Urheiluakatemia

tampereella sammon lukio ja tampereenammattiopisto(ammattikoulu)kuuluvat urheilijoittenkoulutusohjelmaan.aamureenit ukkolan vetämänä 3kertaa viikossa.

Lahdessa toimii Päijät-Hämeen urheiluakatemia, yhtenä lajina paini

Keskustelupalstalla on nyt huolestuneita paini-ihmisiä (-valmentajia), jotka haluavat saada painimenestyksen uuteen nousuun. Hyvä, että yrittävät kehittää! Juniori- ja myös aikuistoiminnassa on muutama valtavan suuri ongelma (ensin itsestäänselvyydet):
1) Menestystä ei tule, jos ei saa harjoitella parempiensa kanssa. Ts. Suomen parhaat juniorit on saatava miesten leirille. Onneksi tämä ongelma on kutakuinkin ratkaistu eli hallinnassa. Tosin tilannetta edelleen parantaisi, jos parhaat juniorit voisivat harjoitella myös ulkomaisten parhaiden juniorien kanssa. Rahasta on tietenkin kysymys. Se siitä.
2) Parhaille junioreille on saatava paras mahdollinen ympärivuotinen valmennus. Tämä puoltaa Juha Virtasen käsitystä valmennuksen keskittämisestä. Tähän liittyy jatkuva hyvien ja kovien harjoitusvastustajien mukanaolo harjoituksissa. Koska Virtanen näyttää luottavan siihen, että hänellä on annettavaa kaikille Suomen junioripainijoille, en ala kiistää. Tämä edellyttää kuitenkin häneltä suunnatonta panostusta oman valmennustaidon ja -kyvyn kehittämiseen. Hyvä, että hän on valmis. Suomessa ei monta tällaista painivalmentajaa ole.
3) Suurin ongelma juniorimenestyksen puutteeseen on kovuuden puute. Tämä johtuu liian lepsusta harjoittelusta (ks. edellä), mutta myös kovin turnausten vähyydestä. Syynä jälleen tietenkin rahan puute.
4) Keskeisin ongelma painimenestyksen puutteeseen on kuitenkin se, ettei lahjakkaita junioreita saada vakuutetuksi kovan ja ankaran harjoituksen välttämättömyydestä. Valmentaja-Ukkola yritti aikanaan tätä, mutta porukka ei ollut valmis seuraamaan. Tässä piilee luultavasti tausta siihen, että Virtanen kirjoitti pitkään lentopallon uudesta menestyksestä. Keskitetty harjoitusympäristö antoi mahdollisuuden oikean huippu-urheiluasenteen läpimurtoon. Ilman raakaa ja pitkäjänteistä työtä ei tule menestystä, ei edes superlahjakkailla.
5) Paini on mielletty pitkään yksilölajiksi, mutta tänään se ei sitä enää ole. Joukkueen keskinäinen toistensa kunnioitus ja kannustus auttaa jokaista menestyksen lisäämiseen. Vertaa maastohiihdon uusi nousu norjalaisen Dahlenin johdolla. Joukkueena yksilöt tulevat menestymään. Miten luoda sitten yhteenpuhaltavien painijoiden JOUKKUEET? Siinäpä miettimistä.
6) Suurin ongelma on kuitenkin se, että painilla ei rikastuta eikä moni ansaitse edes leipää vielä muutamaan vuoteen (vuosikymmeneen?). Siksi on erittäin tärkeätä junioripainijoiden ammatilliseen ja yleensä koulutuksellisuuden kehittämiseen. Tämä ei saa olla valmentajan pääjuttu, vaan on hankittava asiantuntijat. niitä kyllä on.
7) Kaikkein suurin ongelma on se, ettei edelläänkään pystytä täysin avoimesti kertomaan naapuriseuran valmentajalle omista valmennusmetodeista. Suomi on pieni maa ja paini on lilliputti harrastajien määrässä, että töitä, töitä!!!!
8) En hyväksy dopingia!
9) Kivelän akatemioiden ongelma on etenkin kohdat 1 2. Olen Virtasen kanssa samaa mieltä, että muilta lajeilta kannattaa ottaa oppia, mutta ei kopioida.
10) Suomen painin mahdollinen menestys tulevaisuudessa on minulle selkeä: junioreiden (13-17-vuotiaat) painiharjoittelu on keskitettävä yhteen tai mahdollisesti kahteen paikkaan. Vaihtoehdot ovat Kuortane, Pajulahti tai Tampere.

Suomessa on tällä hetkellä 105 vuonna 1992 syntynyttä lisenssipainijaa. Ja jos aiempien vuosien merkit pitävät paikkansa, niin vuoden kuluessa saman ikäluokan poistuma tulee olemaan n. 25-30 prosenttia. Ensi kevään yhteyshaussa siis noin 80 painin kanssa tekemissä ollutta nuorta tyttöä ja poikaa pohtii uravalintaansa.
Krekon Team 2012-leirille kutsuttiin parhaat kadetti-ikäiset painijat ja tuossa joukossa ikäluokka oli edustettuna yhdeksän painijan voimin. Jos ajatellaan, ettei valitsijat olleetkaan kaikki tietäviä ja muutama lahjakkuus olisi jäänyt ulos porukasta, niin ikäluokan potentiaalisten huippujen määrä voisi olla tässä vaiheessa vaikkapa 12. Siihen sitten kolme tyttöä ja viisi vapaapainijaa, niin ollaan 20 painijassa. Krekon kannattajat tietenkin sanovat, ettei tytöistä ja vapureista huippuja löydy, mutta lasketaan nyt kaikki mukaan.
Ja sitten kun pitäydytään edelleen kylmissä luvuissa, niin tuosta porukasta seuraavan vuoden kuluessa painimiseen kyllästyy 3-4 . Aina porukassa on niitä, jotka tähän mennessä ovat edenneet lahjoillaan tai vanhempien pakottamana ja kova työnteko ei miellytä. Lisäksi pitkä ja ansiokas painiura ikäkausi- ja poikapaineissa on voinut tyydyttää suurimman halun menestyä.
Oltaisiinko tässä vaiheessa jossain 15 tosissaan painiin panostavan määrässä? Ja heistä todellisia lahjakkuuksia on korkeintaan 3-6. Korjatkaa jos olen väärässä.
Tämän sekavan matemaattisen päättelemisen tarkoituksena on osoittaa se, kuinka pieni laji olemme. Tällöin tulee tarkkaan miettiä minne ja millaisia akatemioita perustetaan. Onko siinäkään mitään järkeä, akatemioita on enemmän kuin tosissaan treenaavia painijoita? Ja jokainen painin kanssa tekemisissä ollut tietää lajin tekevän eri paikkakunnilla ja seuroissa melkoista aaltoliikettä. Seitsemän lihavan vuoden jälkeen on tiedossa laihoja vuosiakin.
Joka tapauksessa seuraavat kuukaudet ovat varmasti monessa painiperheessä tiukkoja valintoja tulevaisuuden suhteen. Päästetäänkö perheen painija muualle lukioon tai ammattikouluun? Pärjääkö poika tai tyttö yksin? Entä miten käy pikkuveljen treenaamisen, kun paras harjoitusvastustaja häipyy?