raamatun laulut

Onhan raamatussa kertomuksia jolloin ihmiset ovat laulaneet ja tanssineet sekä iloinneet.
Miksi nykyään ei saisi niin tehdä?
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tanssia ja laulaa? Tottakai saa tanssia ja laulaa ja iloita. Jumala on luonut tanssin ja laulun meidän iloksemme. Hän on myös siunannut joitakin tanssin ja laulun lahjoilla.

Niin, no vl:t eivät saa, koska heidän opetuksensa ei perustu raamattuun, vaan vanhoillisten maallikkosaarnaajien aikoinaan keksimiin "sääntöihin". He kyllä väittävät että sääntöjä ei ole, vaan saa tehdä mitä omatunto sanoo. Se onkin jännä juttu, koska heillä on ns. yhteinen omatunto, joka määrää mitä saa tehdä ja mitä ei. Eli sääntöjä ei teoriassa ole, mutta käytännössä on.

Äänestä
  • kollektiivinen kuin kommunistien, jotka eivät voineet olla erimieltä koskaan.

    Äänestä

Joo, tuo onkin säälittävää.
Vl:t joista monet ovat saaneet paremmat laulunlahjat kuin monet muut, eivät saisi käyttää niitä kuin vain ns. vl:ien hyväksi. Ei konsertti tms. elämää, eikä sillä tavalla saa tienata leipäänsä.
Ovatkohan he oikeasti vain kateellisia tuollaisille paremmin osaaville, kun heidän kulttuurissaan kuitenkin lauletaan paljon, ainakin virsiä ja siionin lauluja?
Vai jostain pelosta? julkilausumat, uskonnon leviäminen?
ihmeellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laulaja... kirjoitti:

Onhan raamatussa kertomuksia jolloin ihmiset ovat laulaneet ja tanssineet sekä iloinneet.
Miksi nykyään ei saisi niin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu