Hei! Olen 34-vuotias raskausviikolla 34. Poika köllii mukavasti masussa ja odotan kovasti hänen maailmaan tuloaan. Tämä on ensimmäinen vauvani. Lisäksi meidän perheeseen kuuluu miehen puolelta 13-vuotiaat kaksoset ja 8-vuotias poika, kissa, kaksi kilpikonnaa ja akvaariokaloja. Minua kovasti kiusaa ajatus siitä, että tämä tuleva pienokaisemme olisi ns. olosuhteiden pakosta minulle se ainut oma lapsi. Haluaisin vielä yhden lisää tälle pienokaiselle kaveriksi. Mutta urakehitykseni on nyt siinä vaiheessa, että ellen palaa työkuvioihin mukaan tipun pahasti kärryiltä ja minut korvataan helposti toisella ihmisellä. Yritys kouluttaa työntekijöitään sisäisesti ja kilpailu on kovaa. Lisäksi mieheni ei ainakaan tällä hetkellä ole halukas suunnittelemaan lisää lapsia maailmaa;toisaalta hänellähän niitä jo on ehkä riittävästi ja ovat ne minunkin lapsiani myös ja meillä sujuu uusioelämä ihan hyvin. Mutta silti on kipinä sisällä, että jos vielä yksi pieni...Jos ajattelisi järjellä niin viisaintahan ois nauttia tästä vauvasta ja keskittyä perheeseen ja työhön,kun sitä riittää niin kotona kuin kodin ulkopuolella ja onhan se vähän rahakysymyskin, kun juuri velalla ostetttu talomme uhkaa käydä pieneksi tai toisaalta isommat alkaa jo haluta itsenäistymään, mutta silti.Ja en minä enää mikään nuorikaan ole,että päätökset pitäis tehdä melko pian. Mieli on siis välillä ihan sykkyrässä ja sotkussa;useat kyllä sanovat, että kyllä se aika ratkaisee ongelmat!
ura vai lapset
riitu
15896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ehkä olisi kannattanut ne lapset hankkia 20-27 ikävuoden välillä?
No, minä ainakin nautin sinun ikäisenä lähes täysi-ikäisistä lapsista ja työelämästä parhaillaan.
Vaikka oletkin noin vanha niin eiköhän se toisen lapsen hankkiminen onnistu. Mutta se toinen kannattaa hankkia melkein heti ensimmäisen perään.Nuorimmalla lapsella saattaa olla aika tympeää kun ei ole muista sisaruksista leikkikaveria ja tappelukaveria. Suosittelen lämpimästi toista lasta siis jo senkin takia kun sitä niin kovasti toivot. Tai ehkä ensimmäinen lapsi on niin kova pala ettei toista meilellään enää halua. Useille käy niin!
No, koita puhua ukkosi kanssa asiasta.
Ei niitä lapsia noin vain hankita! Siihen tarvitaan myös se toisen sukupuolen edustaja ja suotavaa olisi myös, jos parisuhde olisi vakaalla pohajalla ja toimiva jne jne jolloin olisi pienempi riski erolle..
Äitiys on semmonen duuni, ettei se lopu koskaan. Se ei lopu, kun lapsi täyttää 18 tai 20 tai kun nuori muuttaa kotoa pois omilleen. Äitiys ja myös vanhemmuus = isyys on loppuelämän mittainen projekti.Päättyy vasta haudassa.
Tein mukulani parikymppisenä ja nyt esikoinen on täysi-ikäinen ja asunut omillaan jo jonkin aikaa, mutta aika paljon tarvitsee äidin apua ja neuvoja. Kova paikka taitaa olla itsenäisyyteen pyrkivälle nuorelle tämän tajuaminen...
Olen 38-v. ja odotan kolmatta lasta. Olen siis kauehan wanha äidiksi!! Olisi pitänyt tämä kolmaskin tehdä aiemmin - joku on tätä mieltä.
Aika moni lapseton tai sellainen, joka on kaikki muksunsa tehnyt parikymppisenä, on tätä mieltä: yli kolmikymppisen ei missään nimessä pitäisi enää tehdä lapsia! Ei sitä ensimmäistäkään! Perustelut ovat, että sitten kun lapsi on murrosiässä, äidillä on vaihdevuodet ja tulee ongelmia.
Ikään kuin se, vaihdevuodet, olisivat ainoa vastoinkäyminen, kriisi tai äidin henk-koht. ongelma, jota äisin elämässä voisi koskaan olla!! Ikään kuin sillä lapsella ei olisi muita ihmisiä elämässään, esim. isä??
Olen luotsannut nämä kaksi edellistä lasta läpi sellaisten vaikeuksien, että joku vaihdevuosi sitten tämän lapsen lapsuudessa taitaa olla pienimpiä kriisejäni.
Nyt minulla on kuitenkin sellainen mies, joka ottaa vastuuta parisuhteesta, itsestään, lapsistaan - ja joka rakastaa lapsia aivan tavattomasti!
Lasten isä ei sellainen ollut, teininä sitä ei osannut nähdä, vaikka toisaalta kaiken näkikin.
Mielestäni olin kauhean kypsä tuolloin kun nuo edelliset tein.. no, kypsyyttä on monen asteista.
Minusta on parempi, että nuoruus eletään nuorena ja lapset hankitaan sitten, kun on itsellä jäkeä päässä ja sellainen kumppani, joka myös ottaa vastuuta lapsesta. Joillakin se tapahtuu 24-votiaana, toisilla vasta 30 täytettyään. Jos teiniäidit huutaa arvostusta ja kunioitusta : mekin olemme hyviä vanhempia, niin samalla tavalla pitäisi piisata arvostusta ja kunniouitusta myös vähän vanhemmalle äidille/isälle, hekin ovat hyviä vanhempia,IKÄ ei ole se juttu, että onko sopiva, kypsä, hyvä vai ei.
Mitä vanhempi äiti, sitä suuremmalla todennäköisyydella lapsesta tulee vammainen. Se riski 40-vuotiaalla on jo suuri.
En jaksa puuttua henkiseen kypsyyteen yms. Enkä ole todellakaan teiniäiti jos sitä vihjaat. Näen joka päivä näitä vammaisia lapsia ja aina heidän vanhemapansa on hyvin vanhoja, tiedän vain yhden tapauksen jossa oli äiti 25-vuotias.
Ja tästähän joku päättelee että olen sitä mieltä että jokaisesta 40-vuotiaasta naisesta syntynyeestä lapsesta tulee vaimmainen. No ei.
Sitäpaitsi luonnollisin ikä on se 17-25-vuoden ikä. Ystävättärenikin joka näitä asioita tutkii on tullut siihen tulokseen että sen ikäisenä synntys jopa sujuu parhaiten.
Joten on helppo sanoa yli 34-vuotiasta vanhaksi synnyttäjäksi.
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta ikä kysymyksestä. Ehkä jo senkin takia että olen ollut ns. teiniäiti vanhin lapseni syntyi kun olin 17, toinen kun olin 21 ja tämä pahnan pohjimmainen ollessani 37v.
Mielestäni olen pärjännyt ihan hyvin ja uskon pärjääväni vielä tämän nuorimmaisen murkkuiätkin.
Vaikka olenkin silloin numeroiden perusteella vanhus.
Sinulle "ura vai lapset" lapsi on vain hetken pieni kasvaa yllättävän nopeast, jos sulla vaan on mahdollisuus nauti siintä ajasta täysillä oli heitä sitten yksi kaksi tai useampia.
Mieti tarkkaan mitä jaksat ja haluat, vanhemmuus ei pääty koskaan. Älä myöskään ota sitä kahleena.
Minua on naisena ärsyttänyt puhe siitä että on valittava joko lapset tai ura. Naiset on vieläkin miesten pompoteltavana. Miehethän niitä pomoja on niin politiikassa kuin työpaikoillakin (suurimmaksi osaksi).
Olen 25v koulutettu nainen ja olen pohdiskellut tätä ura/lapset asiaa. Tulos on se että verenpaine nousee, mutta uraputki ei, eli taitaa kohta olla lasten vuoro. Jos sitten kolmekymppisenä voisi mainostaa itseään, "on muuten lapsetkin jo tehty". Mutta sitten ei ole tarpeeksi työkokemusta... Teet niin tai näin, mikään ei ole hyvä.
Minä tein ratkaisuni. Kyllästyin pätkiin ja tyhjiin lupauksiin siitä, että kyllä me sinut kohta vakinaistamme, kunhan... Odotan nyt ensimmäistäni, vaikka voin olla varma, ettei minulla ole työpaikkaa enää sen jälkeen kun esimiehilleni asia selviää. Pienellä matematiikalla tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nyt alkaa olla viimeiset hetket alkaa toteuttamaan todellista unelmaani, omaa perhettä. Olen nyt 27 ja tiedän haluavani ainakin kolme lasta, mikäli Luoja suo. Ja koska lapsia ei voi suunnitella siten, että ensimmäinen tänä vuonna, seuraava kahden vuoden päästä ja niin edelleen, päätimme mieheni kanssa ryhtyä toimeen.
Uraminääni ratkaisu joskus pohdituttaa. Mutta kun ajattelen, millaista hermopeliä ja pompotusta minunkin työnantajani ovat harrastaneet, tunnen syvää tyydytystä siitä, että uskalsin tehdä oman ratkaisuni. Kukaan muu ei enää päätä elämästäni. Ja kukapa tietää, ehkä siinä vaiheessa, kun palaan työelämään, se paljon puhuttu työvoimapula on jo ihan totta. Ehkä silloin voin jo valita, mihin haluan mennä töihin... Elämä on siitä jännää, ettei koskaan voi tietää, miten asiat menevät. On vain elettävä niin kuin parhaiten taitaa.
Ihailen sinua Iines ja kaikkia teitä muita jotka uskallatte tehdä ratkaisuja piittaamatta tästä kylmästä maailmasta :)
Olen ainakin pyrkimässä samaan suuntaan. Olen ikäni ollut pirun kunnianhimoinen ja myös menestynyt mielestäni oikein hyvin. Viime aikoina pomot ovat vilautelleet ylöspäin vievän hissin ovea houkuttelevasti ...mutta meikäläinen aikoo lopettaa pillerien popsimisen tässä kuussa.
Järkeilin sen ikivanhan sanonnan mukaan: kumpaa katuisin (enemmän) kuolinvuoteellani, lapsettomuutta (tai "liian" pientä perhettä tms.:) vai sitä menetettyä palkankorotusta/pomonpaikkaa ym.
En kuitenkaan ole vielä ihan yhtä varma ja rohkeutta uhkuva kuin esimerkiksi Iines edellä. Siksi on aivan upeaa lukea teidän muiden tekstejä, ne rohkaisevat niin!
Etkö tiedä mitä siellä hississä tapahtuu? Joudut olemaan hame korvissa kaikkien jyystettävänä! Jos et anna niin hissi pysähtyy. Oikein nopeasti jos aiot kaikki hoitaa joudut siirtämään vuotopäiviäsi pillereillä. Vieläkö herrahissi kiinnostaa? Tietenkin jos nautit ryhmäseksistä...se on asia erikseen.
Nyt olet ilkeä, likainen mielikuvitus?!ei ollut oikein asiaan kuuluvaa...
olen samaa mieltä kanssasi.. nainen ei ole koskaan (työnantajien mielestä) siinä asemassa , että olisi ns. hyvä valinta työelämälle. Jos olet nuori/juuri valmistunut -sinulla ei ole tarpeeksi työkokemusta hommaan tai sitten sinä teet kuitenkin pian lapsia. Jos olet lapsia tehnyt ja nuorehko niin teet niitä lapsia kuitenkin vielä lisää tai jäät heidän takiansa usein kotiin tai olet ollut poissa työelämästä liian kauan osataksesi enää työtäsi... ja seuraavaksi oletkin jo liian vanha tai todellakin työelämässä kokematon sillä et ole saanut sitä ensimmäistäkään hyvää mahdollisuutta näyttää mistä sinut on tehty... Nainen ei ole tasa-arvoinen työelämässä, mutta nainen saa nauttia (luojalle kiitos) lastensa kasvun seuraamisesta ja elämän pienien ihmeiden näkemisestä, joten eiköhän olla siitä kuitenkin iloisia :) sen katkeruuden ohella, jota työelämä meille tuo.
..olet keke joutunut olemaan hississa hame korvissa päästäksesi urallasi eteenpäin. Onneksi meidän kaikkien ei sentään ole tavinnut edetä samalla tavalla :o))
Yrityksessä, missä itse työskentelen, ei yksikään lapsentekoikäinen lapseton nainen ole päässyt etenemään urallaan. Samoja hommia tekevät vuodesta toiseen. Sen sijaan miehet sekä ne naiset, joilla lapset on jo tehty, ovat päässeet etenemään.
Myös täällä nähdään punaista samaisesta asiasta! Minulla on (taas) määräaikainen työsuhde marraskuun puoleen väliin ja olemme päättäneet mieheni kanssa jättää ehkäisyn pois vajaan kahden viikon päästä. Tuli mitä tuli. Naisille ei nimittäin oikeaa lapsen saanti aikaa olekaan. Aina on jotain! Ajattelen positiivisesti ja uskon, että elämä järjestyy kuitenkin vaikka ei olekaan työtä mammaloman jälkeen odottamassa!
Hyvää kesää ja onnea yrityksiin kaikille!
Olen luullut että avioliitto suomalaisen naisen kanssa on täysin seksitöntä mutta olenkin näköjään väärässä! Kyllä ainakin lapsentekoaikaan mies pääsee pukille, siihen se sitten taitaa jäädäkin..Mutta parempi pari kertaa kuin ei ollenkaan!
Kyllä elämässä on syytä ottaa riskejäkin ja elää täysillä sitä ajanjaksoa mikä milloinkin on menossa, ilman ehdottomia suunnitelmia ja laskelmia. Riskonotolla tarkoitan sitä että jos nyt haluat antaa aikaasi perheelle ja hankkia lapsia niin tee se ja jätä uran miettiminen siihen kun sen aika taas on. Mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja on muitakin kuin yksi ehdoton uraputki.
Minä jäin aikanaan työstäni, kun halusin antaa aikaa lapsilleni. Myöhemmin kun he olivat isoja löysin lisäkoulutuksen kautta urani, ja olen kyllä onnellinen tuosta ratkaisusta. Sain olla täysillä lasteni kanssa, enkä kuitenkaan menettänyt pitemmän päälle mitään ammatillisestikaan.