Moi!
Koiranhankinta siis ajatuksissa. Ensi keväänä aikaisintaan jolloin lapsi vähän isompi, nyt 3kk vanha. Asumme hissittömässä kerrostalossa kaksiossa. Olen yksin lapsen kanssa, töihin ehkä menossa vuonna 2009. Eli olisi aikaa opettaa pentua kotielämään.
Millainen rotu olisi "paras" meidän tilanteeseen?
Koira olisi lähinnä seuraksi ja perheenjäseneksi, saisi olla keskikokoinen ja kiltti. Normaaliin ulkoiluun ja lenkkeilyyn, ei mihinkään aktiiviseen harrastustoimintaan. Olisi siis hyvä jos koira "tyytyisi" tavalliseen arkielämään eikä olisi liian "viettiensä vetämä".
Tietenkin kaikki on koulutuksesta kiinni mutta rotu saisi olla sellainen jolle ei olisi tyypillistä vahtiminen ja kova puolustusvietti ja haukkuminen.
Kokemuksia ja suosituksia otan siis vastaan =)
Koiranhankinta siis ajatuksissa. Ensi keväänä aikaisintaan jolloin lapsi vähän isompi, nyt 3kk vanha. Asumme hissittömässä kerrostalossa kaksiossa. Olen yksin lapsen kanssa, töihin ehkä menossa vuonna 2009. Eli olisi aikaa opettaa pentua kotielämään.
Millainen rotu olisi "paras" meidän tilanteeseen?
Koira olisi lähinnä seuraksi ja perheenjäseneksi, saisi olla keskikokoinen ja kiltti. Normaaliin ulkoiluun ja lenkkeilyyn, ei mihinkään aktiiviseen harrastustoimintaan. Olisi siis hyvä jos koira "tyytyisi" tavalliseen arkielämään eikä olisi liian "viettiensä vetämä".
Tietenkin kaikki on koulutuksesta kiinni mutta rotu saisi olla sellainen jolle ei olisi tyypillistä vahtiminen ja kova puolustusvietti ja haukkuminen.
Kokemuksia ja suosituksia otan siis vastaan =)
Vastaukset 10
Vanhimmat
En sano tätä sitten millään pahalla, mutta ehkä sinun kannattaisi odottaa koiranhankinta-asian kanssa muutama vuosi? Lapsi tarvii paljon aikaa, samoin koira. Kun olet ainoa aikuinen perheessänne, niin en tiedä, miten aikasi riittäisi molemmille. Mihin laitat lapsen siksi aikaa, kun käytät pennun ulkona? Koiranpentu saattaa vaatia ulos menoa jopa parin tunnin välein, ja usein uloslähdöllä on melko kiire, joten siinä ei ole aikaa alkaa vaatettaa ihmislasta mukaan lähtemään, tai jos yrittää, niin sillä aikaa on jo pentu pissannut lattialle... Tuskin myöskään aiot jättää lasta yksin kotiin koiran pissakäyntien ajaksi?
Toivon, ettet ota tätä arvosteluna tai v******na, mutta itse en tuossa tilanteessa edes harkitsisi koiran ottamista...
Ei sillä ole väliä onko koira pieni, keskikokoinen tai iso,
lenkkeilyä tarvitsee varsinkin kun kerrostalossa(niin kuin me) asumme.
juuri aamulla lähdin kl.05.15 tunniksi rivakalle lenkille,
isäntä jäi kotiin 6 ja 8 vuotiaiden tyttöjen kanssa.
En voisi pitää koiraa jos olisin yksin lasteni kanssa.
Vielä noinkin pieni lapsi kuin sinulla on, ei ole mukavaa pukea talvi pakkasella heti aamusta muksua tunnin lenkille ennen töihin lähtöä.
Koira todella tarvitsee liikuntaa koosta ja rodusta riippumatta.
Meillä on myös 2 kissaa, nekin ovat suloisia ja vallan seurallisia.
Sisä kissoja jo heti syntymästään, joten ei ole ongelmia lenkkeilyn suhteen.
Mieti tarkkaan ennen kuin hankit koiran, kurja joutua luopumaan jos tarvitse....
Ihan hyviä ajatuksia ja perusteluja sinulla, mutta kyllä kerrostalossa, pienen lapsen kanssa pärjää ihan yksikin aikuinen.
Kun voi koiran ottaa jo aikuisenakin, ei sen aina tarvitse olla pentu, silloin on paljon helpompaa, ei tarvitse sitä pentuajan sisäsiisteys opetusta ja kun miettii asian tarkkaan ja ottaa koiran hyvästä paikasta niin usein sille on jo opetettu myös käytöstavat.
Sekä niinkuin alkuperäinen kirjoittaja kysyikin harkitsee tarkkaan mikä olisi sopiva rotu.
Ei kaikki koirat tarvitse valtavaa määrää aktiviteettia, on niitä muitakin kuin vain pk-rotuja, löytyy kyllä ihan rauhallisia rotujakin.
ALkuperäiselle, tutki netistä laita hkuun vaikka koirarodut tai kasvattajia, löydät paljon tietoa eriroduista ja usein ihan hyviä kuvauksia siitä millaisia ne koirat ovat myös kotioloissa (esim. jonkun kirjoituksia omasta koirasta)
Et varmasti ole ainoa yh pienen lapsen kanssa jolla on/ olisi koira, suomessa on rotuja niin paljon että varmasti löydät sen teille sopivan vaihtoehdon.
Onnea etsintään :)
Samaa mieltä olen täysin edellisen kirjoittajan kanssa, eikä millään pahalla minäkään!!
Jotenkin vaan viestistäsi "kantautui" sellaista, mikä sai minut ehdottamaan että jospa miettisit vielä vaikka vuoden!
Ihmettelen myös, miten yleensä saisit pennun kasvatuksen ja pienen lapsen hoidon yhdistettyä kun vielä elät yksin.
Tällä hetkellä minulla on pieni pentu kotona (lapset jo lähes aikuisia) ja töitä riittää yllin kyllin tuossa pennussakin. Kun ajattelenkin, että tässä vielä pieni muksu jaloissa pyörisi...huh huh!
Usein vaan koirakuumeen kourissa ei tuu mieleen se työn määrä, mikä pikkukoiran mukana tulee. Se herättelee yöllä ihan kuten lapsikin ja jos niitä on sekä koira- että ihmislapsi herättelemässä vuoronperään niin kyllä voi pinna olla kireällä muutaman päivän jälkeen jo. Meillä itselläkin on pentu talossa ja sen lisäks 10v koiravanhus ja me kaks aikuista. On työtä yllinkyllin jo tässäkin, saati sitten jos olis vielä pieni lapsi, eikä tuota toista aikuista. Toivon, että aloittaja miettii ihan tosissaan onko jo koiran aika. Aloittaja vois myös ehkä ottaa hoitoon jonkun tutun koiran vaikka pariks päiväks-viikoks ja tutkailla, miten arki sujuu?
Itselläni 20v. sitten kun ei vielä ollut omaa koiraa, lainasin naapurin papalta lenkki-kaveria itselleni, aina kun oli aikaa.
Kokeilisit sellaista:)
Ainakin aluksi.
On varmasti paljon koiran omistajia jotka mielellään antaisivat koiransa ylimääräiselle lenkille.
Olen samaa mieltä edellisten kanssa.
Hanki koira vasta sitten, kun lapsen voi jättää yksin kotiin lenkkeilyn ajaksi. Eli käytännössä sen voi tehdä vasta sitten, kun lapsi on jo koulussa. Muutenkaan koiraa ei kannata hommata pitkään kotona ollessa, koska silloin koira ei opi yksinoloa. Kun menet muutaman vuoden kuluttua töihin, koiralla voikin olla todella vaikeaa tottua olemaan yksin. Ja silloin sinulla voi olla ongelmakoira, kun se haukkuu ja tekee pahojaan yksin kotona ahdistuksissaan.
Keskikokoisista koirista en osaa oikein mitään suositella, mutta pienistä Cavalier olisi varmasti kymppivalinta. On erittäin helppo hoitoinen kaikin tavoin. Ei vaadi ylenpalttista aktivointia yms. virikkeitä. Kävely lenkit ja perheen parissa puuhailu ovat Cavalle tarpeeksi. Jaksaa kuitenkin erittäin pitkiäkin lenkkejä (jos omistaja vaan innostuu lenkkeilystä ;)).
On kiltti, avoin ja rakastaa kaikkia, niin ihmisiä kuin muita eläimiäkin. Ei tarvitse lapsenkaan puolesta pelätä (ei runno). Ei hauku eikä ole vahtiviettinen. Kerrostaloon todella sopiva eikä pyöri koko ajan jaloissa vaan osaa asettua paikalleen. Löytyy 4 eri värimuunnosta (Blenheim, Tricolor, Black&Tan, Ruby)
Meiltä löytyy 7 vuotta Maaliskuussa täyttävä Cava uros ja eipä ole kertaakaan kaduttanut tuon otto, eikä sen kanssa ole hammasta tarvinnut kiristellä kertaakaan. On siis aivan upea koira!
Todella suosittelen sinua tutustumaan tähän rotuun! :)
p.s. Tuosta meidän pojasta löytyy kuva osoitteesta: http://www.koirat.com/kuva.phtml?id=35596
Moi
Kiitos kaikille vastanneille. En ottanut kommentteja kettuiluina, ihan oikeessa ootte.
Uskon että koirassa on paljon työtä. Helppoahan se ei tule olemaan. Tuttavallani on 2 koiraa, toinen pentu, ja 1 vuotias lapsi ja hän pärjää hyvin. Tosin meitähän on moneen junaan, toiset pärjää paremmin ja toiset huonommin.
Enkä kyllä halua kokeilla vaan että miten pärjään vaan pitää olla tosiaan 100 varma että homma tulee toimimaan.
Tässähän oli kyse lähinnä siitä että JOS ja kun tähän tilanteeseen tulisi koira niin mikä rotu olisi hyvä.
Mietintään laitetaan edelleen.
Mutta kiitos kuitenkin =)
Miten esimerkiksi ajattelit hoitaa vauvan kanssa koiran iltapisut 22-23 maissa? Joka ikinen ilta.
Entä aamupisut, joille on monesti lähdettävä hampaita pesemättä heti pennun herättyä. Joka aamu. Entä jos vaihdatkin juuri vaippoja lapsellesi, kun pentu repii sähköjohtoja, haukkuu kimakasti ja repii lahkeitasi, vääntää kakkoja matolle...Tämähän on myös täysin normaalia toimintaa kuukausitolkulla. Joka päivä. Entä pennun opettaminen kulkemaan nätisti taluttimessa? Kakkojen kerääminen opussiin ulkoiltaessa jne jne.. Entä jos lapsesi on kuumeessa (ei kovin epätavallista) ja pentu kuralla? Sinun voimavarasi?
Huh, lykkäähän muutamalla vuodella, niin ei mene koira taas kiertoon!!!!