vl:n anteeksi

Miten vl:t oikeasti ajattelevat anteeksi annosta, kun anteeksi on annettu/saatu, täytyykö kaikki asiat, josta tuo anteeksi antamisen/saamisen tapahtuma unohtaa täysin kokonaan ollenkaan ajattelematta asiaa enää enempää?

Ihmettelin usein kun koulussa luokallani oli kaksi vl tyttöä. He olivat hyviä kavereita keskenään. Heillä tuli kuitenkin aina vähän väliä riitaa. Sitten he tappelivat aikansa ja kohta sopivat asiat.
Ja aina he päätyivät uudelleen ja uudelleen samantapaisiin riitoihin ja sopivat aina uudelleen ne.
Mietin usein, että miten he aina palaavat samoihin riitoihin, eivätkö he koskaan käsitelleet nuita asioita taikka miettineet miten toimivat. Luulisi että se veisi asioita eteenpäin ja riidat loppuisivat. Ei se ettei ajatella parantaa itse asiaa vaan pyydetään vain aina uudelleen&uudelleen anteeksi kuitenkaan saamatta mitään loppumaan...

Silloin kun he eivät taas olleet riidoissa he kielsivät täysin sen asian, että toinen olisi tehnyt jotain väärää, josta he olivat esim. pari päivää sitten riidelleet ja jo sopineet sen..
2194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

unohtivat riidan niin täydellisesti, etteivät muistaneet enää riidelleensä jo samasta asiasta ja siksi piti riidellä aina vain uudestaan.

Äänestä
  • on käynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antamisen merkitys? kirjoitti:

Miten vl:t oikeasti ajattelevat anteeksi annosta, kun anteeksi on annettu/saatu, täytyykö kaikki asiat, josta tuo anteeksi antamisen/saamisen tapahtuma unohtaa täysin kokonaan ollenkaan ajattelematta asiaa enää enempää?

Ihmettelin usein kun koulussa luokallani oli kaksi vl tyttöä. He olivat hyviä kavereita keskenään. Heillä tuli kuitenkin aina vähän väliä riitaa. Sitten he tappelivat aikansa ja kohta sopivat asiat.
Ja aina he päätyivät uudelleen ja uudelleen samantapaisiin riitoihin ja sopivat aina uudelleen ne.
Mietin usein, että miten he aina palaavat samoihin riitoihin, eivätkö he koskaan käsitelleet nuita asioita taikka miettineet miten toimivat. Luulisi että se veisi asioita eteenpäin ja riidat loppuisivat. Ei se ettei ajatella parantaa itse asiaa vaan pyydetään vain aina uudelleen&uudelleen anteeksi kuitenkaan saamatta mitään loppumaan...

Silloin kun he eivät taas olleet riidoissa he kielsivät täysin sen asian, että toinen olisi tehnyt jotain väärää, josta he olivat esim. pari päivää sitten riidelleet ja jo sopineet sen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu