja se on kurjaa.
Tosin eihän täällä ole aikaa poiketa kuin silloin tällöin, työelämä on aika kiireistä ja aion olla työelämässä vielä kauan, kauan.
Olet oikeassa, kymmenen vuotta vanhemien palstalla on korkeatasoisempaa aihetta ja elämänkokemusta. Huumoriakin tuntuu olevan. Jotenkin on vain huvittaa, että ikä ei yhdistä lainkaan, mutta kyse on varmasti myös siitä, että keskustelijat vaihtuvat usein näissä kuusikymppisten bailuissa ja tämä on nyt tätä.
Jaha, nämä vastaukset näyttävät menevän vähän minne sattuu, joten vastaan kaikille yhteisesti.
Olen tehnyt aloituksia mainitsemistani aiheista. Ne vain eivät kiinnosta. Saan vastauksiksi erilaisia kommentteja luonteestani ja muustakin asiaan kuulumattomasta. Minusta ne ovat omalaatuista keskustelua ts. heittoja, joissa repostellaan aloittaja vaan ei aihetta.
En ole sydän syrjälläni, mutta väkisinkin tulee mieleen, että kaikki mahdolliset viat eivät ehkä ole pelkästään minun päässäni.
Tämän keskustelun aihe oli luettavissa aloittajan tekstistä. Vastasin siihen kertomalla omia mietteitäni eli mielipiteitä. Jos mielipiteeni on luettavissa kauttaaltaan haukkumiseksi, mitä keskustelu sitten mielestänne on? Mielipiteet yleensä sisältävät muutakin kuin pelkkää kehuskelua.
Olen siis hyvinkin oikeassa sanoessani, että kirjoittajat ovat täällä varovaisia. Mukaillaan ja joustetaan eli ollaan keskustelevinaan,ettei vain syntyisi sananvaihtoa ja jos syntyy se on aina haukkumista. Jos tämä ei ole yltiövarovaisuutta, mikä sitten on? Me emme enää elä Kekkosen Suomessa missään mielessä.
Joku kommentoijista ei ymmärtänyt tekstiäni lainkaan, mutta vaivautuu silti kommentoimaan: en voi kuin ihmetellä. Kaikella kunnioituksella, seitsenkymppiset ja jopa kahdeksankymppiset tuntuvat olevan paljon virkeämpiä ja uskaltavat sanan säilääkin käyttää. Ehkä tekin vai onko se liikaa toivottu? Aidot ihmiset ovat ns. kotona itsessään ja uskaltavat jopa olla eri mieltäkin.