Asiaa synnytysvauriosta ja hoitovirheestä. Äiti sanoo, että papereissa ollut maininta synnytyspelosta saattoi aiheuttaa sen, ettei hänen tuskaansa otettu tosissaan/ ei kuunneltu, vaan lapsi synnytettiin väkisin. Tuloksena cp-vamma lapsella.
Huonoa tuuria ja väärät lääkärit osuneet äidin kohdalle. :(
Huonoa tuuria ja väärät lääkärit osuneet äidin kohdalle. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli sikäli hyvä tuuri, että vaikka lapsi jouduttiin elvyttämään, ja kärsi vaikeasta hapenpuutteesta, ei cp-vammaa saanut. Odotettavissa saattaa olla tulevaisuudessa jotain, mutta nyt näyttää hyvältä.
Ei minuakaan kukaan kuunnellut, vaikka tiesin, että jokin on vialla. Valokuvissa näkyy, että sydänkäyrät olivat huonoja, vaikka anturi olikin lapsen päässä. Kätilö oli ihan kamala, ja todennäköisesti halusi päteä mukana olevalle opiskelijalle. Hän myöskin sanoi suoraan, että nyt on tärkeää, että opiskelija saa olla mukana, koska he tarvitsevat kokemusta vaikeista synnytyksistä. Olisin toki sallinut hänen mukanaolonsa, mutta kun kaikki erittäin kivuliaat tutkimukset tehtiin kahteen kertaan, se oli aiheetonta. Kielsin opiskelijaa tutkimasta, mutta kieltoani ei kuunneltu. Pyysin ja rukoilin lääkärin kutsumista, mutta ei se käynyt. Niillä on muutakin tekemistä kuulemma.
Olin jo aiemmin yrittänyt synnyttää, sekin päättyi hätäsektioon. Tuo synnytys oli vaikea, mutta tämä oli silkkaa helvettiä. Kivun ja tuskan olisin kyllä kestänyt, mutta pelko vauvan voinnista ja minun tuntemuksieni täydellinen mitätöinti oli erittäin kauheaa. Minulle sanottiin mm. että ei voi sattua noin paljon. Opiskelija yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta minkä hän siinä pystyi, kun kätilö oli päättänyt minun olevan vain hankala.
No, onneksi seuraava kätilö oli erittäin hyvä, ja kutsui myöskin lääkärin välittömästi. Ilman tätä olisi lapsemme todennäköisesti joko menehtynyt tai vammautunut pahasti. Sektioon mentiin todella lujaa, lapsen arvioitu hapenpuutteen kesto oli noin 20-25 minuuttia, päättelivät siitä, että oli kuitenkin vielä heikko syke löydettävissä. Sydän olisi lääkärin mukaan pian lopettanut sykkimisen, kyse oli minuuteista.
Hassuinta oli omalla kohdallani se, että minulle ei kukaan kertonut lapseni voinnista. Heräämöstä kärrättiin osastolle, jossa kuulin, että lapsi on vso:lla, lepää nyt vain. Oletin kaiken olevan hyvin. Vasta puolisoni kertoi, mitä oli tapahtunut, hän oli nähnyt tapahtumat. En uskonut häntä, luulin, että hän on vain säikähtänyt.
Kun kaikki asiat alkoivat selkiintyä, minulle tarjottiin mahdollisuutta keskustella kätilön kanssa. Tietysti tartuin tilaisuuteen, mutta ihmetykseni oli suuri, kun itse väärin hoitanut kätilö ei ilmestynytkään,. vaan tuo toinen, joka tarttui heti tilanteeseen topakasti. Hän oli hirveän pahoillaan, mutta eihän mikään siinä katastrofissa ollut hänen syytään. En voinut kuin kiittää häntä. Mutta tuo toinen kätilö ei missään vaiheess tarjoutunut käymään tapahtumia läpi kanssani.
Vastasyntyneiden tehon väki oli ihanaa ja rohkaisevaa. Sieltä sain kyllä tietoa, lääkärillä oli aikaa, ja muutoinkin tunnelma oli kannustavaa ja oikeasti tuntui, että he tekevät työtään sydämellään. Myöskin lapsen jälkihoito ja varhaiskuntoutus oli tehokasta, sen tärkeyttä korostettiin ja se hoidettiin mallikkaasti.
Tilasin tuon synnytyksen jälkeen kaikki paperini, ja ei noista epikriiseistä itseään kyllä tunnistanut. Olivat hyvin epämääräisiä jne... Kun tilasin papereitani, niiden tulo kesti. Kun lopulta ne sain (kävin itse hakemassa ne sairaalasta), eräs sairaanhoitaja sanoi, että ei tästä kannata mitään valitusta tehdä. En ollut kyllä tekemässäkään, halusin vain ymmärtää tapahtuneen. Lienee sanomattakin selvää, että mitään anteeksipyyntöä en saanut, paitsi tuolta kätilöltä, joka ei todellakaan toiminut väärin. Pari lääkäriä mutisi jotain, että virheitä sattuu kaikille jne...
Tämä kuulostaa ikävältä ja mitä on vielä ikävämpää on ettet aio tehdä valitusta asiasta. Miksi ihmeessä annamme tollaisia kätilöitä jatkaa? Sehän tarkoittaa että aina tulee se seuraava synnyttäjä ja se seuraava vauva-ja miten siinä sitten käy?
En ymmärrä oikein tätä että kaupoissa, ravintoloissa osataan kyllä huutaa naama punaisena jos jotain mennyt väärin mutta tällaisissa tapauksissa ei.
Ymmärrän toki että voi olla vaikeeta lähteä liikkeelle mutta jos ihmistä kohdellaan noin alaarvoisesti niin kyllä pitäisi vaatia oikeutta.
En uskaltanut leimaantua hankalaksi, koska lapsemme tarvitsi kuntoutusta, jonka järjesti sama sairaala. Siinä vaiheessa olisi ollut liian suuri riski lapselle se, että tuo jälkihoito ei olisi sujunut, koska ensimmäinen elinvuosi on kaikkein merkityksellisin ja tehokkain kuntoutusaika. Tiedän kyllä, että kyseinen kätilö sai pyyhkeitä epävirallisia reittejä, koska läheiselläni oli yhteyksiä sairaalan johtoon. Ja tuo opiskelija oppi takuulla kuuntelemaan äitiä, tuskin haluaa itse olla samanlainen kuin ohjaajansa, varsinkin kun seuraukset olivat lähes peruuttamattomat. Näistä tapahtumista on jo yli neljä vuotta aikaa nykyään.
Mutta seuraavassa raskaudessa kyllä sain hyvää hoitoa, tosin itse sai olla tarkkana, etteivät jo sovitut asiat muuttuneet raskauden aikana. Jo alusta asti oli selvää, että sektio tehdään suunnitellusti hyvissä ajoin. Minulla oli myöskin eräs tuttu kätilö, joka oli lupautunut auttamaan kaikessa, jos jokin asia tuntuu olevan epäselvää, tai ei sujuisi. Jos olisin joutunut synnyttämään, olisin ostanut yksityisen kätilön mukaan synnytykseen lisätueksi. Näin olisin voinut olla ihan varma, että minua kuunnellaan, ja joku on auttamassa, jos jokin menisi taas pieleen.
ole tullut jo raskausaikana??
tietyt vauriot johtuu tietyistä asioista ja jos sairaala maksaa hoitovirheestään koko lapsen iän niin en alkaisi vastaan väittämään..
Ohjelman esittely löytyy netistä ihan a-talk googlella..