Olen tuntenut parhaan ystäväni aivan pienestä asti. Meillä on paljon yhteisiä asioita ja muistoja lapsuudesta. Ja on toki vieläkin kivaa yhdessä, mutta huomaan, että meidän arvomaailmamme on alkanut muuttua täysin eri äärilaitoihin. En ole ystäväni kanssa tästä viitsinyt puhua. Hänestä on tullut yhä enemmän ja enemmän menevä, tyylitietoinen, trendikäs, vaatekauppojen vakiasiakas ja, hän matkustelee paljon, ostelee paljon ja itse olen alkanut arvostaa ekologisuutta, maanläheisyyttä, kierrätystä, kirpputoreja, koti-iltoja, en halua ostella tavaroita pelkästään ostamisen ilosta, jos en jotain tarvitse oikeasti saa jäädä kauppaan sitten.
Välillä tuntuu, ettei meillä ole enää niin paljon keskustelemista kuin ennen, hän puhuu mitä on ostanut, mitä aikoo ostaa, mihin aikoo matkustaa, missä kävi juuri matkalla. Itsellä ei ole näihin aihepiireihin paljon sanottavaa... Minä voin puhua sitten vaikka, että eipäs tänä vuonna tullut niin paljon perunaa kuin aiempina vuosina...
Välillä tuntuu, ettei meillä ole enää niin paljon keskustelemista kuin ennen, hän puhuu mitä on ostanut, mitä aikoo ostaa, mihin aikoo matkustaa, missä kävi juuri matkalla. Itsellä ei ole näihin aihepiireihin paljon sanottavaa... Minä voin puhua sitten vaikka, että eipäs tänä vuonna tullut niin paljon perunaa kuin aiempina vuosina...
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla. meillä on sellainen kolmen tytön porukka, jotka olemme vuosia pitäneet yhtä. yhden kanssa on ollut vuosia tapaamisestamme, nyt kun sitten tapasimme, huomasin että yrityksistäni huolimatta olin vieraantunut yhdestä köörimme lenkistä. meillä on niin erillaiset elämäntilanteet, että koin kasvaneemme täysin eri suuntiin. minulle elämässä on tärkeää lapset,perhe,ihmiset yleensä, elämän tasapaino ja empaattisuus. kun taas ystävälleni tuntui olevan tärkeäämpää pitää yllä kylmää ja kovaa pintakiiltoa. missään nimessä en ystävääni hylkää vaan opettelen tuntemaan ystäväni uudelleen, jossain siellä sisällä on varmasti se hellä, mukava tyttönen jonka minä tunsin. niin se elämä heittelee meitä kaikkia =)
mulla itsellä on sellainen tilanne että kukaan läheisimmistä ystävistäni ei ole esim. käynyt lukiota ja osa on jäänyt maalle asumaan. itse asun kaupungissa, olen oik.kand. ja teen ihan hyvän tilin. mielestäni en itse ole muuttunut mitenkään, mutta ystäväni luulevat että pidän itseäni parempana ihmisenä ja ovat jopa tästä vihjanneet. huomauttelevat aina että mulla on varaa ja mä asun hienosti etc. ei tunnu kovin kivalta kun itselle nämä suhteet tärkeitä
Tää on ihan klassinen tarina: ystävystyttiin työpaikalla ja oltiin vapaa-aikanakin yhdessä vielä sittenkin kun minä aloin opiskelemaan toista alaa. Molemmilla mies, lapsia ja eläimiä, ja hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä. Kunnes kaverin 40 villitys iski. Parisuhde rakoilee, ts. ero tulossa, tämä nainen keksi pettämisen, meikkaamisen, tukka on aina eri värinen, laihdutti, käy baareissa. Ja minä: sain vauvan ja nautin taas kotiäidin roolista. Eikä vois vähempää kiinnostaa ne päivittäiset tekstarit kuinka se katto mua ja kuinka ihanaa oli sen kaa.. Yäk!