tein abortin

joulumamma86

Eli tässä taas kirjoittelen :) Abortista on huomenna aikaa tasan 2kk -kylläpä aika kuluu nopsaan!

On päiviä, jolloin tunnen tehneeni oikein ja päiviä, jolloin tunnen tehneeni väärin. Joka päivä mietin pientä lastani, jonka ehdin sentään nähdä ultrassa kerran rv 5. Sydämeni suli tuona hetkenä, rakastin tätä lasta yhtä paljon kuin esikoistani (1v9kk).

Juuri siksi tein abortin. Rakkaudesta lapsiani kohtaan. Olen joskus todella väsynyt esikoisenikin kanssa (kärsin masennuksesta, enkä saa hirveästi apua lapseni hoidossa).

Olisin halunnut pitää lapseni, itkin tauotta viikon miettien mitä tekisin. Mieheni sanoi minulle tuolloin suoraan ettei voisi auttaa lasten hoidossa lähes yhtään (olisin siis yksin vaikka isä onkin kuvioissa mukana). Tunsin etten jaksaisi: valvomista, koliikkia, sisarkateutta, syöttöä, vaipanvaihtoa x2, lenkkeilyä, lääkärikäyntejä -kaikki tämä yksin kahden lapsen kanssa...

Toivon niin, että olisin vahvempi, jolloin olisin voinutkin jaksaa kaiken tuon...sitä toivon todella! Mutten voi muuttaa sitä tosiasiaa, että voimavarani ovat rajalliset -kunpa voisinkin!!!

Toivon, että ihmiset täällä ymmärtäisivät meitä, jotka teemme abortin, jotta lapsi ei joutuisi kärsimään. En halunnut lapseni kasvavan ja lopulta vihaavan minua koska "en pitänyt huolta hänestä ja annoin hänet pois". Huostaanotto ja sijoitus johonkin sijaisperheeseen, joista ei koskaan tiedä, millaisia he ovat...ei kiitos!

Rakastan sinua, pikkuinen! Anna anteeksi etten ollut tarpeeksi vahva ottamaan sinua vastaan! Anteeksi!

*Äiti

22

1894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärtäjä

      Taidat olla vihainen miehellesi? Kerro siitä.
      Voimia sinulle!

    • tekopyhyyttä.

      joo, rakkaudestahan niitä lapsia tapetaan...Aika outo tapa sulla osottaa rakkautta. eiköhän kyse ollu kuitenki ihan vaan sun äärettömästä ITSErakkaudesta..että ihan turhaa koitat tollasilla rakkaushöpinöillä ruosteista sädekehääs kiillottaa.

      • fan-attic

        Paremmin ei viestiä olisi voinut kommentoida! JA vielä hymiöllä tyyppi tekoonsa suhtautuu! Kuvottavaa, ei todellakaan mitään muuta.

        Ja VIELÄ: mihinköhän se EHKÄISY taas kerran unohtui???!!!


      • Iis.

        Eiköhän se ollut juuri RAKKAUDESTA. Rakkaudesta myös lapsille sanotaan EI ja heitä kielletään tekemästä tyhmyyksiä. Kova paikka tuolle äidille. Itse olet tekopyhä. Oletkohan ajatellut asiaa ollenkaan, vai onko sinulla joku vihansiemen jossai ja haluat purkaa sitä pahottamalla muiden mielen?
        Omat mielipiteet voi kertoa asiallisesti, ei tarvitse solvata.


      • Iis.
        fan-attic kirjoitti:

        Paremmin ei viestiä olisi voinut kommentoida! JA vielä hymiöllä tyyppi tekoonsa suhtautuu! Kuvottavaa, ei todellakaan mitään muuta.

        Ja VIELÄ: mihinköhän se EHKÄISY taas kerran unohtui???!!!

        Olen vähän erimieltä teidän kanssa, että tuo oli kuvottavaa. Mutta totta; missä ehkäisy vai pettikö se?
        Kuitenkin hieman älytöntä myös mieheltä, miksei hän ollut valmis auttamaan?


      • morthax
        fan-attic kirjoitti:

        Paremmin ei viestiä olisi voinut kommentoida! JA vielä hymiöllä tyyppi tekoonsa suhtautuu! Kuvottavaa, ei todellakaan mitään muuta.

        Ja VIELÄ: mihinköhän se EHKÄISY taas kerran unohtui???!!!

        Älkäähän alkako mollata muutenkin kärsivää ihmistä. Itse ymmärrän täysin - itsekin abortin tehneenä. Tuolla hetkellä teko oli oikea. Oli jo kaksi lasta ennestään, apua ei hirveästi herunut, ja jos on väsynyt muutenkin... Lapsen kannalta parempi, ettei synny kiireen keskelle, jolloin äidin aika ja voimavarat eivät välttämättä riitä.


      • rohkeeta..
        morthax kirjoitti:

        Älkäähän alkako mollata muutenkin kärsivää ihmistä. Itse ymmärrän täysin - itsekin abortin tehneenä. Tuolla hetkellä teko oli oikea. Oli jo kaksi lasta ennestään, apua ei hirveästi herunut, ja jos on väsynyt muutenkin... Lapsen kannalta parempi, ettei synny kiireen keskelle, jolloin äidin aika ja voimavarat eivät välttämättä riitä.

        tulla tänne kuvan kanssa tollasia tunnustaan...


      • morthax
        rohkeeta.. kirjoitti:

        tulla tänne kuvan kanssa tollasia tunnustaan...

        on asiani. en häpeä tekoani, ja sillä selvä.


    • Olet saanut jo anteeksi. Olet vapaa rakastamaan esikoistasi ja miestäsi sekä itseäsi. Sinua siunata tahdon! :)

    • annoin esikoiseni

      huostaan aikoinaan kun aborttiin en kyennyt ja olin aivan liian nuori tuolloin äidiksi ja elämäntilanne kaoottinen,lapsi kärsi ensimmäiset 3v henkisesti ja fyysisesti paljon,ei saanut rakkautta ei kosketusta ei mitään-vihasin häntä ja kaduin etten tehnyt aborttia!!huusin hänelle etten rakasta häntä.hän tiesi sen huutamattakin.

      esikoiseni täytti tätä nykyään 14v ja käytti huumeita ja oli todella surkeassa jamassa!en kyennyt koskaan käydä häntä tapaamassa,inhosin itseäni kun annoin hänen syntyä ja kärsiä.

      esikoiseni teki itsemurhan kuukausi sitten jättäen minulle kirjeen.
      kirjeessä kertoi kuinka oli kärsinyt syntymästään lähtien ja oli vihainen,että hänen annettiin tänne syntyä.hän olisi halunnut olla RAKASTETTU,hän olisi halunnut äidin ja perheen.


      eli kyllä se abortti joskus pelastaa tuskalata.

      kumpi on parempi;

      kuolla abortin kautta pienenä solumöykkynä vai elää 14v täydessä kaaoksessa ja OMAN KÄDEN kautta päättää elämä?

      valitsisin sen ensimmäisen.

      • jopas oliki

        todella uskottava provo....


    • 10 lapsen kanssa puutteen k...

      Ja heillä oli monella vielä muun työn tekeminen.
      -Tuskin miehet olivat kädestä pitämässä.
      Minulla ainakaan ei ole koskaan ollut varaa pitää masennusta,vaikka on ollut ehken vaikeaakin,monella tapaa,mutta on vain jaksettava.-Olisit sinäkin jaksanut kahden lapsen kanssa-paremmin kuin nyt.

      • Tristar

        Nykyjään kun myös naisella on ihmisarvo ja naisellakin on lupa haluta elämää joka tekee hänet tyytyväiseksi. Jos lapsesta asti on kasvatettu siihen että olet siinä vain raataaksesi, mitään arvoa sinulla ei ole, niin oeltan kovin että tuloksena on ihminen joka tekee juuri sen -raataa robotin lailla eikä mieti mitä itse tahtoisi.

        ***


      • taas..
        Tristar kirjoitti:

        Nykyjään kun myös naisella on ihmisarvo ja naisellakin on lupa haluta elämää joka tekee hänet tyytyväiseksi. Jos lapsesta asti on kasvatettu siihen että olet siinä vain raataaksesi, mitään arvoa sinulla ei ole, niin oeltan kovin että tuloksena on ihminen joka tekee juuri sen -raataa robotin lailla eikä mieti mitä itse tahtoisi.

        ***

        ja ihmisarvoohan ei voi olla ilman murhaoikeutta..(miehillä siis sitä ei ole kuin sodassa)..


      • Tristar
        taas.. kirjoitti:

        ja ihmisarvoohan ei voi olla ilman murhaoikeutta..(miehillä siis sitä ei ole kuin sodassa)..

        tuohon ihmisarvoon kuuluu yhtä olennaisena osana myös oikeus hankkia niitä lapsia jos mieli tekee, kuten olla hankkimattakin. Ihmisarvoa voi olla ilman aborttioikeuttakin, silloin kun puhutaan ihmisestä joka ei missään tapauksessa halua aborttia tehdä. Silloin hän ei tuota oikeutta tarvitse, oli se tai ei.

        Ihmisarvoon, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, kuuluu oikeus Päättää Lapsiluvustaan Itse, siihen kuuluu niin oikeus tarvittaessa raskauden keskeyttämiseen kuin siihenkin että jos niitä lapsia haluaa sen kolmekymmentä tehdä, sen saa tehdä.

        ***


      • siihen
        Tristar kirjoitti:

        tuohon ihmisarvoon kuuluu yhtä olennaisena osana myös oikeus hankkia niitä lapsia jos mieli tekee, kuten olla hankkimattakin. Ihmisarvoa voi olla ilman aborttioikeuttakin, silloin kun puhutaan ihmisestä joka ei missään tapauksessa halua aborttia tehdä. Silloin hän ei tuota oikeutta tarvitse, oli se tai ei.

        Ihmisarvoon, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, kuuluu oikeus Päättää Lapsiluvustaan Itse, siihen kuuluu niin oikeus tarvittaessa raskauden keskeyttämiseen kuin siihenkin että jos niitä lapsia haluaa sen kolmekymmentä tehdä, sen saa tehdä.

        ***

        pisteeseen kun se hoidetaan ehkäsyllä eikä kukaan sen päättämisen seurauksena joudu luopumaan ihmisarvostaan ja tärkeimmästä oikeudestaan (elämästä).


      • pitää....

        masennusta? Sairauksien tuloa ei aina voi estää,oli sitten varaa pitää niitä tai ei.


    • me kaikki

      olemme erilaisia ja ajksamme eri asioita eritavalla.
      Itse olen neljän lapsen naimisissa oleva äiti ja mieheni on paljon poissa työnsä vuoksi.
      Yksi lapsistamme on henkisesti sairas ja ja kaksi on alle kouluikäistä.
      Minulla kun ei ole juuri muuta vaihtoehtoa,kuin jaksaa,sillä lapset olen halunnut ja osani valinnut!

    • miiå

      Kun oma poikani oli aivan pieni, uskoin vakaasti, että joku toinen osaisi häntä hoitaa ja rakastaa jos kuolisin ja masennuksessani tunsin, etten riitä. Välillä tuntu, että on julmaa että pieni viaton ihminen syntyy näin karuun maailmaan.

      Kun masennus väistyi ja väsymys helpotti, olen ajatellut monesti, ettei kukaan muu maailmassa pysty sitä rakkautta ja hoivaa juuri tälle pikkuiselle antamaan kuin minä, joka en siihen uskonut kykeneväni.
      En hyväksy aborttia, mutta ymmärrän, että masentuneena tai väsyneenä voi päätyä myös tuohon raykaisuun.

      En osaa selittää kovin hyvin, mutta uskon ymmärtäväni.
      Olisit tarvinnut kyllä enemmän tukea mieheltäsi ja ehkä myös ammattiapua.
      Voimia arkeesi asian kanssa.

    • äiti 30 vee

      Ymmärrän kyllä sinua täysin koska itse olin hetken samassa tilanteessa. Kun tein positiivisen testin olin aluksi tosi iloinen mutta sitten muistin mitä kaikkea tämä tuokaan ja jaksanko kaiken yksin. Onhan minulla mies mutta hän ei juurikaan osallistu lasten hoitoon, meillä vuoden ikäinen tyttö joka valvottavanut aika lailla että äiti ei ole saanut nukkua.

      Eli siinä sit pohdittiin ja itkettiin siis minä itkin. Toisena päivänä olin varma että pidän lapsen ja toisen pivänä olin valmis tekemään abortin. Mieheni kaiken lisäks syytti minua raskaudesta. Mutta loppujen lopuksi päätin että pidän lapsen nyt menossa vko 11 ja toivotaan että uusi vauva on vähän helpospi että äiti sitten jaksaa.

      vaikea sanoa onko tämä hyvä vai huono päätös mutta aika sen näyttää.

      • kesämamma87

        Mielestäni kaikki tekee oikean ratkaisun tekemällä niin tai näin... kaikki mitä tapahtuu on tarkoitettu niin... itse olen abortin vastainen mutta ymmärrän täysin ihmisiä jotka niitä tekevät... en usko että koskaan itse aborttiin pystyisin... mutta paljon voimia niille joiden elämän tilanne ei lasta suo..

        Olen varma äiti 30vee että teit juuri oiken ratkaisun ei kellekkään anneta raskaampaa takkaa kun jaksaa kantaa=) onnea paljon odotukseen...=)


    • NiinaKristiina

      Enpä ole ennen moista kuullut, että abortoidaan lapsi rakkaudesta! Taitaa tässä olla pikemminkin kyse ITSErakkaudesta, kuten joku oli aiemmin jo tuolla maininnut! Miehesi on raukkis, jos ei omia lapsiaan auta kasvattamaan. Puhu sille tai neuvolassa jollekin masennuksestasi. Kyllä apua aina saa, kun vaan osaa pyytää. Vaikka sitten kahdenkin lapsen kanssa. Että kannattaa muistaa se ehkäisy ensi kerralla, niin ei tule toista vahinkoa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2565
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1731
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1345
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      314
      1206
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      333
      1182
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1111
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1083
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      956
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      922
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      863
    Aihe