Olen ajatellut lisätä hupiakkukapasiteettia. Nykyinen 100 Ah riittää juuri ja juuri "leluillemme", mutta lisävirta ei ole koskaan pahitteeksi.
Olen kuullut asennuksista, joissa laitetaan kaksi samanlaista akkua rinnan, mutta joku sähköinsinööri on ollut sitä mieltä, että laturilta tulevat johdot pitää jakaa molempien akkujan kesken, eikä niin että ensin johdotus menee toiseen akkuun ja siitä seuraavaan.
Takimmainen saattaa jäädä muuten liian heikolle lataukselle ja etummainen syö kaiken latausvirran. Onko näin?
Akkujen koko, ikä ja kunto lienee myös syytä olla yhtäläiset. Tuleeko pitkillä akkujohdoilla sähköön hävikkiä, jos esim. toinen akku on veneen toisella laidalla?
Mitä mieltä "raatilaiset" ovat Exiden akuista? Olen ajatellut 2x95 Ah akkupakettia.
Käynnistysakkuna on 55 Ah:n Optima, joka lienee akkujen parhaimmistoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
itselläin on ollut 5 vuotta samanlaiset 2 x 125 Ah rinnan.
riski on se että jo toinen hajoaa purkaa se toisenkin, eli koko pakettia tulee ajatella ikään kuin yhtenä akkuna. mitää muuta ongelmaa ei ole.
jos sinulla on toimiva sähköjärjestelmä yhdellä akulla niin riittä kun kytket toisen samanlaisen sen rinnalle plussat yhteen ja miinukset yhteen vastaavan paksuisella johtimilla kuin nykyiselle akulle tulee. latausjohdoille ei tarvitse tehdä mitään, virta osaa kyllä haarautua :)
hävikki ei ole mitenkään merkittävä (=huomattava) jos käytät riittävän paksuja johtoja, kysy akkufirmasta, se määräytyy lataus/purkausvirran ja johtimen pituuden mukaan.
Tollainen 100 Ah akku voi latauksessa ottaa muutaman kymmen A:n virran (jos laturi jaksaa) ja käytössä tuskin paria A:a enempää. Kun akku alkaa olla edes puolillaan latausvirta rajoittuu jännitteenrajoittimella muutamaan A:iin.
Jos käytät kunnollisia akkukaapeleita (paksuus ~1 cm poikkipinta-ala ~50 mm2), kaapelin vastus on ~0,0003 ohm/m. Jos akkujen välisen kaapelin pituus on vaikkapa 5 m, virta kulkee yhteensä 10 m kaapelissa ja kokee ~0,003 ohm vastuksen. Nyt vaikkapa 50 A latauksella jännitehäviö akkujen välillä on alle 0,2 V ja tehohäviö alle 10 W. Tuo 50 A vastaa 600 W tehoa, joten hukkaa kertyy huimat 1%. Tavallisella ~5 A lataus/käyttövirralla häivö on enää 0,1%.
Voisit siis aivan hyvin käyttää ohuempia ja/tai pidempiäkin kaapeleita. Nyrkkisääntönä on max. 10 A/mm2, joka perustuu lähinnä johdon kuumentumiseen. Jännitehäviömielessä pitkän johdon on hyvä olla paksumpi. Tollainen 50 mm2 johto voi jo olla vaikka kuinka pitkä (venemittakaavassa), jos sen läpi ei kulje starttivirta.
vastauksista!