Torille on matkaa maksimissaan 1.5 kilsaa ja kaikki on tavoitettavissa kävellen. Lapset voivat kulkea itse harrastuksiinsa ja kaikki tarvittava on lähellä lääkäristä sairaalaan.
Moni tuttuni on muuttanut jonnekkin kauemmas ja nyt ne itkee sitä kun pitää olla kaksi autoa ja bensa maksaa niin paljon eikä ole vapaa aikaa kun tulet töistä niin heti pitää lähteä viemään lasta harrastksen pariin ja et siinä välissä ehdi takaisin kotona edes käymään ja kun tulet kotiin niin jo saa lähteä seuraavaan viemään jonnekkin muuhun harrastukseen. Tai kun lähtee puolison kanssa viikoloppuna ulos niin aina saa maksaa hunajaa taksille että pääsee kotiin...ja sen takia että kaukaisissa kunnissa on muka kaikki palvelut parempia...TÄH??...Jokin on mennyt pieleen laskuopissa...miten siellä voi olla halvempaa elää vaikka talo maksaisikin vähemmän niin pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi tulee vaikka miten vääntäisi. Ja turha väittää että ei tarvitse muualta mitään palveluita että oma kunta kyllä ne kaikki antaa...kyllä se huomaa ulosmenoteillä neljän aikaan mikä on homman nimi.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Kymmenen kilometrin ajon hinnalla parkkeeraat jo kaupungin kesukstassakin vähintään kolme tuntia. Jos siinä ajassa ei saa rahojaan tuhlatuksi, tienaa liikaa!
vaan voi olla...
kun kaikki tarvittava on kävelymatkan säteellä. Käyttäköön maalaiset myllyjä..
Mulla on sekä keskustana että myllyyn tasan 11km matkaa, toisessa auton saa helposti parkkiin ilmaiseksi.
Lähikauppaan on matkaa alle kilometri ja se on auki sekä lauantaina että sunnuntaina ilta yhdeksään.
Meidän viisi henkisen perheen mataka kaupunkiin maksaa 8.6€, vaikka ehtisimme samoilla lipuilla takaisin.
Totuus on että keskustassa voi asua vain jos on sinkku ja köyhä....
kun kävellen ei pääse.
Täällä on kaikki tosiaan mitä normaali ihminen arkeensa ja juhlaansakin voi kaivata. No, kesämökki on ihana lomilla, mutta muuten palveluiden lähellä asuminen on ylivertaista. Ainakin minun mielestä.
Siitä sitten vaan sovittamaan kaikkia turkulaisia asumaan 1,5 kilometrin säteelle torista. Voisi olla eri mielipide hetken päästä, kun vääntäisit torillesi käsirysyssä kaikkien 170000 ihmisen kanssa...
sen sisällä asua....
Väitä että muksusi ei jakjaiasi kukea, bussilla kotiin asti?? JOs todella näin on niin miten se edes harrasttaa mitään?? Vietkö kenties vauvasi myös kouluun, vai meneekö kenties bussilla??
bussilla, mutta nyt pääsee hyvin fillarillakin tai kävellen, mutta ei ne lapset tuolta kauempaa bussilla kulje....vanhemmat kuskaa autoilla ainakin omassa tuttavapiirissä on näin ja monessa muussakin perheessä.. Siitä oli kyse.
Keskustan asukaana vaadin,että pkkuautoilua tulee rankoin toimenpidein rajoittaa kehittämällä joukkoliikennettä,kevyenliikentenväylien ajanmukaistamisella sekä tietullit.
Lisäksi Turun keskustasta täytyy vihdoin tehdä viehättävä, "kaikkien kaupunkilaisten olohuone",kuten se aikoinaan oli,pois DDR-lookisesta torin ympäristöstä.
Istutuksia,viihtyisiä kahviloita,lämmitettyjä ja katettuja kauppakatuja jalankulkijoille
Lähetäisyydellä, ainakin viidestä parkkiluolasta on jouhevat yhteydet torille ja keskustaan.Toriparkkia ei tarvita!
viihtyisän keskustan, sillä tämän kokoinen pikkukaupunki on juuri sopiva keskusta-asumiseen, mutta juuri viihtyisyyteen panostettava. Se houkuttelisi myös asiakkaita keskustan kauppoihin ja kahviloihin. Ja, todella, parkkiluolia on jo riittävästi. Käyttäkää autoilijat niitä.
Useimmat Turun korttelipihat ovat riittävän suuria, jotta niistä saataisiin viihtyisiä oleskelukeitaita. Taloyhtiöt vaan somistamaan. Hyviä esimerkkejäkin löytyy taatusi jo viereisestä korttelista.
Älkää kuitenkaan ottako oppia koulujen pihoista! Kyllä muitakin pintamateriaaleja löytyy kuin kaikenkattava asfaltti. Ainahan sitä kuraa on lasten jaloissa porraskäytäväänkin kantautunut.
Helsingin Töölöstä löytyy jo toimiva malli tähänkin!Kuten ylipäätään autottoman keskustan kehittämiseen.
Ei ole pakko asua niin pikkukylässä missä ei palveluita paljoa ole. Mutta semmonen pikkukaupunki on paras, itsekin sellaisesta tulleena ja mieluusti asun täällä turussakin reilun 5 kilsan pääsä keskustasta, yhtään lähemmäksi en sitä tarvi :) Ja lapset on kohta vaikeuksissa muutenki siellä torin kulmilla ku teini-iässä ovat, joutuvat kaikenmaailman huuhentaali porukoihin mitä sielä liikkuu jatkuvalla syötöllä.
Minä taas haaveilen paluusta pikkukaupunkiin! Siis sellaiseen, jossa on oikeasti palveluita ja sopivasti ihmisiä. Pikkukaupungissa asuminen ON edullisempaa (asunnot, tontit, vakuutukset jne. halvempia), kaikki palvelut lähellä ja kirsikkana kakun päällä: keskustassa parkkipaikat ovat ilmaisia ja niitä löytyy!
Täällä ahdistaa liikenteen ja ihmisten määrä, samoin palveluiden huono sijoittelu. Turkulaissyntyinen puolisonikin on huomannut ison kaupungin ahdistavaksi pieneen verrattuna ja olemmekin päättäneet jossain vaiheessa jättää koko paikan. Onneksi... :)