Perhepäivä

Onko heillä salassapito velvollisuus??
Tietääkseni on.
Mutta ei ilmeisesti tiedosteta asian vakavuutta.
Leikkipaikoilla lapset leikkii ja perhepäivähoitajat haukkuvat kilpaa lapset ja vanhemmat, tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Ihme touhua!
4561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

salassapito velvollisuus,niinkuin kaikissa työpaikoissa. On se niin väärin kun toiset juoruu toisten asioita muille ihmisille.

Äänestä

Tee palvelus kaikille ja ilmoita asiasta joko perhepäivähoidonohjaajalle tai päivähoidon johtajalle. Ei varmaan tarvitse kertoa kuka haukkui, vaan ylipäätään että ottaisivat palavereissa asian puheeksi ja virkistäisivät vähän hoitajien muistia siitä mikä on sallittua ja mikä ei.

Äänestä
  • Tuollasessa työssä olevat eivät saa muiden kuullen keskustella asiakkaistaan mutta minkäs teet. Tuo on näyttää olevan tapa täällä. Itsekin olen muutaman kerran joutunut kuuntelemaan lähellä kovaäänisesti keskustelevien virastolaisten tai kunnalisvaltuutettujen juoruilua. Niiden joista juoruttiin jopa nimet ja aihe mainittiin. Muistan iloinneeni siitä että en ole vielä joutunut itte tekemisiin noiden kanssa.

    Äänestä

  • sallittua kirjoitti:

    Tuollasessa työssä olevat eivät saa muiden kuullen keskustella asiakkaistaan mutta minkäs teet. Tuo on näyttää olevan tapa täällä. Itsekin olen muutaman kerran joutunut kuuntelemaan lähellä kovaäänisesti keskustelevien virastolaisten tai kunnalisvaltuutettujen juoruilua. Niiden joista juoruttiin jopa nimet ja aihe mainittiin. Muistan iloinneeni siitä että en ole vielä joutunut itte tekemisiin noiden kanssa.

    Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta viime kesänä, kun vielä kävin lasten kanssa lähimmässä leikkipuistossa, jouduin usein kuulemaan pp-hoitajien mielipiteitä hoidettavista lapsista, heidän vanhemmistaan ja perhe-elämästään. Kun joku lapsi haettiin, alkoi heti kaakatus siitä kyseisestä lapsesta tai heidän perheestään. Minun lapseni ovat kotihoidossa, joten tuollaista ongelmaa ei voi tulla, mutta kiusaannuin kyllä siitä, että pp-hoitajat ylipäätään hymyilevät lapsiaan hakeville vanhemmille ja sitten heti jauhavat paskaa selän takana.

    Minua ihmetytti myös se, että pp-hoitajat olivat niin keskittyneitä juoruiluunsa, että n. 2-vuotias tyttö tuli parina eri kertana (emme kovin usein puistossa edes käyneet) pyytämään minua, aivan vierasta ihmistä, nostamaan hänet keinuun. Nostin, katsellen samalla pp-hoitajia, mutta kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota. Olen miettinyt, mitä vanhemmat sanoisivat, jos tietäisivät täysin vieraan ihmisen koskeneen lapseensa ja hoitavan hommia, jotka kuuluisivat palkkaa saaville hoitajille. En enää käy ko puistossa muuten kuin sellaisina aikoina, jolloin siellä ei ole pp-hoitajia hoitolapsineen. Vaitiolovelvollisuuden pitäisi tarkoittaa sitä, että kenenkään asiakkaan asioista ei puhuta koskaan muuten kuin joissakin palavereissa seinien sisäpuolella ja jos työnä on hoitaa lapsia, silloin kuuluu keskittyä nimenomaan siihen eikä juoruiluun työtoverin kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoitajat... kirjoitti:

Onko heillä salassapito velvollisuus??
Tietääkseni on.
Mutta ei ilmeisesti tiedosteta asian vakavuutta.
Leikkipaikoilla lapset leikkii ja perhepäivähoitajat haukkuvat kilpaa lapset ja vanhemmat, tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Ihme touhua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu