Palstalla perätään abortin motiiveja. Miten arvioit, millaiseen etuun abortin tekijänä vaihdoit raskautesi?
Oliko etusi laadullinen, kuten helpompi parisuhde, mukavampi elämä, vai
Oliko tavoitteesi määrällinen, kuten paremmat ansiot tai asema, asunnon hankinta vai lainojen lyhentäminen.
Mikä on karkea arvio saavuttamastasi laadullisesta ja/tai taloudellisesta hyödystä?
Oliko etusi laadullinen, kuten helpompi parisuhde, mukavampi elämä, vai
Oliko tavoitteesi määrällinen, kuten paremmat ansiot tai asema, asunnon hankinta vai lainojen lyhentäminen.
Mikä on karkea arvio saavuttamastasi laadullisesta ja/tai taloudellisesta hyödystä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei ole minulle ainakaan ollut abortista mitään varsinaista hyötyä/etua, enkä yleensäkään ajattele noin asiasta... En vain koe olevani tarpeeksi hyvä äidiksi, minusta ei saa ihanneäitiä tekemälläkään.
Parempi olla ilman lapsia, kun tiedän, ettei hommasta tulisi yhtään mitään. Lapsi ansaitsee hyvän ja turvallisen kodin ja onnelliset vanhemmat!
ole täydellinen äiti,tuskin kukaan.Sain esikoiseni
16-vuotiaana ja saanut aina kuulla että miten lapsi voi kasvattaa lapsen.Mutta niin se elämä
opettaa,minä halusin lapsen pitää ja kasvoin hänen mukanaan.Kahden muutimme samantien ja hyvin
on mennyt,välillä on hyvä päivä,välillä huonompi.
Silti olen aina lapsesta huolen pitänyt :)
Tulen pitämäänkin!Poika on nyt 2wee..Jotenkin lapsen myötä jää se kaikki turha meno villitys,sitä tykästyy ihan vain arkeen,olemaan kotona iltaisin.Ja kerran kuukauteen jos pääsen tuulettumaan niin olen ihan tyytyväinen!
ja vielä kerran boooriiiing..
Olet tehnyt itsellesi varmasti parhaan päätöksen, onnea siitä.
Ainut mikä jäi vaivaamaan kirjoituksessasi on se, että kasvatte lapsen kanssa yhdessä aikuisuutta kohden. ÄLKÄÄ! Lasta pitää kasvattaa, ei se siinä rinnalla vain kasva. Älä sotke omaa kasvuasi lapsen kasvuun, vaan kasva itse toisaalla, lapsen ei ole tarkoitus kasvattaa sinua. Olit kypsä tai et, niin sinun on joka tapauksessa kasvatettava lapsesi, et voi jättää häntä ilman kasvatusta, vedoten siihen, että et itsekään vielä ole aikuinen...
Kiukuttele ja äksyä omat kypsymättömyytesi vaikka vanhemmillesi tai kavereillesi tai missä muualla tahansa, mutta lapsellesi ole vain turvallinen luotettava aikuinen. Pienelle on liian suuri vastuu laittaa kasvattamaan äitiään, liian suuri taakka kärsiä äidin kasvukivuista.
Uskon, että pärjäät hyvin, kunhan pidät sosiaalisen verkostosi kunnossa, että pystyt elämään elämässä muitakin rooleja kuin äitiys. Totuushan on, että oma kasvusi on vielä kesken, sinun täytyy vielä aikuistua. Aikuiseksihan kasvetaan kavereiden rinnalla. Lapsi ei siinä haittaa, mutta jos lapsesta tulee ainut kontaktisi, niin lapsen rooli vääristyy kun alkaa korvaamaan sinulle kaverit, vanhemmat jne.
Niin,tarkoitin että kasvoin äitiyteen,lapseni on
opettanut minulle monia asioista.Ja se tässä onkin
hienoa!Jos olisin tuntenut riittämättömyyttä lapselleni en olisi häntä pitänyt,mutta tiesin että minä pystyn siihen ja tässä tulos.Meillä menee erittäin hyvin,tuskin kenenkään lapsi perheen arki riemua aina on.Minä en ole potenut masennusta niistä öistä kun lapseni vain huusi,ja huusi(koliikki)minä yksin hyssytin monen monta yötä.Koko ajanhan tässä eletään kuin perhe,olet jotenkin saanut väärän kuvan minun ja lapseni suhteesta!Asun edelleenkin lapsen kanssa kahden,kenelle minun pitäisi kiukutella??!!Eiköhän
kiukuttelut ole minun kohdallani jäänyt sinne jonnekkin lapsuuteen.Minun on kuule ihan hyvä olla,että mikä sinä olet tuntemattomana minua ja minun elämää pätemään,kysympä vain?!Kavereitani näen kun kerkiän,mutta tätä halusin ja minusta äidin pitää olla äiti lapselleen!
vastaaminen, on yhtä tyhjän kanssa. Vastustajat keksivät jokaiseen "ongelmaan" ratkaisun ja sehän on helppoa, kun ei ole oma elämä kyseessä.
Raskauteni ei ollut suunniteltu, sen vuoksi käytin ehkäisyä.
Tilanteessamme oli monta muttaa. Asuimme eripaikkakunnilla, kaukana toisistamme. Molemmat opiskelivat, eikä paikkakunnan vaihdos olisi ollut mahdollista kummallekkaan. Yliopistojen tiettyjä tiedekuntia kun ei joka kaupungista löydy. Eipä olisi lapsi ollut mahdollinen 20 neliön yksiössä, toinen etävanhempana. Ja opiskelut olisi pitänyt jättää kesken ja niiden jatkaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.
En siis vaihtanut raskauttani mihinkään etuun tai mihinkään muuhunkaan. En halunnut lasta ennen rakautumista enkä sen jälkeen. Asiat ovat monasti hyvin yksinkertaisia.
Suurin etu/hyöty on se, että saan edelleen kehittää vain itseäni. Ei ole ketään kenestä olen vastuussa, sillä en halua olla kenestäkään vastuussa. Ei ole ketään joka pitäisi elättää, sillä en halua elättää ketään muita.
Eli suurin hyöty oli kai henkinen tasapaino itseni kanssa. En ole pakotettu mihinkään mihin en ole valmis ryhtymään.
Toisaalta materiaalisemmin ajateltuna, on lapsettomuus tietenkin suonut monia monia kokemuksia ja elämyksiä joihin lapsellisena en olisi päässyt.
Yhäkin on todella vaikea nähdä yhtään hyötyä siitä jos lapsen olisin tehnyt. On vaikea kuvitella, että jotain suurta tai henkistä olisin kokenut lapsen kautta. On vain niin vaikea kuvitella, että olisi olemassa jokin sellainen kuin oma lapsi, nyt jo kolme vee...
En tiedä, mutta minulle jäi jotenkin sellainen kuva kirjoituksestasi, että haluat hirveästi painottaa sitä "vain minä" -olotilaasi.
En ole minäkään koskaan ollut erityisen lapsirakas, en ole välittänyt toisten lapsista, jne. Silti se asia, joka on minua itseäni eniten kehittänyt, on juuri ne omat lapset! En taas toisaalta ymmärrä sitä näkökantaa, että kun on lapset niin elämä on eletty ja sitten ei pääse mihinkään, eikä voi tehdä mitään... Minulle on niitä kokemuksia ja elämyksiä kertynyt kyllä paljon enempi (ainakin niitä jotka loppupeleissä ovat sinne mieleen parhaiten jääneet) juuri nimenomaan perheellisenä ja lasten kanssa.
Kyllä se vai niin on, että sitä suurta ja henkistä kyllä kokee nimenomaan lasten kautta! Mutta sitähän ei taas voi tietää ja kokea kuin vasta sitten kun on niitä lapsia (tai lapsi). En minäkään olisi sitä uskonut miten valtava kokemus lapset on, ennen kuin niitä lapsia itselle "siunaantui". (Sitä ennen niitä ajatteli enemmänkin "riesana" kun kuunteli toisten lasten uhmakohtauksia, yms.)
Korostan kyllä sitä, että tärkeää on perhe jossa on isä ja äiti ja heillä hyvä ja toimiva parisuhde.
Ja sitten kolmivuotiaasta, oma esikoiseni lähentelee sitä ikää ja voin sanoa että pilvisinkin päivä muuttuu aurinkoiseksi kun oma lapsi katsoo kirkkain nauravin silmin ja tulee moiskaisemaan suukon ja antaa halauksen.
...Ja sinun kirjoituksestasi sai sen kuvan, että painotat vain sanaa lapset, olet lapsikeskeinen. Haluat hirveästi painottaa vain lapsi olotilaasi?
Jos jotain noin suurta kokee, niin kai sen ehtii myöhemminkin, sitten kun on valmis siihen?
:) Onnea sinulle. Minulla aurinkoa riittää ilmankin. Mistäpä sitä tietää osaisiko minun lapseni halata, osaisiko suukottaa? Mistäpä sitä tietää olisiko hän hyvän tuulinen, tai osaisiko yleensäkään rakastaa? Rakastamaan opitaan esimerkin kautta. Läheisyydestä nauttimiseen tarvitsee kokea läheisyyttä ja saada siitä positiivisia kokemuksia...
En riskeeraa missään nimessä sitä, että lapsestani tulisi jotenkin tunnevammainen. Siksi teen lapsen vasta kun tiedän pystyväni häneen panostamaan sellaisia asioita joita tiedän positiivisen kasvun tarvitsevan. Tällä hetkellä miljoonat muut asiat ovat elämässäni tärkeämpiä, kuin halu yrittää kasvattaa onnellista lasta.
Ehkä sen kuvan saikin, olet oikeassa, mutta voin kertoa että minulla on myös elämää ilman lapsia ja ihan elämää vain "omalle itselleni" ilman miestä ja jälkikasvua. (On harrastuksia ja kaikenlaista ohjelmaa johon ei lapset kuulu.)
Tottahan sillä kolmivuotiaalla on ne kiukut, uhmakohtaukset ja naama mutrulla, yms. (Kuten varmaan meillä kaikilla, aikuisillakin.)
Mutta sen voin sanoa etten ole vielä ainoatakaan lasta nähnyt joka ei osaisi myös hymyillä ja nauraa, suukotella ja halata!
Ja kerrottakoon vielä, että lapset kasvattavat enempi vanhempiaan kuin vanhemmat lapsiaan tietyllä tavalla. Lastenkasvatuksessa pääsee maalaisjärjellä pitkälle, liika pohtiminen ja miettiminen ei aina ole hyvästä. Tietenkin on hyvä pohtia ja ottaa selvää, perehtyä lastenkasvatukseen ja välillä katsoa itseään peiliin millainen ihminen on, niin ihan pelkkänä ihmisenä kuin vanhempana. Minua sieltä peilistä ainakin katsoo melkein kaikessa vielä keskenkasvuinen, jolla on onneksi halu kasvaa ja kehittyä ihmisenä hamaan hautaan asti!
Sitähän ei voi etukäteen tietää, että millainen lapsi mahdollisesti tulee, millainen luonne hänellä on ja millainen persoona hän on. Mutta sillä perusteella että pelkäisi saavansa tunnevammaisen lapsen ja jättää lapset hankkimatta, ei voisi alkaa harrastamaankaan mitään uutta jossa olisi vaarana loukkaantua koska "jos sattuukin jotain".
Siis eihän lasta voi "kasvattaa" onnelliseksi, se onnellisuus löytyy meistä jokaisesta, pienistä arkipäiväisistä asioista ja juuri lasten kanssa huomaa miten pienestä se onni tulee ja muodostuu.
Jopa oli mielenkiintoisia vastauksia.
1. Ensimmäinen kirjoittaja koki alemmuutta. Hänet oli elämässä "lyöty".
"En vain koe olevani tarpeeksi hyvä äidiksi, minusta ei saa ihanneäitiä tekemälläkään."
Ensimmäinen kirjoittaja ei uskonut kykyihinsä äitinä. Hän ei vihannut lastaan. Hän olisi arvattavasti ottanut lapsensa vastaan, jos olisi ollut itsetietoisempi ja varmempi.
"Parempi olla ilman lapsia, kun tiedän, ettei hommasta tulisi yhtään mitään. Lapsi ansaitsee hyvän ja turvallisen kodin ja onnelliset vanhemmat!"
Ensimmäinen kirjoittaja vaihtoi lapsensa siihen, että sai säilyttää epävarmuutensa. Tämä kirjoittaja olisi tarvinnut apua ja rohkaisua.
2. Toinen kirjoittaja tiesi mitä tahtoi:
- "Asuimme eripaikkakunnilla, kaukana toisistamme.
- Molemmat opiskelivat, eikä paikkakunnan vaihdos olisi ollut mahdollista kummallekkaan.
- Yliopistojen tiettyjä tiedekuntia kun ei joka kaupungista löydy.
- Eipä olisi lapsi ollut mahdollinen 20 neliön yksiössä,
- toinen etävanhempana.
- Ja opiskelut olisi pitänyt jättää kesken ja niiden jatkaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.
En siis vaihtanut raskauttani mihinkään etuun tai mihinkään muuhunkaan."
Lukija voisi päätellä, että hän vaihtoi raskautensa juuri mainitsemiinsa asiohin, lähinnä opiskelumahdollisuuksiin. Ne olivat ilmeisesti molemmille lapsen vanhemmille tärkeämmät kuin lapsi. Omituista tekstissä on se, ettei kirjoittaja itse miellä vaihtaneensa lastaan mihinkään. Ilmeisesti kirjoittaja ei hahmottanut tilannetta valintana vaan "pakkona".
Pitääkseen lapsensa tämä kirjoittaja olisi ollut miehensä kanssa harjoitetun yhteistoiminnan opitnojen organisoinnissa. Hän oli myös rohkaisun, ehkä myös taloudellisen avun, tarpeessa. Näin määrätietoinen ihminen olisi lapsestaan kyennyt huolehtimaan, jos olisi päättänyt tämän vastuun ottaa.
3. Yksi kirjoittajista oli individualisti. Hän halusi välttää vastuuta lapsesta ja uskoi tietävänsä tarkalleen mitä tahtoi ja mitä teki. Tämä kirjoittaja vaihtoi lapsensa yksilölliseen vapauteensa. Hän arvoi lasta taakkana ja pakkona:
"Suurin etu/hyöty on se, että saan edelleen kehittää vain itseäni. Ei ole ketään kenestä olen vastuussa, sillä en halua olla kenestäkään vastuussa. Ei ole ketään joka pitäisi elättää, sillä en halua elättää ketään muita. Eli suurin hyöty oli kai henkinen tasapaino itseni kanssa. En ole pakotettu mihinkään mihin en ole valmis ryhtymään. Toisaalta materiaalisemmin ajateltuna, on lapsettomuus tietenkin suonut monia monia kokemuksia ja elämyksiä joihin lapsellisena en olisi päässyt."
Pieni epäily nimimerkkiä kuitenkin vaivaa. Hän on tietoinen siitä minkä ikäinen lapsi olisi. Hän on ilmeisen rehellinen sanoessaan, että on vaikeaa kuvitella henkistä kasvua lapsen kautta, on vaikea kuvitella lapsen olemassaoloa. Juuri tämä ennakoinnin vaikeus on arvattavasti yhtä suuri syy aborttiin kuin pyrkimys henkilökohtaisen vapauden säilyttämiseen.
"Yhäkin on todella vaikea nähdä yhtään hyötyä siitä jos lapsen olisin tehnyt. On vaikea kuvitella, että jotain suurta tai henkistä olisin kokenut lapsen kautta. On vain niin vaikea kuvitella, että olisi olemassa jokin sellainen kuin oma lapsi, nyt jo kolme vee..."
Kirjoittajan näennäisen itsevarmuuden taustalla on kuvastuu epävarmuus itsenäisyyden säilyttämisestä ja luottamuksen puute elämää kohtaan.
4. Erikoisimman vastauksen antoi pinjaliini. Hän kehotti jättämään vastaamatta, etteivät "vastustajat" keksisi ratkaisua ongelmaan joka häneltä tai joltakulta toiselta on jäänyt löytämättä.
"...vastaaminen, on yhtä tyhjän kanssa. Vastustajat keksivät jokaiseen "ongelmaan" ratkaisun ja sehän on helppoa, kun ei ole oma elämä kyseessä."
Miksi ongelman ratkaisu olisi pelottavaa? Eikö ratkaisun löytäminen olisi tuiki välttämätöntä kun "oma elämä" on kyseessä?
Jos arvioimme, saavuttivatko tekijät tavoitteensa, niin ilmeisesti opiskelija saattoi keskittyä opintoihinsa. Hän ei tuo julki omia tuntojaan asiasta, vaan suhtautuu ulkokohtaisesti. Elämän kolhima sai luultavasti uuden klommon itsetuntoonsa ja vapauttaan maksmoiva saattoi sen säilyttää, vaikka pieni epäilys päätöksen oikeellisuudesta jäi kytemään. Voidaan rohjeta sanoa, etteivät kaksi viimeksi mainittua päässeet elämässään eteenpäin, eivät ottaneet lasta haasteena, vaan onnistuivat säilyttämään entisen olotilansa, joka ei ilmeisesti kuitenkaan ole heillekään kaikkein tyydyttävin. He eivät arvattavasti hyötyneet abortista, vaan pikemminkin menettivät tilaisuuutensa.
Kuten joku aiempi sanoikin; on aivan turhaa vastata näihin viesteihin ja kertoa syynsä, sillä jollakin on suuri halu päästä ruotimaan toisten vastauksia...
Ikävä kyllä sinun pitää elää minun elämääni tietääksesi millaiset asiat minuta ovat painavia syitä millaiset ei. Jos et elä minun elämääni, niin pidä huoli vain omastasi. Siis kauniimmin sanottuna turpasi kiinni minun elämästäni...
Halusit syyt, sait ne. Älä viksie vastaan sillä ne oli ne minun syyni, sinun sanomisesi ei niitä muuta. Se ei myöskään muuta muiden syitä, sillä ne ovat vain sinun ajatuksiasi. Ymmärrä rajoitteesi, sinun ei ole mahdollista asettua kenenkään asemaan joka suhtautuu elämään järjellä. Siksi sinä et ole hyvä kritisoimaan muiden syitä tehdä valintoja.
Aivan kuten minäkään en voi alkaa kritisoimaan sitä että jotkut haluavat minusta älyttömässä tilanteessa tehdä lapsia. Minä en osaa ajatella sitä, että lapset voisivat olla jonkun elämän kohokohta ja täyttymys, joten niiden saanti tilanteessa kuin tilanteessa olisi loistava vaihtoehto.
Eli miksi sitä sanoisi mikä ero meillä on? Minä teidän,e ttä joku voi ajatella toisin, siksi en pidä omaa ajatusmaailmaani ainoana oikeana... Jokin sosiaalinen älykkyyshän se on, kun ymmärtää ihmisiä...
Muuten, mistä tämä kimposi?
Huvittavaa tynnyripsykologiaa...
Miten olin epävarma itsenäisyyden säilyttämisestä, sillä sehän oli juuri se joka oli hyvin varmaa, että halusin säilyttää?
Lapsen ikä on helppo laskea, nyt kun kerran provosoit sitä oikeasti laskemaan. Noin kolme vuotta sitten tein abortin, olin silloin 27 vuotias. Tällä hetkellä olen 30. Olen käynyt laajan matikan, mutta silti en ota huomioon, että olisin ollut 28-vuotias kun lapseni syntyy täysi-ikäisenä raskautena, sillä sehän on yhden tekevää. Minun ainut olemassa ollut lapseni on syntynyt noin kolme vuotta sitten raskaus viikolla 6.
Onpas typerää tuo sinun tekstisi. Kuinka sinä voit sanoa mitään kenenkään puolesta? Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta minä tiedän elämästäni, teostani ja ajatuksistani paremmin kuin sintä.
"Ensimmäinen kirjoittaja ei uskonut kykyihinsä äitinä. Hän ei vihannut lastaan. Hän olisi arvattavasti ottanut lapsensa vastaan, jos olisi ollut itsetietoisempi ja varmempi. Ensimmäinen kirjoittaja vaihtoi lapsensa siihen, että sai säilyttää epävarmuutensa. Tämä kirjoittaja olisi tarvinnut apua ja rohkaisua."
On vain tilanteita, joissa apu ja rohkaisu eivät auta. Silloin, kun ihmisestä ei yksinkertaisesti ole äidiksi, niin mikään selkääntaputtaminen ei riitä. Lapselle on pystyttävä antamaan kunnollinen ja turvallinen koti ja terveet vanhemmat, joilla on homma hanskassa.
Rikkinäisissä kodeissa ja epämääräisissä oloissa elää nytkin aivan liikaa lapsia, jopa meillä Suomessa. Miksi sellaisiin oloihin kaivataan lisää lapsia?
En minä koskaan ole ajatellut hyötyneeni abortista mitään, tai saavuttaneeni mitään etuja. Silloin kun se tein, ratkaisu oli minulle itsestäänselvä. Minä tiesin ja tiedän edelleen, etten halua enää lapsia, enkä siinä elämänvaiheessa olisi oikeastaan edes voinut lasta enää vastaanottaa. Neljä lasta jo ennästään, joista vanhin 7v ja nuorin melkein 3. Ja minulla petti sterilisaatio. Olim siis täysin varma jo ennen raskautta ettei meille lapsia enää.
Nuorimmainenkin oli kierukan läpi alkunsa saanut. Silloin jo mietin aborttia, mutta jatkoin raskautta kuitenkin ajatuksena, että voisin antaa lapsen adoptioon. En ole abortin vastustaja millään muotoa, mutta itselle abortti on aina ollut se vihoviimeinen keino. En edes uskonut että joutuisin aborttia tekemään. Siksi en neljättäkään abortoinut vaan harkitsin adoptioon antamista. Raskauden aikana kuitenkin tuli hyvin selväksi se, etten missään tapauksessa adoptioon kykenisikään, joten niin meillä nyt sitten on neljä muksua ja kaikki yhtä rakkaita vanhemmilleen.
Neljännen jälkeen minut steriloitiin ettei enää pääsisi tälläistä tapahtumaan.Kun sterilisaatiosta huolimatta tajusin olevani taas raskaana en oikein ajatellakaan muuta kuin aborttia. Adoptiokin oli luonnollisesti poissuljettu vaihtoehto, kun jo kokemuksesta tiesin etten pysty siihen. En olisi jaksanut uutta lasta enää ja mieheni oli samaa mieltä. Meistä kaikilla on rajalliset voimavarat, paitsi ilmeisesti abortin vastustajilla ne ovat rajattomat ainakin tämän palstan juttujen perusteella. Minun puolestani abortin vastustajat sitten lisääntykööt ja tehkööt lapsia koko hedelmällisen ikänsä, mutta meille neljä riitti.
Se aika oli hirveän raskasta henkisesti. Olin masentunut ja itkin elämän epäoikeudenmukaisuutta ja itkin sitä, että olin taas raskaana vaikka parhaani olin yrittänyt ettei niin kävisi. Surin sitä pientä ihmisen alkuakin, mutta aborttia en ole koskaan katunut. Murhe ja katumus ei ole sama asia. Minä tiesin ettei vaihtoehtoja ollut, ne oli käytetty jo edellisen raskauden aikana.
En ikinä ole ajatellut että olisin jotain hyötynyt abortista. En tehnyt sitä saadakseni hyötyä vaan lähinnä kai itsepuolustussyistä. Muta kun alkuperäinen ehdottomasti haluaa saada abortin tekijöiden oman analyysin hyödyistä ja eduista, joita saavutti, niin voisin sanoa, että hyödyin oman mielenterveyteni ja jo olemassaolevien lasteni hyvinvoinnin. Alkuperäisen tarkoitus on kai saada abortin tekijät näyttämään pelkiltä oman edun tavoittelijoilta, jotenkin muita huonommilta ihmisiltä, kuten hänen muutkin kirjoituksensa tällä palstalla selvästi osoittavat. Ehkä palvelen nyt hänen tarkoitustaan, mutta itse olen sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus suojella itseäänkin ja läheisiään ja sitä elämää mitä elää ja haluaakin elää.
Nykyään meidän perheessä on molöemmat aikuiset steriloitu ja lisäksi pyrimme käyttämään kondomia. Silti elämää varjostaa raskauden pelko, koska olen niin kovin helposti raskautuvaa tyyppiä. odotan vaihdevuosia kovasti, jotta tästä pelosta päästäisiin. Ehkä sitten voimme taas nauttia seksielämästäkin täysipainoisesti. Yhtään kertaa en halua enää raskaaksi tulla, sillä tiedän että abortin joutuisin tekemään silloinkin. Ja se on jotain mitä en koskaan halunnut enkä halua uudestaan. Vaihtoehdot vaan olivat vielä raskaammat.
Tämmöinen tarina täällä
edut ole kyseessä kuin ehkäisyssäkin. Jos abortti katsotaan lapsen murhaksi, ei siinä tapauksessa ole enää mitään etuja olemassa, jotka oikeuttaisivat abortin. Pikkulasten murhaaminen kun ei kenenkään mielestä ole oikein. Joten tuo kysymyksesi on jokseenkin triviaali.
Perustavaa laatua oleva kysymys olisi, mikä on hedelmöittyneen munasolun moraalinen status,
koska jos sillä ei ole ole vielä itsestään selvää oikeutta elämään, niin seuraa kysymys, että missä vaiheessa sitten on.
Millä perustelisit hedelmöittyneen munasolun oikeuden elämään sen hetkisessä vaiheessaan?
Oletetaan nyt vielä, että ihmiselämän pyhyyskin tulisi sitten perustella.