Olen löytänyt elämäni naisen ja nyt pitäisi kosia. Avioehto tuli puheeksi ja näyttää siltä että minun on helvetin vaikea selittää itselleni, että rakkaani on täysin sitoutunut elinikäiseksi tarkoitettuun suhteeseen, koska haluaa avioehdon koskemaan eron lisäksi myös tapausta, jossa kuolema meidät erottaa. Olenko tyhmä, ahne vai mitä, mutta en vain voi tajuta, että jos lapsia ei satu tulemaan emme perisi toisiamme, vaan molempien tuleva omaisuus menisi omille sukulaisille. Ongelmani on siis, että jos kosin, niin siihen suhtaudutaan myönteisesti, mutta että minun on vaikea myöntyä tällaiseen avioehtoon. Eron varalta ymmärrän avioehdon tarpeellisuuden ikäänkuin vakuutuksena täysin, mutta jotenkin tulee sellainen ajatus väkisin mieleen, että en ole tulvean vaimoni sukulaisiin verrattuna oikeasti se tärkein. Ja jos itse olen valmis laittamaan periaatteessa kaiken likoon ja jos satun itse kuolemaan ennen puolisoani, niin tottahelvetissä haluan että hän voi mahdollisimman hyvin eikä sukulaiseni pyöri "haaskalla". Onko tässä kyse vain omasta huonosta itsetunnosta, joka ei kestä vertailua vaimoni sisaruksiin, jotka minusta tuntuvat olevan hänestä tärkeämpiä vai mitä? Onko kellään kaatunut naimisiin meno avioehtoon?
Avioehto ja kosiminen
Arnoldmarinen
91185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletko kysynyt, miksi naisesi haluaa tuollaisen avioehdon? Vaikea tuohon on mitään yksiselitteistä ohjetta antaa. Raha-asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, ja eri ihmisillä on eri käsitykset siitä, miten rahat jaetaan yhteisessä pesässä. Itse kyllä ottaisin avioehdon vain avioeron varalle. Mielestäni avioliitossa minusta ja miehestäni tulee perhe eivätkä muut sukulaiset ole siihen verrattuna samassa asemassa. Enkä myöskään usko, että mieheni vanhemmat haluaisivat toisenlaista järjestelyä. Keskustele, ja yrittäkää päästä ratkaisuun, josta ei jää mitään hampaankoloon. Sitä elämän naista tai miestä on nimittäin vaikea löytää.
Vaimosi taitaa todellakin pitää lapsuuden perhettään tärkeämpänä kuin uutta perhettä, jonka olette ajatelleet perustaa.
Jotenkin ajattelisin, että vaimosi mieli tulee muuttumaan pitkän (onnellisen) liiton myötä. Jossain vaiheessa varmasti muutatte avioehtoa, vaikka nyt allekirjoittaisittekin sellaisen, joka koskisi myös kuolemantapausta.
Tosin kukaan ei voi pakottaa sinua jättämään sukulaisillesi perintöäsi. Tehkää avioehto, joka ei ole voimassa sinun kuollessasi, ainoastaa vaimosi kuollessa. Sinun osuutesihan palautuu vaimosi kuoltua sinun sukulaisillesi joka tapauksessa, mikäli et testamentilla muuta määrää, joten omaisuutesi ei menisi tällä järjestelyllä vaimon sukulaisille asti.
Onko naisen sukulaiset erityisen köyhiä ja sinä varakas? Se voisi ehkä selittää vähän. Tai jos vaimo haluaa sukulaisten perivän sukutilan tms. jonka haluaa pitää suvussa. Sekin ymmärtäisin.
Mutta muuten kyllä itse ainakin haluaisin jättää omaisuuteni puolisolleni. Silloin kun emme olleet naimisissa halusin tehdä mieheni hyväksi testamentin. Hän on minulle tärkein ja haluan hänen pärjäävän. Ja tietysti haluan jättää hänelle yhteisestä asunnosta osuuteni ja yhteisestä veneestäni jne. Ei tulisi mieleenkään, että sukulaiseni saisi niistä jotain. Jos puolisoa ei olisi, niin sitten tietysti olisi ihan eri juttu. Omaisuuteni ei edes tunnu minun omaisuudelta vaan yhteiseltä.
Yksi tuli mieleen, jonka ehkä jättäisin siskolleni. Sukutila. Koska minullakaan ei ole oikeutta miehen sukutilaan. Eikä mun mies ole käynyt kun kerran siellä sukutilallani. Joten hänellä ei ole siihen tunnearvoakaan.
Ehkä vaimon kuuluisikin selittää sinulle vielä paremmin tuo asia, eikä sinun itsellesi.
Kuinka kauan olette tunteneet? Jos ollaan menossa kohtalaisen lyhyen tuntemisen jälkeen naimisiin, niin minusta tilanne on siinä vähän erikoinen. Esim. minä olin tuntenut mieheni vain 1,5 vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja vielä siinä vaiheessa ajattelin, että jos minulle tapahtuisi jotakin, tahtoisin sisarusteni käyvän läpi minun jäämistöni (rahaa minulta ei olisi siinä vaiheessa jäänyt yhtään). Voi olla että rahan suhteen on vähän eri tilanne, mutta kyllä siinä voi mennä useampia vuosia, ennen kuin puolison kanssa elämät sulautuvat täysin yhteen. Voisitteko sopia, että avioehtoa tarkastellaan jonkun tietyn ajan päästä uudelleen? Minusta se on loukkaavaa, jos esim. 10 yhteisen vuoden jälkeen toinen kokee vielä omien sisarustensa tulevaisuuden turvaamisen tärkeämmäksi kuin aviomiehen.
oikeastaan lyhennelmä aikaisemmista, liian lyhyt suhde ennen avioliittoa -> omalle suvulle omaisuus, 10vuoden päästä->puolisolle, jos lapsia -> kaikki lapsille, muta ihmisethän ja suvut ovat erilaisia, eli jutelkaa ja päättäkää yhdessä, olette vielä siinä tilanteessa, että päätätte omista asioista, pian teette päätökset yhdessä, eli vaikutatte keskimäärin päätöksiin vain 50% joka siis aika vähän.
Avioehto sinänsä ei tarkoita, että muijasi kuollessa lapsettomana hänen perintönsä menisi sukulaisille. Puolisolle se menisi. Tietysti vaimo saattaa testamentata omaisuutensa kenelle huvittaa.
Menkää lakimiehen luo molemmat. Selvittäkää itsellenne sellainen asenne, että se mitä olette aiemminen hankkineet kuuluu teille ittellenne ja pankaa se paperille selvästi. Ja se minkä todella yhdessä hankitte niin se jakakaa keskenään esim. avioeron sattuessa. Jos liittonne kestää kuloemaan asti niin se on pohdinnan asia. Millainen suku on molemmilla, mitä on teillä molemmilla takana sukuunne nähden jne. Se on todella yksi pohdinta. Mutta muistakaa ei ole tyhmää aloittaa liittoa siten, että tehdään avioehto, se on todella VIISASTA. Jos toista rakastaa, ei yksi paperi todellakaan kaada mihinkaan se pikemminkin lujittaa. Itselläni on juuri toiste. Rakkaus ei saa olla niin heppoista, etteikö juridiikka siihen sovi!
Sehän on vain rahaa?
Jos rakastat, tartu hetkeen. Älä ajattele mammonaa.
Ymmärrän loukatun olosi, mutta toisaalta: onko se kuitenkin ahneutta?
Ehkäpä mahd tuleva vaimosi pelkää henkensä puolesta? Että sinä perinnön toivossa/rahapulassa tapat hänet jos avioehtoa ei ole...