Tallinnan ja Helsingin harjoituskeikat todistavat vääjäämättä että oopperalaulu metalissa on tiensä päässä. ne vahnat biisit jotka anette oli kerennyt kunnolla harjoitella mykisti vanhat fanit totaalisesti. moni sanoi, että nyt vastaa kuulee tutun biisin kunnolla kun se tulkitaan oikein. moni toivoi että anette laulaisi biisit uudestaan levylle. se hyvä osoitus siitä että pelkkä ääni ei riitä pitää olla myös tunnetta tulkinnassa. muistakaa, tämä lady on ollut bändissä vasta viisikuukautta ja nyt jo hän kaataa patsaita.
Walking in the shit
Into Himo
121393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tarjan uutuus se joka tulee markkinoille floppaa suomessa aikas pahasti ja Dark Passion Play upottaa sen lopullisesti. tarjalla ei ole mitään mahdollisuuksia yrittää samaa kun nw, holopainen on nero eikä näitä löydy joka oksalta. voi ehkä keski-euroopassa vähän myydä ja argentiinassa, jos myy. suurin virhe oli laiskuus cabulit mieluummin matkustivat levy olisi pitänyt tulla markkinoille vuosi sitten nyt se on myöhäistä. silläaikaa nw pisti levyn purkkiin ja hommasi uuden solistin ja loppu onkin sitten suomalaisen popmusiikin historiaa.
toki loistavia biisejä, siitä ei pääse mihinkään. Kuitenkaan Anetten kanssa NW ei pääse lähellekään sitä entistä suuruutta. Vaikka biisit on NW:llä parempia, niin esim. Lacuna Coil tai Evanescense pesee kokonaisuudessa tällä hetkellä: Tuomaksen nerous ei riitä paikkaamaan Anetten huonoutta.
Omalta osaltani jää NW:n uusi levy ostamatta ja seuraavatkin kunnes laulaja taas vaihtuu (mikä nähdäkseni on väistämätöntä).
jokaisen lipeävän tarjafanin sijaan tulee kymmen uutta nw-fania....vyöry alkoi ja lisääntyy päivä päivältä. tätä musiikkia ei voi mihinkään verrata muuhun bändiin... annette täyttää paikansa 110% bändissä tällä hetkellä holopainen ei luopuisi laulajastaan mistään hinnasta
Mielestäni Lacuna Coil on täysin mitäänsanomaton bändi. Biiseissä ei yksinkertaisesti ole yhtään tarttumapintaa.
Evanescene toimi hyvin ennenkuin Ben Moody lähti. Uusimman levyn biiseistä puuttuu koukut.
Kun taas DPP nosti Nightwishin valovuoden edellisten yläpuolelle. Levy on täynnä loistavia oivalluksia ja sävellykset ovat suurempia kuin koskaan.
Suosittelen, että ostat sen kuitenkin ja kuuntelet kunnon stereoilla, nupit kaakossa. Ja unohda laulajan ääni. Anna sen sekoittua muihin soittimiin. Et voi olla pitämättä. On naurettavaa antaa tuollaisen yksityiskohdan pilata loistavan musiikin kuuntelunautintoa, sitä tehdään niin vähän.
oli täyttä asiaa!
Tarja oli niin EI uskottava ja lavalla sen oloinen, että nyt ollaan todella pahasti väärässä paikassa. Sellainen feikki "nyt ollaan niin rock" asenne oli vaivaannuttavaa. Onneksi Tarja the Luuseri on historiaa. Apinamiehensä alistettuna vaimona ehkä onnistuukin paremmin.
Alkaa tulemaan näitä asiattomia kirjoituksia joissa mollataan entistä Nightwishin solistia ties millä solvauksilla. Samalla siinä loukataan koko yhtyettä, joka teki vuodesta 1998 alkaen viisi toinen toistaan hienompaa levyä, möi näitä levyjä miljoonakaupalla ja saavutti maailmanlaajuisen suosion ja kuulijakunnan. Tarja T. esitti loistavasti aikansa Nightwishin lauluja, joihinkin niistä hänen äänensä sopi erinomaisesti, joihinkin vähemmän hyvin. Jotkut eivät Turusesta oppineet silti koskaan pitämään, ja se on sallittua. Maailmassa ei varmaan koskaan ole ollut eikä tule olemaan sellaista bändiä josta kaikki tykkäisivät, makuasioista ei...
Mutta jos ei viitsittäisi mollata entistä Nightwishiä vain sen takia että uusi laulaja tulkitsee biisejä eri tavalla. Meinavatko tämän nykyisen kokoonpanon kelkkaan hypänneet ns. uusfanit, että heidän likinäköisen mielikuvituksensa mukaan on tarpeellista nuoleskella nykyistä kokoonpanoa, hypätä kiihtyvällä vauhdilla puksuttavaan Nightwish junaan, ja herjata taaksejäänyttä aikaa, vain siksi että saisivat jotain "katu-uskottavuutta".
Oopperalaulua Nightwishin levyillä ei sitä paitsi ole ollut aikoihin. Kannattaisi ottaa faktoista selvää eikä laukoa ilmaan omia mielikuviaan totuuksina. Pitääkö joku tosiaan Holopaista ja muita soittajapoikia niin tyhminä ja musiikillisesti kyvyttöminä että he vuosikaupalla tekivät levyjä laulajan kanssa, joka ei ollut kykenevä näitä lauluja tulkitsemaan.
joo ei niitä vanhoja asioita jaksa enää kukaan. tarja teki 5 albumia ja hyvä niin.
tämä uusin matksu on mielestäni niiiiiiiin paljon parempaa että en edes vertaa sitä vanhaan. kuuntelen musiikkia enkä fanita mitään bändiä. ja tämän uuden albumin saundi on todellista hifi tasoa. planeetan kovin albumi 2007??
ja mielestäni nykyinen NW uppoaa tasaisen keskinkertaisuuden suohon. Se polte mikä oli aikaisemmin on hävinnyt. Kuunneltuani viimeisimmän levyn uudella solistilla huomasin ettei NW:tä tarvitse enää kuunnella. Melodioiden kehittelykin on jäänyt heikommalle. Uuden laulajan kyvyt eivät myöskaan mielestäni ritä alkuunkaan siihen harmoniaan mikä T. Turunen & Nightwish-yhtyeellä alkujaan oli.
Joka on toista mieltä, olkoon. Kaikilla on valinnan vapaus mitä kuuntelee.
"Joka on toista mieltä, olkoon. Kaikilla on valinnan vapaus mitä kuuntelee"
Totta. Kerro muuten Tarjalle terveisiä!
popparipelle, koska nykyinen Nightwish ei noista
edellämainituista paskoista eroa uuden solistin
kanssa sitten millään!
Ota ihan rauhallisesti, kyllä Tarjankin levy varmaan hyvin myy.
Eiks Tarja ookki ihQ!??!