Painijoiden keskittäminen on välttämätöntä jos halutaan menestyä. Jussin tekstissä oli hyvää ja tärkeää asiaa. Asiaa pitäisi myös miettiä/ kartoittaa/ suunnitella laajemminkin. Kaikki ei voi, pysty tai halua, lähteä Pajulahteen tai Kuortaneelle opiskelemaan, niin vaihtoehtona voisi olla Urheiluakatemia johon olisi keskitetty painijoita.
Urheiluakatemia
Ympäri Suomea toimii eri lajeille, myös painille urheiluakatemia. Urheiluakatemiassa olevat nuoret ovat joko lukiossa, ammattikoulussa tai muissa oppilaitoksissa (riippuu eri paikkakunnista, mitkä koulut ovat mukana). Urheilija pääsee harjoittelemaan aamulla 3krt/ viikossa. Akatemia järjestää harjoittelupaikat. Kyseisen paikkakunnan painivalmentaja pitää ja on vastuussa akatemiassa olevien painijoiden harjoittelusta (ainakin Joensuussa). Joensuun urheiluakatemiassa lajien valmentajille maksetaan 20€/kerta, tai enemmän, riippuu koulutuksesta.
Voisiko kaikki Suomen urheiluakatemiat listata/ kartoittaa, lähinnä niiden paikkakuntien osalta jossa paini on mukana. Voisiko tässä olla ideaa keskittää urheilijoita eri paikkakunnille (hyvät kulkuyhteydet, harjoittelu puitteet, valmentajat, yms.), karkea jako voisi olla vp ja kr paikkakunnat.
Urheiluakatemioita jossa on paini mukana
Kotka
Joensuu
Oulu
Ilmajoki, Seinäjoki?
Helsinki?
?
?
Ps. Tietoa uirheiluakatemioista pitäisi saada liiton nettisivuille!
Urheiluakatemia
Ympäri Suomea toimii eri lajeille, myös painille urheiluakatemia. Urheiluakatemiassa olevat nuoret ovat joko lukiossa, ammattikoulussa tai muissa oppilaitoksissa (riippuu eri paikkakunnista, mitkä koulut ovat mukana). Urheilija pääsee harjoittelemaan aamulla 3krt/ viikossa. Akatemia järjestää harjoittelupaikat. Kyseisen paikkakunnan painivalmentaja pitää ja on vastuussa akatemiassa olevien painijoiden harjoittelusta (ainakin Joensuussa). Joensuun urheiluakatemiassa lajien valmentajille maksetaan 20€/kerta, tai enemmän, riippuu koulutuksesta.
Voisiko kaikki Suomen urheiluakatemiat listata/ kartoittaa, lähinnä niiden paikkakuntien osalta jossa paini on mukana. Voisiko tässä olla ideaa keskittää urheilijoita eri paikkakunnille (hyvät kulkuyhteydet, harjoittelu puitteet, valmentajat, yms.), karkea jako voisi olla vp ja kr paikkakunnat.
Urheiluakatemioita jossa on paini mukana
Kotka
Joensuu
Oulu
Ilmajoki, Seinäjoki?
Helsinki?
?
?
Ps. Tietoa uirheiluakatemioista pitäisi saada liiton nettisivuille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
tampereella sammon lukio ja tampereenammattiopisto(ammattikoulu)kuuluvat urheilijoittenkoulutusohjelmaan.aamureenit ukkolan vetämänä 3kertaa viikossa.
Lahdessa toimii Päijät-Hämeen urheiluakatemia, yhtenä lajina paini
Keskustelupalstalla on nyt huolestuneita paini-ihmisiä (-valmentajia), jotka haluavat saada painimenestyksen uuteen nousuun. Hyvä, että yrittävät kehittää! Juniori- ja myös aikuistoiminnassa on muutama valtavan suuri ongelma (ensin itsestäänselvyydet):
1) Menestystä ei tule, jos ei saa harjoitella parempiensa kanssa. Ts. Suomen parhaat juniorit on saatava miesten leirille. Onneksi tämä ongelma on kutakuinkin ratkaistu eli hallinnassa. Tosin tilannetta edelleen parantaisi, jos parhaat juniorit voisivat harjoitella myös ulkomaisten parhaiden juniorien kanssa. Rahasta on tietenkin kysymys. Se siitä.
2) Parhaille junioreille on saatava paras mahdollinen ympärivuotinen valmennus. Tämä puoltaa Juha Virtasen käsitystä valmennuksen keskittämisestä. Tähän liittyy jatkuva hyvien ja kovien harjoitusvastustajien mukanaolo harjoituksissa. Koska Virtanen näyttää luottavan siihen, että hänellä on annettavaa kaikille Suomen junioripainijoille, en ala kiistää. Tämä edellyttää kuitenkin häneltä suunnatonta panostusta oman valmennustaidon ja -kyvyn kehittämiseen. Hyvä, että hän on valmis. Suomessa ei monta tällaista painivalmentajaa ole.
3) Suurin ongelma juniorimenestyksen puutteeseen on kovuuden puute. Tämä johtuu liian lepsusta harjoittelusta (ks. edellä), mutta myös kovin turnausten vähyydestä. Syynä jälleen tietenkin rahan puute.
4) Keskeisin ongelma painimenestyksen puutteeseen on kuitenkin se, ettei lahjakkaita junioreita saada vakuutetuksi kovan ja ankaran harjoituksen välttämättömyydestä. Valmentaja-Ukkola yritti aikanaan tätä, mutta porukka ei ollut valmis seuraamaan. Tässä piilee luultavasti tausta siihen, että Virtanen kirjoitti pitkään lentopallon uudesta menestyksestä. Keskitetty harjoitusympäristö antoi mahdollisuuden oikean huippu-urheiluasenteen läpimurtoon. Ilman raakaa ja pitkäjänteistä työtä ei tule menestystä, ei edes superlahjakkailla.
5) Paini on mielletty pitkään yksilölajiksi, mutta tänään se ei sitä enää ole. Joukkueen keskinäinen toistensa kunnioitus ja kannustus auttaa jokaista menestyksen lisäämiseen. Vertaa maastohiihdon uusi nousu norjalaisen Dahlenin johdolla. Joukkueena yksilöt tulevat menestymään. Miten luoda sitten yhteenpuhaltavien painijoiden JOUKKUEET? Siinäpä miettimistä.
6) Suurin ongelma on kuitenkin se, että painilla ei rikastuta eikä moni ansaitse edes leipää vielä muutamaan vuoteen (vuosikymmeneen?). Siksi on erittäin tärkeätä junioripainijoiden ammatilliseen ja yleensä koulutuksellisuuden kehittämiseen. Tämä ei saa olla valmentajan pääjuttu, vaan on hankittava asiantuntijat. niitä kyllä on.
7) Kaikkein suurin ongelma on se, ettei edelläänkään pystytä täysin avoimesti kertomaan naapuriseuran valmentajalle omista valmennusmetodeista. Suomi on pieni maa ja paini on lilliputti harrastajien määrässä, että töitä, töitä!!!!
8) En hyväksy dopingia!
9) Kivelän akatemioiden ongelma on etenkin kohdat 1 2. Olen Virtasen kanssa samaa mieltä, että muilta lajeilta kannattaa ottaa oppia, mutta ei kopioida.
10) Suomen painin mahdollinen menestys tulevaisuudessa on minulle selkeä: junioreiden (13-17-vuotiaat) painiharjoittelu on keskitettävä yhteen tai mahdollisesti kahteen paikkaan. Vaihtoehdot ovat Kuortane, Pajulahti tai Tampere.
Vain toteutus puuttuu.Ja monesti kyllä jää toteutumatta niinkuin pelkään vähän tämänkin käyvän.
Hyvähän se on että innostutaan ja suunnitellaan.
Kauas on pitkä matka!!!
Yes! Kirjoittamani asiat eivät ole uusia tai edes kovin mullistavia. En väitäkään niin. Se ottaa painiväessä pannuun, että niitä asioita, joilla parempi menstys tulisi, EI TEHDÄ (koska ideat eivät ole tulleet omasta päästä). Lentopalloliitto EI tehnyt lajin harrastajille tiedon tasolla UUSIA ASIOITA. Se, että siellä tietyistä lähtökohdista pidettiin kiinni ja TEHTIIN, kantaa nyt hedelmää. He puhalsivat YHTEEN HIILEEN. Samaa yhteisharjoittelua (-oloa)kokeilee parhaillaan myös jalkapallo Eerikkilässä. En ymmärrä esimerkiksi tällä palstalla käytyä valmentajan, Rantalan, kritiikkiä. (En ole Rantala-fani ollenkaan.)OSA PAINIVÄESTÄ ON KUMMAA MIELELTÄÄN, tai sitten kritiikin antaja (ja kyvytön rakentavaan keskusteluun) on ei paini-ihminen!
Vaihtoehdot ovat Kuortane, Pajulahti tai Tampere.
Asutko sopivasti leikkauspisteessä?
ja perus itsekkäitä, nämä luonteen laadut jarruuttaa kehitystä, ainoat tosi toimijat ovat menestyvien painijoiden vanhempia ja hekin aika itsekkäistä syistä, mielellään ei edes tieto taitoa jaata...yhteen hiileen kyllä puhalletaan, mutta kaikilla on se yksi hiili itsellään mihinkä he puhaltavat silloin kun se on itselle tärkeää, sitä tarkoittaa painissa "yhteen hiileen puhallus" kirjaimellisesti.
Taas tulee kritiikkiä tekeviä kohtaan ja kunnolla. Kotka ja Vahva porukoineen tekee kiistatonta työtä ilman omien lastensa asioiden ajamista, painin eduksi. Joensuu ei myöskään kaiketi tarvitse puolustajia painia tuntevien parissa.
Kaikki lähialueita kokoavia ehdotuksia kannattanee tukea. Lajimme ei kestä ristivetoja, eikä ainakaan yhteistyön sabotoijia.
Kadehtia voi kuka vaan, tuloksia lahjakkaistakaan lapsista eivät kadehtijat saa irti( olkoon isiä taikka ei). Tulokset voimme lukea SM-kisojen listoilta- ne eivät perustu kuitenkaan arvontoihin... ainakaan ,jos menestystä tulee useana vuonna peräkkäin.
Olen mukana tukemassa alueellisia osaamiskeskittymiä Itä-Suomenkin alueella, Tarkoittanee nykyisellään Joensuun sekä Kotkan kaltaista toimintaa.
Ikävä kyllä, vaikka Kuusaan seutu kuinka yhdistyisi talousalueena, en näe saman kaltaista yhteistyön mahdollisuutta mahdollisen Kymin kunnankaan alueella.
Nämä alueet pitäisi Virtasen tyyliin kylläkin saada vielä koottua peruskoulun jälkeen vaikka Lahteen tms. paikkaan urh. opistolle jatkamaan vielä laajemman porukan kanssa painissa eteenpäin. Koulutuksen pitäisi integroitua lajiharjoitteluun ennemminkin kuin harjoittelun koulutukseen.
Kuusaallakin tänä päivänä saataisiin kaupunki sekä koululaitos varmasti mukaan , jos alueen tulostaso olisi samalla tasolla kuin Pahkalan Kalen aikaan.
Toivonkin kovasti uusia lapsia sekä aikuisia lajia viemään eteenpäin ja menestykseen.
Keitiikit asiallisina sekä omalla nimellä, muutoin ne tulkitaan huuteluksi nurkkien takaa. Aina myöskin pitäisi antaa vaihtoehto ,jos on sitä mieltä ettei asiat kulje oikein. Ei riitä, että sanoo, toi on väärin.
Suomessa on tällä hetkellä 105 vuonna 1992 syntynyttä lisenssipainijaa. Ja jos aiempien vuosien merkit pitävät paikkansa, niin vuoden kuluessa saman ikäluokan poistuma tulee olemaan n. 25-30 prosenttia. Ensi kevään yhteyshaussa siis noin 80 painin kanssa tekemissä ollutta nuorta tyttöä ja poikaa pohtii uravalintaansa.
Krekon Team 2012-leirille kutsuttiin parhaat kadetti-ikäiset painijat ja tuossa joukossa ikäluokka oli edustettuna yhdeksän painijan voimin. Jos ajatellaan, ettei valitsijat olleetkaan kaikki tietäviä ja muutama lahjakkuus olisi jäänyt ulos porukasta, niin ikäluokan potentiaalisten huippujen määrä voisi olla tässä vaiheessa vaikkapa 12. Siihen sitten kolme tyttöä ja viisi vapaapainijaa, niin ollaan 20 painijassa. Krekon kannattajat tietenkin sanovat, ettei tytöistä ja vapureista huippuja löydy, mutta lasketaan nyt kaikki mukaan.
Ja sitten kun pitäydytään edelleen kylmissä luvuissa, niin tuosta porukasta seuraavan vuoden kuluessa painimiseen kyllästyy 3-4 . Aina porukassa on niitä, jotka tähän mennessä ovat edenneet lahjoillaan tai vanhempien pakottamana ja kova työnteko ei miellytä. Lisäksi pitkä ja ansiokas painiura ikäkausi- ja poikapaineissa on voinut tyydyttää suurimman halun menestyä.
Oltaisiinko tässä vaiheessa jossain 15 tosissaan painiin panostavan määrässä? Ja heistä todellisia lahjakkuuksia on korkeintaan 3-6. Korjatkaa jos olen väärässä.
Tämän sekavan matemaattisen päättelemisen tarkoituksena on osoittaa se, kuinka pieni laji olemme. Tällöin tulee tarkkaan miettiä minne ja millaisia akatemioita perustetaan. Onko siinäkään mitään järkeä, akatemioita on enemmän kuin tosissaan treenaavia painijoita? Ja jokainen painin kanssa tekemisissä ollut tietää lajin tekevän eri paikkakunnilla ja seuroissa melkoista aaltoliikettä. Seitsemän lihavan vuoden jälkeen on tiedossa laihoja vuosiakin.
Joka tapauksessa seuraavat kuukaudet ovat varmasti monessa painiperheessä tiukkoja valintoja tulevaisuuden suhteen. Päästetäänkö perheen painija muualle lukioon tai ammattikouluun? Pärjääkö poika tai tyttö yksin? Entä miten käy pikkuveljen treenaamisen, kun paras harjoitusvastustaja häipyy?