Äiti aina sanoi, että hiljaa hyvä tulee.
Mitä sinun äiti sanoi?
Äiti aina sanoi
9
603
Vastaukset
- kirjoitti
muistikirjaan muistoksi mulle;
"Omantuntos ohjausta noudata
matkoissa elämän.
Siin´on porras poikki kuilun
silta vaarojen välisssä." että aikanansa kottiin, ei siellä mittään aamuöihin luuhata!
Joskus pääsi unohtumaan.- näin, että
turha nuukuus ja pieni varkaus ei kannata, tosin itse ei varmaan ollut koskaan varastanut ja nuukuudesta ei varmaan koskaan tykännyt. Eikä ollut mikään vuorineuvoksetar, vaan aivan tavallinen pienviljelijän vaimo.
- siruna
ikinä teetkin tee kerralla niin hyvin,ettei tarvi myöhemmin katua.
Eikä toisten tarvi "parsia" sun töitäs.
- 1943
muistan vain, että leipää ei saa heittää menemään.
- Yykaakoo
- Työ tekijäänsä kiittää.
- Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
- Pane paska asialle, mene itse perään.
- Ei haukku haavaa tee.
- Rumat ne vaatteilla koreilee.
- Tunteapa itsensä.
- Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
- Rehellisyys maan perii.
- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.
- Minkä teet, tee kunnolla.
- Kyllä räkänokastakin ihminen tulee, vaan ei tyhjän naurajasta.
- Itku pitkästä ilosta.
- Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
- Kunnioita isääsi ja äitiäsi.- tuovat vieläkin
Tuon tapaisen listan saattelemana kasvoin minäkin,
Itku pitkästä ilosta , oli äitini lempi sanaparsi, se toistui lähes päivittäin. Muistan sen aina kun voin hyvin tunnen itseni tyytyväiseksi.
Iloinen ja tyytyväinen ei saanut olla mistään, onnellisuus oli suurin pahe. Muita sanontoja sitten viljeltiin tarpeen mukaan.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Pane lapsi asialle, mene itse perään.
Ei haukku haavaa tee.
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Rumat ne vaatteilla koreilee.
Raha ei kasva puussa
- sanoi useastikin
"Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"
kuului: Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
Köyhyys ei ole ilo, vaikka välillä
naurattaakin.
Rehellisyys maan perii.
Sen edestään löytää, mitä taakseen jättää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla321923- 61802
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25602
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14558