Kyselin muiden kokemuksia esikoisen mustasukkaisuudesta tuolta kasvatuspalstalta ja kuinka ollakaan (yllätys, yllätys) sain negatiivisen sävyistä palautetta lasten (liian) pienestä ikäerosta ( http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000382&posting=22000000029427164 )
Mitä mieltä tätä palstaa seuraavat äidit ovat aiheesta? Onko tosiaan yleinenkin mielipide se, että lapset kärsisivät pienestä ikäerosta ja me pienellä ikäerolla lapsemme saaneet olemme jotenkin vastuuttomia ja ajattelemattomia äitejä?
Mielipiteitä, kiitos.
Mitä mieltä tätä palstaa seuraavat äidit ovat aiheesta? Onko tosiaan yleinenkin mielipide se, että lapset kärsisivät pienestä ikäerosta ja me pienellä ikäerolla lapsemme saaneet olemme jotenkin vastuuttomia ja ajattelemattomia äitejä?
Mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olipa jotenkin kovin tuomitsevaa tekstiä mitä olit vastaukseksi saanut. Itselläni on vanhin tytär kohta 7, nuorempi tytär täytti juuri 5. Tytöillä ikäeroa on 1v 8kk. Meillä ei koskaan ollut ongelmia. Vanhempi oli mukana täysillä pienemmän hoidossa, eikä mustasukkaisuutta esiintynyt.Itselläni on 5v vuotta nuorempi pikkusisar, ja voin sanoa että 5vuotta oli aivan liian pitkä ikäero. Siskollani ja minulla ei juurikaan ollut mitään yhteistä. Kun siirryin yläasteelle, siskoni aloitti vasta koulun. Vasta näin vanhemmiten ikäero ei enää tunnu niin suurelta. Kyseinen asia oli suuri tekijä kun aikanaan mietin toisen lapsen tekemistä. Voin vain tietysti olla kiitollinen siitä ettei meillä ongelmia ollut. Nykyään tytöt ovat osittain kuin paita ja peppu, osittain toistensa pahimmat viholliset. Olen huomannut että ystävyys ja vihamies-kaudet kulkevat sykleissä. Nyt juuri on menossa se vihamies-kausi. 10minuutin välein jompikumpi juoksee kertomaan jostakin asiasta, "äiti, tuo teki sitä, äiti, tuo teki tuota". Mutta uskon että pieni ikäero myös on hyvästä. Se että jotkut perustelevat asiaa sillä että toisen pitää saada olla rauhassa olla pieni ja ainoa, on mielestäni melko hatara. Entäs monikkoperheet? =)
Mulla ei ole vielä lapsia, mutta olen meidän perheen kuopus ja ikäeroa seuraavaan on 10 vuotta. Olen ainkin ollut tooosi tyytyväinen :DD
Kai siksi kun olen kaikkien lellikki. Ja mun kaveri jonka sisko on pari vuotta nuorempi niin ne vaan tappelee ja joutuu pitään toistensa vanhoja vaatteita!!
Me tullaan taas hyvin toimeen isosiskon kans, se on ihq!
Onko tuossa linkissä riitaa?
Ehkäpä mummot työntää nenänsä joka paikkaan, mutta jos laittaa viestiä kaiken kansan nähtäville, tulee sieltä negatiivistakin palautetta. (Minä varmaan saan tästä kirjoituksesta :))
Olen kai väärä ihminen vastaamaan kun meidän lapset on "tehty" isolla välillä ihan tarkoituksella.
Esikoinen on nyt 7 ja puoli vuotias ja kakkonen on kohta 2v. Kolmattakin toivotaan, mutta vasta ensi vuonna "saa" alkaa yrittämään että tulis jonkinlainen ikäero tähän kuopukseen.
Kaikki vauvat saavat siis rauhassa kasvaa isoiksi ennenkuin tulee uusi "kilpailija" äidin huomiosta ;)
Kukin tyylillään, ja sehän ei muille siis kuulu pätkääkään! Eikä unohdeta sitä että aika moni lapsi saa alkunsa suunnittelematta...
Täytyy kyllä sanoa, että ihmeellisiä vastauksia mielestäni!!! Itselläni ei ihan vielä kokemusta kahdesta lapsesta ja pienestä ikäerosta, mutta todennäköisesti muutaman viikon päästä on, sillä toisen pikkuisen laskettuaika on lokakuun puolessavälissä. Ikäeroksi on tulossa 1.7v!
Itsekkin mietin tuota mustasukkaisuus juttua, mutta tuntuu sitä olevan kaiken ikäisillä esikoisilla, joten empä usko suuren ikäeron olevan ratkaisun asiaan. Naapurin ruovalla esikoinen vähän yli kolmen ja toinen 1kk ja esikoinen todella mustasukkainen. Esikoinen esim. lyö, tönii, ja tekee tahallaan tuhmuuksia, jotta saisi huomiota osakseen. Itselläni ja ainokaisella pikkusiskollani ikäeroa 21 vuotta ja silti olin alussa hänelle mustasukkainen tosin aikuisena tunne enemminkin huvitti minua, mutta tiedostin sen mustasukkaisuudeksi silti.
Meillä ainakin pieni ikäero tuntuu siunaukselta eikä mitenkään siltä, että kaveria oltaisiin tässä esikoiselle tehty. Molempia rakastetaan jo nyt omina itsenään ja esikoiselle on sanottu jo pitkään vauvan tulosta ja siitä, että äiti ja isi rakastavat sinua siitä huolimatta, että vauva tulee. Lapset ovat lahjaa eikä niitä tehdä!
Itse ajattelisin noista teidän esikoisen "kohtauksista", että ovat aivan normaaleja. Oman esikoisen kohdalla olen ajatellut toimia niin, jos mustasukkaisuutta esiintyy, että sanon hänelle tietäväni, että sinua harmittaa, kun äiti hoitaa vauvaa, mutta myös vauvaa pitää hoitaa. Äiti kuitenkin rakastaa sinua ja touhuaa sinun kanssa ihan kohta. En jättäisi lasta yksin pahanolon kanssa, mutta en tietenkään anna kiukkukohtauksilla mitään periksi esim. lupaa jäätelöä, jos on kiekuttelematta tai muuta. Lapsi ei kuitenkaan tarkoita pahaa noilla mustasukkaisuus kohtauksilla, vaan kertoo niillä vain harmistuksestaan. Lisäksi yritän ottaa esikoista mahdollisimman paljon mukaan vauvan hoitoon ja varata aikaa, joka on vain esikoista ja minua varten. Myös paljon halauksia ja kehumisia esikoiselle! Näillä olen ajatellut selviytyväni ja vielä antavani rakkautta ja aikaa molemmille lapsille. Tällaiset terveiset myös Terttu-mummolle ;)
Se on loppujen lopuksi vitun sama mitä täällä kysyy tai mihin neuvoja kaipaa niin puukkoa saat selkään. Vinkit tosin kelpaa kun itsellä on kysyttävää... Palstan henki ja näköjään on vieläkin joillain, ei kaikilla. Siinä eräs syy miksen täällä aikaani enää hassaa liiemmin.
Tsemiä sulle ja kyllä ne muksut siitä, kunhan tottuvat tilanteeseen. Meillä esiintyy ajoittaista mustasukkaisuutta vaikka ikäeroa on 4v (onkohan nyt varmasti tarpeeksi ;) ) sitä tulee aina kun jälkimmäinen ns oppii uuden jutun, kuten konttauksen, kävelyn, sanan... Sillon koetan huomioida myös vanhempaa enemmän...
kun meillä ikäero on 10v se tarkoittaa että istun tarhan/ koulun vanhempain illoissa noin 20 vuotta..) Sinä selviät paljon vähemmällä. Toisaalat kun sisarus on vanhempi on siitä seuraa ja haluaa hoitaa. Sinulla ehkä myös rankempaa kun kaksi vaippapöksyä mutta toisaalta myös toisistaan seuraa.
Itselläni ja veljelläni oli ikäeroa 1,5 v ja tappelimme koko ajan.
Tämä on täysin sinun asiasi joten eipä kannata ottaa nokkiinsa... Ei kaikkia asioita myös pysty suunnittelemaan tarkasti ruutupaperilla..
Hassua, minä kun olen aina uskonut pienten ikäerojen olevan siunaus jokaisen mielestä=) Meillä lapsilla ikäeroa 1v 4kk ja hienosti on mennyt. Esikoinen oli nuoremman syntyessä niin pieni ettei tajunnut edes olla mustasukkainen ja nyt jo tietää että pikkuveljeä pitää hoitaa. Mitään ongelmia ei meillä ole ollut missään vaiheessa, vaikka kuopuksen raskauden aikana huokailinkin, että raskasta tulee olemaan. Silti halusin ehdottomasti lapset pienillä ikäeroilla. Minusta se on eduksi lapsille, aina halutessa (ja usein vaikkei haluaisikaan=)) on kaveri jakamassa elämän isot ja pienet jutut, jakaminen ja toisen huomioiminen opitaan yhdessä elämisen ohessa, ja vaikka myrskyt koettelisivat perhettä, ei tarvitse olla yksin. Ja ikäero on niin pieni, ettei isommalle jää taakkaa nuoremman valvomisesta. Ja myöhemmin miettiessäni, miksi sydämeni oli niin vahvasti pienten ikäerojen puolella, huomasin ajattelevani, että tuntemani ihmiset, joilla on läheisiä, suunnilleen samanikäisiä sisaruksia, ovat keskivertoa empaattisempia, iloisempia ja sisäisesti tasapainoisempia. Tämä siis vain minun kokemuspiiristäni.
Tietenkin täytyy huomauttaa, että positiiviset kokemukseni pienestä ikäerosta johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että molemmat pojat ovat todella helppoja lapsia, ja puolisoni on 110 prosenttisesti mukana lastenhoidossa. Asia voisi olla täysin toinen, jos esikoinen olisi takertuvampi tai pienempää tarvitsisi jatkuvasti liekuttaa ja tuudittaa, tai jos olisin yksinhuoltaja.
Ainoana miinuksena voisin sanoa liikkumisen vaikeuden kahden pienen kanssa. Tai lähinnä liikkeelle lähdon vaikeuden, etenkin kylmällä ilmalla. Mutta se taitaa olla vain asennekysymys=)
Minusta tästä on ajattelemattomuus ja vastuuttomuus kaukana, pikemminkin päin vastoin. Itse olen ainakin ajatellut asian kaikin tavoin lasteni parhaaksi. Ja nyt myös hieman itsekkäästi, sillä noin 18 vuoden päästä molemmat lapsemme ovat luultavasti pois pesästä ja minulla ikää on silloin vasta 37 vuotta. Joten nyt voin keskittyä vain ja ainoastaan lapsiini. Myöhemmin on aikaa opiskella ja tehdä uraa.
Kaunista ja kuulasta syksyä kaikille!
Heippa!olipas kiva kuulla todella samanlaisia mielipiteitä joltakin..:)!!itelläni 8kk ikäinen poika ja juuri saatiin kuulla että saadaan kesäkuussa uusi vauva eli toinen lapsi/kaveri pojallemme!
jos lapset on pienellä ikäerolal niin niistä on toisilleen erilailla seuraa kuin isolla erolla. Mustasukkaisuuskaan ei vaivaa pieniä samalla tavalla kuin jo esim kolmevuotiasta joka esim tänään vierailulla eräässä vastasyntyneen perheessä antoi oivan esimerkin aiheesta.
Toselal isolla välillä taas on omat puolensa, vaikka ei omassa vaa'assa tarpeeksi isot..
Oma visioni on se että kannattaa harrastaa joko sarjoja eli kaksi tai kolme samana rysään ja tarvittaessa uusiksi tai sitten ekan ja tokan peräkkäisyyden jälkeen pidempi tauko eli muutama vuosi ja sitten uusi ja sitten taas muutamia vuosia ja uusi jolloin ei ole se kamala vauvashow menossa koko aika avaan pääsee talous hengähtämään aina välillä.
Kerran yhden äidin kanssa mietimme yhtä naista jolla ekaluokalaisen lisäksi oli neljä nuorempaa lasta ja viides tulossa. Eihän se ole saanut nukuttuakaan ikinä kunnolla tällä vuosituhannella!!!
Kukin telee ratkaisunsa omilla perusteillaan tässäkin sen mukaan mitä arvostaa. Mitä isompi se eka lapsi on sen isommin se toinen vaikuttaa sen elämään ja tavallaan riistää siltä kaikesta puolet pois itselleen. Toinenhan ei koskaan kuitenkaan saa olla se ainoa ja nautti aniistä eduista joten sikäli on tasa-arvoisempaa buukata mukulat jonossa.
Jos taa son todelal mont aihan pientä jollain vuoden tai reilun välillä niin se on jo sellainen sirkus koko huusholli ettei siitä varmaan voi nauttia kukaan..
"Mitä isompi se eka lapsi on sen isommin se toinen vaikuttaa sen elämään ja tavallaan riistää siltä kaikesta puolet pois itselleen."
Alku lauseesta on ihan totta, mutta että oikein riistää puolet pois toiselta? Eikö näin käy myös lapsilla joilla on pieni ikäero. Ja vieläpä enemmän koska esikoinen ei ole paikkaa auringossa saanut pitää kuin vuoden.
"Toinenhan ei koskaan kuitenkaan saa olla se ainoa ja nautti aniistä eduista joten sikäli on tasa-arvoisempaa buukata mukulat jonossa."
Sinulla ei taida olla kokemusta siitä miten isoveljet ja siskot "palvovat" vauvaa. Ja todellakin puhun nyt 5 vuotta eteenpäin olevista lapsista.
Paljon on myös kiinni kasvatuksesta, miten äiti ja isä ymmärtävät lapsiaan hoitaa ja huomioida.
opetappa nyt tätiä tässä asiassa ihan kunnolla..
Kun on tarpeeksi nähnyt niin huomaa, että jos isompi lapsi on todella isompi niin ei se purematta niele sitä uutta tulokasta ja useimmiten kirjaimellisesti näin. On pelkkää matikkaa että jos lapsella on kaksi vanhempa ajoiden koko aika ja huomio on hänelle käytettävissä ja siihen tule etoinen niin onhan se kaikki siltä ekalta pois tai vauva on heitteillä. Ei se isompi mitään suosiolla anna joten riisto on ihan oike asana ilmentämään tapahtumaa.. Alle kaksivuotias ei vielä ymmärrä itse eroa itsensä ja vanhempien välillä vaan siinä on menossa se symbioosi josta sitten pikkuhilja akasvetaan erikseen omaksi itseksi. Kasvatusoppaista voit lukea lisää aiheesta. Jos ei siis tiedä tietoisesti asiasta niin ei voi kokea menettävänsä sitä. Tässä siis lapsi ei koskaan saa asemaa jonka saisi jos olisi pitkään ainoana. Kyse ei ole silloin siitä mitä oikeasti tapahtuu vaan siitä mitä lapsi kokee.
Meillä nimenomaan on se kokemus kun kolme isompa asisarusta paapoo vauvaa oikein urakalla ja on siihen ihastuneeempia kuin vanhemmat yhteensä. Silti kahden ensimmäisen pieni ikäero on mielestäni loistava asia juuri edellämainituista syistä. Ja meillä palvojana oli niin se viisivuotias kuin liki kymmenvuotias kuin se kahdeksanvuotiaskin joten se siitä.. Heillä siis oli tavallaan oikeus ihastua siihen sisarukseen joka ei vienyt heiltä mitään vaan sen sijaan antoi jotakin ja toi lisää perheeseen. Asetelma oli aivan toinen kuin jos lapsi olisi ollut vasta toinen.
Kasvatuksella ja mustasukkaisuudella on aika vähän tekemistä keskenään väitän minä ja samaa tukee lähipiirin mallit eri toimintatavoista joita saa näppituntumalal käyttää aineistona mielipiteen muodostamiseen. Nimenomaan se lapsi joka on saanut eniten huomiota osakseen on todennäköisemmin mustasukkaisin ja se joka vähiten ei välitä koska hänen elämäänsä tulokas ei silloin oikein vaikuta mitenkään ainakaan negatiivisesti. Ja kun kys eei ole edes siitä mitä vanhemmat tekevät vaan siitä miten roolitus perheessä muuttuu ja jokaisen sen jäsenen asema uudesa tilanteessa. Lainatakseni yhtä lasta; en minä toivonut pääseväni isoveljeksi vaan vanhempani halusivat lisää lapsia. Tai lapsi joka kertoi ettei riitä vanhemmilleen vaan ne tahtoo vielä toisenkin. Kertonee paljon lapsen ajatuksista kun ainokaisen asema on taakse jäävää elämää. Niin ja kumpikin oli oikein rakastettuja ja lellimättä huomioiden kasvatettuja viisaita pojan vesseleitä.
Niin että tutki sinä ja kasvata niin meikä seurailee edelleen kanssasisarten perheitä ja niiden tilanteita. Paljon myös saat uutta näkökantaa kun luet näiden palstojen ongelmista ja sisaruskateudesta. Ja naistenlehdistä lisää siitä kuinka eri elämänvaiheessa perheeseen syntyneet sisarukset eivät ole tekemisissä katkeruuden ja kateuden takia keskenään jne..
mapee:..meillä palvojana oli niin se viisivuotias kuin liki kymmenvuotias kuin se kahdeksanvuotiaskin joten se siitä.. Heillä siis oli tavallaan oikeus ihastua siihen sisarukseen joka ei vienyt heiltä mitään vaan sen sijaan antoi jotakin ja toi lisää perheeseen. Asetelma oli aivan toinen kuin jos lapsi olisi ollut vasta toinen.
No minä voin omasta puolesta vastata tähän kohtaan että ei ollut ainakaan meillä..
Esikoinen ei ole millään tavalla ilmaissut kateutta tms. pikkuveljestään, vaan muistaa päivittäin kertoa miten ihana tämä on jne. Eikä nuo osaa riidelläkään kun on jo tuon verran ikäeroa :) (7v 9kk ja 1v10kk)Johtuukin kaiketi siitä, mutta mitä tuo pieni mies olisi tältä muka vienyt?!
Mun luonteelle ei kyllä sopiskaan että olis kaksinkertaisesti vaippapöksyjä talossa. Kauhea ajatus :0
Tekstisi on vähintäänkin vaikealukuista, ovatko meriittisi kasvattajana lähinnä kotona?
Ensiksi takerrun tähän lauseeseen "Kun on tarpeeksi nähnyt niin huomaa, että jos isompi lapsi on todella isompi niin ei se purematta niele sitä uutta tulokasta ja useimmiten kirjaimellisesti näin."
Onko sinulla siis omakohtaista kokemusta asiasta vai miten tiedät? Sillä tämä lause taas kumoaa tuon edellisen: "Meillä nimenomaan on se kokemus kun kolme isompa asisarusta paapoo vauvaa oikein urakalla ja on siihen ihastuneeempia kuin vanhemmat yhteensä."
Ja samassa lauseessa lopussa osaat myös kertoa että: "Ja meillä palvojana oli niin se viisivuotias kuin liki kymmenvuotias kuin se kahdeksanvuotiaskin joten se siitä.. Heillä siis oli tavallaan oikeus ihastua siihen sisarukseen joka ei vienyt heiltä mitään vaan sen sijaan antoi jotakin ja toi lisää perheeseen. Asetelma oli aivan toinen kuin jos lapsi olisi ollut vasta toinen."
Kuinka voit tietää että asetelma olisi toinen jos lapsi tulisi perheeseen jossa on ennestään vain yksi jo vanhempi lapsi?
"Kasvatuksella ja mustasukkaisuudella on aika vähän tekemistä keskenään väitän minä ja samaa tukee lähipiirin mallit eri toimintatavoista joita saa näppituntumalal käyttää aineistona mielipiteen muodostamiseen."
Eikä unohdeta lapsen luonnetta..
"Paljon myös saat uutta näkökantaa kun luet näiden palstojen ongelmista ja sisaruskateudesta. Ja naistenlehdistä lisää siitä kuinka eri elämänvaiheessa perheeseen syntyneet sisarukset eivät ole tekemisissä katkeruuden ja kateuden takia keskenään jne.."
Nimenomaan olen täällä siksi että saan näkökulmaa naisen elämään. Teitä itseoppineita pedagogeja ja besserwissereitä tulee täällä vastaan usein, ja oppinne uppoavatkin varmasti kotirouviin kuin kuuma veitsi voihin, kun ei ole paremmastakaan tietoa.
Naistenlehtiä ei tule pahemmin luettua, tosin ehkä kannattaisi jos sieltä irtoaa näin hyvät naurut kuin täältä ;-) Mutta pääasia että sanoo paljon vaikka ei oikeasti olisi mitään asiaakaan, vai mitä Mapee?
Provosoivin terveisin kasvatuksen ammattilainen.
on niin monenlaisia...
paskaa sataa niskaan vaikka mitä tekee ja kun ei enää asiasta ole kirjoitettavaa aletaan tarttua johonkin muuhun..
Annetaan olla kun kerran tahdot olla oikeassa ja tiedät paremmin. Kuten kerroin kirjoituksessani, jonka olet pilkulleen nusassut läpi vaikka et tajuten sitä, niin oma mielipiteeni perustuu kokemukseeni omassa elämässä ja lähipiirissäni joka käsittää kymmeniä lapsiperheitä. Vaatimaton otos ammattilaiselle jolla on putkinäkö ja tarve olla oikeassa.
No, lähden tästä kasvattamaan lapsia joiden vanhemmat eivät heitä tahdo kasvattaa riippumatta iästä tms!
Ja hauskoja Jouluja sinnekin!!!
Pääsi flunssa yllättämään viikonloppuna, joten en jaksanut paneutua tähän aiheeseen ollenkaan.
Juu, kyllä näin on, että tällä palstalla ei koskaan voi kysyä mitään tai kirjoittaa mistään aiheesta saamatta ikäviä kommentteja vastauksiksi.
Parasta ikäeroa sisaruksille koko perheen kannalta ei kukaan voi sanoa, eikä sellaista varmaan edes ole olemassakaan. Lapsilla on erilaiset luonteet, samoin kuin vanhemmillakin, joten mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Tuli muuten ilmi, ettei tämä meidän pojan raivoaminen olekaan pelkkää mustasukkaisuutta. Taitaa pojalla alkaa uhmaikä kiristämään pinnaa, kun hermot menee välillä niin (aikuisille) pienistäkin asioista.
Minun mielestäni lastemme ikäero on meidän perheelle sopiva ja kyllä isovelikin tottuu ajatukseen sisaresta, kunhan ajan antaa vähän kulua. Poika tarvitsee vain rakkautta, rajoja ja aikaa sopeutuakseen.
Nyt en viitsi enää ottaa kantaa tähän aiheeseen enempää.
1,4 vuotiaana:)
Jokaisen ihmisen elämä on erilainen. Jotkut saattaa ajatella jopa taloudellisesti tuossa tilanteessa. Edullisemmaksi tulee tehdä putkeen nuo lapset. Samaa äitiyspäivärahaa saa kun esikoisestakin ja vielä korotettuna! Jos lapset syntyvät 3v sisään. (siis työssä käyvät joiden äp-raha lasketaan verotuloista).
On asuntolainoja ym, niin kyllähän tuollaisetkin ymmärtää!!
Me myös ihan tietoisesti tehdään pikkumiehelle sisko tai veli juuri tähän aikaan, sillä se sopii MEILLE kaikkein parhaiten:) Haluan palata työelämään sitten ihan kerralla enkä parinvuoden välein:D
Se ettei esikoinen saa äitiä itselleen ei välttämättä ole edes mikään huono asia. Oppiipahan solidaarisuutta pienestä pitäen.
Molemmat minä äiti ja mieheni olemme perheistä joissa olemme olleet ainoita lapsia, ei meitä nyt ihan pilalle olla hemmoteltu mutta ehkä sellainen tietty solidaarisuus puuttuu:D
Jokainen voi tietenkin ajatella niin kuin tahtoo, mutta MEILLÄ ei ainakaan sisar tule kärsimään toisesta sisaresta!
Jokainen perheyhteisö on tietenkin erilainen. Siihenhän nyt tietenkin vaikuttavat vanhempien ihmis-suhde, taloudellinen tilanne (onko varaa isän esim jäädä isyyslomalle ja tehdä esim. lyhennettyä päivää tai muuten osallistua enemmän lasten/kodinhoitoon. Nuo asiat mielestäni vaikuttavat pidemmällä tähtäimellä ei vaan lasten vaan koko perheen hyvinvointiin. Äitikin saa välillä sitä omaa aikaa näin jaksaa paremmin:) Ja lapset ovat tutun ja turvallisen isän kanssa:)
Muistan jostain vasta lukeneeni, että hyvä lastentekoväli on 2-5. Jos aiemmin tai myöhemmin, niin seurasi jottain probleemaa ja sairauksia, tietysti keskimäärin enemmän.
Eksyinpäs minäkin tänne.
Vuosia taaksepäin, oli suurperheet tavallisia. Oli lapsia niin suurella, kuin pienellä ikäerolla.
Jotkut leikkivät sulassa sovussa, kun taas joillakin on usein nahinaa ja tappeluita. Itse pärjäsin siskojen kanssa ja yhden veljen kanssa, kun taas kahden veljen kanssa nahistelin hyvin usein. Nyt kaikki tulemme toimeen, kun nuorinkin on jo yli 20 vuotta.
Pikkusiskoni lapset (tyttö syntyi 3/04 ja poika 6/05 eli ikäeroa vajaat 1 v 3kk). Lapset leikkivät nyt enimmäkseen hyvin yhdessä, keksivät myös hyvin kaikkia pikku kepposia äidille ja isille. Silloin tällöin tappelu. Alku oli hankalampi, oli halauksia, mutta myös lelulla lyömistä.
Pikkuveljen lapset (poika 7/05 ja tyttö 8/06, ikäeroa hieman yli 1v 1kk). Poika tuuppaa tytön nurin, aina kun ohi kävelee. Mutta, myös välillä halaa pikkusiskoa. Poika hakkaa päätä lattiaan yms.
En tiedä olenko oikea ihminen antamaan neuvoja, koska itselläni on vain yksi lapsi, mutta hyvin "lapsekas" suku (hymy).
Alle 3 vuotias ei taida omata hoivaviettiä, vaan ainoastaan "vietin", minua on hoivattava. Kun syntyy toinen vauva, alkaa huomion hakeminen ja mustasukkaisuus.
Anna paljon huomiota pojalle, hoitakaa vauvaa yhdessä. Kun vauva nukkuu, ovat siivoukset yms. taka-alalla, se aika pyhitä pojalle. Kun mies leikkii pojan kanssa ja katsoo vauvan perään, imuroi ja siivoa. Nyt kun vauvasta (rumasti sanottuna) ei ole hyötyä pojalle, mustasukkaisuutta ilmenee. Kun molemmilla alkaa leikki-ikä, mustasukkaisuus todennäköisesti vähenee ja yhteiset leikit tulevat tilalle.
Toki leikki-iässäkin osataan tapella, mutta ne jutut taitaa kuulua lapsuuteen ja nuoruuteen.
Tällaisia ajatuksia minulta.
Meillä ainakin ajatuksena lapsille tuleva 1 vuosi ja 4 kuukautta vaikuttaa sopivalta. Mielenkiinnolla tosin odotan miten se käytännössä menee :)
Onpahan ainakin seuraa sitten toisistaan ja esikoista ei mitenkään voi pitää ns. "isona" lapsena jonka pitäisi jo osata.
Molemmissa on hyvät puolensa.
Pieni ikäero:
- lapsi saa leikkikaverin
- tottuu ajoissa sisareensa
- muistaa vanhasta vauvasta vielä jotain hoitokonsteja
Suuri ikäero:
- lapsi saa tarvitsemansa huomion
- helppo pönkittää lapsen itseluottamusta (kehittyy kun lapsi on 3-4 eli juuri silloin kun yleensä toinen vauva tulee. Tämä aiheuttaa sen että lapselta vaaditaan paljon vaikka onkin vielä hyvin pieni)
- Naisen keho ehtii palautua ja raskaudenjälkeisen masennuksen riski pienenee.